Ensisynnytys suurempi mielenterveysriski

Anonyymi-ap

Hyvä artikkeli
https://www.iltalehti.fi/raskausjalapset/a/2011012713082238

"Ensisynnytys suurempi mielenterveysriski kuin abortti. Laaja tutkimus osoitti, että äidiksi tuleminen on mielenterveyden kannalta suurempi riski kuin abortti.

Tanskalaistutkimukseen otti osaa 365 550 naista, jotka tekivät abortin tai synnyttivät ensimmäisen lapsensa vuosina 1995-2007. Kenelläkään ei ollut menneisyydessään sairaalahoitoa vaatineita mielenterveysongelmia. Tutkimusjakson aikana 84 620 naista teki abortin ja 280 930 sai esikoisensa.

Abortin tehneiden keskuudessa 15 naista tuhannesta tarvitsi apua mielenterveysongelmiin vuoden sisällä ensimmäisestä raskaudenkeskeytyksestä. Sama määrä naisia oli kuitenkin kaivannut apua jo yhdeksän edeltäneen kuukauden aikana.

Tutkijoiden mukaan raskauden keskeytyksiin hakeutuvat naiset tulevat väestöstä, jolla on jo alun perin suurempi todennäköisyys kärsiä psyykkisistä ongelmista. Suuri osa heistä kamppailee myös taloudellisten ongelmien kanssa ja heillä on keskimääräistä enemmän suunnittelemattomia raskauksia.

Vaikka ensisynnyttäjillä oli kaiken kaikkiaan vähemmän mielenterveysongelmia, apua hakeneiden äitien määrä oli huomattavasti suurempi. Noin seitsemän naista tuhannesta haki apua mielenterveysongelmiin vuoden sisällä synnytyksestä. Uudelleen synnyttäjistä vain neljä tuhannesta haki apua.

Sekä ensisynnyttäjät että raskauden keskeyttäneet hakivat useimmin apua ahdistukseen, vaikeaan stressiin ja masennukseen.

New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta raportoi Huffington Post -verkkolehti. Tutkimuksen rahoittivat Tanskan lääketieteellisen tutkimuksen neuvosto ja Susan Thompson Buffet -rahasto, joka tukee aborttioikeutta kannattavia organisaatioita ja projekteja.

Tutkimuksessa ei selvitetty, miksi raskaudet keskeytettiin. Tutkijat huomioivat vain ne mielenterveyden ongelmat, jotka johtivat sairaala- tai avohoitoon eikä tarkastellut lievää masennusta tai muita vähäisempiä oireita."

9

284

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tätä tutkimusta lainataan myös Duodecimissa:
      "Abortti ei altista naista mielenterveysongelmille
      Uutispalvelu Duodecim
      3.2.2011
      Uutispalvelu Duodecim
      Abortin on pelätty lisäävän naisten mielenterveysongelmia, mutta tuoreen tanskalaistutkimuksen mukaan pelko on ollut turha.

      New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistut tulokset osoittavat, että aborttiin päätyvillä naisilla on toki tavallista useammin mielenterveysongelmia, mutta ongelmat pysyvät samalla tasolla ennen ja jälkeen abortin."

      https://terveysportti.mobi/terveyskirjasto/uutismaailma.duodecimapi.uutisarkisto?p_arkisto=1&p_palsta=10&p_artikkeli=uux14531

    • Anonyymi

      Ja kas "ylläri" mikä taho sieltä taustalta löytyy...
      >Tutkimuksen rahoittivat Tanskan lääketieteellisen tutkimuksen neuvosto ja Susan Thompson Buffet -rahasto, _joka tukee aborttioikeutta kannattavia organisaatioita ja projekteja_.> ..erittäin uskottavaa ja taatusti ihan "puolueetonta"! :D

      Ketä tällainen tulos yllättää? XD
      "Tuore" tutkimus on vuodelta 2011..
      ja sitten on taas monia muita tutkimuksia jotka kertoo ihan muuta
      https://afterabortion.org/abortion-contributes-to-mental-health-problems-both-sides-agree-according-to-a-comprehensive-medical-review/
      https://afterabortion.org/each-abortion-increases-womans-risk-of-premature-death-by-50-new-study-reports/
      https://afterabortion.org/most-studies-show-abortion-linked-to-increased-mental-health-problems/

      Tällaisiakin löytyi
      https://www.womenofgrace.com/blog/6849
      https://www.bakersfield.com/opinion/abortion-study-got-it-wrong/article_c397c95c-666e-5c7c-b201-d9614fe45788.html

      Onhan se kumma kyllä että kuitenkin aborttien jälkeen itsemurhaluvut on 6 kertaiset synnyttäneisiin verrattuna.. mutta eihän se varmastikaan mistään mielenterveysongelmista johtunut, eikä ne ainakaan abortista! XD

      • Anonyymi

        "Onhan se kumma kyllä että kuitenkin aborttien jälkeen itsemurhaluvut on 6 kertaiset synnyttäneisiin verrattuna.."

        Tästä väitteestä ei löydy mitään validia tutkimusta.

        Se että joku uskonnollinen amerikkalainen abortinvastainen hörhöseura "kiistää" jonkun tutkimuksen pystymättä osoittamaan mitään oikaisua ei merkitse mitään.

        Jos suomalainen lääkäriseura, joka ei pidä naisen ruumista poliittisena pelinappulana mitä jenkeissä, itse lainaa tutkimusta niin voidaan pitää luotettavana. 👍


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Onhan se kumma kyllä että kuitenkin aborttien jälkeen itsemurhaluvut on 6 kertaiset synnyttäneisiin verrattuna.."

        Tästä väitteestä ei löydy mitään validia tutkimusta.

        Se että joku uskonnollinen amerikkalainen abortinvastainen hörhöseura "kiistää" jonkun tutkimuksen pystymättä osoittamaan mitään oikaisua ei merkitse mitään.

        Jos suomalainen lääkäriseura, joka ei pidä naisen ruumista poliittisena pelinappulana mitä jenkeissä, itse lainaa tutkimusta niin voidaan pitää luotettavana. 👍

        "mitään validia tutkimusta."

        Ja TAAS näemmä trollilta ihan "unohtui" se Suomessa tehty Stakesin tutkimus.. XD

        "Se että joku uskonnollinen amerikkalainen abortinvastainen hörhöseura "kiistää""

        Sillä ei ole merkitystä että jonkun feminatsiseuran rahoittamana saadaan vääristeltyä "tutkimuksesta" tarkoituksen mukaiset höpöhöpö tulokset, eikä myöskään sillä mikä taho osoittaa räikeimmät harhaanjohtamiset.

        "itse lainaa tutkimusta niin voidaan pitää luotettavana"

        Ei ole merkitystä jos jotkut kanssasi samanmieliset hörhölääkärit on ottaneet taustoihin tutustumatta tai niitä tahallaan esille tuomatta mainittavakseen läpeensä puolueellisen tahon tarkoitushakuisen tekeleen.

        Päteekö sama muuten niihin tutkimuksiin joiden tulos ei sinua satu miellyttämään? :) Vai onko ne vain olemattomia, "ei mitään validia" tutkimuksia..


    • Anonyymi

      Kannattaa kuitenkin muistaa ihan ihmisen luonnollinen biologia! Lapset kannattaa tehdä nuorena, sillä rintasyövän riski on suurempi lapsettomilla tai naisilla ensisynnytys yli 30 vuoden iässä verrattuna nuorempana synnyttäneisiin. "Varhainen kuukautisten alkamisikä ja myöhäiset vaihdevuodet lisäävät sairastumisriskiä, kuten myös synnytysten vähäisyys sekä . Nuorella iällä esimerkiksi imukudossyövän vuoksi annettu rintakehän sädehoito voi aiheuttaa myöhemmin rintasyövän. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00618#s2

      • Anonyymi

        "Kannattaa kuitenkin muistaa ihan ihmisen luonnollinen biologia! Lapset kannattaa tehdä nuorena, sillä rintasyövän riski on suurempi lapsettomilla tai naisilla"

        Enemmän vaikuttaa geneettinen tekijä. Lapset tehdään silloin kun nainen haluaa eikä lasten teko saa olla mitään mukavuuslapsentekoa oman terveyden hoitoa katsoen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kannattaa kuitenkin muistaa ihan ihmisen luonnollinen biologia! Lapset kannattaa tehdä nuorena, sillä rintasyövän riski on suurempi lapsettomilla tai naisilla"

        Enemmän vaikuttaa geneettinen tekijä. Lapset tehdään silloin kun nainen haluaa eikä lasten teko saa olla mitään mukavuuslapsentekoa oman terveyden hoitoa katsoen.

        Totta kai jokainen tekee miten haluaa!!!! Siitä ei ollut ollenkaan kysymys.
        Kysymys oli nimenomaan riskitekijöiden kasvusta suhteessa ensisynnytysikään, kuten fiksummat osaavat lukea. Ihmisen luonnollinen biologia kun ei ota huomioon mielipiteitä. Geeniperimähän on YKSI ratkaiseva tekijä, osa ihmisen luonnollisesta biologiasta.


    • Anonyymi

      On hyvä tietää:
      Synnytyksen jälkeinen masennus PPD on nimenä hieman harhaanjohtava. Kyse ei nimittäin ole niinkään paljon itse synnytyksestä kuin syntymän jälkeisestä ajasta ja sopeutumisesta uuteen elämään. Dramaattinen tai traumaattinen synnytys voi takuulla heikentää vauva-ajan psyykkistä vointiasi tuntuvasti. Silti PPD:n kehittyminen ei välttämättä edellytä synnytystä. Myös adoptiovanhemmat ja kumppani voivat masentua vanhemmaksi tullessaan. https://www.libero.fi/sinun-vaiheesi/artikkelit/vauva--/synnytyksen-jalkeinen-masennus/
      Faktantarkistus: Tova Winbladh, laillistettu psykologi
      Veikkaan myös, että PPD voi yllättää keskenmenon seurauksena, koska "koko uusi maailma" romahtaa ja pitää taas palata siihen entiseen.

      Joillakin on yleisestikin vaikeampi sopeutua suuriin muutoksiin, myös sillä aviomiehellä, vaikka hän ei tehnyt aborttia tai synnyttänyt! Netistä löytyy mm. tällainen yksinkertainen itsearviotesti/opas, jolla voi testata suhtautumista muutoksiin. https://heuristica.fi/wp-content/uploads/2018/02/Miten-suhtaudun-muutokseen-Miniopas.pdf

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1551
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1184
    3. 85
      1048
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      857
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      826
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      784
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      749
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      715
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      715
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      686
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      620
    12. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      612
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      601
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      74
      557
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      556
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      44
      538
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      487
    Aihe