Hei,
ongelma: Citroen Xsara 2004:n avain lakkasi toimimasta yxkax yllättäen.
Lauantaina toimi normaalisti ja sunnuntaiaamuna ei käynnistynyt.
Avain ei käänny lukossa, ratti jumissa (jotain siihen ajonestoon liittyvää kai). Yritin vaikka kuinka monta kertaa, mutta mitään ei tapahtunut.
Sitten muistin, että minulla on vara-avain kotona. Sikäli vähän mystinen vara-avain, että olin kirjoittanut sen päälle lapun, jossa luki: siru puuttuu, ei lähde käyntiin, ovet saa auki. No, kokeilin kuitenkin: avain kääntyi normaalisti lukossa, auto lähti "melkein" käytiin, moottori käynnistyi, mutta ei jäänyt päälle, kaikki varoitusvalot syttyivät, niinkuin käynnistettäessä aina.
Lisätietona vielä, että sen varsinaisen avaimen "etäavaustoiminto" ei ole toiminut puoleen vuoteen. Paristot on vaihdettu, ei apua. Voisiko olla, että avain on kulunut ihan mekaanisesti, kun olen joutunut käyttämään sitä lukossa....
Soitin merkkiliikkeeseen ja sieltä sanottiin, että auto pitää hinata heille ja voi olla aika iso vika ym. sellaista, josta arvasin, että taas naista k*setetaan.
Minulla on ajonestolaitteen pin-koodi. Onko totta, että avainta ei voi ohjelmoida ilman, että auto on paikalla? Ja onko niin, että ko. vian voi korjata vain merkkiliike? Kokemukset niistä ovat huonoja. Pari vuotta sitten katsastuksessa tuli aika pitkä vikalista, menin sen kanssa merkkiliikkeeseen -> vikojen korjausarvio vähän vailla 1300 euroa. Ajoin toiseen liikeeseen, arvioivat kustannukseksi 300 - 400 euroa, maksoi 380 euroa.
Ehtisikö joku kiltti vastata asiallisesti, kiitos.
Nainen kysyy Citroenin avainongelmasta
10
345
Vastaukset
- Anonyymi
Ihan ensimmäinen asia, noin vanhaa autoa ei koskaan kannata viedä merkkiliikkeeseen. Uudempiakaan ei pitäisi mutta joskus uudemmissa on niin haastavaa elektroniikkaa tai takuu voimassa että on pakko viedä sinne.
Vertaa niitä avaimia keskenään, jos näyttää että se sirullinen avain on mekaanisesti kulunut niin ota kumpikin avain mukaan ja käy lähisuutarissa koneistamassa uusi, johon laitetaan se ajonestosiru.
Tuon voisi itseasiassa tehdä vaikka siinä vanhassa avaimessa ei mitään merkittävää kulumaa näkyisikään, selvää on se että joku vaurio siinä avaimessa on.
Tai, toinen vaihtoehto, siirrät sen ajonestosirun siitä vanhasta avaimesta siihen avaimeen joka toimii mekaanisesti. Tai hätätapauksessa vedät nuo avaimet teipillä yhteen, jolloin se siru on siellä virtalukon vieressä.- Anonyymi
Merkkiliikkeessä auto tulee varmemmin kuntoon kuin pärnäsellä.
Avaimen voi teettää muuallakin, mutta jospa vika onkin auton päässä, niin viisainta on testata auto ja avain merkkiliikkeessä. - Anonyymi
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17717105t
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Vertasin avaimia ja ihan selvästi siinä vara-avaimessa oli "terävämmät hampaat" siinä avaimen keskivaiheilla, vanha avain siis kulunut ihan mekaanisesti.
Suutarilla avaimen korjuuttaminen vähän hirvittää, joten ei kai ole maailman kallein homma, jos menen avainten kanssa johonkin korjaamolle, tai vaikka sinne merkkiliikkeeseen ja pyydän vaihtamaan sirun vanhasta avaimesta vara-avaimeen? Ja otan vielä sen ajonestolaitteen pin-koodikortin mukaan..... Auto kai on pakko kuitenkin hinata hoitoon...?
Muistelen, että joskus kauan sitten oli jotain häikkää samassa avaimessa. Silloin tekivät sille jotain liikkeessä. Sen jälkeen auto piti käynnistää ja painaa siinä lukossa ollessa jotain avaimen nappia 10 sek (tai jotain), joka taas vaikutti johonkin asiaan....
Kiitos asiallisesta kommentista.- Anonyymi
Unohda se merkkiliike nyt suosiolla ja auton sinne hinaaminen. Tai auton mihinkään hinaaminen, turhaa rahanmenoa.
Autosi tarvitsee mekaanisesti ehjän avaimen, jollainen sinulla on. Se vara-avain.
Lisäksi se tarvitsee ajonestosirun, jollainen sinulla on. Kun yhdistät nuo, on sinulla todennäköisesti toimiva avain.
Kuten aiemmin sanoin, kokeile niin, että laitat virtalukkoon sen mekaanisesti ehjän avaimen ja laitat teipillä sen sirullisen avaimen kiinni, mahdollisimman lähelle virtalukkoa. Jos ja kun auto lähtee käyntiin, on teoria oikea.
Suutarit noita avaimia nykyisin hoitaa, jopa niitä ajonestosiruja. Jos asia kauhistuttaa niin on olemassa ihan avainliikkeitäkin. En tiedä missäpäin Suomea majailet, mutta googleta lähelläsi oleva avainliike.
Tuossa on hieman listaa missä niitä saattaa olla, noiden lisäksi on ihan varmasti lisää firmoja:
https://autonavain.fi/palveluliikkeet/
- Anonyymi
Kiitti. Nyt tottelen ja kokeilen tuota neuvomaasi keinoa!
Olenpa todella kiitollinen, jos asia hoituisi esittämälläsi tavalla!
Kiitos jo etukäteen! - Anonyymi
Jos on kasko, niin hinaus on ilmainen.
- Anonyymi
Harvassa 19 vuotta vanhassa autossa on kaskoa.
- Anonyymi
Edelliseen kommenttina, että ei ole kaskoa.
Mutta avainasia on nyt kunnossa: Mikkelin lukkosepät hoitivat homman, hinta postituskuluineen alle 45 Euroa. Samalla kävi ilmi, että vara-avaimessa ON siru, toisin kuin paikallisen Citroen jälleenmyyjän henkilö minulle ilmoitti. Nyt pitää vain käydä vielä "parittamassa" avaimet siellä, jotta vara-avainkin alkaa toimia. Mielenkiinnolla odotan toimiiko sekään.
Lähetin avaimet tavallisella postilla perjantaina ja sain ne takaisin seuraavana keskiviikkona. Eli toiminta oli nopeaa. - Anonyymi
Taistelin myös joskus avaimien kanssa. Avain oli kulunut ja vara-avaimessa ei ollut ajonestosirua. Se sopi lukkoihin vain mekaanisesti. No ei auto sillä käymään jäänyt. Teippasin kuluneen avaimen virtalukon kehän lähelle ja virtalukkossa käytin sitä sirutonta avainta. Toimi hyvin ja sain myöhemmin avaimia lisää sirutettua ja kopioitua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1876698- 352403
- 1872139
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101413Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1181393- 731097
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241057Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,301035Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44961Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke13936