Petoviha edelleen voimissaan kiuruvedellä !

Anonyymi-ap

Ihmetyttää kuinka kiuruvedellä on yhä voimissaan samanlainen petoviha mikä oli vuosikymmeniä sitten.
Lähes itkua tuherretaan kun huomataan että petolintu on kyninyt jonkun linnun kannon päässä tai nisäkäs peto on tappanut jäniksen toimeentullakseen eikä huvikseen niin kuin kiuruveden "miehet.

Kuinkahan moni on nähnyt ilveksen luonnossa ? Hyvin harva, en minäkään.
Kannattaisiko lopettaa vähälukuisten ilveksien tappaminen sillä ilveshän pitää todella tehokkaasti tulokaslaji supikoira kantaa kurissa eikä ole milläänlailla ihmiselle haitallinen.
Moni on varmasti kuullut kuinka paukkuahne "iso egoinen metsästäjä" kehuu kuinka rauhoitti vihtavuorella rauhoitetun pöllön tai haukan ymmärtämättä että petolinnut kuuluvat luonnon kiertokulkuun ja ovat taimikon omistajien parhaita ystäviä käyttämällä pääasiallisena ravintonaan pienjyrsijöitä.

Kukaan ei ole nykyään riippuvainen riistasaaliista joten ei ole mitään syytä tappaa rauhoitettuja petolintuja eikä muitakaan vähälukuisia alkuperäisiä pienpetoja kuten kärppää, lumikkoa, hilleriä.kettua tai näätää.

Myös vieraslaji minkin tapporaha kuulostaa kaiuiksi menneeltä vuosisadalta .
Varsinkin kun kalastuskunnat hukkaavat lupatuloilla hankittua rahaa tapporahoja maksamalla. Minkkejä voi pyytää ilman rahapalkkiotakin .
Kalastuskuntien toiminnan ydin on kalakantojen hoito joten käytettäköön rajalliset varat siihen.

68

2215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki muu oikeaa ja asiallista tekstiä, mutta ei minkin tapporahan osalta.
      Minkki on pahin sorsan ja kanalintujen munien ja poikasten tuhooja.
      Tapporahoja ei kannata kadehtia, kukaan metsäsäjä ei pääse
      tuntipalkoille niitä saalistamalla, vaan hän haluaa suojella riistaa.
      Maksetut tapporahat lienevät Kiuruvedelläkin vuositasolla vain muutamia
      satasia

    • Anonyymi

      Hoitokuntien (ent. kalastuskuntien) , toimen kuvaan kuuluu myös esim.
      sorsastuslupien hoito ja ruokinta, saalismääärien rajoitukset ym.

    • Anonyymi

      Kappas, Kiuruvedeltäkin löytyi kettutyttö.

    • Anonyymi

      Montako minkkiä olet itse tappanut, et ainuttakaan?

      • Anonyymi

        Ota sinkkiä😊

      • Anonyymi

        Nuorena mopoikäisenä poikasena pyydystin muutamia minkkejä. Alle 10kpl kokonaisluku.
        Ei niitäkään joka paikassa ole. Oli järviä/vesistöjä joissa ei ikinä ollut minkkejä vaikka kuinka piti pyydyksiä.
        Silloin ei saanut mitään tapporahoja vaan kysessä oli vaan poijanreppanan miehuuteen kasvamisprosessi.

      • Anonyymi

        Minun muijalla on inkkiturkki. Ostettiin se lottovoitolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet tehnyt silloin hyvää työtä, kymmeniä riistalintuja selvisi hengissä
        tuon pyynnin ansiosta. Etpähän ollut rälläämässä ja kaatamassa tienviittoja
        mopon kanssa, kuin monet muut joutilaat.
        Nyt Sinusta on kasvanu kunnon mies, noista kaikista ei oo mihinkään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun muijalla on inkkiturkki. Ostettiin se lottovoitolla.

        Onko se tehty inkkareista. Se inkkiturkki.

    • Anonyymi

      Ilves on komia eläin!

      • Anonyymi

        varsinkin täytettynä seinällä!!

    • Anonyymi

      "...ei ole mitään syytä tappaa rauhoitettuja petolintuja eikä muitakaan vähälukuisia alkuperäisiä pienpetoja kuten kärppää, lumikkoa, hilleriä.kettua tai näätää."

      Paljastat tietämättömyytesi.

      Kolmea ensimmäistä ei metsästetä ollenkaan ja kahta viimeistä liian vähän. Kettu ja näätä ovat pyyntikohteina sekä taitoa että hyvää fyysistä kuntoa vaativia pienpetosaaliita, joten niiden tehokkaita pyytäjiä on harvassa.

      • Anonyymi

        Nyt et lukenut aloitusta tarkkaan, siellähän tuomitaan ERITYISESTI RAUHOITETTUJEN eläinten pyynti.
        Toivottavasti jos elävänä pyytävään loukkuun menee esimerkiksi kärppä se vapautetaan takaisin luontoon .
        Kärppäkin on niin harvinainen ettei edes joka vuosi näe jälkiä ja silloin kun näkee koko eläimen on sen myyräjahtia ilo katsella.

        Kettu ja näätä eivät ole rauhoitettuja pienpetoja, eivätkä varsinkaan vähälukuisia sellaisia.

        Ovat mitä pahimpia pesärosvoja, minkä seurauksena luonnonvalinta ei pääse toteutumaan, koska lintujen poikaset eivät saa tilaisuutta edes syntyä.

        Näätä mulle NÄÄTÄ!, ei taho onnistua äkkinäisesltä piipertäjältä!

    • Anonyymi

      Minkki taitaa olla pahin
      Tuholainen

    • Anonyymi

      Kaksjalkanen tussu vaikea metsästettävä.

      • Anonyymi

        Onko se sama kuin lumikenttien hutsu?

    • Anonyymi

      Näätä pahin

      • Anonyymi

        Voin kertoa etten ole ikinä nähnyt näätää luonnossa ja edes jälkiä todella harvoin.
        Yhden kerran olen nähnyt mäyrän kiuruvedellä , näin eläimen auton ikkunasta joten mäyräkin on meillä harvalukuinen eikä aiheuta minkäänlaista haittaa taikka riskiä kiurukkaiden elämälle.

        Suurin osa kiuruvetisistä ilahtuisi jos saisi ihailla luonnossa upeita harvalukuisia petolintujamme ja petonisäkkäitämme jotka ovat tulleet meidän selkosillemme kauan ennen pahinta petoa nimeltä mies.
        Naisethan ovat tunnetusti sivistyneempiä ja heillä ei ole sitä viettiä paisutella egoaan tappamisen voimalla.
        Jos kiurukkaille järjestettäisiin äänestys haluatko että harvalukuisia petojamme hävitetään huvin vuoksi veikkaisin että noin 7600 asukkaasta vain muutamia satoja miehiä kannattaisi tätä hulluutta.

        niin..niitä näätiä ja muita petoja näkee aika harvoin luonnossa ku kahtelee niitä sieltä auton ikkunasta... eivät valitettavasti mikään näistä pedoista oo millään lailla harvinainen tai vähälukuinen. tämmösiä "arvaileva" voi lähinnä olla vähä-älyinen toki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin kertoa etten ole ikinä nähnyt näätää luonnossa ja edes jälkiä todella harvoin.
        Yhden kerran olen nähnyt mäyrän kiuruvedellä , näin eläimen auton ikkunasta joten mäyräkin on meillä harvalukuinen eikä aiheuta minkäänlaista haittaa taikka riskiä kiurukkaiden elämälle.

        Suurin osa kiuruvetisistä ilahtuisi jos saisi ihailla luonnossa upeita harvalukuisia petolintujamme ja petonisäkkäitämme jotka ovat tulleet meidän selkosillemme kauan ennen pahinta petoa nimeltä mies.
        Naisethan ovat tunnetusti sivistyneempiä ja heillä ei ole sitä viettiä paisutella egoaan tappamisen voimalla.
        Jos kiurukkaille järjestettäisiin äänestys haluatko että harvalukuisia petojamme hävitetään huvin vuoksi veikkaisin että noin 7600 asukkaasta vain muutamia satoja miehiä kannattaisi tätä hulluutta.

        Minä sitävastoin olen nähnyt montakin kertaa ja samallalailla kuin sinä -auton ikkunasta.Tuli näet minua vastaan.Autolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin kertoa etten ole ikinä nähnyt näätää luonnossa ja edes jälkiä todella harvoin.
        Yhden kerran olen nähnyt mäyrän kiuruvedellä , näin eläimen auton ikkunasta joten mäyräkin on meillä harvalukuinen eikä aiheuta minkäänlaista haittaa taikka riskiä kiurukkaiden elämälle.

        Suurin osa kiuruvetisistä ilahtuisi jos saisi ihailla luonnossa upeita harvalukuisia petolintujamme ja petonisäkkäitämme jotka ovat tulleet meidän selkosillemme kauan ennen pahinta petoa nimeltä mies.
        Naisethan ovat tunnetusti sivistyneempiä ja heillä ei ole sitä viettiä paisutella egoaan tappamisen voimalla.
        Jos kiurukkaille järjestettäisiin äänestys haluatko että harvalukuisia petojamme hävitetään huvin vuoksi veikkaisin että noin 7600 asukkaasta vain muutamia satoja miehiä kannattaisi tätä hulluutta.

        "Voin kertoa etten ole ikinä nähnyt näätää luonnossa ja edes jälkiä todella harvoin."

        Voin kertoa, että ei näätää näe (metsästäjät pois lukien) juuri kukaan muukaan, koska se yöeläimenä liikkuu vain pimeällä tai kesäöinä hämärässä. Yöllähän ihmiset yleensä ovat vuodenajasta riippumatta huonetiloissa.

        Lumikelien aikana on näädän jälkien löytäminen ne tunnistavalle helppo tehtävä, sillä näätä liikkuu todella paljon jo yhdenkin yön aikana.

        Kyllä liikun myös lumikelillä paljon kiuruveden luonnossa enkä siis ikinä ole nähnyt ilvestä, näätää, sutta, karhua, hilleriä ,huuhkajaa enkä muitakaan suuria petolintuja.
        Myöskin pienempien petolintujen näkeminen on harvinaista kiuruvedellä.
        Luonto-iltaa kuuntelevat tietävät että etelä-suomessa on huomattavasti runsaammin esim. näätiä ja siellä paikalliset ihmiset myös niitä näkevät vaikka se todellakin on yö aktiivinen eläin.

        Harva kiurukas on varmaankin liikkunut esim. saksassa ja ranskassa.
        Jos jolloinkin siellä liikutte hämmästytte kuinka siellä on runsaasti hienoja haukkoja teiden varsilla peltojen liepeillä.
        Siellä taitavat miehet olla miehiä eikä mitään petovihaavia lapasia niin kuin kiuruveden "miehet"

        "...enkä siis ikinä ole nähnyt ilvestä, näätää, sutta,..."

        Niin, et näe, koska ovat yöeläimiä.

        Hilleri on Suomessa harvinainen aivan muista syistä, kuin Kiuruveden miesten toimien takia. Minkki on syrjäyttänyt sen elintilan ja ravinnonsaantimahdollisuudet.

        Haukkoja täällä näkee harvoin siitä syystä, että käytännössä kakki haukkalajit muuttavat talveksi etelään, pois Suomesta. Muutamia kanahaukkoja jää tänne, Kiuruvedellekin talvehtimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä liikun myös lumikelillä paljon kiuruveden luonnossa enkä siis ikinä ole nähnyt ilvestä, näätää, sutta, karhua, hilleriä ,huuhkajaa enkä muitakaan suuria petolintuja.
        Myöskin pienempien petolintujen näkeminen on harvinaista kiuruvedellä.
        Luonto-iltaa kuuntelevat tietävät että etelä-suomessa on huomattavasti runsaammin esim. näätiä ja siellä paikalliset ihmiset myös niitä näkevät vaikka se todellakin on yö aktiivinen eläin.

        Harva kiurukas on varmaankin liikkunut esim. saksassa ja ranskassa.
        Jos jolloinkin siellä liikutte hämmästytte kuinka siellä on runsaasti hienoja haukkoja teiden varsilla peltojen liepeillä.
        Siellä taitavat miehet olla miehiä eikä mitään petovihaavia lapasia niin kuin kiuruveden "miehet"

        Meillä se on kumma asuinpaikka , melkein jokayö tuoreet ilveksen jäljet lähimetsässä. Samoin hirven. Jäniksiä useita kettu yrittää niitä jallittaa. Teeret syö lähikoivuissa ja Huuhkaja asustaa seudulla kanssa. Oikein vanhan mehtämiehen syväntä lämmittää . kaikille riittää tavaraa. Naakat joutas tyystin hävittää - paskaa ja vinkumista liikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin kertoa etten ole ikinä nähnyt näätää luonnossa ja edes jälkiä todella harvoin.
        Yhden kerran olen nähnyt mäyrän kiuruvedellä , näin eläimen auton ikkunasta joten mäyräkin on meillä harvalukuinen eikä aiheuta minkäänlaista haittaa taikka riskiä kiurukkaiden elämälle.

        Suurin osa kiuruvetisistä ilahtuisi jos saisi ihailla luonnossa upeita harvalukuisia petolintujamme ja petonisäkkäitämme jotka ovat tulleet meidän selkosillemme kauan ennen pahinta petoa nimeltä mies.
        Naisethan ovat tunnetusti sivistyneempiä ja heillä ei ole sitä viettiä paisutella egoaan tappamisen voimalla.
        Jos kiurukkaille järjestettäisiin äänestys haluatko että harvalukuisia petojamme hävitetään huvin vuoksi veikkaisin että noin 7600 asukkaasta vain muutamia satoja miehiä kannattaisi tätä hulluutta.

        "Naisethan ovat tunnetusti sivistyneempiä ja heillä ei ole sitä viettiä paisutella egoaan tappamisen voimalla."

        Niin se vain on, että
        mies metsälle menevi,
        nainen kapustaa heiluttavi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Naisethan ovat tunnetusti sivistyneempiä ja heillä ei ole sitä viettiä paisutella egoaan tappamisen voimalla."

        Niin se vain on, että
        mies metsälle menevi,
        nainen kapustaa heiluttavi.

        Ja ilman kapustaa heiluttavaa emäntää ei riista syöntikuntoon metsästävältä mieheltä tule? Meillä tulee, mutta miten kirjoittajalla...?

        Kyllähän siinä ego kasvaa kun ampuu pienen hyvin pelottavan näköisen ja verenhimoisen ketunpoikasen suurikaliiperisella aseella🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja ilman kapustaa heiluttavaa emäntää ei riista syöntikuntoon metsästävältä mieheltä tule? Meillä tulee, mutta miten kirjoittajalla...?

        Meillä syödään osa riistaa jo raakana, paikalla. Ärinä ja murina vain kuuluu, tana, niin...!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä syödään osa riistaa jo raakana, paikalla. Ärinä ja murina vain kuuluu, tana, niin...!

        Onhan se vähän julman näköistä, varsinkin, kun naamaan tarttuu verisiä höyheniä tai karvoja, mutta ne voi pyyhkäistä pois kämmenelä ja puhdistaa vedellä tai lumella...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se vähän julman näköistä, varsinkin, kun naamaan tarttuu verisiä höyheniä tai karvoja, mutta ne voi pyyhkäistä pois kämmenelä ja puhdistaa vedellä tai lumella...

        Kotona sitten akka innostuu, kun turpaan on jäänyt kuitenkin kiireessä verisiä höyheniä tai karvoja, että nyt tuli tosi mies, saatana...! Hyvä, kun ehtii repun heittää selästään, tai sukset jalasta...

        Sitten illemmalla syödään yhdessä akan laittamaa paistia kynttilän valossa ja ihastellaan samalla täytettyjä lintuja, pienpetoja ynnä isompia saaliita pirtissä koko perhe...
        Perinne jatkuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se vähän julman näköistä, varsinkin, kun naamaan tarttuu verisiä höyheniä tai karvoja, mutta ne voi pyyhkäistä pois kämmenelä ja puhdistaa vedellä tai lumella...

        Tosi mies ei pyyhi naamaansa, eikä edes persettään, jos joutuu metsäreissulla kyykkimään...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosi mies ei pyyhi naamaansa, eikä edes persettään, jos joutuu metsäreissulla kyykkimään...

        Ja jos ajo on juuri tulossa, ei kannata edes kyykkiä,
        antaa vain rysähtää housuun...

    • Anonyymi

      Minkkejä lisää

    • Anonyymi

      Kettuja näyttää ainakin olevan paljon .

    • Anonyymi

      Helppoa niitä yöllä suaha eräksi auton ikkunasta.

      • Anonyymi

        Montako kettu olet saanut ammuttua auton ikkunasta, et yhtään?
        Sehän on sitten rikos, värkit pois ja linnaan!

    • Anonyymi

      Onkos ahmoja

    • Anonyymi

      Vähäinen määrä niitä ilveksiäkin on koko pohjois-savon alueella sillä savon sanomissa kirjoitettiin että noin 250 ilvestä näin laajalla alueella joten myös minä kannatan ilveksen totaali rauhoittamista.

      On ollut suomi todellinen takahikiä kerta vielä 1980-luvun lopulla kanahaukan tappaminen on ollut täysin sallittua !!!
      Kanahaukkakin on ollut silloin harvalukuinen niin kuin on nykyäänkin eikä aiheuta kenenkään elinkeinolle tai terveydelle mitään haittaa.

      • Anonyymi

        "Kanahaukkakin on ollut silloin harvalukuinen niin kuin on nykyäänkin eikä aiheuta kenenkään elinkeinolle tai terveydelle mitään haittaa."

        Niin, ei kai se kanahaukka ihmisille haittaa suoranaista haittaa aiheuta. Mutta esim. peltopyiden palauttamisyritykset luontoon se Kiuruvedelläkin tuhoaa melko täydellisesti.

        Ilves taas on monelta kylältä tuhonnut metsäkauriiden levittäytymismahdollisuudet.

        Ei messut ja audit ole autoja.

    • Anonyymi

      Kun ihmiseläinlajin edustaja katsoo peiliin niin mitä hän näkee? Hän näkee maapallon kaikkein julmimman pedon.

      • Anonyymi

        Kanahaukka ei ole pahin riistalintujen tuhooja, se nappaa ilmasta jonkun
        teeren tai variksen, Peltopyyt hävisivät nykyaikaisen maanviljelyn tieltä
        ja Ylä-Savosta 1960-70 luvulla, koska ei ole tarpeeksi suojaisia peltolohkoja,
        eikä ojanpientareita, ei heinä- eikö pehkulatoja pelloilla, kuten ennen.
        Salaojitus ja isot peltolohkot hävittivät peltopyykannan, ei kanahavukka.

        Ilveskantaa tulisi säädellä metsästyksellä , muuten mm. kauriskanta häviää.

        Kanahaukalle tärkeät suuret pesäpuut ovat nyky kiuruvedellä harvassa.

    • Anonyymi

      PETOVIHA MUISTELMIA 35-50 VUODEN TAKAA !

      -Eräs isäntämies tappoi kettu emon pennut kesällä ja vielä rääkkäsi pentuja että emo tulisi aseen hollille.
      -Eräs toinen isäntä mies vihasi sympaattisia vähäisiä saukkoja ja ajatteli ääneen "kuinkahan paljon se tuo saukko verottaa kalakantoja"

    • Anonyymi

      Onpa ressukoita miehiä siihenkin aikaan ollut.
      Tämän päivän savon sanomissa on myös nykyajan reppana metsästäjistä varsinaissuomesta juttua kuinka tarhakettua kiusataan mäyrä/terrieri koirilla.
      Valokuvassa myös koiraa käsitellään epäasiallisesti nostamalla hännästä !

      Muistuu mieleen se vieremän miesten petoeläimen rääkkäys muka koulutustarkoituksena luolakoiralle muutamien vuosien takaa.

    • Anonyymi

      Nyt on suuri joukko Lapinlahden reppana metsästäjiä jäänyt kiinni petojen salametsästyksestä ja jopa joutsenkin on katsottu niin vaaralliseksi koiralle että se on pitänyt tappaa.
      Mahtava juttu että virkavalta on saanut kerralla paljastettua suuren joukon rikollisia joille petoviha on 2020-luvullakin todellisuutta.

      Kiuruvedelläkin kun vaan on jokin vihje joka voi paljastaa rikolliset petovihaajat niin heti vaan poliisille ilmoitus sillä nimettömänäkin voi antaa vihjeen jos pelkää kostoa tai uhkailua pyssy "mieheltä"

      • Anonyymi

        Ei muuta kuin kaikki lakia rikkovat "metsästäjät" käräytykseen ja aseet valtiolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei muuta kuin kaikki lakia rikkovat "metsästäjät" käräytykseen ja aseet valtiolle.

        Lapinlahen metsästäjiksi itseään kutsuvilta noin 40 henkilöltä otettu noin 200 asetta takavarikkoon tämän suuren salametsästys vyyhdin seurauksena.

        Onko kiuruvedellä yhtäkään jäsentä ikinä eroitettu metsästysseuran jäsenyydestä ?
        Metsästysjärjestön mukaan tuomio salametsästyksestä on laillinen peruste erottaa jäsen seurastaan !

        Olisipa sama mahdollisuus muittenkin vakavien rikosten kohdalla mahdollista, kuten rattijuopumusten !

    • Anonyymi

      Loistava veto tämä valitus ilveksen "kannanhoidollisen " metsästyksen lopettamisesta täällä savossakin.
      Yli neljänkymmenen ilveksen lahtaukseen oli lupa savossakin mutta taitaa jäädä luvat käyttämättä josta kiitos tuohon älyttömyyteen puuttujalle.

      • Anonyymi

        Nyt alkaa vapista yhä enemmän susi-ja karhupelkurit!

    • Anonyymi

      Lapinlahden "miesten" touhua voi myös tapahtua kiuruvedellä.
      Ollaan muka kettujahdissa mutta jahdataankin luvattomia eläimiä.
      Lapinlahden reppanat olivat jopa ahman tappaneet ja joutsenia useita kappaleita.

      Nyt jokainen kiurukas ryhtyy ottamaan rekisterinumerot ylös jos huomaa autoja parkissa metsäautoteitten varrella ja jos kuulee ammuntaa niin siitäkin kellonajat ylös ja mahdollisuuksien mukaan voi yrittää selvittää mitä ammuttiin ja kuka asialla.
      Samoin jos huomaat että moottoriajoneuvoja käytetään metsästyksen apuna laittomalla tavalla kuten esimerkiksi kaivuria kettuluolan aukaisuun niin välittömästi ilmoitus virkavallalle.
      Yhteistyöllä ainoastaan saamme rikollisen toiminnan kuriin.

    • Anonyymi

      Loistava pilakuva tämän päivän savon sanomissa nykyajan "sankari" mehtämiehistä.

      On se p...kele että aikamiehet ovat ampuneet haikarankin ja joutsenia.
      Eiköhän aikamiehille olisi muuta tekemistä ja keinoja nostattaa itsetuntoa kuin pyssyleikit.
      Kiillottakaa vaikka autojenne kylkiä tai ostakaa moottoripyörä.

      • Anonyymi

        Niin, tai ampuisivat eukkoaan tai vaikka jotain silkkipöksyuikkua nahkapyssyllä.

    • Anonyymi

      Vassarien lakkopakotus ajaa ruoan loppumiseen kaupoista, joten ainoa vaihtoehto on metsästää lihaa pöytään. Lakot ovat syy nousevaan salametsästykseen. Ay-liike on syy nousevaan salametsästykseen. SDP ja Vasemmistoliitto on syitä nousevaan salametsästykseen. Edellisen hallituksen talouden tuhoaminen on syynä nousevaan salametsästykseen.

      • Anonyymi

        Höpö höpö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö.

        Aivan jumalainen vasta-argumentti. Ansaitset Pulitzerin ja Nobelin rauhanpalkinnon.

    • Anonyymi

      Ihminen pyrkii karsimaan riistaa verottavia petolintuja ja -eläimiä siksi, että saisi itse metsästää enemmän riistaa.

    • Anonyymi

      Näädän metsästäminen vaatii vaivaa ja hyvää kuntoa.
      Muistelen kuulleeni tarinan näädän metsästäjästä joka hiihti otuksen perässä Kiuruvedeltä Rautavaaralle asti ennen kuin sai jahdattavalta hengen nuopastua.

      • Anonyymi

        Muuan mies taas läksi 50-luvulla vedon päältä kirkonkylän baarista jonkun toisen pyörämiehen perään fillarilla, tavoitti tämän Kissakorven suoralla, lopsautti turpaan ja palasi takaisin baariin vetovoiton perimään ja kahvit juomaan.

    • Anonyymi

      Kaipaan aikoja jolloin käytiin rankan työviikon jälkeen keskusteluja mukavassa seurassa Kiuruveden baareissa 70-luvulla ja 80-luvun alussa.

      • Anonyymi

        Nykyään ihmiset vain lakkoilee, jotta saavat ryypätä kotonaan. Alkoholismi on paha sairaus. Etenkin kun sitä ei itse tiedosta.

      • Anonyymi

        Miksi nykyään ei enää kaljabaarit vedä asiakkaita. Ei kyllä kaljabaareja juuri olekaan mutta ei siksi koska niissä ei enää käydä. Kotona vedetään viinaa.
        -80 luvulla perjantaisin varsinkin lähdettiin baariin ja juotiin yhdeksään sakka olutta ja sitten kapakkaan ottamaan terävämpiä.

        Ilmankos teillä monilla onkin vielä "kupla otassa".
        Sitähän se olut tekee.
        Litran juot ja kaksi kuset.
        Jos vessaan on jonoa,
        nousee kupla otsaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi nykyään ei enää kaljabaarit vedä asiakkaita. Ei kyllä kaljabaareja juuri olekaan mutta ei siksi koska niissä ei enää käydä. Kotona vedetään viinaa.
        -80 luvulla perjantaisin varsinkin lähdettiin baariin ja juotiin yhdeksään sakka olutta ja sitten kapakkaan ottamaan terävämpiä.

        FIksummalla ihmisellä on muutakin tekemistä kuin töristä iltaisin kaljapäissään baarissa ja lähteä vielä kapakkaan ryyppäämään.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      311
      3700
    2. 208
      3019
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2574
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2034
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1465
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      171
      1355
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1347
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1328
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe