Eikö Kokkolassa ole enää vaikuttajia Nyrkkeilyliitossa?
YLE:
Nyrkkeily
Nyrkkeilyliitto käänsi kelkkansa Venäjä-boikotissa – ”Koettiin, että tilanne on kohtuuton urheilijoille”
Suomen Nyrkkeilyliitto lähettää maajoukkue-edustajia sittenkin lajin MM-kilpailuihin, vaikka turnauksessa ottelee myös venäläisiä.
Kuva: Getty Images
Timo Uusitalo
23.1. 20:47
•
Päivitetty 23.1. 20:54
Suomen Nyrkkeilyliitto oli aiemmin ilmoittanut boikotoivansa kilpailuita, joihin osallistuvat myös venäläiset ja valkovenäläiset. Suomalaisnyrkkeilijät ottelevat mahdollisesti heitä vastaan maaliskuussa Intiassa järjestettävässä MM-turnauksessa.
Nyrkkeilyliiton hallitus pyörsi tuoreella päätöksellään aiemman kantansa. Suomalaiset huippunyrkkeilijät voivat siis jatkossa kamppailla olympiakarsinnoissa ja arvokilpailuissa Venäjän tai Valko-Venäjän urheilijoita vastaan.
Nyrkkeilyliiton toiminnanjohtaja Marko Laine kommentoi asian uutta käännettä Ylelle maanantaina.
– Linja päätettiin muuttaa, kun koettiin, että tilanne on kohtuuton urheilijoille. Olympialaiset ja sen karsinnat lähestyvät, ja jos ei tule kansainvälisiä otteluita, niin silloin on turha lähteä edes tavoittelemaan olympiapaikkaa, perustelee Laine.
Laine pitää asiaa hankalana ja ymmärtää, että kaikki eivät välttämättä pidä päätöksestä.
– Lajin sisällä asiasta (boikotin osittaisesta pyörtämisestä) on ollut keskustelua, ja valmennusjohto teki sitten siitä esityksen, minkä hallitus hyväksyi, kuvasi nyrkkeilypomo prosessia.
Nyt tehdyllä päätöksellä urheilulliset seikat näyttävät ajaneen eettisten arvojen ohi.
– Ymmärrän, jos asia halutaan niin nähdä. Tämä on vaikea kysymys. Olemme jutelleet muiden maiden kanssa, ja käsittääkseni muun muassa Ruotsi, Norja ja Englanti ovat samoilla linjoilla. Näin äkkiä ei tule mieleen yhtään maata, kuka boikotoisi täysin, toiminnanjohtaja huomauttaa.
Kansainvälisen nyrkkeilyliiton IBA:n puheenjohtajana vaikuttaa venäläinen Umar Kremlev.
Ilta-Sanomat kertoi ensimmäisenä Suomen Nyrkkeilyliiton tekemästä Venäjä-boikotin uudesta käänteestä
Nyrkkeilyliitto on venäjämielinen
7
234
Vastaukset
- Anonyymi
Eipä taida kokkolalaisilla enää mitään vaikutusta nyrkkeilyliittoon, eikä nyrkkeilijöitäkään.
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17717778q
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Nyrkkeilijänä jäisin pois.
- Anonyymi
KANSAINVÄLINEN olympiakomitea KOK poistaa nyrkkeilyn Pariisin vuoden 2024 kesäolympialaisten ohjelmasta, muun muassa Washington Post ja Reuters kertoivat torstaina.
Nyrkkeilyn asema oli vaakalaudalla jo viime vuonna järjestetyissä Tokion olympialaisissa Kansainvälisen nyrkkeilyliiton IBA:n korruptioskandaalien takia. KOK järjesti Tokion kisojen nyrkkeilyn poikkeuksellisesti itse.
Aiemmin tässä kuussa KOK ilmoitti pitävänsä IBA:n olympiasulun voimassa myös Pariisin olympialaisissa. Torstaina KOK kiristi ruuvia toteamalla, että nyrkkeily saattaa pudota Pariisin olympialaisista kokonaan. Voitin Suomenmestaruuden lasten sarjassa Kotkassa. Hopealle sijoittui Liisa Alaspää Vetelistä muita osallistujia ei ollut mutta mestaruus on aina mestaruus vaikka voissa paistaisi tapasi pappani Mooses sanoa, hah hah haaa!!!...
- Anonyymi
Kokkola oli nyrkkeilyn keskus joskus 1960-1980 välillä.
- Anonyymi
Kaikki maat olympialaisiin.
Ei politiikkaa saisi sotkea urheiluun ollenkaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018604- 575518
- 245137
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni335037Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv384871Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h774769- 624323
- 433977
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on403254- 452949