Olisi kovin mielenkiintoista kuulla,jos täällä on oikeita Lestadiolaisia että onko tosiaan niin kuin joskus teidän seuroissanne väitettiin että ihmisellä on ns.perisynti mikä tavallaan "otetaan" kasteessa pois? Entä kaikki vauvat joita ei keretä kastaa ennen kuolemaa,joutuuko nämä nyt sitten helvettiin?
Perisynti
Sandra.s
8647
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyvä kysymys. Ihmisessä on perisynti joka pysyy ihmisessä syntymästä kuolemaan. Kasteessa ei oteta pois perisyntiä. Kastetut eikä kastamattomat lapset eivät joudu kadotukseen mikäli kuolevat. Jeesushan nosti lapsen uskon esikuvaksi. Jeesus otti pienen lapsen ja sanoi, "sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä sillä heidän kaltaisten on Taivasten valtakunta." Ja tokihan lapsi on lapsen kaltainen. Lapsessa kuitenkin on perisynti. Mutta myös usko, samalla lailla kuin uskovasa aikuisessa. Eli uskova ihminen on näinollen kaksiosainen, pyhä ja paha. Paha omasta puolestaan, pyhä osallisena Kristuksen verestä. Tässä tuli mielestäni oikein perinteinen vanhoillislestadiolainen näkemys asiasta. Hyvää jatkoa.
AAMEN
Ja uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa, vaikka pappis-eriseuralaiset niin väittävät. Kaste on hyvän omantunnon liitto, jonka Jumala tahtoo tehdä Hengestä syntyneen ihmisen kanssa.
Kun lapsi syntyy tähän maailmaan, hän syntyy Hengestä ja omaa Pyhän Hengen. Kun tuon Pyhän Hengen on joku menettänyt, niin hänen täytyy syntyä uudestaan Hengestä, mutta häntä ei tarvitse kastaa uudestaan jos hänet kerran on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen riittävän oikeaoppisen tuntuisesti.
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu. Mutta joka ei usko, se kadotetaan.
Jos lasta ei olla kastettu, niin häntä ei kadoteta(vaikka pappis-eriseuralaiset niin väittävät). Mutta jos huoltajat tahallaan yli-pitkään kaste-käskyä halveksien jättävät lapsen kastamatta ja tämä kuolee, on se huoltajille synniksi ja siten kadotukseksi.
Ja jos joku riittävään ymmärrykseen tullut jättää sitten itsensä tahallaan yli-pitkäksi aikaa kastamatta, vaikka tietää jääneensä kastamatta ja tietää että hänen tulisi mennä kasteelle, niin on se hänelle synniksi ja siten kadotukseksi.
Lutherilla oli epäselvyyksiä ja suoranaista harhaoppia kasteeseen liittyen, vaikka Luther olikin ilmeisesti elävässä uskossa. Tämäntyyppinen harhaoppi, joka ei estä ihmisen omaa kilvoittelua Jumalan valtakunnassa synnin poispanijana, ei kadota Jumalan lasta, jos hän ei omista tuota harhaoppia Jumalan valtakunnan neuvoille tottelemattomana. Tuo Lutherin aika oli pimeää aikaa, jolloin Jumalan valtakunnassakaan ei oltu niin raittiita opissa Katolisen kirkon ja erilaisten lahkoilijoiden hapatuksen vuoksi. Siksi Jumalan valtakunnasta ei neuvottu Lutheria(ei ainakaan tiedetä nuhdelleen) laittamaan tuota harhaoppia pois ja näin hän saattoi omata tuon harhaopin siitä huolimatta, että oli kuuliainen Jumalan valtakunnalle. Toki siltikin tuollainen harhaoppi varmasti hankaloitti Lutheria ymmärtämään muitakin opinkohtia oikein ja todnäk. teki hänen ja hänen lähimmäistensä vaelluksen kaidalla tiellä vaikeammaksi.
Näin ollen sanonta: "väärällä opilla ei voi vahingossakaan tulla autuaaksi", on ilmeisesti väärässä, mikäli Luther oli elävässä uskossa. Mutta on olemassa myös harhaoppeja, joita omaava ei voi vahingossakaan tulla autuaaksi.
Hyvän omantunnon liitto *JUMALAN TYKÖNÄ*.
Kasteessa USKON KAUTTA Kristuksen vanhurskaus puetaan ihmisen ylle, se on Jumalan sana. Älä sinä yritä tehdä Jumalaa valehtelijaksi. Lue nyt hyvä ihminern Jumalan sanaa, ennen kun käyt opettamaan muita!!!
Martti Luther: Elämän taistelussa:
"Kristus ei ole sentähden tullut taivaasta ja ottanut ihmisluontoa, ei myöskään sen vuoksi kuollut ristillä tai noussut kuolleista ja astunut taivaaseen, että hän jättäisi meidät kurjuuteen ja onnettomuuteen tänne maan päälle, vielä vähemmän maan alle, hautaan ja kuolemaan katoavaisuuden ja matojen saaliiksi, vaan lunastaakseen meidät kaikesta pahasta ja ottakseen meidät luokseen iankaikkiseen taivaalliseen valtakuntaansa.
Me emme ole myöskään kastetuita ja kristittyjä ja kuule evankeliumia sitä varten, että jäisimme iankaikkisesti tähän vihamieliseen ja murheelliseen maailmaan, vaan sitä varten, että pääsisimme toiseen elämään ja olemiseen, jossa ei tarvitse syödä ja juoda, ei nähdä vaivaa ja tehdä työtä, kärsiä ja murehtia, kuolla ja mädätä.
*) Koska me siis olemme lunastetut Kristuksen kalliilla verellä, ***uudestisyntyneet kasteessa*** hänen riemullisen kuolleista ylösnousemuksensa kautta ja evankeliumin kautta kutsutut elävään toivoon, katoamattomaan, saastuttamattomaan ja turmelemattomaan pefintöön, joka on taivaassa säilytettynä meitä varten (1. Piet. 1:3 - 4)
— niin tulee meidän myös iloisina ja hyvässä turvassa odottaa tätä toivoa.
Raamattu puhuu hyvin kauniisti lapsen autuaallisesta tilasta: ” Sinä olet vetänyt minut ulos äitini kohdusta. Sinä olit minun turvani, ollessani vielä äitini rinnalla. Sinun päälles (huomaasi) minä olen heitetty äitini kohdusta. Sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta” (ps.22:10-11).
Kasteelle mennään sovitettuna ja se on liittämistä Jumalan tekemään hyvän omantunnonliittoon.
Martti Lutherin kirje kahdelle papille (Kirjassa Huovinen "Kaste ja "usko". Mutta meillä on Raamattu , joka sanoo, että lapset kyllä saattavat ja voivat uskoa, vaikka he eivät puhukkaan, eikä heillä olekkaan järkeä. niimpä Raamattu kertoo psalmissa 72 (ps.106:37), kuinka juutalaiset uhrasivat poikiaan ja tyttäriään epäjumalille ja vuodattivat näin viattoman veren. Jos se on ollut viaton veri (kuten teksti sanoo), niin lapset ovat varmasti olleet puhtaita ja pyhiä, ja sellaisia he eivät ole voineet olla ilman Henkeä ja uskoa.
1992
1. Piet. 1
"3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista.
4 Häneltä me saamme perinnön, joka ei turmellu, ei tahraannu eikä kuihdu. Se on varattuna teille taivaissa,
5 ja voimallaan Jumala varjelee teidät uskossa, niin että te saavutatte pelastuksen, joka on valmiina saatettavaksi ilmi lopunaikana."
1938
"1. Piet. 1:3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
1. Piet. 1:4 turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten,"
1776
1. Piet. 1
"3. Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herran Jesuksen Kristuksen Isä, joka meitä suuresta laupiudestansa on synnyttänyt jälleen elävään toivoon, Jesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta kuolleista,
4. Katoomattomaan ja saastuttamattomaan ja turmelemattomaan perintöön, joka taivaassa tähdelle pantu on teitä varten,"
suunnilleen Luterilainen kirkko, ei lestadiolaisuus.
mutta väitteesi pitää pitkälti paikkaansa.
Kansankirkkomme on pimeä.
seurauksena meille. Ihminen on jo siis syntyessään äidin kohdusta perisynnin alainen, eikä kukaan voi vapautua siitä omin voimin.
Vaikka olemme syntymästämme saakka ihmiskunnan yhteisen syyllisyyden alaisia, kasteessa meille annetaan kaikki anteeksi ja meidät puetaan Kristuksen puhtauteen. Pyhä Henki synnyttää meidät uudesti ja lahjoittaa meille uskon, jolla voimme tarttua kasteen lupauksiin.
Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti. Kaikkien on turvauduttava joka päivä Jumalan armoon, koska kukaan ei omin voimin pääse irti elämäänsä hallitsevasta pahuudesta. Olemme yhtäaikaa syntisiä ja kuitenkin Kristuksen tähden kokonaan vanhurskaita eli Jumalalle kelvollisia.
Kaikki se, esim. että ihminen alkaa kohota viisaudessaan muiden yläpuolelle ja alkaa sieltä muita opettamaan, tulee juuri perisynnin vaikutuksesta ja sen sitten kyllä huomaa, ettei sellainen synnytä rakkautta kuulijoissa.
Voimme esim. alkaa kirkkoon kuuluvina mustamaalata kirkkoamme, niinkuin se ei olisi lainkaan meille hyödyllinen. Se on kuitenkin Jumalan asettama ja meidän tulee kohdella kunnioittavasti kirkkoamme, vaikka sen opetuksessa ei olekaan sitä syvyyttä, jota herätysliikkeissämme.
Vihollinen tekee työtään tässä maailmassa ja tietysti ihan jokapaikassa, myös herätysliikkeissämme, mutta jokaisen meidän tulee valvoa tekemisiämme ja omista synneistämme vain voimme tehdä parannusta!