Voi sitten ihmistä kiukuttaa!

Kiukutti niin, että savua tuprusi korvista! :/

Mäjähdin ku märkä rätti pitkin tietä, kun taas on jäätä joka helkutin paikassa! Siihen kun tuli vielä kevyttä lunta päälle, niin miina olikin jo valmis!

Tiedän, että tienhoito on haasteellista, kun säät vaihtelee. Tiedän senkin, etteivät aina ehdi joka paikkaan. Kuitenkin pitäisi ihmisillä olla suhtkoht käytettävät tiet, ettei tarvitse sydän kurkussa noilla teillä tallustaa. Eräskin mummeli kävelysauvojensa kanssa ei meinannut enää päästä mihinkään, kun sileää jäätä oli joka paikka täynnä. Edellinen hiekoitus oli jään alla, ettei se enää auttanut ketään :(

Olispa talvi pian ohi. Ei siinä muuta hyvää ole, kuin ettei ole inhoja ötököitä, kuten hämähäkkejä.
No, menettelee talvi siten, kun on pienellä pakkasella ja hyvä tasainen lumipinta, muuten ei.
Kuitenkin turvallisuus ennen kaikkea.

Yleensä helpottaa, kun kertoo kiukun aiheen, mutta eipä vielä ole savuntulo korvista lakannut 👀

Mielipiteitä kenelläkään? Ja tarkoitan itse aiheesta, en mun kirjoittamisesta.
1771372
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 177

Vanhimmat

Onko sinulla sellaiset nastakengät? Mieheni osti sellaiset viime vuonna.

Äänestä
  • Siis osti minulle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ei ole. Sellaiset ehkä olis hyvät, jos vaikkapa vain lenkille menee, mutta muuten ehkä ei.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Ei ole. Sellaiset ehkä olis hyvät, jos vaikkapa vain lenkille menee, mutta muuten ehkä ei.

    No juu, eipä niitä ihan joka paikassa saisi käyttää.

    Oletko liukuesteitä sitten kokeillut? Minä en.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Ei ole. Sellaiset ehkä olis hyvät, jos vaikkapa vain lenkille menee, mutta muuten ehkä ei.

    Ei niillä lenkkeillä. Itelläni on semmoiset ja nurin meet niilläki ku on huono tuuri:(

    Sunflower

    Äänestä

  • Kittiechihuen kirjoitti:

    No juu, eipä niitä ihan joka paikassa saisi käyttää.

    Oletko liukuesteitä sitten kokeillut? Minä en.

    Järkky ääni lähti ku joku hissasi semmosilla pitkin Rustan käytäviä, ei hitto soikoon:D

    Sunflower

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kittiechihuen kirjoitti:

    No juu, eipä niitä ihan joka paikassa saisi käyttää.

    Oletko liukuesteitä sitten kokeillut? Minä en.

    En ole. Tuskin niilläkään saa missään sisätiloissa tepsuttaa, vaan joutuis eestaas ottaa pois.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00001 kirjoitti:

    Ei niillä lenkkeillä. Itelläni on semmoiset ja nurin meet niilläki ku on huono tuuri:(

    Sunflower

    Usein katsonu ihmisiä, ku liukuesteet, niin tuntuu, että kävelevät vailla huolen häivää.

    Siinä miettinykki, että onko ne muka niin varmat, ettei tarvitse mitään varoa...

    Onhan autoissaki neljä nastarengasta, ja siltiki ne luisuu :}

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00003 kirjoitti:

    Järkky ääni lähti ku joku hissasi semmosilla pitkin Rustan käytäviä, ei hitto soikoon:D

    Sunflower

    Mut eihän niillä sais sisällä kävellä, ku lattiat kärsii...

    1Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Ei niillä lenkkeillä. Itelläni on semmoiset ja nurin meet niilläki ku on huono tuuri:(

    Sunflower

    No huh! Onpas se vaikeaa saada talvella liikkua.. 😕

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    En ole. Tuskin niilläkään saa missään sisätiloissa tepsuttaa, vaan joutuis eestaas ottaa pois.

    Niinhän ne joutuu..

    1Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Usein katsonu ihmisiä, ku liukuesteet, niin tuntuu, että kävelevät vailla huolen häivää.

    Siinä miettinykki, että onko ne muka niin varmat, ettei tarvitse mitään varoa...

    Onhan autoissaki neljä nastarengasta, ja siltiki ne luisuu :}

    Ei ne oo mitkään satavarmat:( Oon tuumannu mennä nurin niiden kans ku jalka on livenny jäätiköllä.

    Sunflower

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Mut eihän niillä sais sisällä kävellä, ku lattiat kärsii...

    No ei sais mutta eipä tolle kukaan myyjä sanonu mitään. Lähti hitonmoinen ääni ku se laahas jalkojaan.

    Sunflower

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ei ne oo mitkään satavarmat:( Oon tuumannu mennä nurin niiden kans ku jalka on livenny jäätiköllä.

    Sunflower

    Siskoni tykkää niitä käyttää, mutta kävelee varovasti kuitenkin.

    Äänestä

  • Kittiechihuen kirjoitti:

    No huh! Onpas se vaikeaa saada talvella liikkua.. 😕

    Sano muuta.:( Tuolla joutuu pyöräilläkki henki kurkussa ku on niin hiton tappoliukasta.

    Sunflower

    1Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Sano muuta.:( Tuolla joutuu pyöräilläkki henki kurkussa ku on niin hiton tappoliukasta.

    Sunflower

    Pääsetkö bussilla liikkumaan, niin ei tarvisi liikaa pyörää käyttää liukkaalla?

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Ei ole. Sellaiset ehkä olis hyvät, jos vaikkapa vain lenkille menee, mutta muuten ehkä ei.

    Jos jää on liian kovaa noi ei pidä. Mä tiedän ku olen kokeillut.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Mut eihän niillä sais sisällä kävellä, ku lattiat kärsii...

    Kyl tota näkee et niillä hiihdellään menemään et lattialaatat vaan huutaa hoosiannaa :( Mut menepä sit sanomaan ku kyseessä on seniori jolla ainoot talvimonot ovat just noi nastikset.

    Äänestä

  • Aloittaja

    artagnan kirjoitti:

    Jos jää on liian kovaa noi ei pidä. Mä tiedän ku olen kokeillut.

    No mitä tolkkua sit noissakin on, jos ne ei toimi silloin ku pitäis :/

    Äänestä

  • Aloittaja

    artagnan kirjoitti:

    Kyl tota näkee et niillä hiihdellään menemään et lattialaatat vaan huutaa hoosiannaa :( Mut menepä sit sanomaan ku kyseessä on seniori jolla ainoot talvimonot ovat just noi nastikset.

    No tuollasessa tilanteessa on tietty huono homma.

    No nuoremmat ainaski joutas miettiä vähän.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    En ole. Tuskin niilläkään saa missään sisätiloissa tepsuttaa, vaan joutuis eestaas ottaa pois.

    Kävele oikeillä kengillä ja opettele olee kaatumatta

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Kävele oikeillä kengillä ja opettele olee kaatumatta

    Vahinkoja voi sattua vaikka on kuinka varovainen.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00065 kirjoitti:

    Kävele oikeillä kengillä ja opettele olee kaatumatta

    Oikea neuvojen mestari!

    Nyt ei varmaan kukaan kaadu koskaan, kun vaan opettelee olemaan kaatumatta.

    Voi elämän kevät!

    Äänestä

Tää on vuoden packinta aikaa ku toi jään päälle satanu lumi vielä piti tulla riesaks:( Tekis mieli sanoa että voi vlttu:(

Sunflower

1Äänestä
  • Aloittaja

    Sano vaan, niin minäki sanoin useamman kerran.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Sano vaan, niin minäki sanoin useamman kerran.

    Kaaduit koska meidän jumalamme kirosi sinut ja kosti sinulle meidän puolestamme

    Äänestä

  • Kevättä odotellessa.. Saisi laittaa talvikamppeet pois!

    Äänestä

  • Kumma kun kuitenkin tulet tänne lukemaan "vajakin" kommentteja..

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kaaduit koska meidän jumalamme kirosi sinut ja kosti sinulle meidän puolestamme

    Tuo osoittaa lopullisesti, että nupissa onttous vaivaa...

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Kittiechihuen kirjoitti:

    Kevättä odotellessa.. Saisi laittaa talvikamppeet pois!

    Minäkin niin odotan kevättä!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Peukutin vahingossa tän typeryksen kirjoitusta, kun sormi osu tuohon :/

    Sori Kittie :(

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Minäkin niin odotan kevättä!

    Kyllä! Ja koirakin tykkää!

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Peukutin vahingossa tän typeryksen kirjoitusta, kun sormi osu tuohon :/

    Sori Kittie :(

    Ei se mitään. Harmi kun ei poistaa peukkua, facessa voi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kittiechihuen kirjoitti:

    Kyllä! Ja koirakin tykkää!

    No varmasti :)

    Meidän kisuli kans, kun saa jahtaa ötököitä.

    Voi ajattele, ku alkaa aurinko lämmittää ja tipuset laulaa! :))

    1Äänestä

  • Aloittaja

    No jaa, eihän sitä tiiä kuka elää, ja kuka ei.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Kittiechihuen kirjoitti:

    Ei se mitään. Harmi kun ei poistaa peukkua, facessa voi.

    Kumma, ettei täällä voi olla tuota poistoa...

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Kumma, ettei täällä voi olla tuota poistoa...

    Niinpä!

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Kumma, ettei täällä voi olla tuota poistoa...

    Ja senkin olisi hyvä että voisi blokata häiriköt.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Kittiechihuen kirjoitti:

    Ja senkin olisi hyvä että voisi blokata häiriköt.

    Voi, todellakin olis hyvä juttu!

    1Äänestä

  • Strike three!

    Äänestä

  • Kittiechihuen kirjoitti:

    Kevättä odotellessa.. Saisi laittaa talvikamppeet pois!

    Just niin:) Sitte ainaski jalat pitää.

    Sunflower

    1Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Just niin:) Sitte ainaski jalat pitää.

    Sunflower

    Niinpä! Eipä koirakaan aina tykkää ulkoilla, kun on märkää, liukasta ja soraa..

    1Äänestä

Muistan kun ennen äiti meni potkukelkalla lähikauppaan kun oli liukasta.. Minulla oli lapsena samanlainen mini potkukelkka, kyllä sillä oli kivaa mennä vauhdilla.

Äänestä
  • Aloittaja

    Me muksuina talvisin useinkin käytettiin potkukelkkaa. Niitä ei paljon enää näe missään.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Me muksuina talvisin useinkin käytettiin potkukelkkaa. Niitä ei paljon enää näe missään.

    En minäkään ole nähnyt, kumma kun eivät ole enää käytössä. Kaippa liian vanhanaikaista..

    Äänestä

  • Kittiechihuen kirjoitti:

    En minäkään ole nähnyt, kumma kun eivät ole enää käytössä. Kaippa liian vanhanaikaista..

    Susta ei oo mihinkään. Sä oot täysin vammanen

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kittiechihuen kirjoitti:

    En minäkään ole nähnyt, kumma kun eivät ole enää käytössä. Kaippa liian vanhanaikaista..

    Harmi, kun ovat ihan hyviä menopelejä :)

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Harmi, kun ovat ihan hyviä menopelejä :)

    Niin olivat, ehkä tulevat vielä takaisin muotiin?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kittiechihuen kirjoitti:

    Niin olivat, ehkä tulevat vielä takaisin muotiin?

    Toivotaan niin :)

    Nyt niitä näkee vaa mummoilla..

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Toivotaan niin :)

    Nyt niitä näkee vaa mummoilla..

    Minä en ole niitä täällä nähnyt ollenkaan.. Pitäisi vissiin hommata oma ja näyttää mallia?

    Äänestä

  • Kittiechihuen kirjoitti:

    Minä en ole niitä täällä nähnyt ollenkaan.. Pitäisi vissiin hommata oma ja näyttää mallia?

    Voi teitä rakkaat tyttöset! Tädillä on kuulkaa potkukelkka, jolla hän suihkii meren jäällä hameen helmat hulmuten. (◠‿◠✿)

    2Äänestä

  • SäädyllinenVanhaTäti kirjoitti:

    Voi teitä rakkaat tyttöset! Tädillä on kuulkaa potkukelkka, jolla hän suihkii meren jäällä hameen helmat hulmuten. (◠‿◠✿)

    Lainaisitko sitä välillä? Joskus voi ärräpää lentää, mutta viime parina kertana kaatuessa säikähdin ja toisella kertaa piti mennä laittamaan sormi kuntoon.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kittiechihuen kirjoitti:

    Minä en ole niitä täällä nähnyt ollenkaan.. Pitäisi vissiin hommata oma ja näyttää mallia?

    Hommaa vaan ja laita meille sit kuva ;)

    1Äänestä

  • Aloittaja

    SäädyllinenVanhaTäti kirjoitti:

    Voi teitä rakkaat tyttöset! Tädillä on kuulkaa potkukelkka, jolla hän suihkii meren jäällä hameen helmat hulmuten. (◠‿◠✿)

    Tätillä on varmaan jalassaan ne paksut sukkahousut, joista joskus kerroit...
    Tulee muuten hameella kylmä ;)

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Tätillä on varmaan jalassaan ne paksut sukkahousut, joista joskus kerroit...
    Tulee muuten hameella kylmä ;)

    Sanokaas gimulit et petänkö mä Klartsuu jos rupeen iskemään tota tätsyy ;) Jos pukkaa lovestorya mä saan snadin potkurin kaupan päälle ;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    artagnan kirjoitti:

    Sanokaas gimulit et petänkö mä Klartsuu jos rupeen iskemään tota tätsyy ;) Jos pukkaa lovestorya mä saan snadin potkurin kaupan päälle ;)

    No, ensinnäkin petät Klartsua ja toiseks, niin täti on säädyllinen vanha ihminen.

    Eikös hän muutes vielä imeskelly niitä uskonpastillejakin (muistanko ny oikein :} ) Kuulostaa siis erittäin hartaalta ihmiseltä ;)

    Äänestä

  • artagnan kirjoitti:

    Sanokaas gimulit et petänkö mä Klartsuu jos rupeen iskemään tota tätsyy ;) Jos pukkaa lovestorya mä saan snadin potkurin kaupan päälle ;)

    Voi sinua nulikkaa! Täti aikoo lemmiskellä sitä salskeaa ja urheilullista nuorukaista, jolla on komea bassoääni ja jonka hiihtoretkiä täti seuraa 24/7 eväskassin kanssa potkukelkalla (Θ‿Θ❀)

    1Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Tätillä on varmaan jalassaan ne paksut sukkahousut, joista joskus kerroit...
    Tulee muuten hameella kylmä ;)

    Tarkoitit Tinttu-tyttö varmaankin ruskeita paksuja sukkiksiani? Niistä kuulkaa en luovu edes kesällä (◠‿◠✿)

    1Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    No, ensinnäkin petät Klartsua ja toiseks, niin täti on säädyllinen vanha ihminen.

    Eikös hän muutes vielä imeskelly niitä uskonpastillejakin (muistanko ny oikein :} ) Kuulostaa siis erittäin hartaalta ihmiseltä ;)

    Käsilaukkuni kätköistä löytyy aina muutama uskovaisten- eli Pohjanmaan-pastilli (ꆤ‿ꆤ❀)

    Äänestä

  • Kittiechihuen kirjoitti:

    Lainaisitko sitä välillä? Joskus voi ärräpää lentää, mutta viime parina kertana kaatuessa säikähdin ja toisella kertaa piti mennä laittamaan sormi kuntoon.

    Mulla on siis ihan oikeastikin potkukelkka. Tosin kaupunkiolosuhteissa se on melko turha ja jopa vaarallinenkin, jos kovassa vauhdissa osuu hiekoitusmurskeeseen. Syrjäteillä ja meren jäällä sillä pääsee hetkessä kilometrien päähän, mikäli keli on vain kyllin jäinen ja kengissä on piikit, joilla potkia vauhtia (◕‿◕✿)

    1Äänestä

  • Aloittaja

    SäädyllinenVanhaTäti kirjoitti:

    Tarkoitit Tinttu-tyttö varmaankin ruskeita paksuja sukkiksiani? Niistä kuulkaa en luovu edes kesällä (◠‿◠✿)

    Just niitä! :))

    Juu, kyllä sitä kannattaa ehottomasti kesälläki pitää, kun ootte vähän iäkkäämmät pikkasen vilusia ihmisiä ;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    SäädyllinenVanhaTäti kirjoitti:

    Käsilaukkuni kätköistä löytyy aina muutama uskovaisten- eli Pohjanmaan-pastilli (ꆤ‿ꆤ❀)

    No sehän se oli! Minä ku mielessäni vääntelin tuota uskontoa..
    Meinas tulla, että uskontopastilli, mutta kuulosti nii hölmöltä :{
    Se oli siis uskovaisten pastilli :))

    Äänestä

  • SäädyllinenVanhaTäti kirjoitti:

    Voi sinua nulikkaa! Täti aikoo lemmiskellä sitä salskeaa ja urheilullista nuorukaista, jolla on komea bassoääni ja jonka hiihtoretkiä täti seuraa 24/7 eväskassin kanssa potkukelkalla (Θ‿Θ❀)

    Ai ku oli paha :( Et sä tätsy lämpenisi jos mä soittaisin tota skittaa tai sit poikkihuiluu? Saisit istuu vaan potkurin kyytiin nii mä antaisin vauhdit ;)

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    No, ensinnäkin petät Klartsua ja toiseks, niin täti on säädyllinen vanha ihminen.

    Eikös hän muutes vielä imeskelly niitä uskonpastillejakin (muistanko ny oikein :} ) Kuulostaa siis erittäin hartaalta ihmiseltä ;)

    Ootsä tsiigaillut tota profiilikuvaketta? En mä sanoisi et on harras tätsy jos on papiljeerannut tukkansa.. Vai mitä gimmat meinaatte?

    Äänestä

  • SäädyllinenVanhaTäti kirjoitti:

    Voi sinua nulikkaa! Täti aikoo lemmiskellä sitä salskeaa ja urheilullista nuorukaista, jolla on komea bassoääni ja jonka hiihtoretkiä täti seuraa 24/7 eväskassin kanssa potkukelkalla (Θ‿Θ❀)

    Mukava kuulla että tarkkailet lenkkejäni. Tuon säädyllisyyden suhteen olen hieman skeptinen arvon rouva, kun puhut lemmiskelyistämme. Muistathan kuitenkin sen että Ariel on nainen jolle kuulun, hän on mun rakas...♡♡♡

    1Äänestä

  • Aloittaja

    artagnan kirjoitti:

    Ootsä tsiigaillut tota profiilikuvaketta? En mä sanoisi et on harras tätsy jos on papiljeerannut tukkansa.. Vai mitä gimmat meinaatte?

    Ööö, onko papiljottien käyttö syntiä? Mä en tiiä sitä..;)

    Tarkemmin ku katsoo kuvaa, nii huomaa, että täti on törröttäny huulensa ihan nykyajan tyttösten tyyliin ;)

    Äänestä

  • SäädyllinenVanhaTäti kirjoitti:

    Käsilaukkuni kätköistä löytyy aina muutama uskovaisten- eli Pohjanmaan-pastilli (ꆤ‿ꆤ❀)

    Pectus pastillit on hyviä!

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Ööö, onko papiljottien käyttö syntiä? Mä en tiiä sitä..;)

    Tarkemmin ku katsoo kuvaa, nii huomaa, että täti on törröttäny huulensa ihan nykyajan tyttösten tyyliin ;)

    Mä arvelen et se on just siinä rajoilla ;) Toi huulten muikistelu on kuiteskin paha :D

    - Artsi

    Äänestä

  • SäädyllinenVanhaTäti kirjoitti:

    Voi sinua nulikkaa! Täti aikoo lemmiskellä sitä salskeaa ja urheilullista nuorukaista, jolla on komea bassoääni ja jonka hiihtoretkiä täti seuraa 24/7 eväskassin kanssa potkukelkalla (Θ‿Θ❀)

    Kyl sä tätsy joudut ny lämpeemään tällaiseen nuoreen bodattuun kundiin ku toi toinen nuorukainen hiihteli toisen gimulin matkaan ;)

    - Artsi

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00069 kirjoitti:

    Mä arvelen et se on just siinä rajoilla ;) Toi huulten muikistelu on kuiteskin paha :D

    - Artsi

    Täti on oppinu nykyajan selfie-ilmeet ;)

    Äänestä

  • Toljanter kirjoitti:

    Mukava kuulla että tarkkailet lenkkejäni. Tuon säädyllisyyden suhteen olen hieman skeptinen arvon rouva, kun puhut lemmiskelyistämme. Muistathan kuitenkin sen että Ariel on nainen jolle kuulun, hän on mun rakas...♡♡♡

    Kuulehan komea namupala! Sitten voit vasta rouvitella tätiä, kun olet vienyt ensin vihille. Siihen asti pysytellään neiti-ihmisenä ja ommellaan kapioita kirstun kätköihin (Θ‿Θ❀)♡

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Ööö, onko papiljottien käyttö syntiä? Mä en tiiä sitä..;)

    Tarkemmin ku katsoo kuvaa, nii huomaa, että täti on törröttäny huulensa ihan nykyajan tyttösten tyyliin ;)

    Lipaisin vain suupieliäni Tinttu-tyttöseni, kun kiikaroitsin ladulle, että missä armaani hiihtelee (ꈍ‿ꈍ●)♡

    Äänestä

  • Kittiechihuen kirjoitti:

    Pectus pastillit on hyviä!

    Niitäpä pitääkin tädin kokeilla (◠‿◠✿)

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Kyl sä tätsy joudut ny lämpeemään tällaiseen nuoreen bodattuun kundiin ku toi toinen nuorukainen hiihteli toisen gimulin matkaan ;)

    - Artsi

    Älähän liikoja innostu nuori nulikka! Tädillä on vahva aavistus, että parrakas komistus lämmittää illalla tädin reumaattisia kinttuja Immytlaakson mökissä, jossa täti asustaa (Θ‿Θ❀)

    Äänestä

  • Aloittaja

    SäädyllinenVanhaTäti kirjoitti:

    Lipaisin vain suupieliäni Tinttu-tyttöseni, kun kiikaroitsin ladulle, että missä armaani hiihtelee (ꈍ‿ꈍ●)♡

    Nyt täti paljasti itsensä, kun lähistöllä on kuitenkin ollut tämä salskea nuorukainen. Liekö lähetetty lentosuukkoja ;)

    Äänestä

  • SäädyllinenVanhaTäti kirjoitti:

    Niitäpä pitääkin tädin kokeilla (◠‿◠✿)

    Söin niitä jo lapsena, iskä välillä ostin rasian niitä mulle, kun tykkäsin niistä.

    Äänestä

  • SäädyllinenVanhaTäti kirjoitti:

    Älähän liikoja innostu nuori nulikka! Tädillä on vahva aavistus, että parrakas komistus lämmittää illalla tädin reumaattisia kinttuja Immytlaakson mökissä, jossa täti asustaa (Θ‿Θ❀)

    No mä notkun nurkilla sit niinku kaiken varalta jos noi makkarin saranat ei narisekaan ;)

    - Artsi

    Äänestä

Helteet on yhtä paha kuin nämä teräsjäiset kelit. Nastakengät ei auta mitään, koska jää on niin kovaa.
Tarttis 1 karhuta pihatiet. Joo se maksaa, mutta silti järjen käyttö on sallittua

Äänestä
  • Aloittaja

    Niinpä, aina ei kaikkea voi mitata rahassa. Ihmisten turvallisuus pitäisi olla ykkösasia. Kalliiksi sekin tulee, kun vahinkoja korjataan.

    Äänestä

No pysyittekö tänään pystyssä ulkona?

Itse kävin kaupungilla asioilla ja kotimatkalla parkkipaikan kautta kävelin kotiin, siellä oli kyllä aikas liukasta, joten varovasti sai mennä..

Äänestä
  • Aloittaja

    Juu, pysyin minä ainakin. Tekee tosi varovaiseksi, kun on justiin pyllähtäny... :(

    Ole ny tosi varovainen, ku käyt ulkosalla.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kysykö joku sulta jotain??

    Ei kysynyt, joten suksi sinä sinne, minne aurinko ei paista!

    1Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Juu, pysyin minä ainakin. Tekee tosi varovaiseksi, kun on justiin pyllähtäny... :(

    Ole ny tosi varovainen, ku käyt ulkosalla.

    Ai sinä olet kaatunut, ei kai pahasti käynyt?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kittiechihuen kirjoitti:

    Ai sinä olet kaatunut, ei kai pahasti käynyt?

    Juu, täs alotuksessa kerroin..

    Ei käyny pahemmin, vaan mustelma. Piti kyl pölähdettyä kattoa eka, ettei kukaan nähny :}
    Sit vasta katottii vahingot :))

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Juu, täs alotuksessa kerroin..

    Ei käyny pahemmin, vaan mustelma. Piti kyl pölähdettyä kattoa eka, ettei kukaan nähny :}
    Sit vasta katottii vahingot :))

    No niin, luin kyllä. Olen vähän väsynyt.. Aikainen herätys ja asioiden hoitaminen, nyt sitten ihan tööt...

    Onneksi ei pahemmin käynyt sinulle.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Juu, täs alotuksessa kerroin..

    Ei käyny pahemmin, vaan mustelma. Piti kyl pölähdettyä kattoa eka, ettei kukaan nähny :}
    Sit vasta katottii vahingot :))

    Joo, ja onnettomuuksien määrä tulee nyt vaan lisääntymään, koska meidän Jumala on kironnut sut koska herjasit kristittyjä

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kittiechihuen kirjoitti:

    No niin, luin kyllä. Olen vähän väsynyt.. Aikainen herätys ja asioiden hoitaminen, nyt sitten ihan tööt...

    Onneksi ei pahemmin käynyt sinulle.

    Sanos muuta. En kyllä olis halunnu kinttua tai kättä pakettiin :{

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00038 kirjoitti:

    Joo, ja onnettomuuksien määrä tulee nyt vaan lisääntymään, koska meidän Jumala on kironnut sut koska herjasit kristittyjä

    Kunhan sut parantais...

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Kunhan sut parantais...

    Sinä Jeesus paransit minut kuolemalla puolestani. Otit kaikki sairauteni päällesi. Kiitos Jeesus

    Äänestä

Aloittaja

Täällä oli tuo naisia alentava juttu. Tiedä kirjottaako kukaan tuollasta tosissaan, mut täytyy sanoa, että mitähän sitä tulis ilman naisia?? :)

Eikös me pimatsut olla vaa upeita tyyppejä? ;)

On miehetkin, ainaki useimmat :)

2Äänestä
  • Tuollaiset äijät kyllä fiksut naiset kiertää kaukaa..

    Äänestä

  • Kittiechihuen kirjoitti:

    Tuollaiset äijät kyllä fiksut naiset kiertää kaukaa..

    Sinä et olekkaan fiksu nainen vaan änget väkisin tällaisten äijien omistamiin paikkoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Sinä et olekkaan fiksu nainen vaan änget väkisin tällaisten äijien omistamiin paikkoihin.

    No kumma juttu kun olen älykkään aviomiehen saanut, joka ei uhkaile minua kuten te !

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kittiechihuen kirjoitti:

    Tuollaiset äijät kyllä fiksut naiset kiertää kaukaa..

    Kyllä!! Ihan varmasti!

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Kyllä!! Ihan varmasti!

    Jep. Sä oot pilkannu jumalaa ja sut on erotettu ihmisistä. Heippa. Älä tuu meidän lasten lähelle

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00039 kirjoitti:

    Sinä et olekkaan fiksu nainen vaan änget väkisin tällaisten äijien omistamiin paikkoihin.

    Sinä et ees ole äijä!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kittiechihuen kirjoitti:

    No kumma juttu kun olen älykkään aviomiehen saanut, joka ei uhkaile minua kuten te !

    Tuon uhkailut on, ku hyttysen ininää...

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00041 kirjoitti:

    Jep. Sä oot pilkannu jumalaa ja sut on erotettu ihmisistä. Heippa. Älä tuu meidän lasten lähelle

    Meidän lasten??? Älä naurata!! Yksikään nainen ei oo muuta antanu sulle, ku kunnon korvatillikan :))

    1Äänestä

  • Kyl te ootte <3 Artsi-setä diggaa <3

    1Äänestä

  • Aloittaja

    artagnan kirjoitti:

    Kyl te ootte <3 Artsi-setä diggaa <3

    Artsi onkin fiksu mies! 💖

    1Äänestä

Kiroiletteko muuten, kun kaadutte? Multa pääsee AINA ruma sana..... (⚆﹏⚆❀)

❀Puklu - maailman uniikein lumihiutale❀

2Äänestä
  • Aloittaja

    Kyllä!! Ku ottaa kipeetä, nii se vaa livahtaa väkisinkin suusta! 😬

    Äänestä

  • Kyl mä myönnän se tulee niinku apteekin hyllyltä :D

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Kyllä!! Ku ottaa kipeetä, nii se vaa livahtaa väkisinkin suusta! 😬

    Kiroilen joka kerta kaikki tietämäni rumat sanat, jos kaadun (ಠ_ಠ✿)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ariel-the-Wondergirl kirjoitti:

    Kiroilen joka kerta kaikki tietämäni rumat sanat, jos kaadun (ಠ_ಠ✿)

    :)))

    Se kummasti helpottaa...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Jätäppä aikuisten jutut, kun ei ole kusi korvalta kuivanu.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Jätäppä aikuisten jutut, kun ei ole kusi korvalta kuivanu.

    Ok Jeesus. Kiitos kun kuolit.

    Äänestä

Hämähäkit on söpöjä. 🥰

Äänestä
  • Aloittaja

    Voi kun minäkin osaisin ajatella noin...
    Ei tarvis joka kerta saada sydänslaagia :{

    Äänestä

Noi Katariinankadun jalkakäytävät olivat kyl loppuviikosta nii hemmetin tappoliukkaat et ihme et kukaan ei halkaissut siellä kalloaan. Toi jään päälle satanut lumi on petollista ku se lähtee liukumaan jalkojen alla. Mä autoin siinä sit erästä vanhempaa daamiakin joka ei ollut päästä yli tien.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ritari- Artsi! :)

    Pitääkö jonku loukata eka, ennenku oikeasti panostettaisiin jalka-pyöräteihin...
    Sitä on vaan ihminen turvaton tuollaisilla jääkeleillä. Ihmishenki on tärkeämpi, ku joku hiekoitusaines.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tinttu-liina kirjoitti:

    Tuossaki tuli hassusti...

    Siis jalkakäytäviin ja pyöräteihin.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Ritari- Artsi! :)

    Pitääkö jonku loukata eka, ennenku oikeasti panostettaisiin jalka-pyöräteihin...
    Sitä on vaan ihminen turvaton tuollaisilla jääkeleillä. Ihmishenki on tärkeämpi, ku joku hiekoitusaines.

    En mä viitsi seisoo tumput suorana jos näen et on hätä :) Menee toi kyl toiste päinkin. Yksi vanha gubbe tuli kyseleen et miten kundin kävi ku vedin selälleni tossa Anttilan nurkilla vuosi pari sitten. Tarjosi käsivarttaan et tartu poika siihen. Hemmetin noloohan oli maata siinä keskellä katuu :D

    - Artsi

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00051 kirjoitti:

    Tietysti pitää aina auttaa pulassa olevaa.
    On niitäkin kuitenkin, jotka eivät auta.

    Sori Artsi, mut mun oli pakko nauraa ääneen :)))
    Kuvittelin sut siel maassa ketarat suorana, ja joku vanhus auttamassa :))))

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Tietysti pitää aina auttaa pulassa olevaa.
    On niitäkin kuitenkin, jotka eivät auta.

    Sori Artsi, mut mun oli pakko nauraa ääneen :)))
    Kuvittelin sut siel maassa ketarat suorana, ja joku vanhus auttamassa :))))

    No ei se ollut kaunis näky, mä myönnän :D

    - Artsi

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00061 kirjoitti:

    No ei se ollut kaunis näky, mä myönnän :D

    - Artsi

    :))))

    Eihä toi naurun asia ole, mutta kuiteski kunhan ei loukkaa itteään, niin pikkasen koomistakin :)))

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kaikka? Kukas hän on? :))))))

    Äänestä

Aloittaja

Kuule ressutollo!
Minä en tältä sivustolta lähe!

Oon täällä kiusallaki just niin kauan ku sinäkin! Tuliko selväks??

Äänestä
  • Aloittaja

    Mä lähden kohta syömään jotain...

    Äänestä

Tämäkin aloitus osoittaa omalla karulla tavallaan alustaa valvovan tahon täydellisen piittaamattomuuden.

Heidän puolesta täällä voi kirjoittaa ihan mitä vaan. Häiriköiden ja trollien kirjoituksiin ei puututa millään lailla, ei edes tilanteissa joissa mennään uhkailuiden puolelle. Tämä on yksi monista syistä jonka takia en tänne juurikaan enään kirjoittele, en oikeasti ymmärrä mihinkä palstaa ylläpitävät tahot käyttävät työaikansa:(

1Äänestä
  • Aloittaja

    Minä kyllä myös hämmästelen miten sairasta tekstiä täällä kirjoitetaan.
    Huolestuttavaa :(

    Ei noille kuitenkaan saa antaa ylivaltaa. Minä oon ainakin sen verran jästipäinen, ettei mua tollaset urpot häädä.

    Toivottavasti ette kuitenkaan kokonaan katoa...

    Äänestä

  • Ei heillä ole resurssei puuttuu. Olettekos huomanneet et 'ilmianna asiaton viesti' -jutskakin on poistunut? Sehän oli vuosikaudet tossa lähetetyn viestin oikeessa alalaidassa.

    - Artsi

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00062 kirjoitti:

    Ei heillä ole resurssei puuttuu. Olettekos huomanneet et 'ilmianna asiaton viesti' -jutskakin on poistunut? Sehän oli vuosikaudet tossa lähetetyn viestin oikeessa alalaidassa.

    - Artsi

    Se on tuossa oikeassa ylälaidassa, missä kolme pistettä :)

    Kyllä täältä äskenkin häipy muutama. Ressutollon viestit lähtee samantien.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Se on tuossa oikeassa ylälaidassa, missä kolme pistettä :)

    Kyllä täältä äskenkin häipy muutama. Ressutollon viestit lähtee samantien.

    Ei hemmetti :D Mä ku olen tsiigaillut et luurin näytöllä on vaan jotain tuhruu tossa kohtaa. Kiitti et valistit tällaista puusilmää :D

    - Artsi

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00068 kirjoitti:

    Ei hemmetti :D Mä ku olen tsiigaillut et luurin näytöllä on vaan jotain tuhruu tossa kohtaa. Kiitti et valistit tällaista puusilmää :D

    - Artsi

    :)))

    Sattuuhan sitä :)

    Äänestä

Meinaakos gimmat tsiigailla illalla Midsomerin murhii? Mä ku muistelen et diggasitte :)

- Artsi

Äänestä
  • Aloittaja

    No mä en ole ikinä kattonu tuota...

    Oisko Kittie sit kattonu tai Ariel...

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    No mä en ole ikinä kattonu tuota...

    Oisko Kittie sit kattonu tai Ariel...

    Karvattomat pikkutytöt jaksavat jauhaa lapsellisia juttujaan.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    No mä en ole ikinä kattonu tuota...

    Oisko Kittie sit kattonu tai Ariel...

    En ole katsonut.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kittiechihuen kirjoitti:

    En ole katsonut.

    Kukahan se sit on ollu...

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Kukahan se sit on ollu...

    Arielin mä kyl tiedän mut muistelin et sä ja Kittie myös fanititte tota sarjaa :)

    - Artsi

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Arielin mä kyl tiedän mut muistelin et sä ja Kittie myös fanititte tota sarjaa :)

    - Artsi

    Muistaakseni isäni ainakin katsoi/katsoo sarjaa. Mutta en minä.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Muistaakseni isäni ainakin katsoi/katsoo sarjaa. Mutta en minä.

    Siis minä kirjoitin tuo ylläolevan!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00076 kirjoitti:

    Arielin mä kyl tiedän mut muistelin et sä ja Kittie myös fanititte tota sarjaa :)

    - Artsi

    On jääny jostain syystä kokonaan katsomatta :)

    Äänestä

Sinulla rakas ystäväni on oikeus kiukutella koulussakin kiukuttelit usein päivän jälkeen minulle olihan sinulla syytä kun sinua kiusattiin,mutta lepyit aina kun sait tuju lakritsia muistatko vielä? olisi ihanaa viettää aikaa vaikkapa heinolankaaren abc llä munkkikahvia juoden minä toki maksan ne

Äänestä
  • Aloittaja

    Mene sinäkin hoitoon!

    1Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Mene sinäkin hoitoon!

    Okei, mutta vain jos on pihviä lounaaksi joka päivä. Sinähän sen maksat verojen kautta ku oot tyhmä.

    Äänestä

Aloittaja

Tänään ei tarvitse sään kiukuttaa, kun nyt on paremmat kelit :)

Mua on tänään kiukuttanu jostai syystä muuten vaan. On se jännä toi ihmisen mieliala, että saattaa kiukuttaa, vaikkei tiedä mikä? :{

V-käyrä on ollu korkealla. Juttelin puhelimessa erään sukulaisen kanssa. Mua on ennenki ärsyttäny sen tyyli kehuskella oman perheensä lasten, ja niiden muksujen juttuja. Meinasin purra kieleni poikki, että kärähtäny kunnolla :[

Sattuuko teille tämmösiä päiviä koskaan?

Äänestä
  • No en mä tollasii tiedä :) Mä olen kundi ja mieliala on sama aamust iltaan :D

    - Artsi

    Äänestä

  • Sä et ole ihminen. Ihminen on sivistynyt olento jolla ei ole tuollaisia turhanpäiväisiä ajatuksia ja kirjoituksia

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Sä et ole ihminen. Ihminen on sivistynyt olento jolla ei ole tuollaisia turhanpäiväisiä ajatuksia ja kirjoituksia

    Mikä ongelmasi on??? Onko sinulla mielenterveys ongelmia? Vai muuten vaan sekopää ja haluat palstalla sekoilla ja häiriköidä!

    Viestejäsi on poistettu monta! Kannattaisiko miettiä miksi?

    Mitä jos jättäisit keskusteluketjumme rauhaan!

    1Äänestä

  • Kittiechihuen kirjoitti:

    Mikä ongelmasi on??? Onko sinulla mielenterveys ongelmia? Vai muuten vaan sekopää ja haluat palstalla sekoilla ja häiriköidä!

    Viestejäsi on poistettu monta! Kannattaisiko miettiä miksi?

    Mitä jos jättäisit keskusteluketjumme rauhaan!

    Karvattomien pikkupimujen keskusteluja on kiva seurata, vaikka taso ei kovin korkea olekaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Karvattomien pikkupimujen keskusteluja on kiva seurata, vaikka taso ei kovin korkea olekaan.

    Kukaan meistä ei ole mikään pikkupimu, mutta sinulla taitaa olla pieni p*li

    1Äänestä

  • Kittiechihuen kirjoitti:

    Kukaan meistä ei ole mikään pikkupimu, mutta sinulla taitaa olla pieni p*li

    Heh, hyvin sanottu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00073 kirjoitti:

    No en mä tollasii tiedä :) Mä olen kundi ja mieliala on sama aamust iltaan :D

    - Artsi

    Oikeesti?? Eikö sulla ole huonoja päiviä ollenkaa, että sapettaa ihan kaikki??

    Äänestä

  • Aloittaja

    Voi hitto näitä juttuja!

    Vedätkö nyt menkat johonkin huonotuulisuuteen????

    Mä näköjää sit tunnen miehiä, joilla on menkat silloin tällöin... :/

    Lähe ny urpo vetämää lopullisesti!

    Äänestä

  • Äsken me oltiin karvattomia pikkupimuja, nyt ollaan sitten naisia joilla on menkat!

    Kiitos päivän nauruista!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kittiechihuen kirjoitti:

    Äsken me oltiin karvattomia pikkupimuja, nyt ollaan sitten naisia joilla on menkat!

    Kiitos päivän nauruista!

    Kohta ollaankin varmaan jo vaihtareita potevia mummoja...

    1Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Kohta ollaankin varmaan jo vaihtareita potevia mummoja...

    Ha haa! 😂😂😂 No, se voisi sitten hommata meille ne potkukelkat!!

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Kohta ollaankin varmaan jo vaihtareita potevia mummoja...

    En tiedä kuka on teitä karvattomia pikkupimuja väittänyt naisiksi.

    Minä se en ainakaan ole.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Voi hitto näitä juttuja!

    Vedätkö nyt menkat johonkin huonotuulisuuteen????

    Mä näköjää sit tunnen miehiä, joilla on menkat silloin tällöin... :/

    Lähe ny urpo vetämää lopullisesti!

    Näin joskus videoita missä miehet sai kokeilla sellaista laitetta millä ne sai kokea kuukautis kipujen voiman! Kaikki miehet huusivat kivusta ja eivät tahtoneet kestää.. Siinäpä miehille ajateltavaa, miltä kipu voi tuntua.. Ja naisilla on kuukautiset, ei ne ole itse aiheutettuja...

    1Äänestä

  • Kittiechihuen kirjoitti:

    Näin joskus videoita missä miehet sai kokeilla sellaista laitetta millä ne sai kokea kuukautis kipujen voiman! Kaikki miehet huusivat kivusta ja eivät tahtoneet kestää.. Siinäpä miehille ajateltavaa, miltä kipu voi tuntua.. Ja naisilla on kuukautiset, ei ne ole itse aiheutettuja...

    Teillä karvattomilla pikkupimuilla ei ole kuukautisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Teillä karvattomilla pikkupimuilla ei ole kuukautisia.

    No koeta nyt päättä!!! 😂😂😂 Olen saanut monet hyvät naurut juttujesi takia!

    Äänestä

Kannattaa pysyä sisällä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Voiskin pysyä, mutta kun ei vaan ole mahdollista.

    Äänestä

  • Ja piipaa auto sinut.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Kittiechihuen kirjoitti:

    Ja piipaa auto sinut.

    Kiitos makeista nauruista!!!

    1Äänestä

  • Kittiechihuen kirjoitti:

    Ja piipaa auto sinut.

    :DDDDDD

    Voiko osuvammin sanoa :DDDD

    1Äänestä

  • Ai sinäkö saat meistä sanoa mitä vaan kakkia, mutta ei kantti kestä kun joku vastaa sinulle takaisin! Oletko ala-aste ikäinen karvaton pikkupoika?

    Äänestä

  • Minut laitetaankin kompostiin, maadun mullaksi ja sitten kasvaa kukkia, vihanneksia...😀

    Äänestä

  • Verta ja lihaa olen, joten suu suppuun karvaton kasvohoito!

    Äänestä

  • Kittiechihuen kirjoitti:

    Verta ja lihaa olen, joten suu suppuun karvaton kasvohoito!

    Anteeksi siis, karvaton pikkupoika!! 😂

    Äänestä

  • 😂😂😂😂😂😂

    Äänestä

  • Ai sillä vesipyssyllä?

    Äänestä

  • Menes nyt nukkumaan ja pistä tutti suuhun.

    Äänestä

  • Kittiechihuen kirjoitti:

    Menes nyt nukkumaan ja pistä tutti suuhun.

    On siinä säälittävän turha heppu. Äitinsä tlssllle joutaisi mennä.

    2Äänestä

  • Hanki itsellesi hoitopaikka heti huomenna kun ilmiselvästi olet pahoin sairas.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    Lopeta ny helvatin idiootti! Tuota samaa sontaa veät joka ikiseen viestiin.

    Mee hoidattaa pääs, kun selkeästi on vaikeita ongelmia mielenterveyden kanssa.

    Olet säälittävä. Piste!

    1Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Lopeta ny helvatin idiootti! Tuota samaa sontaa veät joka ikiseen viestiin.

    Mee hoidattaa pääs, kun selkeästi on vaikeita ongelmia mielenterveyden kanssa.

    Olet säälittävä. Piste!

    Ylläpito saisi pistää tuolle bannin!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kittiechihuen kirjoitti:

    Ylläpito saisi pistää tuolle bannin!

    Todellakin saisi!

    Toistaa tuota samaa pashaa joka paikkaan!

    1Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Todellakin saisi!

    Toistaa tuota samaa pashaa joka paikkaan!

    Laittakaa palautetta monta kertaa, jospa ylläpito reagoisi!

    Äänestä

  • Tämän uhkauksia latelevan tyypin on pakko olla joku keskenkasvuinen syrjäytynyt märkäkorva.

    Raukka ei osaa edes kirjoittaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Tämän uhkauksia latelevan tyypin on pakko olla joku keskenkasvuinen syrjäytynyt märkäkorva.

    Raukka ei osaa edes kirjoittaa.

    Hyvin sanottu!

    Äänestä

  • Täysin tuohon nokitteluun sivullisena on pakko mainita, että kirjoittelusi antaa sinusta melko typerän kuvan.

    Et mahda olla varsinainen ruudinkeksijä. Ennemminkin tulee mieleen että olet koulupudokas ja siitä johtuen johtuen tyypillinen syrjäytynyt keskenkasvuinen reppana.

    1Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Täysin tuohon nokitteluun sivullisena on pakko mainita, että kirjoittelusi antaa sinusta melko typerän kuvan.

    Et mahda olla varsinainen ruudinkeksijä. Ennemminkin tulee mieleen että olet koulupudokas ja siitä johtuen johtuen tyypillinen syrjäytynyt keskenkasvuinen reppana.

    Näinpä!!

    Äänestä

  • Näemmä osuin aivan oikeaan.
    Sinä olet selvästi juuri sitä mitä mainitsin.

    Ota nyt itseäsi niskasta kiinni ja suorita kesken jäänyt peruskoulusi loppuun.

    Hae sen jälkeen jatkokoulutukseen sinne johonkin, minne huonolla todistuksellasi pääset

    Ja sen jälkeen yritä päästä töihin sekä itse tienatun leivän syrjään kiinni.

    Nyt aikasi kuluu siihen, että kadehdit sekä
    halveksit itseäsi paremmin elämässä pärjänneitä ihmisiä ja kuvittelet itse olevasi jonkinlainen päällikkö.

    Se on hyödytöntä ja täysin turhaa, eikä paranna omaa köyhää elämääsi millään tavalla.

    1Äänestä

  • En ole kokkolalainen, mutta Kökkölä on niin pieni kylä, että tiedän missä kaikki sosiaalitoimiston tuella elävät syrjäytyneet reppanat asuvat.

    Niistä Koivuhaan vuokrakasarmeista on vaikea ponnistaa pois ellei elämäntilanne ole hallinnassa.

    Siksipä suosittelen sinullekin sitä, että pistät asiasi kuntoon, hankkiudut työelämään tavalla
    tai toisella ja pyrit ihmisarvoiseen elämään jossain muualla. Se Koivuhaan ympäristö ja siellä asuvat syrjäytyneet reppanat ovat todella ahdistavia

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 66 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tinttu-liina kirjoitti:

Kiukutti niin, että savua tuprusi korvista! :/

Mäjähdin ku märkä rätti pitkin tietä, kun taas on jäätä joka helkutin paikassa! Siihen kun tuli vielä kevyttä lunta päälle, niin miina olikin jo valmis!

Tiedän, että tienhoito on haasteellista, kun säät vaihtelee. Tiedän senkin, etteivät aina ehdi joka paikkaan. Kuitenkin pitäisi ihmisillä olla suhtkoht käytettävät tiet, ettei tarvitse sydän kurkussa noilla teillä tallustaa. Eräskin mummeli kävelysauvojensa kanssa ei meinannut enää päästä mihinkään, kun sileää jäätä oli joka paikka täynnä. Edellinen hiekoitus oli jään alla, ettei se enää auttanut ketään :(

Olispa talvi pian ohi. Ei siinä muuta hyvää ole, kuin ettei ole inhoja ötököitä, kuten hämähäkkejä.
No, menettelee talvi siten, kun on pienellä pakkasella ja hyvä tasainen lumipinta, muuten ei.
Kuitenkin turvallisuus ennen kaikkea.

Yleensä helpottaa, kun kertoo kiukun aiheen, mutta eipä vielä ole savuntulo korvista lakannut 👀

Mielipiteitä kenelläkään? Ja tarkoitan itse aiheesta, en mun kirjoittamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu