Satu kyrvästä

Tätä tuntiessaan kalu alkoi kuin itsestään kasvaa pituutta.
Sen pää kohosi, leveni ja alkoi puskea vankistuvaa vartta ylöspäin. Iho ja hiostavat karvat jäivät kauas taakse. Se tunsi sisäistä kutinaa, mikä muuttui pian sykinnäksi.
Kalu oli voimansa tunnossa, mutta sen vaatima tila kävi nopeasti ahtaaksi.
Se päästi äänettömän huudon: " Avaa!" minkä se toivoi kantautuvan omistajansa korviin.
Niin kävikin.
Kalu havaitsi, miten ahdistava kangas sen ympäriltä riisuttiin pois, viileä ilma hyväili sen vartta ja se saattoi nostaa itsensä viimein täyteen mittaansa.
Sitten käsi tarttui siihen ja puristi sitä.

Nyt kalulla alkoi olla jännät paikat.
Käsi liikutti sen pingottunutta ihoa edestakaisin, painoi välillä sitä alemmas ja antoi sen taas ponnahtaa läpsähtäen ylös. Kalun päässä tämä tuntui niin hyvältä, että se punastui ilosta.

Sen suonet kohosivat pintaan, kun käsi jatkoi sen pinnalla liikkumista ja puristelua.
Kalun päähän nousi pieni, kirkas pisara, joka kasvoi isommaksi ja isommaksi, kunnes herahti alas pitkin sen vartta ja kiivaasti liikkuvaa kättä.

Kalu tunsi kivesten nousevan ylöspäin ja sisällään hakanneen sykkeen kiihtyvän. Sen juuri pumppasi. Jotain oli pian tapahtumassa, jotain mitä kalu ei voinut estää.
Kalu ei enää ollut pieni, lämmin nahanpalanen jossain pimeässä ja lämpimässä kätkössä.
"Olen kyrpä!" se ymmärsi . "Suuri, suonikas kyrpä!"
"Minä tulen!" se samassa huudahti, kun lämmin sperma syöksyi sen läpi ja lensi ulos sen päästä, kyrvän kouristellessa nautinnolla uudelleen ja uudelleen.

Käsi jatkoi kyrvän lypsämistä, kunnes se rauhoittui, valui enää päästään vain kirkasta ja asettui huohottaen tyhjentyneiden kivesten päälle. Siitä se vetäytyi hiljalleen, vähitellen takaisin oloihinsa.
Ja sitten se uupuneena nukahti.
Sen pituinen se (vaikkei koolla ole väliä ).