Systemaattinen vaino

Minun naapurit on täältä lähtöisin. Tai ovat asuneet keski- suomessa pidempään.

Aloittivat "yhteisöllisyys" koulutuksena järjestäytyneen vainoamisen.

Koulutus, että miehet ja jätkät ja täältä olevst joilla suhteita ja verkostojatekee mitä haluaa.

Pakkomielle tuottaa melua kotiimme. Vuodesta 2007, aikuiset miehet pyörii pihoissa, aiemmin tulovat ajjorafalle kotimme eteen.

Todellaikävää, että aikuiset ryhtyvätmoiseen. Tehty lähtötilanteessa 3 ja 7 vuotialle lapsiöle, sirkkelit käynnisty, lto laittaa jemgin karjumaan viereen, lapset minä olisimme toivoneet saavamme kasvattaajotain, istua, levätä, mutta viihdytetään lkopuolisia tai pidetään päällä kobeita kuten mönkijät painepesurit trimmerit ja kiusataan ja seurailllaan, vahditaan, rikottu yksityisyys.

Käytämnössä haluavat että kotikmme kuuluu heidän elämö, eivät yritä olla hiljaa, säikähdänkarjaisujakirkaisuja. Koiranräyhää.

Vuoteen 2021 5 min hiljaisuutta ei ole ollut.

Heitä ei haittaakoska ketäänei haittaaoma melu, jamuillaonkodissa joku paikka jonne ei kuulumelu, ja ekat 10 vuitta täällä oli rauhallista kun olimme pois, kohdistetaan vain meihin, muidenvieressä ei ala sirkkelöinti 10 vuitta rajapinnassatai trimmeri tai jätekatoksen kannen hakkaaminen jos menet ulos.
Ihminen on julma.
Facen yp, lto, opettajia, insinöörejä myyjiä lähes 100% mukana
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Minun naapurit on täältä lähtöisin. Tai ovat asuneet keski- suomessa pidempään.

Aloittivat "yhteisöllisyys" koulutuksena järjestäytyneen vainoamisen.

Koulutus, että miehet ja jätkät ja täältä olevst joilla suhteita ja verkostojatekee mitä haluaa.

Pakkomielle tuottaa melua kotiimme. Vuodesta 2007, aikuiset miehet pyörii pihoissa, aiemmin tulovat ajjorafalle kotimme eteen.

Todellaikävää, että aikuiset ryhtyvätmoiseen. Tehty lähtötilanteessa 3 ja 7 vuotialle lapsiöle, sirkkelit käynnisty, lto laittaa jemgin karjumaan viereen, lapset minä olisimme toivoneet saavamme kasvattaajotain, istua, levätä, mutta viihdytetään lkopuolisia tai pidetään päällä kobeita kuten mönkijät painepesurit trimmerit ja kiusataan ja seurailllaan, vahditaan, rikottu yksityisyys.

Käytämnössä haluavat että kotikmme kuuluu heidän elämö, eivät yritä olla hiljaa, säikähdänkarjaisujakirkaisuja. Koiranräyhää.

Vuoteen 2021 5 min hiljaisuutta ei ole ollut.

Heitä ei haittaakoska ketäänei haittaaoma melu, jamuillaonkodissa joku paikka jonne ei kuulumelu, ja ekat 10 vuitta täällä oli rauhallista kun olimme pois, kohdistetaan vain meihin, muidenvieressä ei ala sirkkelöinti 10 vuitta rajapinnassatai trimmeri tai jätekatoksen kannen hakkaaminen jos menet ulos.
Ihminen on julma.
Facen yp, lto, opettajia, insinöörejä myyjiä lähes 100% mukana

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu