Ajatellaan nyt vaikka sitä, että päättäjät pystyivät sössimään palloiluhallin rakentamisen, ja nyt sitten Kirvatsin lippakioskin ympärilläkin kuohuu.
Ei silti, kyllä niitä sekoilijoita päättäjissä myös Porin historiastakin löytyy. 1960-luvulla päättäjät torjuivat valtiovallan Poriin tarjoaman yliopiston perustamisen.
1980-luvulla päättäjät sössivät musiikki- ja kongressitalon rakentamisen Kirvatsiin.
Porin sekoilevien päättäjien takia kaavailtua Karhukaupunkiliitostakaan ei tullut, kun naapurikaupunkien päättäjät eivät halunneet asukkaitaan näiden sekoilijoiden alaisuuteen.
Kiitos päättäjien, Pori on kuoleva ja kuihtuva kaupunki.
Porin päättäjissä on uskomaton kirjo kaikenlaisia sekoilijoita
14
86
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä niitä sekoilijoita muualtakin löytyy. Tervetuloa ilta-aikaan kävikselle kevään tullen.
- Anonyymi
Käviksen ryhmä ei aiheuta kaupunkilaisille kymmenien miljoonien vahinkoja
- Anonyymi
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17721397n
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Joku birjo bättäijä.
- Anonyymi
Itse borilaiset heidät äänestää.
- Anonyymi
Suurin osa on vaaleista riippumattomia virkamiehiä. Jäsenkirjalla,sukulaisuussuhteilla tai saunakaverivuoroilla valittuja. Elämänsä loppuun asti istuvia ilman mitään vaatimuksia pätevyydestä.
- Anonyymi
Narsistit hakeutuvat valtaan, politiikassa narsismi on enemmän sääntö kuin poikkeus.
- Anonyymi
Päiväkotilasten ksylitolpastillit poistuu koska siitä saadaan €15 000 säästö,
tulevina vuosina sitten hammashoitoihin meneekin €1 000 000
Kyllä nää pölkkypäitä on.- Anonyymi
Päiväkotilapsilla on suussaan vielä maitohampaat, joten niissä ei tarvi ksylitolia turhaan narskutella.
- Anonyymi
Ei kai se kaupungin tehtävä ole ostaa ksylitolikarkkeja kakaroille. Missä vanhemmuus?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päiväkotilapsilla on suussaan vielä maitohampaat, joten niissä ei tarvi ksylitolia turhaan narskutella.
6 vuotiailla on jo rautahampaita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai se kaupungin tehtävä ole ostaa ksylitolikarkkeja kakaroille. Missä vanhemmuus?
Lapset ei saa mukanaan viedä päiväkotiin niitä pastilleja
- Anonyymi
Satakunnan Yliopisto olis ykköshanke, saatais nuoria tähän kylään eläkeläisten joukkoon, nyt kaikki lähtee pois tästä käpykylästä.
- Anonyymi
Kuka sen yliopistorakennuksen maksaa, työttömät vai?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581361Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491185Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä221094Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111060- 1261041
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307947- 42919
- 72885
- 73849