Iltalukemista kirjailija-näyttelijän elämästä

Ihmisen keho on viisas, ellet kuuntele sitä, se pakottaa sinut kuuntelemaan.
Näitä samankaltaisia kokemuksia on itseasiassa useilla ihmisillä, jotka ovat loppuunpalaneet.
Pysähdys tavalla tai toisella herättää sisimmän.
Arvot joutuvat puntariin ja järjestys muuttuu.
Oivalletaan mikä on todella tärkeää.
Myös hengentie avautuu monille.
Myös luonnonhelmaan palataan.

Alun sitaatti kiteyttää paljon Björkjmanin uskonnollisesta ajattelusta, omasta pienuudesta ja Luojan suuruudesta : "En ole uskossa, mutta välillä usko on minussa".
Luonto on myös paljon esillä hänen ajattelussaan ja kirjoituksissaan , ihminen pienenä osana luomakuntaa. Vakavan sairauden ja kipeän avioeron kohdattua hänen on täytynyt pysähtyä ja hidastaa tahtia. Luopumisesta on tullut totta.

Olen lukenut aina hänen kolumnejaan Eeva-lehdestä, ja niistähän on koottu kirja Metsä ei kuule neuvojani. Naistenlehtiä ei yleensä kovin korkeakulttuurisiksi noteerata, mutta hyvin nämä kolumnit sopivat sinne henkilöhaastettelujen, reportaasien , muodin ja ruokasivujen oheen. Björkman on kokenut ja arvostettu taide-esseitten kirjoittaja, ja ne avautuvat maallikollekin selkeytensä ja "lukijaystävällisyytensä" ansiosta.

Tammikuun Eevassa Björkmanin kolumnin otsikko on Uuden alku. "Jokainen päivä on laskettu käteeni kuin voikukan haivenpallo. Hauras ja läpikuultava, kuin osa maailmankaikkeutta. Valo lisääntyy. Päivät pitenevät. Jumala loi valon ja näki, että valo on hyvä. Valo on hyvä kaikkialla. Ihmisissä, kasveissa ja eläimissä. Haluaisin ajatella maailmalle toisenlaisen tulevaisuuden. On olemassa uusi mahdollisuus. Luomistyö jatkuu."

Alun sitaatista tulee mieleen, miten syvät arvot pysyvät meissä, vaikka itse emme aina jaksaisi niitä pitää esillä ja vaikka uskokin niihin horjuisi. Esimerkiksi vaikka lähdemme kotoa, koti ei lähde meistä. Koti on valtavan runsassisältöinen sana, esimerkiksi oma äidinkieli, vapaus olla oma itsensä, luontoyhteys ja jonkun uuden ihmisen tapaaminenkin voi olla kuin kotiinpaluu.

Hannu-Pekka Björkmanin tarinassa on paljon ainesta
miettiä niin monenlaista,
että kun ajatuksiensa kanssa poistuu linkistä,
on jo unohtanut mitä kaikkea se toikaan mieleen.

Huonomuistisen onkin parempi ottaa yksi asia ja palata toiseen
myöhemmin ehkä. Siksi kopioin linkistä allaolevat rivit tähän:

"Merkityksellisyyttä etsimässä

Sen jälkeen, kun Hannu-Pekka oli toipunut sairaudestaan, koitti pian uusi pysähdys. Koronapandemia sulki maailman ja teatterit. Töiden loppuminen oli urakeskeiselle ihmiselle hämmästyttävä ja ajatuksia ravisuttava kokemus. Arvot kirkastuivat entisestään.

”Yhteydenpitoni läheisiini tiivistyi. Kun kohtaamisia piti rajoittaa, läheisten merkityksen ymmärsi. Tajusin, miten tärkeää on kysyä läheisiltä, mitä kuuluu ja miten voit.”

Hannu-Pekka päätti alkaa tavoitella kaikilla elämän osa-alueilla merkityksellisyyttä".

Useimmat ihmiset (kai?) etsivät merkityksellisyyttä joissakin elämänsä
vaiheissa ? Harvoin saa lukea kenenkään, vielä harvemmin miehen,
syvällisiä mietteitä merkityksellisyyden etsimisestä.

Ihminen etsii vastauksia, silti, vaikka etukäteen ajattelee,
ettei niitä kysymyksiinsä koskaan saa.

Hannu-Pekka Björkmanin tarinan perusteella voisi ajatella, että on mahdollista löytää "vastauksia" tai "merkityksiä" ja merkityksellisyyttä
tai ainakin päästä niitten lähelle, niitten äärelle,
jos oivaltaa mistä niitä voi etsiä.

Se antaa toivoa löytää vähän mielenrauhaakin.
Se kai on merkityksellisyyden etsimisen tavoite ?

Sellainen ajatus heräsi, etten ole vieläkään saanut kirjastosta Björkmanin
viimeksi julkaistua kirjaa "Metsä ei kuule neuvojani". Olin jo unohtanut,
että jonotan sitä. Lukijoita näemmä piisaa hänen kirjoilleen. Ihmistä lähelle
tuleville teksteillä on kysyntää.

Savolaisuus on ja pysyy ihmisessä.

Viärin arvattu. Arvoo uuvestaan.

H-P Björkman onkin aika paljon nuorempi kuin luulin.
Hän on syntynyt 11. helmikuuta 1969.
Nuoreksi mieheksi hänellä on kypsiä ajatuksia.

Edgar Allan Poe tai Yatesin juttuja, Poen jutuista oli aika jännä elokuva, uusi cold blue eye jossa näyttelijänä tämä Christian Bale oli jooh.

Mikä noita naisihmisiä vaivaa, että heittäytyvät lespoiksi vanhemmalla iällä, jostain kilahtaa pahemman kerran.

Björkmanin olemus on sillä lailla nallekarhumainen, että kun lukee hänen ihmisystävällisiä ja lämminhenkisiä tarinoitaan tuntuu kuin olisi nallekarhun
syleilyssä.

Kaveri on pyknikko , ylipainoinen nallukka.

Menossa on filosofi Timo Airaksisen ja FM, VTT Heta Gyllingin kirja
"Suvaitsevaisuus", jota aihetta käsitellään monelta "kantilta"
monella tasolla.
Me kaksinaismoralistiset ihmiset suvaitsemme helposti itsellemme asioita,
joita emme toisissa suvaitse.

Aihe on laaja ja se antaa paljon ajattelemisen aihetta aasta alkaen
kun itse käsitekin, "suvaitsevaisuus" tulee käsitellyksi ja selkeytetyksi,
mitä suvaitsevaisuus on ja ei ole.
Popularisoitua tiedettä on helppo ja hauskakin lukea.