Maailmassa taitaa olla luonnonvaraisissa olosuhteissa elossa jotain 1860 mustavalkoista jättipandaa . Sitten niitä on myös eläintarhoissa ympäri maailman. Euroopassa wikipedian mukaan 9:ssä eläintarhassa, joista Suomea lähin on Kööpenhaminassa. Siis eikö Suomi voi pyytää apua niiden kahden Ähtärin pandan talousvaikeuksiin Norjalta ja Ruotsilta sekä Islannilta. Voisko ne yhdessä maksaa sen toisen pandan vuokrasopimuksen ja ruoan jäljellä olevan sopimusajan.? ja syöväthän pandat paljon muutakin kuin bambua
Mielestäni ne pandat ovat myös väärässä paikkaa Suomea. Eikö esimerkiksi Levi tai Rovaniemi olisi parempi paikka ajatellen turisteja jotka tulevat niihin kohteisiin talviaikana ja ehkä mielellään kävisivät porojen lisäksi katsomassa pandojakin.
Ähtärin pandakarhut
26
117
Vastaukset
- Anonyymi
Ei ole mitään perusteita pyytää muita maita maksamaan "lahjaa",
jonka Kiina antoi Suomen satavuotispäivän kunniaksi.
Kiinan tapa antaa "lahja": Lyödään lahjansaajalle lasku käteen.- Anonyymi
En kyllä millään voi uskoa että Kiina olisi vapaaehtoisesti antanut Suomelle kaksi jättiläispandaa tuosta noin vaan kun niitä pandoja ei liiemmin ole edes elossakaan.
Tuolla wikipediassa lukee näin: Keväällä 2016 kerrottiin, että eläinpuisto saisi vuonna 2017 Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi isopandoja Kiinasta. Ähtärin eläinpuiston ja Kiinan kansallisen pandahallinnon välinen sopimus pandojen vuokraamisesta allekirjoitettiin huhtikuussa 2017. Pandat saivat nimekseen Lumi ja Pyry. [10][11] , että ei niitä ilmaiseksi ole annettu ja vuokra-aika taisi olla kummallakin pandalla 15 vuotta.
Mutta mielestäni niiden sijoituspaikka Suomessa pitäisi olla jossakin minne turistit menevät. Ja Lappiin Rovaniemen alueelle on turistilentoja Iso-Britaniastakin. - Anonyymi
Pandat syö bambuja jääkarkut pingviinejä ja eskimoita koska taas harmaa karhut syö ihmisiä ja kaloja sekä omenia niin voidaan laittaa ne peto elukat jotka syö ihmisiä omaan lokeroon häkkiin ja ne kalat käärmeet mutta pitää kotielukoina ne jotka syödään tai lemmikit ihminen saa hallita.Esimerkiksi tietyt leijonalajit ja apinat on ihmiselle vaarallisia eikä niitä voi syödä.Toisaalta ihmiset syö koiria ehkä sitten leijonankin ainakin karhun lihaa saa ostaa marketista purkissa.Nykyään myös kanin lihaa mutta kuka alkaa ymmärtää että käärmeet kuuluu tuhota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kyllä millään voi uskoa että Kiina olisi vapaaehtoisesti antanut Suomelle kaksi jättiläispandaa tuosta noin vaan kun niitä pandoja ei liiemmin ole edes elossakaan.
Tuolla wikipediassa lukee näin: Keväällä 2016 kerrottiin, että eläinpuisto saisi vuonna 2017 Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi isopandoja Kiinasta. Ähtärin eläinpuiston ja Kiinan kansallisen pandahallinnon välinen sopimus pandojen vuokraamisesta allekirjoitettiin huhtikuussa 2017. Pandat saivat nimekseen Lumi ja Pyry. [10][11] , että ei niitä ilmaiseksi ole annettu ja vuokra-aika taisi olla kummallakin pandalla 15 vuotta.
Mutta mielestäni niiden sijoituspaikka Suomessa pitäisi olla jossakin minne turistit menevät. Ja Lappiin Rovaniemen alueelle on turistilentoja Iso-Britaniastakin.Katsokaas kieroutta on monenlaista mutta kiinalaisessa ravintolassa myydään hanhen rintaa ja hanhen maksaa. Raakaa lohta ja kuivattua merilevää mitä kasvaa täälläkin rannat täynnä.Et miten vaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kyllä millään voi uskoa että Kiina olisi vapaaehtoisesti antanut Suomelle kaksi jättiläispandaa tuosta noin vaan kun niitä pandoja ei liiemmin ole edes elossakaan.
Tuolla wikipediassa lukee näin: Keväällä 2016 kerrottiin, että eläinpuisto saisi vuonna 2017 Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi isopandoja Kiinasta. Ähtärin eläinpuiston ja Kiinan kansallisen pandahallinnon välinen sopimus pandojen vuokraamisesta allekirjoitettiin huhtikuussa 2017. Pandat saivat nimekseen Lumi ja Pyry. [10][11] , että ei niitä ilmaiseksi ole annettu ja vuokra-aika taisi olla kummallakin pandalla 15 vuotta.
Mutta mielestäni niiden sijoituspaikka Suomessa pitäisi olla jossakin minne turistit menevät. Ja Lappiin Rovaniemen alueelle on turistilentoja Iso-Britaniastakin.Just monen ihmisen kun nimi on pyry. Tai Ivan . Tai kepli. Viron mafian alueilta koplista.
- Anonyymi
Hullua toimintaa kuljettaa niitä pitkin ja poikin. Menisivät sinne Kiinaan katsomaan, jos niin hinku nähdä niitä. Ei sitä ainakaan verovaroin pitäisi tuollaista tehdä.
- Anonyymi
Kyllä mielestäni myös tämä "vuokra"/isopanda/vuosi on aivan liian korkea kun vuokra-aika on niin pitkä kuin 15 vuotta. riittäisi 100 000€/vuosi ja panda 13,4 miljoonan €/panda/vuosi sijaan.
Voihan hallitus neuvotella Kiinan kanssa ainakin kahden vuoden vuokrasopimuksen maksamatta jättämisesta, koska pandemian takia ei kukaan pystynyt matkustelemaan katsomaan pandoja. Ja kaikkihan tietää mistä pandemia lähti levenemään. - Anonyymi
Niin,joku yrityshän kai otti ne Pandat vastaan ja rakensi niille oleskelutilat ja ylläpidon.Ei se ole valtion asia ymmärtääkseni.Yritys siinä vastuun otti Kiinan lahjasta.Aivan kuin Tarja Haloselle Venäjän Lavrov lahjoitti erikoisen kissan,mutta minne kissa hävisi - siitä ei kai kukaan tiedä mitään ?Lisäksi - ottikohan Tarja Halonen loppujen lopuksi "lahjan" vastaan.Hänellähän oli jo ennestään Rontti ja Miska.
- Anonyymi
EIKÖ vastavuoroisesti voisi viedä meiltä pari kunnon karhua ja ilvestä häkkiin pääsylippu ja saavat ihmetellä niitä siellä myydään meiltä 4 miljoonaa kappale karhuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin,joku yrityshän kai otti ne Pandat vastaan ja rakensi niille oleskelutilat ja ylläpidon.Ei se ole valtion asia ymmärtääkseni.Yritys siinä vastuun otti Kiinan lahjasta.Aivan kuin Tarja Haloselle Venäjän Lavrov lahjoitti erikoisen kissan,mutta minne kissa hävisi - siitä ei kai kukaan tiedä mitään ?Lisäksi - ottikohan Tarja Halonen loppujen lopuksi "lahjan" vastaan.Hänellähän oli jo ennestään Rontti ja Miska.
Kuuntelulaitteet kissalla mikrosirut ja kamera. Katsottiin juuri miten venäläiset levittää miinoja liukuhihna tyylillä Ukrainassa OIKEIN KONEELLISESTI niillä on siihen erikseen auto.JA NÄMÄ ÄÄLIÖT kuvittelee jotain hyvää heistä.
- Anonyymi
Kiina on antanut pandoja moniin maihin muun muassa lajinsuojelun
takia.
Jos Kiinan pandat jostain syystä sairastuisivat/kuolisivat
niin lajia on kymmenissä maissa ympäri maailmaa.- Anonyymi
Nykyään elukoihin asennetaan videokameraa ja kuuntelulaitetta jopa hirviin koiriin ja on dronelintuja kameroilla ja piilolaiseissa videokameraa ja silmälaseissa ynnä sormus kamerat ja äly kellot kameroilla. On satelliitti kameraa ja älykameraa kaikkia vakoillaan. Älykameralla tosin kun kuvaa välähtää salamavalo. Myyjät on kuvannut ihmisiä kassoilla siis viro venäjä Israel myyjät mafia on kaupoissa piraattituotteet pankkikortti hakkerit tilit jne. Käytä käteistä saat ehkä väärin takaisin mutta myyjä eikä pankki tiedä missä liikut.
- Anonyymi
Luin hieman lisää noista Kiinan pandoista. Ne jotka ovat Kööpenhaminan eläintarhassa on Kuningatar Margareta saanut "lahjaksi" Kiinalta 15 vuoden vuokrasopimuksella vuonna 2019. Mutta ne maksavat vain 1 miljoonan dollaria / vuosi vuokrasta Kiinalle.
Kiina ei ole vuoden 1984 antanut lahjaksi näitä isopandoja esim. valtion päämiehille, vaan ne "lainataan"
tuota Bambua ruoaksi en oikein ymmärrä, eikö ne voisi syödä hentoa pajuakin? Lapissahan kasvaisi vaivaiskoivuakin, eikö sekään muka käy? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luin hieman lisää noista Kiinan pandoista. Ne jotka ovat Kööpenhaminan eläintarhassa on Kuningatar Margareta saanut "lahjaksi" Kiinalta 15 vuoden vuokrasopimuksella vuonna 2019. Mutta ne maksavat vain 1 miljoonan dollaria / vuosi vuokrasta Kiinalle.
Kiina ei ole vuoden 1984 antanut lahjaksi näitä isopandoja esim. valtion päämiehille, vaan ne "lainataan"
tuota Bambua ruoaksi en oikein ymmärrä, eikö ne voisi syödä hentoa pajuakin? Lapissahan kasvaisi vaivaiskoivuakin, eikö sekään muka käy?Pandat on nirsoja. Niille ei kelpaa kaikki bambulajitkaan.
Suomessa alettiin yrittää bambunkasvatusta pandoja varten,
en tiedä tarkemmin miten meni, mutta kyllä se kasvoi.
- Anonyymi
Rkp säätiö vois kustantaa paluu lennon, täh?🦍🦍
- Anonyymi
Oletko joku vähemmistöjenvihaaja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko joku vähemmistöjenvihaaja?
Joo kiinalaiset on maapallon vähemmistöä. 🤡
- Anonyymi
Joku poliitkko sanoi, jälkiviisaus on imelintä viisautta.
Aika moni tiedotusväline oli lääpällään, kun pandat lennätettiin Suomeen.
Nht samat toitottaa naama soikeana, miten suuri virhe se oli.- Anonyymi
Ennen tuota kun on jälkiviistelun aika, olisi kyllä paikallaan ensin miettiä mihin ryhtyy ja mihin ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen tuota kun on jälkiviistelun aika, olisi kyllä paikallaan ensin miettiä mihin ryhtyy ja mihin ei.
Virheettömiä ei ole kukaan.
Kun pandojen tuonti on todettu virheeksi, niin palautetaan elukat Kiinaan. Sillä tuost pääsee, eikä siinä miljardiluokan vahinkoja tule, niin kuin Fortumin Venäjän ja Saksan virheissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Virheettömiä ei ole kukaan.
Kun pandojen tuonti on todettu virheeksi, niin palautetaan elukat Kiinaan. Sillä tuost pääsee, eikä siinä miljardiluokan vahinkoja tule, niin kuin Fortumin Venäjän ja Saksan virheissä.Eikö se vuokrasopimus kuitenkin ole pitävä vaikka pandat lähetettäisiinkin takaisin Kiinaan.
Kuinka sopimukset voivat erota niin paljon toisistaan varsinkin ajatellen Hanhikiven atomivoimalaa Pyhäjoella, eikö senkin sopimuksen purku ole tullut maksamaan jo ainakin miljardi euroa ellei enemmänkin. Kuinka kauan Rosatomille vielä täytyy maksaakkaan?
Onko siinä mielessä pandojen 10 vuotta jäljellä oleva vuokrasopimus (134 milj. Euroa) ylitsepääsemätön asia valtion taholta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö se vuokrasopimus kuitenkin ole pitävä vaikka pandat lähetettäisiinkin takaisin Kiinaan.
Kuinka sopimukset voivat erota niin paljon toisistaan varsinkin ajatellen Hanhikiven atomivoimalaa Pyhäjoella, eikö senkin sopimuksen purku ole tullut maksamaan jo ainakin miljardi euroa ellei enemmänkin. Kuinka kauan Rosatomille vielä täytyy maksaakkaan?
Onko siinä mielessä pandojen 10 vuotta jäljellä oleva vuokrasopimus (134 milj. Euroa) ylitsepääsemätön asia valtion taholta?Entä jos ne pandat vain sattuisivat kuolemaan pois, niin vuokrasopimuskin raukeaisi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä jos ne pandat vain sattuisivat kuolemaan pois, niin vuokrasopimuskin raukeaisi?
Siitä se vasta alkaisi.
Asiantuntija toisensa perään tutkimassa, miten saa kuolemisen jonkun suomalaisen syyksi.
Oikeudenkäyntejä kaikki mahdolliset oikeusasteet.
Nämä elukat olisi pitänyt viedäHelsinkiin, eikä mihinkään pikkukuntaan.
Mahdollista yleisöä enemmän, ja paremmat rahkeet kestää tappioita.
- Anonyymi
Kaikki eläintarhat tulisi lopettaa- JOkainen niistä on yritys ja bisnes eikä suinkaan sitä varten, että eläimillä olisi hyvä olla tai että ne säilyisivät
- Anonyymi
Pandat ei kuulu suomen luontoon, eikä kurttulehti ruusut
- Anonyymi
Eivät ne kyllä varsinaisesti luonnossa olekaan vaan suljetussa tilassa. Pandat eivät siemennä ympäristöön uusia pandoja mutta esim. kurtturuusut sen tekevät. Tehokkaimmalta tulokaslajilta lisääntymis- ja leviämisnopeudessa näyttäisi Japanintatar.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445299Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243460Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992870Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui582686- 1732365
- 252157
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1271899Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661865Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881771M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161401