Ahdistus sekä epävakauden episodit lisääntyvät passiivis-aggressiivisesta hylkäämisestä.

Anonyymi-ap

Hei. Olen riippuvainen mieheen joka hylkää minut kaikin tavoin. Sanoo toisena päivänä kysyttäessä rakastavansa ja toisena käskee painumaan v*ttuun. Hän sanoo asioita jotka sekottavat pääni. Hän manipuloi taitavasti ja välttää vastuuta henkisestä yhteydestä olemalla vastaamatta mitään ja tekemällä vain omia asioitaan niin että minulla ei ole "mitään asiaa" saada yhteistä keskusteluaikaa mihinkään väliin. Tämän saman hän sanoi kun lähti pettämään minua ja vielä senkin jälkeen kun lähti ties minne silloin kun joimme. (Emme ole juoneet enää.)
Hän ei katso minua silmiin vaan ohitseni jos hänelle yritän jotain keskustella. Hän alkaa valittamaan jos haluan että hän ei katso ohitseni. Hän pihtaa seksiä ja käyttää sitä keinona saada minut tuntemaan itseni ei-halutuksi.
Kun hän ei kuuntele minua tai en saa ollenkaan aikaa hänen kanssaan tai hän törkeästi ilmaisee kuinka p*ska tai hyödytön olen minulle tulee siitä epävakauden episodi. Lisäksi hän käyttää hylkäämisen pelkoani minua vastaan joka lisää kehossani tapahtuvaa dysforiaa ja ahdistusta.

MITEN PÄÄSEN EROON? -Miten pystyn lähtemään? -Palaan joka kerta takaisin 20min sisällä ja EN halua.

17

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaikka hän istuisi vieressäni hän ei koskaan ole läsnä vaan näprää puhelintansa tai tablettia tai lukee mutta pitää huolen kyllä että ei tarvitse ollakaan eikä edes yrittää henkistä yhteyttä. Hän ilmaisee että ei halua kanssani mitään ja tämä ahdistaa minua. Siltikin hän on kanssani...
      Minun itsetuhoisuuden teot ja impulsiivisuus on lisääntynyt merkittävällä tavalla koska koen jatkuvaa hylkäämistä ja lyttäämistä. Mietin eilen että en jaksa tätä koko elämää enää.

      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        😋 ­­­N­­y­m­f­­o­m­a­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17721271w

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Aloittajalle, kaikella ystävällisyydellä ja myötätunnolla: Sinun pitää ensin kysyä itseltäsi, arvostatko itseäsi. Välitätkö itsestäsi oikealla tavalla? Mikä on elämässäsi tärkeintä? Mitkä ovat itsessäsi hyviä ominaisuuksia, voit vaikka laittaa toiseen marginaaliin, ne vähemmän hyvät puolet itsestäsi. Jos näet, tai löydät itsestäsi enemmän huonoja puolia, niin mieti miksi ajattelet itsestäsi sillä tavalla? Arvostatko itseäsi tarpeeksi? Tärkein suhteemme on suhde itseemme, että millainen se on. Se ei suinkaan ole narsistista pitää huolta itsestään, välittää itsestään, ja kysyä, missä mennään. Tai mitä suhteelta, tai elämältä sitten toivoo, tai haluaakin.

      Mieti, mitä suhteeltasi haluat? Jos koet olevasi parisuhteessa sittenkin henkisesti yksin, tai et ole onnellinen, niin pohdi, onko se välttämättä paras, tai oikea ratkaisu jäädä huonoon suhteeseen?

      Tällaisia ajatuksia minulle ainakin tuli, näin ensimmäisenä.

      • Anonyymi

        Koen jatkuvaa tyhjyydentunnetta jota ahdistus peittää. Jotenkin en usko että olisin turvassa omillani tai että osaisin edes huolehtia itsestäni. -Toisinaan se ei edes kiinnosta tai ei ole siihen voimavaroja. Olen niin erilainen että ihmisiin en ole tutustunut. Kaikki keitä olen tuntenut koskaan ovat olleet ihmisiä joiksi en heitä olisi uskonut. (Ei nyt kaikki mutta suurinosa.) Kun minut jätettiin täytin tyhjyyttäni alkoholilla ja join itseni jatkuvasti täysin sekaisin enkä koskaan muistanut mistään mitään.
        Lisäksi kun olin yksin lähdin aina ryyppäämään koska ahdistus oli niin kova. Nämä ihmiset joita tapasin eivät olleet kovin mukavia koska halusivat vain ryyppyseuraa tai hyötymistä.
        En ole työelämässä sairauksieni vuoksi ja lääkitykset eivät ole toimineet tähänastisesti. Olen kokeillut monia lääkkeitä.
        Minua ei kiinnosta itsessäni mikään tai en välitä oikeastaan ollenkaan enkä pysty siihen. Ainoa syy siihen olisi varmaan se, että näistä tulee myös terveysongelmia jos olen väärässä seurassa. -Mutta toisaalta mitä merkitystä silläkään on kun on jo valmiiksi sekaisin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajalle: kykenetkö tunnistamaan sen, mikä on ongelmasi, ja nimeämään sen? Sekin voi olla alku itsetutkistelulle ja tervehtymiselle.

        Joku, joko aloittaja kirjoitti edellä, että alkoi käyttää alkoholia täyttääkseen sisällään olevaa tyhjyyttä, tai poistaakseen ahdistusta. Syitä alkoholin käyttämisen aloittamiseen on niin monia, kuin elämäntarinoitakin. Joku juo yksinäisyyteen, toinen, taas haluaa rankan työviikon jälkeen poistaakseen stressiä, kolmas taas kokeakseen hyvänolontunnetta, eli euforiaa, joku neljäs taas juo elämässä koettuihin pettymyksiin. Ja aika usealla syitä saattaa olla yhtä aikaa päällä useampiakin.

        Joillakin esim. psyykelääkkeitä käyttäessä tietyt välittäaineet ja niiden suhteet elimistössä saattavat mennä niin paljon alas, tai ylöspäin, että alkaa ottaa alkoholia sen takia, kokeakseen edes joskus sitä hyvänolon tunnetta. Vaikka alkoholin vaikutus onkin aika lyhyt. Enemmän olisi monelle apua psykedeeleistä, esim. psilosybiinistä. Jos niitä alettaisiin antaa hoidollisessa mielessä esim. vakavasta masennuksesta ja ahdistuksesta, tai traumataustasta kärsiville, niin ehkä niistä olisi enemmän apua, kuin nykyisin markkinoilla ja käytössä olevista " myrkyistä".

        Mitä tulee aiheeseen, niin kyllähän se niin on, että alkoholista on hyvin vähän mitään hyötyä missään asiassa. Saattaa käydä niin, että sitä käytetään ns. itsehoidollisessa tarkoituksessa, ja sen käyttö lähtee käsistä, etenkin, jos on alkolismia, tai muita riippuvuuksia omassa suvussa. Sitten oma juttunsa on se, että paitsi ystävät voi kaikota, menettää rahaa, menettää harkintakyvyn, saattaa joutua pahoinpidellyksi, ja raiskatuksi, kuten minulle on elämässä käynyt. Olenpa sattunut törmäämään elämäni aikana murhaajaankin. Siitä tilanteesta sentään selvisin hengissä, mutta näin jälkeen itsesyytökset ja morkkis sunmuut ovat aika kovat. Niin, että oikeasti voi käydä itselle huonosti, jos oikein huono tuuri käy ja ajautuu puolustuskyvyttömään tilanteeseen.

        Sitä en tiedä, onko aloittaja oikeasti tosissaan, vai onko tämä keskustelunaloitus trollausta. Otsikko on vähän erikoinen. Kuulostaa ns. alalla olevien käyttämistä termeistä.
        Mutta toivotaan, että tekstin takana ei ole keksitty, tai kyhätty tarina. Nykyään kun ei voi oikeasti tietää, kuka ja mitä on minkäkin kirjoituksen takana.

        Haluatko kertoa mitä sen murhaajan kanssa tapahtui?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluatko kertoa mitä sen murhaajan kanssa tapahtui?

        En halua kertoa enempää. Nämä ovat sellaisia asioita, joita ei voi ja saa kertoa julkisesti, edes somessa. Jotta vältyttäisiin esim. siltä, että joku saattaisi tunnistaa kyseisen henkilön, joko uhrin, tai tekijän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koen jatkuvaa tyhjyydentunnetta jota ahdistus peittää. Jotenkin en usko että olisin turvassa omillani tai että osaisin edes huolehtia itsestäni. -Toisinaan se ei edes kiinnosta tai ei ole siihen voimavaroja. Olen niin erilainen että ihmisiin en ole tutustunut. Kaikki keitä olen tuntenut koskaan ovat olleet ihmisiä joiksi en heitä olisi uskonut. (Ei nyt kaikki mutta suurinosa.) Kun minut jätettiin täytin tyhjyyttäni alkoholilla ja join itseni jatkuvasti täysin sekaisin enkä koskaan muistanut mistään mitään.
        Lisäksi kun olin yksin lähdin aina ryyppäämään koska ahdistus oli niin kova. Nämä ihmiset joita tapasin eivät olleet kovin mukavia koska halusivat vain ryyppyseuraa tai hyötymistä.
        En ole työelämässä sairauksieni vuoksi ja lääkitykset eivät ole toimineet tähänastisesti. Olen kokeillut monia lääkkeitä.
        Minua ei kiinnosta itsessäni mikään tai en välitä oikeastaan ollenkaan enkä pysty siihen. Ainoa syy siihen olisi varmaan se, että näistä tulee myös terveysongelmia jos olen väärässä seurassa. -Mutta toisaalta mitä merkitystä silläkään on kun on jo valmiiksi sekaisin?

        Et kai sinä nytkään ole turvassa? Kuka sinusta nytkään huolehtii? Ilman tätä ihmistä et joutuisi kokemaan niitä kaikkia ikäviä asioita, joita nyt koet

    • Anonyymi

      Osa, tai jotkut alkavat juoda turruttaakseen omia tunteita, tai unohtaakseen ikäviä elämässä koettuja asioita. Tosiasia on kuitenkin se, että itseään, omia tunteitaan ja koettuja asioita ei voi ( loputtomiin) paeta. Kaikki asiat, tunteet ja oma itsensäkin on jonakin päivänä kohdattava. Ja se on aina parempi tehdä selvin päin, raittiina ja ilman psyykelääkkeitä. Koska loppupelissä niistä ei ole mitään apua esim. koettujen menetysten, väkivallan kokemusten, tai traumojen käsittelyssä.

      Kun tunnistaa omat tunteensa ja reaktionsa tietyissä tilanteissa, niin oppii tuntemaan paremmin itsensä. Ja tulee vahvemmaksi.

      Itsensä syyttelemisestä, mitätöimisestä, tai aliarvostamisesta ei ole mitään hyötyä. Kannattaa enemmän keskittyä niihin itsessä oleviin hyviin, positiivisiin puoliin ja omiin vahvuuksiin. Koska niitä ominaisuuksia on meissä jokaisessa.

    • Anonyymi

      Miloin mies hylkäsi? Onko montakin vuotta sitten ja sen takia olet uupunut väsynyt masentunut? Jospa otaisit oman elämän haltuun ja terveytesi.Jatkaisit elämää terapian kautta. Lopetat alkoholin ja savukeiden käytön,ne on vaaralinen koktaili jos syöt läkeitä ja sotkee pätäsi enemän.Lisäten pelkotiloja,varsinkin krapulassa. Hesasta,sivulinen.

      • Anonyymi

        En ole ryypännyt yli kolmeen vuoteen.

      • Anonyymi

        Mies hylkäsi suhteen aikana. Minä lähdin menemään. Hylkäämistä on monenlaista.

    • Anonyymi

      Suhde on aina kahden kauppa ja kannattaa miettiä mikä osuus omalla käytöksellä on saamaansa kohteluun.

      ----Liiallisen toisiin ihmisiin takertumisen taustalla vaikuttaa usein häpeän tunne. Takana voi olla lapsuudessa koettuja vaikeita väkivallan tai hyväksikäytön kokemuksia. Epäterveesti takertuvalle ihmiselle mikään läheisyys ja rakkauden osoitukset eivät koskaan riitä. Mitä enemmän läheisriippuvainen saa hellyyttä, sitä suuremmaksi läheisriippuvuus kasvaa. Takertumiseen liittyy hallitsematon menettämisen ja hylätyksi tulon pelko. Seuraukset takertujan käyttäytymisestä ovat usein päinvastaiset kuin takertuja toivoo: hän tukahduttaa kanssaihmisensä lähes hengiltä liialla riippuvaisuudellaan.

      https://www.suhdesoppa.fi/itsetuntemus/laheisriippuvuus-tukahduttaa/

      • Anonyymi

        Kyseinen kirjoituksesi on paikkaansapitävä. Tässä kysymyksessä oli kuitenkin mies joka ei tullut vastaan ollenkaan missään tilanteessa ja koskaan ei saanut olla lähellä. -Eikö se ole kuitenkin hieman eri tilanne kuin ihmisen ylivaltainen tukehduttaminen?

    • Anonyymi

      Parempi yksin kuin huonossa seurassa sanotaan.Sun pitää alkaa prosessoimaan ajatusta että lähdet pois tällaisen miehen luota joka käyttää valtaa ja hylkäämistä sinuun.Ansaitset taatusti parempaa elämää se on vain päätös tehtävä ja unohdat mokoman miehen ketaleen.

    • Anonyymi

      OTa yhteys naisten tuki ry. Tai turvakodit tai väkivalta yksikkö,Ensi kodit pääse myös turvaan niin mieht kuin naiset. Kuin kontakti sos virastot. APUATULEE MIEHILLE JA NAISILLE.KUN PYSTYTTE TÄÄNE KIRJOITAA PYSTYTTE NETTI HAKEE YHTEYSTIETOJA EDELLÄ MAINITUISTA PAIKOISTA NETTI. On viellä TABU NAISTEN HENKINEN VÄKIVALTA MIEHIÄ KOHTAAN TAI LYÖNIT KIRSTYS YMM

    • Anonyymi

      Ymmärrät kyllä varmasti sen, että ei tuo mies sinua oikeasti rakasta. Ei rakastaan pysty kohtelemaan noin. Sinä olet ihana ihminen ja ansaitset parempaa. Ala unelmoimaan siitä, millainen voisi olla parempi elämä, parempi parisuhde. Sellainen, jossa sinun olisi hyvä ja turvallinen olla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2605
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2223
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1927
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1661
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1655
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1616
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      35
      1589
    8. 89
      1530
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      116
      1403
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe