Ajattelin kertoa meidän perheen tarinan...
Erottiin v.00 syksyllä ja lapsi (silloin 5v) jäi minun kanssa asumaan, eikä isällä ollut mitään sitä vastaan. Hänellä oli jo uusi nainen kuvioissa mukana ja asia ei minua haitannut, koska tunteet häntä kohtaan oli kuolleet jo aikaa sitten ja tapaamiset lapsen kanssa sujuivat hyvin. Pystyimme sopimaan asiat keskenään ja hän kävi jopa työpaikallani juttelemassa ja pystyimme yhdessä nauramaan asioille, joita meille oli sattunut (takana 16v yhteiseloa). Minä olin ensimmäinen ihminen kenelle hän kertoi, että heille on tulossa vauva (halusi kertoa, etten kuule muualta vaan häneltä itseltään). Kaikki meni hyvin, kunnes hänen avopuolisolla alkoi mustasukkaisuus nostaa päätään. Lapsemme halusi, että ostaisimme heidän lapselleen kastelahjaksi kastesormuksen. Kysyin suostuisiko ex maksamaan siitä puolet, koska mielestäni tällaiseen olisi kohtuus hänenkin ottaa osaa. Hän suostui ja kaikki oli tyytyväisiä siihen saakka kun hänen avokki sai tietää, että hänen miehensä oli antanut minulle "ylimääräistä" rahaa. En vielä tänä päivänäkään tajua hänen ajattelu tapaa, lahjahan tuli heidän lapselleen ja hänen miehensähän maksoi heidän lapsen lahjaa. Exän käytös muuttui, hänen avokkinsa ollessa läsnä. Myös tapaamiset lapsen kanssa harveni. Lapsi odotti isää, mutta eipä näkynyt isää eikä kuulunut edes soittoa.
Vuoden 02 loppu kesällä tapasin nykyisen mieheni, hänen suhtautuminen lapseeni oli ja on edelleen uskomattoman ihana. Syksy 02 toi myös postitse yllätyksen, haaste oikeudelta, ex hakee lasta luokseen asumaan, koska olin huono äiti. Siitä alkoi helvetti, jota on kestänyt 2,5v eikä loppua näy.
Sosiaalivirasto "tutki" lapsen olot kotona, haastatteli lasta, nykyistä miestäni (silloin oli vielä eri osoitteet, mutta kun lapsi oli puhunut paljon hänestä sossussa) sekä minua. Meillä oli kaikki hyvin, joka myös mainittiin heidän lausunnossaan oikeudelle. Mutta isä oli päättänyt viedä asian oikeuteen, meni syteen tai saveen. Siitä alkoi vuoden kestänyt asianajajien kirjeenvaihto oikeuden kanssa, vastineita vastineiden perään. Sekä valheita valheiden perään. Vastineita lukiessa ei tiennyt itkeäkö vai nauraa. Esim. olin kerran laittanut lapselle mukaan Panadol-poretabletin, kun oli ollut aikaisemmin viikolla kipeenä, kun isän luona ei ollut poreena särkytabletteja ja lapsi ei saa tablettia nieltyä, niin papereissa luki, että olin väkisin puolen vuoden ajan syöttänyt lapselle s.lääkkeitä ja nyt yritin saada heidätkin tähän mukaan. Siinä perheessä ei ole eletty varmaankaan "omaa" elämää, vaan keskitytty siihen, mitä kiusaa seuraavaksi tehdään meidän perheelle. Aiheettomia ilmoituksia sos.toimeen sekä Kelalle, asiattomia viestejä ja puheluita vanhemmilleni sekä nykyiselle puolisolleni, auton naarmutusta, parvekkeen alle huorittelemaan mukana heidän 2v lapsi, ex ovea hakkaamassa ja huutamassa (poliisit poistanut hänet sieltä), lapsen luvatta viemistä pihalta, palauttamatta jättämistä, lapsen kiusaamista ja kiristämistä puhelimessa, käskee lapsen karkaa kotoa, käskee lapsen varastaa passi sekä koko ajan uhkailua miten tulen kärsimään. Oikeudenkäynti oli syksyllä 03 ja siellä sain kuunnella kaiken saman sonnan minkä oli jo papereista lukenut, raskasta oli vaikka tiesin ettei heidän kertomansa ole totta eikä heillä ole mahdollisuuksia voittaa. Mutta mitkä lahjakkuudet teatteri on menettänyt, kun ex ja hänen avokkinsa ei ole näyttämöllä. Käräjäoikeudessa hän hävisi jutun ja vei sen hovioikeuteen. Hovin päätöstä odotettiin 1,5v ja hän hävisi jutun sielläkin. Hovi määräsi hänet maksamaan myös minun oikeudenkäynti- sekä asianajakulut.
Käräjäoikeuden jälkeen heidän perheessä on ilmennyt väkivaltaisuutta, mustasukkaisuutta, pettämistä, eroa mietitty useamman kerran.
Meidän perhe on kasvanut tänä aikana, perheessä on 6kk ikäinen tyttö eli on perheen päällä kestämistä, kunhan pieninkin kasvaa ja hän ainoa mies talossa. Mieheni on ihana, rauhallinen, hellä, oikeudenmukainen, kotityöt luonnistuu, muistaa sanoin ja teoin näyttää ja kertoa rakkautensa jne...eli lähes täydellinen pikku "vikoineen" :)
Olemme olleet yhdessä 2v 9kk, monen mielestä varmaan lyhyt aika, mutta meille on tapahtunut sinä aikana paljon sellaista mikä on vaan lujittanut suhdetta ja lähentänyt meitä. Exän yritykset sotkea välimme ovat pahasti epäonnistuneet. Mieheni saa minut nauramaan sekä myös kyyneleet silmiin, mutta ne ovat onneksi onnenkyyneleitä. Meidän perheessä ollaan asioista erimieltä aivan kuten muissakin, mutta kertaakaan emme ole huutaneet toisillemme.
KIITOS RAKAS MIEHENI, EN TIEDÄ MITEN OLISIN SELVINNYT ILMAN SINUA NÄISTÄ 2,5 VUODESTA !
Erottiin v.00 syksyllä ja lapsi (silloin 5v) jäi minun kanssa asumaan, eikä isällä ollut mitään sitä vastaan. Hänellä oli jo uusi nainen kuvioissa mukana ja asia ei minua haitannut, koska tunteet häntä kohtaan oli kuolleet jo aikaa sitten ja tapaamiset lapsen kanssa sujuivat hyvin. Pystyimme sopimaan asiat keskenään ja hän kävi jopa työpaikallani juttelemassa ja pystyimme yhdessä nauramaan asioille, joita meille oli sattunut (takana 16v yhteiseloa). Minä olin ensimmäinen ihminen kenelle hän kertoi, että heille on tulossa vauva (halusi kertoa, etten kuule muualta vaan häneltä itseltään). Kaikki meni hyvin, kunnes hänen avopuolisolla alkoi mustasukkaisuus nostaa päätään. Lapsemme halusi, että ostaisimme heidän lapselleen kastelahjaksi kastesormuksen. Kysyin suostuisiko ex maksamaan siitä puolet, koska mielestäni tällaiseen olisi kohtuus hänenkin ottaa osaa. Hän suostui ja kaikki oli tyytyväisiä siihen saakka kun hänen avokki sai tietää, että hänen miehensä oli antanut minulle "ylimääräistä" rahaa. En vielä tänä päivänäkään tajua hänen ajattelu tapaa, lahjahan tuli heidän lapselleen ja hänen miehensähän maksoi heidän lapsen lahjaa. Exän käytös muuttui, hänen avokkinsa ollessa läsnä. Myös tapaamiset lapsen kanssa harveni. Lapsi odotti isää, mutta eipä näkynyt isää eikä kuulunut edes soittoa.
Vuoden 02 loppu kesällä tapasin nykyisen mieheni, hänen suhtautuminen lapseeni oli ja on edelleen uskomattoman ihana. Syksy 02 toi myös postitse yllätyksen, haaste oikeudelta, ex hakee lasta luokseen asumaan, koska olin huono äiti. Siitä alkoi helvetti, jota on kestänyt 2,5v eikä loppua näy.
Sosiaalivirasto "tutki" lapsen olot kotona, haastatteli lasta, nykyistä miestäni (silloin oli vielä eri osoitteet, mutta kun lapsi oli puhunut paljon hänestä sossussa) sekä minua. Meillä oli kaikki hyvin, joka myös mainittiin heidän lausunnossaan oikeudelle. Mutta isä oli päättänyt viedä asian oikeuteen, meni syteen tai saveen. Siitä alkoi vuoden kestänyt asianajajien kirjeenvaihto oikeuden kanssa, vastineita vastineiden perään. Sekä valheita valheiden perään. Vastineita lukiessa ei tiennyt itkeäkö vai nauraa. Esim. olin kerran laittanut lapselle mukaan Panadol-poretabletin, kun oli ollut aikaisemmin viikolla kipeenä, kun isän luona ei ollut poreena särkytabletteja ja lapsi ei saa tablettia nieltyä, niin papereissa luki, että olin väkisin puolen vuoden ajan syöttänyt lapselle s.lääkkeitä ja nyt yritin saada heidätkin tähän mukaan. Siinä perheessä ei ole eletty varmaankaan "omaa" elämää, vaan keskitytty siihen, mitä kiusaa seuraavaksi tehdään meidän perheelle. Aiheettomia ilmoituksia sos.toimeen sekä Kelalle, asiattomia viestejä ja puheluita vanhemmilleni sekä nykyiselle puolisolleni, auton naarmutusta, parvekkeen alle huorittelemaan mukana heidän 2v lapsi, ex ovea hakkaamassa ja huutamassa (poliisit poistanut hänet sieltä), lapsen luvatta viemistä pihalta, palauttamatta jättämistä, lapsen kiusaamista ja kiristämistä puhelimessa, käskee lapsen karkaa kotoa, käskee lapsen varastaa passi sekä koko ajan uhkailua miten tulen kärsimään. Oikeudenkäynti oli syksyllä 03 ja siellä sain kuunnella kaiken saman sonnan minkä oli jo papereista lukenut, raskasta oli vaikka tiesin ettei heidän kertomansa ole totta eikä heillä ole mahdollisuuksia voittaa. Mutta mitkä lahjakkuudet teatteri on menettänyt, kun ex ja hänen avokkinsa ei ole näyttämöllä. Käräjäoikeudessa hän hävisi jutun ja vei sen hovioikeuteen. Hovin päätöstä odotettiin 1,5v ja hän hävisi jutun sielläkin. Hovi määräsi hänet maksamaan myös minun oikeudenkäynti- sekä asianajakulut.
Käräjäoikeuden jälkeen heidän perheessä on ilmennyt väkivaltaisuutta, mustasukkaisuutta, pettämistä, eroa mietitty useamman kerran.
Meidän perhe on kasvanut tänä aikana, perheessä on 6kk ikäinen tyttö eli on perheen päällä kestämistä, kunhan pieninkin kasvaa ja hän ainoa mies talossa. Mieheni on ihana, rauhallinen, hellä, oikeudenmukainen, kotityöt luonnistuu, muistaa sanoin ja teoin näyttää ja kertoa rakkautensa jne...eli lähes täydellinen pikku "vikoineen" :)
Olemme olleet yhdessä 2v 9kk, monen mielestä varmaan lyhyt aika, mutta meille on tapahtunut sinä aikana paljon sellaista mikä on vaan lujittanut suhdetta ja lähentänyt meitä. Exän yritykset sotkea välimme ovat pahasti epäonnistuneet. Mieheni saa minut nauramaan sekä myös kyyneleet silmiin, mutta ne ovat onneksi onnenkyyneleitä. Meidän perheessä ollaan asioista erimieltä aivan kuten muissakin, mutta kertaakaan emme ole huutaneet toisillemme.
KIITOS RAKAS MIEHENI, EN TIEDÄ MITEN OLISIN SELVINNYT ILMAN SINUA NÄISTÄ 2,5 VUODESTA !
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse olen eläny saman tapasen helvetin:
Meillä tosin kaikki repes kun jätin ukon, toista ei ollu mulla ukosta en tiedä.
Joudutiin muuttaan toiselle paikkakunnalle ja sillain et päästiin lpulta ukosta eroon, kun edes lähärit ei sitä hillinny.
Lapsiaan ei oo nähny 2 vuoteen ja haki nyt käräjä oikeudelta lastentapaamis oikeutta, mut vastineiden annon jälkeen oikeus totesi et ei ole lasten edun mukaista tavata isäänsä ja oikeuteen ei menty :)
vuosi sitten elämäämme muutti ihana, holehtivainen, avoin siis täydellinen mies:)
Joka muistaa sanoin että teoin näyttää kuinka paljon musta ja lapsista välittää, meille syntyy yhteinen pienokainen kesällä :)
täytyy myös myöntää asia et ilman ihanaa mietäni olisi selviäminen tästä helvetistä ollu paljon jaljon vaikeampaa, kiitos annetusta tuesta ja ymmärtämisestä myös hänelle:)
Olet onnistunut eväämään vastineillasi lasten ja isän välit, mutta ventovieras ukko saa asua lasten kanssa saman katon alla. Vaikka oletkin eronnut, lapset eivät eroa vanhemmistaan kuin pakottamalla.
Toivottavasti saat maistaa omaa lääkettäsi ja ex-miehesi hakee uudelle ukolle lähestymiskieltoa omille lapsilleen.
Kyllä olis "kirveelle" töitä oikeuslaitoksessa.
lähestymiskieltoa haeta. Jos tässä tapauksessa isä, aiheuttaa ja on aiheuttanut paljon vaaratilanteita niin psyykkisesti kuin fyysisestikin, on lasten parempi kasvaa ilman tällaista isää. Ja jos tilanne muuttuu vähääkään paremmaksi, tapaamiset valvotusti sosiaaliviranomaisten kanssa. Turha on väkivaltaisten, holtittomien isien mankua perään, kun eivät osaa elää perheidensä kanssa. Lait ym. on tarkoitettu suojaamaan.
Kun sielä oikeudessa isä puhuu humalassa tai jossain mömmöissä puuta heinää, ja kieli sammaltaa puhuessa niin että... Syytäjän kysyessä onko katkohoidot(ollu katkolla 2 kertaa) auttaneet päihde ongelmaan vastaa "juu on auttaneet tosi hyvin" he he varmasti menee läpi satasella :)
Kun kerran haluaa lapsiaan tavata niin tulis edes oikeuteen selvänä ja ilman ryyppykavereitaan.
Sen verran vielä valasen et vastineen käräjäoikeuteen tekee asianajaja en minä, kaikkeen mitä siinä väitetään pitää olla vahva näyttö tapahtuneesta elikkäs siis todistajat asioille.
Se et oikus ja sossun tanta päättää ettei mun lapset tapaa isäänsä ei johdu musta mitenkään vaan ihan isästä ittestään. Nimittäin, jos äijä osais olla niinku isä lapselle ja ottaa vastuun pienestä ihmisestä ei mulla olis mitään sitä vastaa et tapais, mut kun sata varmasti jostai huumeluolasta löytyis isä et lapset, jos sinne annetais.
Olette käyneet läpi hirveä raskaan aikakauden elämässänne. Ja selvinneet siitä!
Olen todella iloinen ja onnellinen puolestanne, että saatta jatkaa normaalia perhe-elämäänne turvallisesti yhdessä.
Sääli ex-miestäsi, joka ei ymmärrä, mitä menettää käyttäytyessään sinua ja lastanne kohtaan noin epäkorrektisti.
Lapsella on oikeus molempiin vanhempiin ja tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi molempien luona, molempia rakastaessa.
Itselläni on 7-vuotias poika edellisestä liitosta, ja kärsin suunnattomasti siitä, että lapseni joutuu toisinaan tuntemaan huonoa omatuntoa siitä, että äiti ja isä ovat eronneet eikä hän voi rakastaa molempia yhtä paljon.
Hän tietenkin voi rakastaa molempia yhtä paljon, mutta hän tuntee niin, että aina kun on pois kotoa, äiti jää vaille rakkautta ja toisinpäin.
Ex-mieheni ei tämän tason juttuja ymmärrä ollenkaan ja vaatii lasta jatkuvasti hokemaan ja tunnustamaan rakkauttaan... Ja lienee sanomattakin selvää, että juuri tällaisesta käyttäytymisestä lapsen omantunnontuskat ovat alunperin saaneet alkunsa.
Onneksi kotona saa rakastaa - niin äitiä, isää, kuin muitakin lähimmäisiä. Ehkä se ajan mittaan riittää ja antaa lisää turvaa.
Kaikkea hyvää teidän perheellenne ja pitäkää huolta toisistanne!