Niin, enpä oikein edes tiedä miksi nyt tätä kirjoitan, jotenkin vaan tuntuu siltä että on pakko jollekin puhua.
Minulle tehtiin abortti 2,5 vuotta sitten. Olin silloin 16 vuotias. Oltiin kohtalaisen onnellisia poikaystäväni kanssa ja sitten tämä vaan pamahti päälle. Kuukautiset olivat myöhässä ja soitin terveyskeskukseen. Muistan kun sanoin sille naiselle langan päässä että mun pitää päästä lääkäriin. Kun nainen kysyi syytä, olin hetken hiljaa ja totesin että olen raskaana. Sain sen ajan, ja menin lääkäriin. Minulle tehtiin raskaustesti joka oli positiivinen. Lääkärin kanssa juteltiin pitkään ja hän laski raskausviikot. Sain lähetteen sairaalaan.
Poikaystäväni kanssa tästä puhuttiin niin kovin useaan kertaan ja hän sanoi tukevansa minua. Päätös olisi minun, ja hän olisi kanssani kokoajan.
Ensimmäinen sairaalakäynti oli jotenkin sekava. Ensin täyttelin jotain henkilötietolappuja ja sitten menin lääkärin haastateltavaksi. Hän kseli taustojani ja varmisti päätökseni. Ja kertoi ehkäisystä. Sain e-pillerit. Sitten menin gynegologin luokse. Se oli todella ahdistavaa, gynegologi oli keski-ikäinen mies, ja huoneessa oli myös kaksi hoitajaa. Ultraäänellä katsoivat sikiötä ja arvioivat sen ikää. Gynekologi käänsimonitoria jotta toinen hoitajakin näkisi, ja samalla minäkin näin. Toivon edelleen etten olisi nähnyt.. Toisaalta näin oman lapseni ensimmäistä kertaa ja jätin sille hyvästit samalla. Tämän jälkeen menin sen saman lääkärin luo takaisin ja keskusteltiin lisää. Sain kaksi pilleriä jotka aloittivat abortin kotona sekä ohjeet, milloin ottaa ne ja olla syömättä ja juomatta ja tulla puoli kahdeksaksi sairaalaan sovittuna päivänä. Ja koko tämän ajan poikaystäväni oli mukanani. Kokoajan hän tuki minua.
Kun se päivä sitten tuli, mentiin poikaystäväni kanssa samalla junalla sairaalaan. Hän piti minua kädestä ja istui sänkyni vieressä. Silitti hiuksiani. Muistan kysyneeni saanko jotain ruokaa itselleni ja poikaystävälleni. Laitoin omat vaatteeni kaappiin ja sain sairaalakaavun. IStuin sängyn reunalla. Huoneessa oli kolme muutakin naista. Kävelin hoitajan kanssa toimenpidehuoneeseen. Istuin sängylle ja laitoin jalkani pidikkeisiin. Lääkäri oli pitkä ja tummatukkainen mies. Hän antoi minulle nukutusmaskin ja pyysi laskemaan kymmenestä alaspäin. Ensin ahdisti ja sitten nukahdin.
Heräsin ja hoitaja oli vieressäni. Kysyin onko se nyt ohi. Hoitaja sanoi sen olevan ohi ja silitti kättäni. sain särkylääkettä. Minut vietiin takaisin omaan huoneeseeni ja poikaystäväni tuli sinne. hän halasi minua. Oli odottanut kokoajan salin ulkopuolella. Nousin mennäkseni vessaan. pyörrytti. kaaduin vessan lattialle ja pyörryin. hoitajat kantoivat minut takaisin sänkyyn. Sain syötävää ja oksensin melkein kaiken.
Juttelin hoitajan kanssa, ja hän kysyi olenko kertonut vanhemmilleni. Hän rohkaisi kerttomaan ja sanoi että jos hänen lapsensa tekisi abortin, hän haluaisi tietää. Lupasin miettiä. Poikakaverini ystävä tuli hakemaan meitä. hän hymyili ja toivotti jaksamista. Pääsimme lähtemään kotiin, mentiin bussilla rautatieasemalle.
Koko ajan poikaystäväni oli mukana, koko sen pitkän päivän hän oli luonani. olen niin kiitollinen. ja kiitollinen olen myös sille poikakaverini ystävälle, joka haki meidät kotiin.
En kertonut vanhemmilleni. Mutta äiti arvasi. äiti tiesi vaan jotenkin. en ole puhunut siitä äidin tai isän kanssa vaikka kummatkin tietävät.
Myöhemmin erosimme poikakaverini kanssa, ja aikaisemmin mietin, olisinko sitten jäänyt yksin lapsen kanssa, jos olisin sen pitänyt. Nyt tiedän, että en olisi jäänyt yksin. Näin äskettäin entisen poikaystäväni ja kiitin häntä vielä. Ja hän sanoi että tottakai oli mukanani. Se oli meidän yhteinen juttu.
Olen nyt viimeaikoina miettinyt, että miten voisin kiittää sen sairaalan hoitajia, jotka olivat niin ihania minulle. lähetän sinne kirjeen.
Jotenkin en voi puhua tästä kenellekään kasvotusten, alan aina itkemään, mutta tämä helpottaa.
En kadu. Joskus mietin lastani. Toivon tapaavani hänet vielä joskus. En silti kadu.
On aika rankkaa, tai outoa, että muistan kaiken niin selkeästi.. Nykyinen avomieheni tukee minua kun on vaikeaa ja ymmärtää. todella ymmärtää.
Minulle tehtiin abortti 2,5 vuotta sitten. Olin silloin 16 vuotias. Oltiin kohtalaisen onnellisia poikaystäväni kanssa ja sitten tämä vaan pamahti päälle. Kuukautiset olivat myöhässä ja soitin terveyskeskukseen. Muistan kun sanoin sille naiselle langan päässä että mun pitää päästä lääkäriin. Kun nainen kysyi syytä, olin hetken hiljaa ja totesin että olen raskaana. Sain sen ajan, ja menin lääkäriin. Minulle tehtiin raskaustesti joka oli positiivinen. Lääkärin kanssa juteltiin pitkään ja hän laski raskausviikot. Sain lähetteen sairaalaan.
Poikaystäväni kanssa tästä puhuttiin niin kovin useaan kertaan ja hän sanoi tukevansa minua. Päätös olisi minun, ja hän olisi kanssani kokoajan.
Ensimmäinen sairaalakäynti oli jotenkin sekava. Ensin täyttelin jotain henkilötietolappuja ja sitten menin lääkärin haastateltavaksi. Hän kseli taustojani ja varmisti päätökseni. Ja kertoi ehkäisystä. Sain e-pillerit. Sitten menin gynegologin luokse. Se oli todella ahdistavaa, gynegologi oli keski-ikäinen mies, ja huoneessa oli myös kaksi hoitajaa. Ultraäänellä katsoivat sikiötä ja arvioivat sen ikää. Gynekologi käänsimonitoria jotta toinen hoitajakin näkisi, ja samalla minäkin näin. Toivon edelleen etten olisi nähnyt.. Toisaalta näin oman lapseni ensimmäistä kertaa ja jätin sille hyvästit samalla. Tämän jälkeen menin sen saman lääkärin luo takaisin ja keskusteltiin lisää. Sain kaksi pilleriä jotka aloittivat abortin kotona sekä ohjeet, milloin ottaa ne ja olla syömättä ja juomatta ja tulla puoli kahdeksaksi sairaalaan sovittuna päivänä. Ja koko tämän ajan poikaystäväni oli mukanani. Kokoajan hän tuki minua.
Kun se päivä sitten tuli, mentiin poikaystäväni kanssa samalla junalla sairaalaan. Hän piti minua kädestä ja istui sänkyni vieressä. Silitti hiuksiani. Muistan kysyneeni saanko jotain ruokaa itselleni ja poikaystävälleni. Laitoin omat vaatteeni kaappiin ja sain sairaalakaavun. IStuin sängyn reunalla. Huoneessa oli kolme muutakin naista. Kävelin hoitajan kanssa toimenpidehuoneeseen. Istuin sängylle ja laitoin jalkani pidikkeisiin. Lääkäri oli pitkä ja tummatukkainen mies. Hän antoi minulle nukutusmaskin ja pyysi laskemaan kymmenestä alaspäin. Ensin ahdisti ja sitten nukahdin.
Heräsin ja hoitaja oli vieressäni. Kysyin onko se nyt ohi. Hoitaja sanoi sen olevan ohi ja silitti kättäni. sain särkylääkettä. Minut vietiin takaisin omaan huoneeseeni ja poikaystäväni tuli sinne. hän halasi minua. Oli odottanut kokoajan salin ulkopuolella. Nousin mennäkseni vessaan. pyörrytti. kaaduin vessan lattialle ja pyörryin. hoitajat kantoivat minut takaisin sänkyyn. Sain syötävää ja oksensin melkein kaiken.
Juttelin hoitajan kanssa, ja hän kysyi olenko kertonut vanhemmilleni. Hän rohkaisi kerttomaan ja sanoi että jos hänen lapsensa tekisi abortin, hän haluaisi tietää. Lupasin miettiä. Poikakaverini ystävä tuli hakemaan meitä. hän hymyili ja toivotti jaksamista. Pääsimme lähtemään kotiin, mentiin bussilla rautatieasemalle.
Koko ajan poikaystäväni oli mukana, koko sen pitkän päivän hän oli luonani. olen niin kiitollinen. ja kiitollinen olen myös sille poikakaverini ystävälle, joka haki meidät kotiin.
En kertonut vanhemmilleni. Mutta äiti arvasi. äiti tiesi vaan jotenkin. en ole puhunut siitä äidin tai isän kanssa vaikka kummatkin tietävät.
Myöhemmin erosimme poikakaverini kanssa, ja aikaisemmin mietin, olisinko sitten jäänyt yksin lapsen kanssa, jos olisin sen pitänyt. Nyt tiedän, että en olisi jäänyt yksin. Näin äskettäin entisen poikaystäväni ja kiitin häntä vielä. Ja hän sanoi että tottakai oli mukanani. Se oli meidän yhteinen juttu.
Olen nyt viimeaikoina miettinyt, että miten voisin kiittää sen sairaalan hoitajia, jotka olivat niin ihania minulle. lähetän sinne kirjeen.
Jotenkin en voi puhua tästä kenellekään kasvotusten, alan aina itkemään, mutta tämä helpottaa.
En kadu. Joskus mietin lastani. Toivon tapaavani hänet vielä joskus. En silti kadu.
On aika rankkaa, tai outoa, että muistan kaiken niin selkeästi.. Nykyinen avomieheni tukee minua kun on vaikeaa ja ymmärtää. todella ymmärtää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Yksi ystävistäni oli seurustellut poikaystävänsä kanssa vuoden. Mun ystävä tuli raskaaksi ja sitten poikaystävä jätti. Se oli kauhea järkytys hänelle. Ja niin oikeastaan minullekkin, hehän olivat siihen asti niin onnellisesti yhdessä. Minä menin sitten ystäväni mukaan, kun hän oli sairaalassa. Hänen poikaystävänsä tuli sitten viikon päästä kysymään, että miten voi.. Eikä puhunut mitään abortista. Aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.. Tästä poikaystävästä tulikin sitten entinen..
Oli mukavaa lukea sun "tarinasi"=) Varmasti on abortti ollut sinulle vaikea asia. Mukavaa, että poikaystäväsi jaksoi olla kokoajan mukana ja tukemassa=)=) Moni poikaystävä ei suostuisi tuohon!! Hän oikeasti välitti sinusta =) Ja varmasti ymmärti, että miten vaikea päätös se sinulle oli!
mulla on oikeestaan ihan melkein samanlainen tarina ku sulla mut mulle vaan tehtiin se tasan viikko sitten. pisti vähän itkemään tää sun kirjoitus. ihanaa kun joku muukin ajattelee samoin kuin minä.
"Jotenkin en voi puhua tästä kenellekään kasvotusten, alan aina itkemään, mutta tämä helpottaa.
En kadu. Joskus mietin lastani. Toivon tapaavani hänet vielä joskus. En silti kadu. " :'(
heips nimetön. laita mulle sähköpostia, olisi kiva jutella enemmänkin, kun on joku jolla on samanlainen kokemus. [email protected]
emma, mulle tehtiin abortti neljä ja puoli vuotta sitten. Olin sillon 16.. nyt kun luin tekstiäsi, kyyneleet tulivat silmiin, vaikka siitä on niin kauan!
Helpottaa tietää, että muilla on samanlainen fiilis.. Heti abortin jälkeen oli vaan helpottunut olo, mutta kyllä sitä aina vaan miettii. kadun en edelleenkään, mutta jotenkin on välillä niin tyhjä olo. Sullekin samaa kuin edelliselle. Jaksamista ja häntä pystyyn :D jos haluat jutella lisää, niin laita viestiä [email protected]
-Emma