Perhana, tämä sivusto on kuin olisit kansan radiota kuunteleva samaan aikaan. Miksi kukaan ei vastaa Perukan ukkelille?
Haluaisin mättää muille koko kuorman. Asialliset kirjoitukset ovat aina tervetulleita, mutta onko koko sivusto vain sisäpiiriin kuuluva?
Ei ole. Minulle jo kohta kaksi vuotta sitten olisi mukavampaa lukea muuta kuin kuin iänikuisia "lumiukko sun muita" jutuilta. Kertokaa vaikka kissanpierusta ja tavallisesta elämästä.
Jotenkin tuntuu siltä, että tämä sivusto on matkijoita varten ja heidän naapureille.
Asumisen ja muun tekemät ahdistukset tiedän ihmisessä, mutta en halua lukea toisten ihmisten haukkumista ilman kissanpieruja!
Voi meitä! itsekin olen hoitovapaalla ollut jo monta vuotta ja muutenkin aivotoiminta alkaa hiipua. Nämä tekstinraiskaajat ovat yleensä nuoria miehiä. Osaavat mennä vessaan yksin, mutta Aku Ankan sijasta mittailevat omaa pientä sen ajan. Se kasvaa joskus oma pieni, viimeitään lähempänä seitsemääkymmentä.
Olen kertonut pitäväni naisista työkaverina ja muutenkin. Ilman edes kokeiluhomosteluja olen selvinnyt myös miesten kanssa, paitsi käytyäni aikoinaan Haaparannassa.
Habarannan tulli veti Sierran eteen ja näytti punaista merkkiä. mikäs siinä, olin jo vasta saanut mittariin 32 kilometria tunnissa.
Svenskaa hyvin puhuvat eivät olleet muita kuin tullimiehiä. Silloin tapasin ensimmäisen tullin ja sen toiminnan.
Toinen meni jo heti autoon huomattuaan, että ikäni oli silloin jotakin 24 vuotta. Toinen jäi juttelemaan ja alkoi kysyä minulta, olisinko Savosta. Rajamailta olin, ja jopa tullimieskin otti tarjoamani tupakan, joka oli nortti.
Ajopapereiden sun muiden tarkistusta jouduin odottaamaan. Polut olivat puhtaat ja seuraava yöpyminen Puolangalla. Ei kiirettä.
Niinpä sitten tämä elämää nähnyt tullimies tuli takaisin ja kysyi: "Misse päin Kuopijoo asut?
Voi, silloin tunsin olevani metsäsikaa pienempi ihminen, koska toinen iso herra sanookin minulle lopuksi olevansa lähtöisin Julkulantieltä!
Niin, ja no. Asunnolleni pääsin lopulta Puolangan jälkeen ja oven takana oli laskuja. Jo silloin niitä kertyi vesimaksujen sun muiden muodossa. Ammatti minulla oli, mutta koko ajan etsin itseäni vielä.
Toivoisin muidenkin joskus etsivän. Helppoa se ole, ainakaan miepuolisille.
Perukan ukkeli
Kiitos kuhmolaiset jälleen kerran..
Anonyymi-ap
1
103
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733364Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91891Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2241279- 1311088
- 1001023
- 60964
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil67946Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6905- 84889
- 34820