Kävin syksyllä eräässä homobaarissa ja mikään ei ollut niin kuvottavaa ja vastenmielistä katsottavaa kuin muutamat heterobarit nuolivat siellä toisiaan. Minua ei sinällään haittaa vaikka sinne joskus muutama hetero eksyiskin kunhan muistavat käyttäytyä siellä homobaariin kuuluvalla tavalla. Eli heteromiesten tulisi muistaa että homobaariin ei tulla iskemään naisia kuten heteronaistenkin että sinne ei tulla iskemään miehiä. Olivatpa sitten iskun kohteet mitä suuntautumista hyvänsä. On todella törkeää sateenkaari ihmisiä kohtaan kun heille tarkoitetussa paikassa joutuvat sellaista sikailua katselemaan. Portsareiden tulisi välittömästi poistaa sieltä kaikki sellaiset jotka lääppivät ja nuolevat siellä vastakkaista sukupuolta!
Heterot pois Homobaareista!
7
315
Vastaukset
- Anonyymi
Mikään ei ole niin oksettavaa kuin homot. Pysykööt poissa heteroiden paikoista.
- Anonyymi
No mitä itse sitten teet täällä? Nimittäin jos homojen täytyy pysyä pois heteroiden paikoista niin silloin sama koskee myös heteroita homojen palstoilla kuten esimerkiksi täällä. Se on justiinsa sama asia jos minä antaisin sinulle portti kiellon kotiini mutta silti tunkeutuisin sinun kotiisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mitä itse sitten teet täällä? Nimittäin jos homojen täytyy pysyä pois heteroiden paikoista niin silloin sama koskee myös heteroita homojen palstoilla kuten esimerkiksi täällä. Se on justiinsa sama asia jos minä antaisin sinulle portti kiellon kotiini mutta silti tunkeutuisin sinun kotiisi.
Palstan viihdearvo nousi ja täältä saa taas naurut jutuistasi.
- Anonyymi
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17723743S
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Julkkismiesten tekee mieli kokeilla homoseksiä, mutta eikö kukaan uskalla mennä tarjolle? Ei varmaan jokainen kiinnosta, mutta julkkikset harvoin uskaltaa iskeä elleivät ole julkihomoja.
- Anonyymi
En usko tarjoajista olevan kyllä pulaa, mutta vaatii tietyntyyppusen ihmisen, joka menee tyrkylle.
- Anonyymi
Taitaa monikin julkkis olla käynyt kymmeniä kertoja ilman että kukaan tulisi tarjolle, nimiä mainitsematta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905120- 181822
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101527Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit521197Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7860