Sinut ohjataan istumaan sen ääreen. Et ole syönyt moneen päivään, joten nälkä kurnii vatsassa jo pelkästä ajatuksesta, että pian sinänistut runsaan ruokapöydän ääressä. Pöytä on täynnä juuri niitä herkkuja, joista pidät ja joista usein nälän tunteen yllättäessä haaveilet. Olet vähän pökerryksissä, sillä ravinnon puute saa pään tuntumaan puurolta, huomaat, että kätesi on sidottu selkäsi taakse yhteen. Pöydällä on kynttilöitä ja huone on muutenkin hyvin valaistu. Ehkä joku auttaa syömään tai päästää siteistä, että pääsen syömään, ajattelet. Vatsa kun huutaa ruokaa ja nälkä tuntuu fyysisenä kipuna. Katselet pöydän monia ruokalajeja, on paistettua lihaa, savukalaa, haudutettua hanhea ja makeampia ruokia, kuten monenlaisia jäätelölajeja ja kermakakkuja, sekä kymmeniä erilaisia leivoksia makeisista puhumattakaan. Juomia on kaikenlaisia, viinejä, kaljaa, marjamehuja ja limukkaa. Eniten sinua kuitenkin houkuttavat juuripoimitut mansikat, ja kermakannu sen vieressä. Nyt kuitenkin todellisuus alkaa iskemään vasten kasvojasi, et pääse käsiksi yhteenkään tarjolla olevaan ruoka-aineeseen eikä kukaan tule auttamaan. Kuola alkaa valumaan suustasi, kipu vatsassasi kasvaa ja arvaat, että kidutus on vasta aluillaan.
Edessäsi on herkkupöytä
Anonyymi-ap
33145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ja se korventava kivun tunne vatsalaukussa jatkui ja jatkui. Aika tuntui ikuisuudelta ja sinä ihmettelit, miten tähän on päädytty. Kaikki tuntui niin kummalliselta. Näkökenttäkin oli kuin olisit katsonut maailmaa putkesta, et nähnyt muuta kuin pöydän ja sen herkut ja toisaalta viiltävän nälän tunteen. Huomasit lopulta vilkaista myös sivuillesi. Juuri sillä hetkellä paikalle saapui joukko ihmisiä, jotka istuivat pöydän ääreen ja alkoivat nauttimaan pöytään katettuja maistuvan näköisiä herkkuja. He naureskelivat ja olivat iloisella päällä. Heillä riitti hauskoja juttuja, välillä he kilistelivät laseja. Joku röyhtäisi kylläisenä ja kysyi, eikö vieraille maistuisi myös jälkiruoka. Kummallista oli, etteivät nämä vieraat oikein huomanneet sinua tai sitten eivät olleet huomaavinaan.
Mutta sitten. Pöydällä istui joku toinenkin henkilö, jolla oli sama kohtalo, istua herkkupöydän äärellä kädet selän taakse sidottuina. Hän istui kauempana saman pitkän pöydän ääressä. Pian selvisi, että hän oli istunut siinä jo pitkään. Hän oli jo silminnähden laihtunut ja vähän väliä hän vaikersi matalalla äänellä. Se matala ääni hukkui juhlivan joukon hälinään. Huoneessa oli siis kohtalotoveri. Mutta se ei siinä hetkessä auttanut eikä lohduttanut, koska näläntunne pysyi. Miksi me istumme täällä kädet sidottuina ja meillä on nälkä, ja pöytä on täynnä ruokaa? Ja miksi tuo juhlijajoukko saa syödä? Tilanne oli niin outo, eikä mitään vastausta ollut yhteenkään kysymykseen.
Varmaan sinä oot sitonu mun kädet kun halusit tehdä jotain "mukavaa" minulle. Mutta ei se auta kun pystyn silti olla syömättä ja haluamatta sitä ruokaa.
Ei tunnu missään. En oo tänäänkään syönyt mitään, en yhtään mitään ja siltikään ei tuntunut missään.
Tätä nälkäpeliä jatkui loputtoman pitkään ja ehdit pitkälle epätoivoon. Rupesit toivomaan sitä, että saisit syödä, edes vähän, edes kerran vielä. Mutta ei, nälkä vain jatkui ja jatkui. Puhuit vierellä istuville, että sinulla on nälkä, mutta he ihmettelivät, mikä nälkä. He sanoivat, ettei heillä ollut nälkä ja että pöydässä on kyllä ruokaa kaikille. Mitään muuta ei tarvita kuin ottaa siitä itse ja syödä. Sinä tiesit kyllä, ettei asia ollut ihan noin yksinkertainen, ja siitä oli sinulla jo pidempiaikaista kokemusta. Mutta juhlijajoukko ei viitsinyt kuunnella sinua. Kuka jaksaisi kuunnella tuollaista valitusta tällaisen runsauden keskellä, he totesivat. Myös tuo toinen sidottu oli jo aivan loppumaisillaan, tuntui, että hän oli pelkkää luuta ja nahkaa, eikä hän jaksanut enää huudella apua eikä pyytää ruokaa. Ainoa, mitä hänestä kuului oli epämääräinen vaimea valituksen ääni, joka sekin hiljeni ajan mittaan. Hän kyllä ikään kuin sanoi jotain, mutta sitä oli vaikea ymmärtää. Se liittyi siihen hyvin pelkistettyyn hätään, että vielä olisi mahdollisuus pysyä hengissä, jos vain saisi ruokaa. Äänekäs porukka ei ymmärtänyt sinua, vielä vähemmän tätä riutunutta ihmisparkaa. Ei silti, eivät he nälkäisten suuntaan vilkuilleetkaan, he kun keskittyivät pöydän antimiin ja keskinäiseen iloitteluun.
Ei ne välittänyt niistä kenen kädet oli sidottu. Oli näkymättömiä vaikka ympärillä on ihmisiä.
Siinä on jonkinlainen kielimuuri välissä, ja enemmänkin.
Armoton nälkä ja sidotut kädet… nälkäkuoleman partaalla osaa syödä vaikka kädet sidottuina. Henkensä pitimiksi keksii kyllä miten syödä ilman käsiä. Tai sitten itse riuhtaisee kädet vapaiksi. Eihän se helppoa ole eikä kivutonta, varmasti ansaitsee oman kertomuksensa sekin.
Ei pysty, koska nämä henkilöt on sidottu myös tuoliin kiinni, joka taas on pultattu lattiian kiinni. Tarina on vielä kesken.
Tarina kertoo siitä, miten henkilö uskoo kohtalonsa olevan muiden käsissä. Kyllä, monissa köyhissä maissa se onkin. Mutta täällä, jossa apua on saatavilla ja jossa ihmiset ovat pääosin avuliaita, ongelma on usein luottamuksen puutteessa. En tarkoita julkista apua vaan ihan kenen tahansa apua. Tarkoitan sitä, että jos pöydässä nousee seisomaan ja huutaa, että käteni ovat sidotut, ihmiset tulevat kyllä avaamaan solmut. Mutta henkilö ei nouse ylös eikä huuda, koska hän ei luota siihen, että kukaan auttaisi häntä.
Minä olen ollut monta kertaa vastaavassa tilanteessa. Eri asioiden suhteen. Olen aina saanut apua, kun olen tarpeeksi selväksi tehnyt, että tarvitsen sellaista. Ja aina autan jokaista sidottua vaputeen, kun sidotut kädet kohtaan.
Julmaa. Julmaa ja valheellista väitteesi
Ymmärtämätöntä
Ei vaan kaunista. Olen useita kertoja kokenut, miten avuliaita ihmiset ovat toisiaan kohtaan, kunhan he vain tietävät, että joku kaipaa apua. Se on yksi kauneimmista asioista tässä maailmassa, jossa on myös paljon rumaa.
Harva ihminen haluaa itse nauttia herkkupöydän antimista siten, että katselisi vieruskaverin sidottuja käsiä. Useimmat haluavat auttaa muita.
Ei.. irvokasta tekstiä
Kyllä se ehtii vielä huutamaankin ja riehumaan. Sillä on kuitenkin seurauksensa, kuten täällä palstalla on huomattu.
Voi, voi. Tietyissä asioissa ihmisen alhaisimmat piirteet tulevat aidosti esiin. Kateellisuus ja kostonhalu rehottaa, halu nöyryyttää puskee pintaan.
Tietysti tulevat. Ihmisessä on kaksi puolta. Mutta siellä missä mainitsemasi asiat tulevat esiin, näkyy aina myös suurin halu ja kyky auttamiseen. Ihmisessä on sekä paha että hyvä puoli, eikä kumpaakaan kannata kieltää.
Joisin kaljan.
herkut ovat henkilökohtaisia, toinen voi pitää sokerista, toinen suolasta.
kuten musiikkimaku ja lempivärikin on aivan henkilökohtaista, ei voi oikein väitellä sellaisista asioista.
Pyytäkää, niin teille annetaan.
Tulee Jobin postia.
Ihmiset tekevät näin. Kun esiin nostetaan ihmisen oma vastuu ja mahdollisuus auttaa, vedotaan Jumalaan, mutta jos syy halutaan vyöryttää autettavan niskaan samat henkilöt kehottavat häntä vaikuttamaan asiaan itse.
Mihin posti tulee?
Anteeksi, jos käytin vääriä sanoja.
Olen kiitollinen että olit hengessä mukana.
Olisi paljon parempi paikka, tämä jos ihmiset huomioisivat toisiaan.
Älä muuta sano.
Ggg.Ggg TULLOO JOBIN POSTIA POSTIKULMILLE, LAATIKKOHIHNKIN
Kaikenlaisia fantasioita sitä löytyykin. 🤨
Joillekin realiteetti on tämä. Joka päivä. Aihepiiri vain erilainen.
Sinulle varmaan fantasiaa. Pelkästään. Kulttuuritietoinen voi käydä kätevästi Auschwitzin keskitysleirillä tutustumassa hirmutekojen historiaan ja lukea kirjan, joka kertoo juutalaisten karusta kohtalosta. Tai voi käydä museossa katsomassa lasikaappien takana olevia keskiaikaisia kidutusvälineitä. Ne ovat sillä lailla nämä ikävät asiat eri paikassa, että niitä voi käydä katsomassa silloin, kun haluaa, tai jos ei halua, niin ei käy ollenkaan.
Aivan samalla tavalla kuin herkkupöydän äärellä olevat juhlijat. Kaikilla ei tätä mahdollisuutta ole.
Et sitten ole tietoinen, että sanalla fantasia on myös toinen merkitys? Jokainen noista kuvailemistasikin on jonkun ensiksi fantasioima.
Tiedostan. Romaani voi olla fantasia. Tämä on vertauksellinen kertomus.
En samaistu tekstiin .
Suurin osa ei samaistu.
Miksiköhän eivät samaistu?