Turku 2019

Vietin poikkeuksellista kesäiltaa Turussa 2019. Olin tapaamassa siellä ystävääni ja vietimme aikaa aluksi puistoviinien parissa. Tunnelma oli iloinen enkä vielä tässä vaiheessa arvannut lainkaan mitä tulisi tapahtumaan.
Puistossa mukaamme lyöttäytyi ystäväni kavereita. He vaikuttivat todella mukavilta ja luotettavilta, ei mitään merkkejä vilpillisyydestä. Jälkeenpäin ajateltuna yksi heistä oli ehkä hieman liiankin ystävällinen juuri tapaamaansa ihmistä kohtaan. Hän sanoi näkevänsä minussa suuren taiteilijan ja kyllähän se tuntui mukavalta. Hän näytti omia maalauksiaan kännykästä ja ne olivat todella hienoja. Minä, ihan tavallinen tuhertaja, olin yhtäkkiä aidosti osaavan ihmisen arvostama.

Kävimme ravintolassa vielä muutamilla, jonka jälkeen siirryimme yhden seurueen jäsenen asunnolle. Istuin sohvalle ja hetken päästä takaraivooni sattui todella paljon. Se oli kuitenkin vasta ensimmäinen lyönti. Naiset sitoivat minut käsistä ja jatkoivat lyömistä. Sillä aikaa sisään tuli joukko uusia naisia. Yhden ääntä en valitettavasti voi unohtaa koskaan.

Olin ollut sidottuna ja lyötynä noin tunnin, kun housuni vedettiin alas ja peräaukkooni alettiin työntämään erilaisia esineitä. Väkivalta yltyi lopulta niin voimakkaaksi, että menetin lähes tajuni. Toivoin sitä hartaasti, mutta armoa ei tullut.
Tänä päivänä minulla on avanne.

Mutta se yksi nainen. Näen häntä uutisissa toistuvasti. Hän on se, joka viimein haki pihalta rautakangen ja löi sillä minua anaaliaukkoon. Hänen nimensä on Li Andersson.

Usko aina uhria.