Juoruaa ja kääntää asioita

Anonyymi-ap

Varmaan jonkinlaista narsismia tämäkin. Exäni on sosiaalinen nainen, joka ystävystyy ihmisten kanssa helposti ja verkostoituu luonnostaan. Nainen on hän. Tietyllä tapaa kiva ihminen ja helppo lähestyä, mutta kääntöpuolena juoruilu ja asioiden kääntely ja sekaaminen.

Tajusin tämän vasta erovaiheessa, ja huomasin vasta jälkikäteen miksi jotkut ihmiset lopettivat yhtäkkisesti yhteydenpidon minuun. Sain jälkeenpäin tietää, että olin puhunut pahaa heistä. Ja siis asia oli tullut heidän tietoonsa erästä muuta kautta, eihän exäni toki suoraan heille tätä sanonut.

Todellisuudessa en ole puhunut pahaa heistä, vaan muistan aikoinaan kuinka exäni puhui minulle negatiivisia asioita heistä, ja lähinnä kuuntelin ja myötäilin, koska se oli suhteessamme tapana että olin usein kuuntelijan ja juoksupojan roolissa.

Eli exäni puhui itse pahaa heistä, ja kertoi sitten henkilölle x ja y että minä olen puhunut pahaa henkilöistä a ja b. Myöhemmin jompi kumpi x tai y on kertonut a:lle ja b:lle että minä olen puhunut pahaa heistä. Tämän jälkeen a ja b lakkasivat yhtäkkiä kaveeraamasta kanssani.

Samanaikaisesti exäni kertoi kaikenlaista keksittyä mitä a ja b olivat sanoneet jostain toisesta minun tuttavastani. Jne jne jne.

Tämä oli vain yksi esimerkki. Tajusin monta palapelin palasta vasta eron jälkeen. Tällaista peliä hän pelasi pitkän aikaa, eli kertoili omia puheitaan toisen sanomisina kolmannelle osapuolelle, joka sitten kertoi toiselle, ja siitä seurasi näitä yhtäkkisiä tuttavuuksien lopahtamisia. Joita tuolloin ihmettelin, että mikseköhän tuokaan enää vastaile visteihin, tai kysele kahville. Jälkikäteen selvisi syy, exä pelasi sairaita pelejään taustalla.

Nyt olen onneksi irti hänen vaikutuspiiristään, mutta ystäväpiirini on edelleen jollain tapaa vaillinainen, johtuen näistä selän takana pelaamisista.

Mikä tällainen on, onko narsisti vai mikä?

30

1416

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juoruakka

      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        🔞 ­N­­­y­­m­­f­­­o­m­­­a­­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17723639I

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    • Anonyymi

      Sosiaalinen puljaaja, omaksi edukseen sepittelijä, kaltevalla pinnalla luistelija... hyi. Halveksittavaa, oli syy ja ammattilaisdiagnoosi mikä tahansa.

    • Anonyymi

      Keskimääräinen nainen siis kyseessä. Ja sinä keskimääräinen mies providerina.

      • Anonyymi

        Vaikea sanoa ~4 miljardista, millainen on keskimääräinen. Tai edes puolesta tätä väestöä, millainen lienee keskimääräinen, suurinta osaa kun on ikinä tule kohtaamaan.

        Kunpa keskimääräinen ihminen ei olisi ala-arvoinen valehtelija ja omaksi edukseen puljaava nilkki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        suurinta osaa kun EI ikinä tule kohtaamaan

    • Anonyymi

      Kusipäinen muikkeli, joka pyörittää ihmisiä. Ammattilainen sanoisi, että sosiaalinen ihminen, hyvä tyyppi eli hän läpäisisi kirkkaasti kaikki opiskelu- ja työelämässä käytetyt psykologiset testit. Näennäisessä ihanuudessaan luultavasti myös sellainen, jonka seuraan miekkoset kilvan rientävät.

    • Anonyymi

      Narsisti elää varautuen hylätyksi tulemiseen. Sen kun yhdistää kateuteen, häpeänpelkoon ja manipulointiin, jotka taas johtavat tarpeeseen ylentää itseään muita alentamalla, soppa on jotakin tuollaista. Hienoa että olet päässyt eroon. Ne pahanpuhumiset menettävät usein merkityksensä kun aikaa kuluu. Omalla kohdalla toimi että puheet eivät vastanneet kuulijoiden kokoemusta, ei silloin eikä myöhemminkään. Narsisti taas puheillaan ja teoillaan jatkoi valehtelun ja hyväksikäytön linjaa, mikä söi hänen uskottavuuttaan. Toki oli niitä jotka jäivät narsistin "puolelle", mutta sillä ei ole väliä, he eivät ole tärkeitä.

      Tuttavamies joutui pari vuosikymmentä sitten narsistin pauloihin. Aika nopeasti tuli selväksi narsistin tapa mustamaalata kaikkia, ihan kaikkia. Hän ei ole useinkaan räikeän ilkeä, mutta taitava heittelemään pieniä alentavia kommentteja ja epäilyksen siementä. Kun vielä ko. naiskon kanssa olin tekemisissä, hän useinkin arvosteli miestään kun tämä ei ollut kuulemassa. Arvostelu oli välillä aivan kohtuutonta. Miehelleen nainen puhui selkeästikin pa...aa ihmisistä, tämä paljastui miehen muuttuneita asenteista ja puheista joitakin ihmisiä kohtaan. Jos joku ihminen oli naiselle uhka, eli henkilö joka voisi yrittää avata miehen silmät, tästä syötettiin miehen päähän mitä kummallisimpia ajatuksia. Sain itsekin tästä osani, kukapa ei olisi.

      Alkuun mies erehtyi pitämään naisen tarinoita tosina, tuohtui ja kertoi eteenpäin. Oppi myöhemmin olemaan hiljaa kun tajusi levittäneensä täyttä sontaa.

      Jos/kun naisella menee sukset ristiin ihmisten kanssa, on ympäristö jo lannoitettu pahalla puheella ko. ihmisestä, Naisella on aina juttua millä perustella miksi HÄN laittoi välit poikki. Voi sitä uhriutumisen määrää.

      Tuo miesparka tajusi tilanteen liian myöhään, oli jo liian syvässä suossa räpiköidäkseen sieltä pois. Hänessä näyttää toteutuneen jonkinlainen Tukholman syndrooma. Jollakin tasolla hän tajuaa vaimon kohtuuttomuuden, mutta silti kulkee perässä kuin uskollinen rakkikoira. Toisaalta, on miehen ansiota että perhe on edelleen jotenkin yhteisön syrjässä kiinni. Miestä pidetään mukavana ja kilttinä ja hänen takiaan moni sietää vaimon temppuilua ja huonoa käytöstä. Yksin nainen ei olisi mitään, hänelle olisi käännetty selkä jo ajat sitten. Oikeasti narsisti on äärimmäisen heikko, itsenään ei mitään. Narsisti tarvitsee aina muita, ressukka.

    • Anonyymi

      Oletko itse tiedostamattasi ahkera juoruamaan?Teetkö paljonkin pilaa kavereistasi kun he eivät ole paikalla? Juoruaminen on usein kaksipuolista, toinen kertoo jotain johon toinen kertoo toisen juorun. Pahoitteluni jos ei pidä paikkaansa.

      • Anonyymi

        Juoruamisella ja juoruamisella on eroja. Eiköhän itse kukin meistä harrasta juoruamista jossakin määrin, mutta on hiukan eri asia jos se on puhdasta valehtelua ja tapahtuu vahingoittamistarkoituksessa.

        Narsistin juorut ovat usein hänen keksimiään valheita. Narsismiin kuuluu omien virheiden projisointi ja jo siitä syntyy valheeseen pohjautuvia juoruja. Kun narsisti juorusi tuttunsa uskottomuudesta, totuus olikin, että narsisti oli ollut uskoton. Kun narsisti haukkui tutun huijanneen rahaa, se olikin hän itse joka oli huijannut.

        Narsisti manipuloi ihmisiä juoruilun kautta. Esimiesnarsisti houkutteli alaisiaan juoruilemaan työkavereistaan. Ne, jotka lähtivät juoruiluun mukaan, pääsivät esimiehen hoviin. Ne, jotka eivät suostuneet, pääsivät juorujen ja kiusanteon kohteeksi. Juoruiluun mukaan lähtenyt ei sieltä helposti enää pääse pois. On vaikea kohdata sitä häpeää, että on käyttäytynyt niin huonosti ja levittänyt juoruja. Narsistin hovin jäsen myös tietää kuinka käy jos yrittää irrottautua, harva uskaltaa.

        Yleensä ihmiset pelkäävät juoruilijan mainetta ja siksi esim. narsistiset tyypit saavat mellastaa työpaikoilla. On melkoinen kynnys kertoa väärinkäytöksistä esimiehille jotka näkevät narsistista vain sen aurinkoisen puolen. Ja narsistit tuntien, hän on varmastikin ehtinyt juoruilla ensin, koska narsisti yrittää tuhota potentiaalisten uhkien uskottavuutta heti alkumetreillä. Esimiehen mieleen on epäilyksen siementä kylvetty ihan varmasti.

        Olen itse tilanteessa jossa kollegalla on vahvoja narsistisia piirteitä. Esimiehen on vaikea uskoa tilannetta koska hän näkee vain sen mukavan tyypin. Koska meitä tuosta käytöksestä raportoivia on niin monta, esimieskään ei voi pitää pelkkänä juoruiluna tai yksittäistapauksina. Se, mitä esimies asialle tekee, on toinen juttu. Toistaiseksi ei oikein mitään.

      • Anonyymi

        Kyllä se niin on että narsisti juoruaa ihan vaan yksikseen jos toinen on hiljaa ja sanoo vaan että va niin, se riittää siihen että hän sanoo muille että toinen on haukkunut,
        Ei kannata pitää mitään yhteyttä ihmiseen joka on narsisti, heillä on verissä tuhota ihmissuhteita

        Ihan totta vaikka vaan rykäisi niin sekin on väännetty usein juoruamisesta narsistin taholta. Näistä on pysyttävä hyvin kaukana

    • Anonyymi

      On oikea narsisti ja psykopaatti. Tiedän miltä tuntuu , kun joku läheinen kertoo satuja ja joku vielä uskookin , vaikka läheinen on ihan itse haukkunut tiettyjä ihmisiä niin kääntää ne muiden sanoiksi..
      Näistä ihmisistä on pysyttävä hyvin kaukana , he valitsevat usein uhrinsa kilteistä ihmisistä tietyllä charmilla, kunnes naamio paljastuu ja esiin tule hirviö.

    • Anonyymi

      Sitä edelleen ihmettelen, mitä iloa hän sai siitä että eräät tuttavani lakkasivat pitämästä yhteyttä. Toisekseen, mitä hän ylipäätään saa siitä että projisoi omat juoruilunsa toisen syyksi?

      Muistan kuinka hän kerran kertoi minulle papupatamaiseen tyyliinsä serkustaan ja epäili että hänellä on mielenterveydellisiä ongelmia. Olin vain että *ai jaa", enkä ottanut enempää kantaa, toki myötäilin häntä koska siitä oli tullut tapa. Oli helpompi olla hänen kanssa asioista samaa mieltä, kuin alkaa väittämään vastaan. Lopulta tässäkin kävi niin, että sain kuulla eräältä toiselta henkilöltä, että hänen sukunsa käsittää että minä olen epäillyt tätä henkilöä mielisairaaksi. Siis minä, joka vain kuuntelin ja myötäilin ex-vaimoni vuodatuksia.

      Se että välit meni hänen sukulaisiin tästä syystä, ei minua nykyään edes haittaa. Siksi ihmettelenkin, mitä hän tästä hyötyi, että sain tällaisen leiman heidän suvun kesken? Enkä asiaa ole jaksanut korjata ja selitellä, koska ensinnäkään he uskovat mitä uskovat, ja toisekseen sillä ei ole enää mitään väliä. Silti, mitä narsisti exäni tästä hyötyi? Ei ymmärrä maalaisjärjellä.

      • Anonyymi

        Narsisti ylentää itseään muita alentamalla. Narsisti uhriutuu. Narsistin pitää olla huomion keskipiste koska hän elää huomiosta.

        Jokaisen hajonneen ihmissuhteen narsisti kääntää sen toisen syyksi, uhriutuu ja kerää tilanteella huomiota. Totta kai hän mustamaalaa sinut kaikille, omalle suvulleen erityisesti. Näin hän perustelee, miksi hänen oli pakko hankkiutua sinusta eroon. Näin hän uhriutuu ja saa huomiota. Näin hän huolehtii että olet epäuskottava kaikkien silmissä, sinähän olet uhka. Olet uhka koska narsisti on menettänyt otteensa. Olet elänyt narsistin kanssa ja tiedät hänestä asioita joita hän ei missään tapauksessa halua muiden tietävän, esim. sen, ettei narsisti ole erityinen. Narsistille on kauhistus olla tavallinen, puutteellinen ihminen.

        Narsistille ihmiset ovat joko hänen puolellaan tai vastaan. Sinä olet häntä vastaan koska et ole puolella. Oman suvun pitää olla hänen puolellaan ja sinua vastaan. Narsistilla ei ole itsetuntoa joten hän tarvitsee sukulaisensa nostamaan hänet sinun yläpuolelle. Narsistin pitää tuntea olevansa yläpuolella. Narsisti on vainoharhainen ja luulee että muut ajattelee kuten hän, eli sinäkin yrität mustamaalata ja kääntää ihmisiä narsistia vastaa. Hän puolustautuu hyökkäämällä ensin.

        Oletan, että narsisti yrittää saada myös sinun sukusi ja ystäväsi puolelleen ja sinua vastaan. Narsistille ihmissuhteet ovat alistamista tai taistelua ja hän etsii lojaalisuuden heikkoja kohtia.

        Ei narsistia maalaisjärki koske, narsistin elämä on taistelua sodassa jota ei maalaisjärjellä näe.

      • Anonyymi

        Noin lyödään kaksi kärpästä kerralla. 1: saadaan mustamaalattua serkkua. Vaikka mielenterveysongelmissa ei olisi mitään perää ja narsistikin ne kieltäisi, epäilyksen siemen on kylvetty ja sitä voi kastella ja lannoittaa sopivassa tilanteessa. 2: Saadaan mustamaalattua sinua, juoruilijaa ja valehtelijaa. Sitäkin siementä voi sitten kastella ja lannoittaa tarvittaessa. Jos erehdyt puhumaan narsistista ikäviä totuuksia, ne voi torjua valheeksi helpommin kun olet jo saanut maineen valehtelevana juoruilijana.

        Näin narsisti onnistuu pilaamaan kahden ihmisen maineen valehtelemalla molemmista ja pääsee itse kuin koira veräjästä. Pientä uhriutumista päälle ja sädekehän kiillotusta, avot!

      • Anonyymi

        Ihan niin narsistit ovat mestareita rikkomaan ihmissuhteita , omaatuntoa heillä ei ole kun keksivät mitä ihmeellisimpiä juttuja toisista ihmisistä.
        Omassa tuttava piirissä myös tälläinen, ja minä lopetin kanssakäymisen häneen kokonaan, en vastaa puhelimeen kun hän soittaa enkä aukaise ovea kun hän on oven takana . Kun en jaksa häntä edes kuunnella . Ihmettelen vaan ihmisiä jotka eivät näe sitä kieroutta , vaan uskovat kaiken mitä hän kulloinkin on keksinyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin lyödään kaksi kärpästä kerralla. 1: saadaan mustamaalattua serkkua. Vaikka mielenterveysongelmissa ei olisi mitään perää ja narsistikin ne kieltäisi, epäilyksen siemen on kylvetty ja sitä voi kastella ja lannoittaa sopivassa tilanteessa. 2: Saadaan mustamaalattua sinua, juoruilijaa ja valehtelijaa. Sitäkin siementä voi sitten kastella ja lannoittaa tarvittaessa. Jos erehdyt puhumaan narsistista ikäviä totuuksia, ne voi torjua valheeksi helpommin kun olet jo saanut maineen valehtelevana juoruilijana.

        Näin narsisti onnistuu pilaamaan kahden ihmisen maineen valehtelemalla molemmista ja pääsee itse kuin koira veräjästä. Pientä uhriutumista päälle ja sädekehän kiillotusta, avot!

        Lyötäviä kärpäsiä on enemmänkin:

        3. Puhumalla pahaa sekä serkustaan että sinusta narsisti ylentää itseään. Sitäkin narsisti tekee jatkuvasti, eli ylentää itseään alentamalla muita. Narsisti on sairaalloisen kade, joten muiden alentaminen ja itsen ylentäminen on välttämätöntä jotta ei tukehdu kateuteen.

        4. Narsisti siirtää juoruiluun liittyvän häpeän sinulle. Narsisti tietää, että juoruilu on noloa, mutta ei voi olla juoruilematta koska muuten on hankala kylvää epäilyksen siementä ja ylentää itseään ja selvitä kateudesta. Nolous ei ole vaihtoehto, joten hän kääntää koko asian pois itsestään. Narsisti valehtelee jatkuvasti myös itselleen kieltääkseen kaiken nolouden itsessään. Kun itsekin uskoo valheisiin, niiden kanssa voi elää ja niitä on helppo kertoa eteenpäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin lyödään kaksi kärpästä kerralla. 1: saadaan mustamaalattua serkkua. Vaikka mielenterveysongelmissa ei olisi mitään perää ja narsistikin ne kieltäisi, epäilyksen siemen on kylvetty ja sitä voi kastella ja lannoittaa sopivassa tilanteessa. 2: Saadaan mustamaalattua sinua, juoruilijaa ja valehtelijaa. Sitäkin siementä voi sitten kastella ja lannoittaa tarvittaessa. Jos erehdyt puhumaan narsistista ikäviä totuuksia, ne voi torjua valheeksi helpommin kun olet jo saanut maineen valehtelevana juoruilijana.

        Näin narsisti onnistuu pilaamaan kahden ihmisen maineen valehtelemalla molemmista ja pääsee itse kuin koira veräjästä. Pientä uhriutumista päälle ja sädekehän kiillotusta, avot!

        Juuri näin. Omaan pitkän historian työpaikkakusipään syntipukkina. Voin vakuuttaa, että sekoilijoille on tärkeää mustamaalata kohdehenkilö valehtelijaksi, varkaaksi, epäluotettavaksi ja epävakaaksi. Näiden ajatusten siemenen he kylvävät ihmisten mieliin hyvissä ajoin. Sopivalla kastelulla ja lannoituksella voi tarvittaessa korjata täyden sadon eli ihmiset uskovat lopulta mitä vaan narsisti heille kertoo. Uhrin on turha yrittää paljastaa narisistin toima, koska häntä pidetään mielenvikaisena.

        Hyi hitto! Kyllä nämä narsistit/psykopaatit ovat niin viheliäisen ovelia ja kekseliäitä (sairaita) kieputtamaan asioita. Kuin lipeviä liukkaita käärmeitä. Se on lähes taidetta.

        Ikuiset traumat saanut, ikävä kyllä.

    • Anonyymi

      Välillä tympeää seurata tätä yksinkertaista porukkaa, joka ei yhtään tajua narsismista/narsisteista yhtikäs mitään. Surullista. Nämä ovat niitä hyödyllisiä hölmöjä, joita narsisti tarvitsee ja pyörittää peleissään.

      • Anonyymi

        Monet aikansa katsovat koska eivät ole niin röyhkeää ja törkeää tyyppiä koskaan ennen tavanneet ja on heti vaikea tajuta että joku todellakin voi olla päälakeaan myöten valhemaailmassa. Maailmanmestarinäyttelijöitä ja teeskenneltyjen tunteiden tulkkeja ovat ällötykset, sen opin kantapään kautta. Itse päääsin hivuttautumalla narsistista eroon. Vasta myöhemmin sain tietää edes koko narsismista mutta tyytyväinen olen ettei se hyväksikäyttänyt valehteleva väkivaltainen varas kuulu elämääni mitenkään enää. Se kaduttaa että en heti epäselvyyksien ja ongelmien alettua laukaissut pihalle kertaheitolla valehtelevaa narsistia. Tosin tiedän että jos mahdollistaisin sille hyväksikäyttämisen ja antaisin taas hyötyjä ja etuja, ei menisi aikaakaan kun liippi olisi oven takana kuin ei mitään olisi ikinä tapahtunutkaan eikä muutaman vuoden taukoa ollut tapaamisissa. (Röyhkeyttään yritti harvakseltaan soitella ja vielä kun vastasin oli vitosta vippaamassa vaikka kaikki aiemmatkin lainat pystyssä. Törkeä nahjus!) Pitää lisätä tietoisuutta narsisteista ja psykopaateista jotta inhimillisiltä kärsimyksiltä voisi mahdollisimman monet välttyä ja liippien olisi otettava vastuuta tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Koskaanhan ne eivät aidosti muutu/parane. Tosin jos sellaisesta hyötyvät, narsistit teeskentelevät kyllä muutosta täysillä että hyötyvät siitä(kin) jotakin.. Muistahan ne eivät piittaa eivätkä kykene aidosti ottamaan huomioon ketään eikä mitään muuta kun oman napansa.
        Kannattaa laittaa välit kokonaan poikki noin vaaralliseen ja haitalliseen.

    • Anonyymi

      Voi olla narsistinenkin, mutta myös takana voi olla muutakin. Joka tapauksessa vaikuttaa siltä että olisi halunnut sinut itselleen, poistamalla läheisiä elämästäsi. Jotta elämäsi nojautuisi häneen.
      Ehkä? 🤔
      Kannattaako asiaa kuitenkaan sen eksän kannalta, vaan mietit itseäsi ja otat reilusti uudestaan yhteyttä menetettyihin kavereihin ja selvität asian!

      • Anonyymi

        Tuolla takana myös muutakin, tarkoitan että muuten vain k sipäinen tms

      • Anonyymi

        En usko että yhteenotto heihin auttaa, sillä jos he olisivat olleet oikeita kavereita niin eivät edes olisi uskoneet mitään pahaa ystävästään . Niin että nämä jotka katkaisevat välit häneen , ovat sitä typerää porukkaa jotka eivät näe että narsisti pitää heitä hallussaan omilla keinoillaan .ja jos ystävät olisivat olleet oikeita ystäviä niin olisivat tulleet suoraan mieheltä kysymään asiasta . Niin että ei niissä mitään ole menettänyt mitään. Narsisti jatkaa valehteluun niin kauan kun elää , sellaisia ne on

      • Anonyymi

        Enemmänkin luulen että kyseessä oli vain alistamispyrkimykset. Ehkä hän halusi minut itselleen alamaisekseen, jota voi pomottaa ja ignoorata tarpeen mukaan. Sitten kun osoitin hänelle että en lähde tähän peliin, niin alkoi mustamaalaaminen ja juoruilu. Toki hän pehmitti alustaa jo paljon ennen kuin tajusin asian.

        Luulen että hän tarvii jonkun ihmisen jota voi alistaa, ja sitten ison verkoston ihmisiä oman itsetuntonsa pönkittämiseksi. Sillä ei ole paljoakaan merkitystä, jos jotkut tuttavuudet katkesi minun osalta. Enemmänkin ihmiset ovat hänelle pelinappuloita, ja kaikkein paras oli se hetki kun tajusin asian ja irtauduin pelistä pois.

        Varmaan parhaiten osaat analysoida tilanteen itse. Minun mielestä hyvinkin mahdollinen tilanne ja tyyppi. Toivottavasti kokemus rokotti vastaisuuden varalle. Tsemppiä sulle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En usko että yhteenotto heihin auttaa, sillä jos he olisivat olleet oikeita kavereita niin eivät edes olisi uskoneet mitään pahaa ystävästään . Niin että nämä jotka katkaisevat välit häneen , ovat sitä typerää porukkaa jotka eivät näe että narsisti pitää heitä hallussaan omilla keinoillaan .ja jos ystävät olisivat olleet oikeita ystäviä niin olisivat tulleet suoraan mieheltä kysymään asiasta . Niin että ei niissä mitään ole menettänyt mitään. Narsisti jatkaa valehteluun niin kauan kun elää , sellaisia ne on

        Totta. Ja näiden hölmöjen entisten kavereiden kanssa tulisi pian uutta selkkausta kun hurja taas omaa soutaan laittaisi alulle, syystä tai toisesta. Parasta pysyä erillään ja käyttää aikansa ja voimansa tärkeämpään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmänkin luulen että kyseessä oli vain alistamispyrkimykset. Ehkä hän halusi minut itselleen alamaisekseen, jota voi pomottaa ja ignoorata tarpeen mukaan. Sitten kun osoitin hänelle että en lähde tähän peliin, niin alkoi mustamaalaaminen ja juoruilu. Toki hän pehmitti alustaa jo paljon ennen kuin tajusin asian.

        Luulen että hän tarvii jonkun ihmisen jota voi alistaa, ja sitten ison verkoston ihmisiä oman itsetuntonsa pönkittämiseksi. Sillä ei ole paljoakaan merkitystä, jos jotkut tuttavuudet katkesi minun osalta. Enemmänkin ihmiset ovat hänelle pelinappuloita, ja kaikkein paras oli se hetki kun tajusin asian ja irtauduin pelistä pois.

        Sinällään sillä ei ole väliä, onko kyse narsismista vaan vain muuten heikosta itsetunnosta. Narsismi johtuu juurikin itsetunnon vammasta. Jos et ole koskaan tullut hyväksytyksi omana itsenäsi, et itsekään hyväksy itseäsi omana itsenäsi, vaan rakennat valemaailman jossa olet täydellinen ja erityinen. Kun reaalimaailma on ristiriidassa valemaaliman kanssa, reaalimaailmaa yrittää väkisin muuttaa/sen kieltää. Siinä sitten astuu kuvaan tuo itsensä ylentäminen muita alentamalla. Valehtelu, kateus, kosto, hyväksikäyttö yms. mistä narsistin maailma koostuu. Koko ajan on kuitenkin se kuori, joka näyttää varsin normaalilta ihmiseltä, varsinkin jos ei erehdy/joudu tutkimaan tarkemmin.

    • Anonyymi

      En tiedä, mutta itellä ex narsisti koki että hänellä on yksin oikeus puhua minusta ja minusta sai aina valittaa ja tehdä Sossuu "huoli" ilmoituksia mutta hänestä ei saanut koskaan sanoa mitään negatiivista lapselle eikä muille. Olin kuulemma osaamaton, tyhmä ja kellään ei olisi aikaa minun asioita kuunnella kun "viisaammat puhuu".

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3515
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1576
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      826
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe