Tein eilen raskaustestin,joka oli positiivinen. Menkat ollut viikon myöhässä. En tiedä ollenkaan mitä pitäisi tehdä. Toisaalta en halua tehdä aborttia ja tuli melkein itku kun luin muiden viestejä miten on katunut päätöstä abortista ja miten on ollut vaikeaa olla kun muistelee kaikkea. Olen 19-vuotias, valmistun syksyllä lukiosta. Olen ollut reilun vuoden onnellisessa parisuhteessa. Avomieheni ilmaisi kantansa aika suoraan. Hän on tottakai tukenani, mutta hän haluaa aborttia koska meidän elämäntilanne ei ole oikea lapsen saamisen kannalta. Ymmärrän häntä koska itsekin haluaisin jatkaa opiskelua lukion jälkeen ja elää omaa elämää, mutta toisaalta onhan muutkin sopeutunut minun tilanteessa ja pystynyt kasvattamaan lapsen. Pelottaa aivan kamalasti. Pää täynnä ajatuksia jotka ovat hyvin ristiriitaisia. Tiedän, että tämä on minun päätökseni ja on typerää kysyä neuvoja tuntemattomilta, mutta pakko purkaa itseäni. Tällä viikolla tarkoitus mennä lääkärille puhumaan asiasta, mutta haluan ensin selvittää omat ajatukseni...
Vaikea ratkaisu...
Lid
181508
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Luultavasti katuisit aborttia lopun ikääsi ja luultavasti et katuisi lapsen pitämistä. Paitsi pahimpina hetkina, niinä joina toivotutkin lapset muuttuvet ei-toivotuiksi...
Anna lapsellesi mahdollisuus. Mieti omat mahdollisuutesi, kyllä se mies siitä myös innostuu jos on arvoisesi. Minä itse tulin 19-vuotiaana raskaaksi ja mies jätti ennen kuin tiesin raskaudesta. Itselleni oli heti selvä että lapseni pitäisin, rakastin pientä elämää sisälläni heti alkuhetkistä kun tiesin siitä, vaikka olin juuri päässyt yliopistoon yms. Valitettavasti minulle tuli keskenmeno. Nyt itken aina kun näen pieniä vauvoja ja ylpeitä vanhempia.
Kerron sinulle: lapsen pitäminen on henkisesti helpoin ratkaisu. Myös omantunnon kannalta ja tulevaisuuden... Kyllä se mies siitä innostuu, jos ei innostu niin päätöshän on sinun. Lapsellasi on oikeus elää miehesi mielipiteistä huolimatta.
Voimia sinulle!
samaa mieltä edellisen kanssa. varmaan harva on myöhemmin sinut sen kanssa että on joskus tehnyt abortin. aina laskemassa, minkä ikäinen lapsi olisi jos olisi saanut elää. olet varmasti jo kypsä hoitamaan lastasi, olethan hänet alulleenkin saattanut. abortti ei ole oikea ratkaisu, adoptiokin olisi parempi. tsemppiä!
En halua pelotella, mutta tosiasia. Vaikka elämäntilanteeni oli tosi huono lapsen saannin kannalta niin silti olen monesti miettinyt miksen valinnut toisin. Vaikka järjellisesti ymmärtää tehneensä oikein niin tunne puoli voi olla täysin eri mieltä..! Ja siitä ei ole ainakaan minulla seurannut mitään hyvää. Abortistani on noin 4- vuotta, jolloin olin 17 v. Tosin välillä tuntuu kuin kaikki olisi tapahtunut eilen.
Sitä vaan oli niin "tyhmä" siinä mielessä, että kuvitteli kaiken alkavan sujuun kuin ennenkin...olinhan tehnyt järjellisen ratkaisun. Mutta näinhän se ei mennyt...Ja olisi se toisaalta pitänyt arvata sen verran liikuttunut olin, kun sain asiasta tietää...
Kevät on mulla aina jollain asteella masennuksen asteista elämää ollut sen jälkeen, jonka olen tajunnut vasta hiljattain.. kaikki jophtunee tuosta keväästä 4-vuotta sitten...No sitten, kun kesä menee hyvin niin 19.8 pysähdyttää aina...se olisi ollut tämän "enkelilapseni" laskettu aika, jonka aikanaan tohkeissani katsoin raskauskiekosta..
Joo mutta en pysty jatkaan enää...näppäimistö on kohta liti märkä....
Voimia sulle vaikean päätöksesi kanssa! Muista kuunnella itseäsi..muiden sijaan! Päädyt varmasti sinulle oikeaan ratkaisuun.
T:Linnea
sillä lapsesi laskettu päivämärä on sama kuin mieheni syntymäpäivä eli 19.8. aika hassua, että usein tiettyinä päivämäärinä juhlii toisten syntymää ja silti sama päivä voikin olla toisen kuolinpäivä.
Ite tulin raskaaksi 20 vuotiaana. Poikaystävä jätti mutta vielä sillon en tiennyt olevani raskaana. Kun hänelle sitten kerroin..hän vaati aborttia vaikka ite yritin puhua toisesta vaihtoehdosta..Olin sekaisin kun kaveritkin painosti aborttiin! Mutta kun ite tiesin koko ajan etten siihen pysty ja sanoin sen kaikille... muutaman kaverin menetin mut aborttia en tehnyt silläkään uhalla!! Lapsellista touhuahan se niiltä oli. Nyt lapseni on 1v ja olen onnellinen etten antanu muitten vaikuttaa päätökseeni! Helppoa se ei ollut ja laihduinkin raskauden alussa pari kiloa kun itkin ja ressasin koko ajan.... Neuvolassa puhuminen auttoi ja kävin sairaalassakin perhe-neuvolassa puhumassa..tai joku sellanen paikka se oli. Sairaalassa se nainen sanoi että minusta näkee etten todellakaan halua aborttia tehdä.Kun siellä kävin,olin päätökseni tehnyt. Pidin vauvan, vaikka yksinhuoltajaksi jäinkin. Muista että päätös on yksin sinun! Voimia sinulle! :)
Jos et halua aborttia, älä tee sitä. Kyllä äitiyteen kasvaa, ja ajatukseen tottuu. Miehet usein pitävät aborttia hyvänä ratkaisuna, mutta he eivät asiaa ajattele.
Itse sain vanhimman lapseni "ilman tilausta". Poikaystävä opiskeli toisella paikkakunnalla, joten itselläni jäi koulut kesken. Tein sitten toisenkin lapsen, ja nyt odotan kolmatta. Samalle miehelle siis, nykyään olemme naimisissa ja asumme yhdessä. Kouluja olen käynyt pätkissä, mutta ihan hyvän ammatin olen saanut, ja hyvän työpaikankin...
Olen kokenut opiskelut nyt äitinä ollessa jopa hiukan helpoimmiksi, koska elämänkokemus on karttunut, ja samalla on kehittynyt itse ikäänkuin tehokkaammaksi opiskelijaksi...
minulle tehtiin abortti viime keskiviikkona .. ja tilanne oli sama kuin sinulla .. tietenkin minä kadun.. mutta se oli tilanteen takia täysin oikea ratkaisu.
se että tekee abortin ihmisen takia jota rakastaa ei mielestäni tee ihmisestä huonompaa. tiedän että ajattelen vielä pitkään syntymätöntä lastani mutta mieheni tuki helpottaa oloani. jos tekee mieli itkeä niin saa itkeä toisen olkapäätä vasten.
tällä hetkellä, meillä menee paremmin kuin koskaan.. tää kuulostaa varmaan hyvin tyhmälle mutta meitä se kokemus lähensi tosi paljon. jos saisin valita uudelleen niin en tiedä mitä tekisinn.. oma lapsi on oma lapsi mutta täytyy asiassa ajtella myös toista osapuolta.
onko oikein ettei mies saa millään muotoa päättää tulevaisuudestaan ? moni mies jää ihan velvollisuuden tunteesta vierelle..
kaverini teki lapsen mitä mies ei halunnut, ei halua vieläkään vaikka lapsi on jo maailmassa.. niillä ei enää suhde ole kovin läheinen, ne vain huutavat toisilleen..
Valinta on kyllä sinun mutta ota kaikki puolet huomioon.. Koitahan jaksaa ja älä anna asian masentaa sinua ! hyvää kevättä !!
Kuulin kerran radiossa jonkun keskustelun yhteydessä miehen soittavan ja kertovan, kuinka hän nuorena painosti tyttöystävänsä aborttiin eikä tämä tehnyt sitä. Mies ei tietenkään ollut tyytyväinen ratkaisuun ja loppupeleissä he sitten erosivat. Mutta nyt mies kertoikin, kuinka häntä kaduttaa se että hän pystyi ajattelemaankaan aborttia, kun hän nyt katsoo 5-vuotiasta tytärtään.. miehen ääni särkyi ja tulipa itselläänkin tippa linssiin.
Eli älä tee aborttia miehen vaatimuksesta. Hän ei välttämättä juuri nyt osaa ajatella asiaa kunnolla, ajattelee vain että "tehdään abortti" eikä sen syvemmin. Jos haluat pitää lapsen, pysy vahvana päätöksessäsi, vaikka se johtaisi eroonkin, ei mies olisi arvoisesi ja uskon että hän mitä todennäköisemmin rakastaisi lasta hyvin paljon tajuttuaan itsekin miten arvokas hän on.
Ja mainittakoon että on ihmisiä, mm minä jotka oikein mielellään tekisivät positiivisen raskaustestin. Jotkut eivät sitä pääse ikinä tekemään, jotkut joutuvat odottamaan vuosia. Joten muista myös miten onnekas olet. Ajattele tilannetta vaikka 10 vuoden päähän, vaikka aluksi olisi vaikeaa, sitten kaikki on jo kaukana läpi käytynä jos sinulla on ihana lapsi. Ei aborttia pitäisi tehdä vain siksi että "elämäntilanne ei ole oikea". Sellaista asiaa on aika hankala määritellä, mihin elämäntilanteeseen se sopii, jos siis ei ole mitään suuria pakottavia syitä. Opiskella ehtii lapsen syntymän jälkeenkin. Kerrothan mihin ratkaisuun päädyt?
Juttelin eilen mieheni kanssa asiasta ja yritin selittää rauhallisesti ettei lapsen pitäminen olisi mitenkään huono vaihtoehto. Hän kuunteli, mutta sanoi heti ettei vaihda kantaansa asiaan. Selitin, että toisaalta tämä olisi ihan hyvä ajankohta sillä kerkeen valmistua lukiosta rauhassa syksyllä ja jos laskin oikein niin lapsi syntyisi tammikuussa. Hakisin samalla ammattíkorkeakouluun koska nykyään jos saa opiskelupaikan niin sitä voi lykätä parilla vuodella. Ennen kuin lähtisin opiskelemaan niin kerkeisin ihan rauhassa hoitaa lasta kotona. Mieheni sanoi, että haluaa vielä viettää jonkun aikaa nuoruuttaan eikä hän ole valmis niin suureen asiaan kuin lapsen hankinta. Luulen, että harvat ovat koskaan valmiita ensimmäiseen lapseen ja se tulee aina yllätyksenä.
En osaa tehdä päätöstä, itkin koko yön ja muutenkin olo tosi sekava. Jos päätän pitää lapsen niin haluan mieheltäni edes jonkunlaisen hyväksynnän. Rakastan miestäni todella paljon enkä halua menettää häntä. Hän sanoi kylläkin ettei voisi jättää minua vaikka pitäisin lapsen, mutta hän ei silti halua lasta. En halua, että hän pysyy tukenani ja kanssani vain velvollisuudentunnosta ja pelkään jjos pidän lapsen niin mieheni suhtautuu minuun eri tavalla kuin nyt. En halua menettää vauvaani mutten myöskään mieheni tunteita...
Sä olet aika nuori, niin että sun poikaystäväsi tunteet voi muuttua ihan muutenkin yhtäkkiä. Jos poikaystäväsi on arvoisesi, niin hänen tunteensa ei muutu.
Kirjoitit että: "Hän sanoi kylläkin ettei voisi jättää minua vaikka pitäisin lapsen, mutta hän ei silti halua lasta".
Eikö hän tässä tavallaan ilmaise, että kyllä, ajoitus on huono, mutta ei myöskään olisi vain velvollisuudesta kanssasi?
Mieti äitinä onko sinulle tärkeämpi lapsi vai mies. Jos minun tarvitsisi valita, niin valitsisin lapsen. Yrittäisin tietysti myös saada miehen ajatukset muuttumaan... Mutta jos vain kyselet mieheltäsi että mitä tehdä, niin hän antaa oman mielipiteensä. Sano sen sijaan että se on hänenkin esikoisensa. Ja ilmoita että olet ajatellut pitää tämän lapsen. Saat aikaiseksi paljon sisällökkäämmän keskustelun kuin vain kysymällä mitä mieltä hän on (jolloin hän antaa vain mielipiteensä).
Ja ei kukaan nuori mies ole välttämättä valmis lapsen hankintaan. Naiset ovat siihen aina valmiimpia. Kuitenkin kun lapsi syntyy, niin mies usein on ihan myyty. Oma mieheni sanoo, ettei hänkään halua lapsia vielä, mutta jos lapsi on tullakseen, niin kyllä hänkin siihen sopeutuu. Ja sitten kun se lapsi syntyy niin varmasti hän olisi niin ylpeä isä, että. Tuntien tietysti mieheni. Meillä on kyllä molemmilla ihan kesken opiskelut.
Kerro sitten kun olet päätöksesi tehnyt, että miten päin päätit.
Koska ilmeisesti itse haluaisit tämän lapsen, niin tulisit lopun ikääsi katumaan päätöstäsi. Erityisesti jos sinulla olisi myöhemmin ongelmia lasten saannissa.
Lapsen pitäminen ei todellakaan ole huono vaihtoehto. Mikäli mietitte taloudellista puolta, yhteiskunta tukee kyllä opiskelevia vanhempia, lapsi tuo leivän tullessaan...
Vaikka miehesi sanoisi abortin olevan paras ratkaisu, se ei sitä ole. Lyhytnäköisesti se saattaa tuntua juuri nyt helpoimmalta, mutta se jättää syvät haavat varsinkin äitiin (ja kyllä se miehiinkin sattuu vaikkei aina tunteita näytetäkään). Ajatukseen tottuu ja isyyteenkin kasvaa, ei odotusaika turhaan ole 9kk.
Itse olen mies, joka aluksi pelästyi kun tyttöystävä ilmoitti olevansa raskaana. Suhteemme lähti siitä hetkestä menemään alamäkeen ja etäännyimme toisistamme todella paljon. Tyttöystävä oli itse abortin kannalla (epävarma tosin) enkä osannut tai kyennyt heti alussa antamaan mahdollisuutta toiseen ratkaisuun. Päätimme nähdä harvemmin, koska asia ahdisti molempia niin paljon ja halusimme miettiä asiaa rauhassa. Mietittyäni asiaa tajusin, että nyt on kyse minun lapsestani. Olin valmis pitämään sen, mutta kaikki oli myöhäistä. Tyttöystävä ei enää halunnut muuttaa mieltään eikä kuunnella minun kantojani. Abortti oli pari päivää sitten. Ensimmäinen lapseni kuoli ennen syntymäänsä ja enää sille ei voi mitään... Olen todella surullinen. Tässä mihellesi hieman miesnäkökulmaa.
Suosittelen että kävisit www.ituprojekti.net sivuilla ja soittaisit sinne. Sieltä voi löytyä ratkaiseva apu tilanteeseenne.
Kaikkea hyvää ja jaksamista.
Miehen tunnistaa siitä, että hän kantaa vastuuta tekemisistään ja läheisistään, myös lapsistaan.
Lapset tulevat yleensä hieman yllättäen ja oman elämän muuttaminen tunutuu edeltäkäsin vaikealta. Sitten huomaa, että omaa nuoruuttaan voi viettää myös juuri lastensa kanssa. (et arvaa, miten nuorilta monet isät ja äidit näyttävät hieman vanhempien silmissä) Jälkeenpäin vain äärimmäisen harva antaisi lapsensa pois. Mitä vanhemmaksi tullaan sitä yleiseimmin lapset ymmärretään parhaaksi asiaksi, mitä elämässä on tapahtunut.
Abortoitu lapsi ei ole solumyökky, vaan ihan oikea isänsä ja äitinsä lapsi - ja pysyy aina sellaisena. Myös miehelle abortista saattaa jäädä kuolemansuru, joka ei katoa vuosienkaan kuluessa.
Oma arvioni on, että menetät miehesi varmemmin abortissa. Tunteet kuolevat, kun yhteinen lapsikin sai mennä. Toinen vaihtoehto on yhteisten asioiden rakentaminen ja lapsen kanssa kasvaminen.
Minä en kysynyt mieheltäni, koska tiesin, että hän haluaa abortin. Menin ja tein sen, ajattelin että on pakko, koska taloudelliset seikat painoivat myös. Mies "ymmärsi ja tuki", talutti kotiin sairaalasta, silitti olkaa kun itkin.
Mutta..
Jälkikäteen olemme tapelleet asiasta verisesti ja minä päätin jo purkaa avioliittomme. Omassa mielessäni asia menee niin, että olen toisen ihmisen mukavuudenhalun takia tappanut oman lapseni. Miestä asia ei kosketa kovin syvältä, mutta hän on ollut järkyttynyt, kun suren lastani niin kovasti. Hän ei koe syyllisyyttä asiasta eikä ymmärrä, miksi minä koen. Hän ei ymmärrä, että kaipuu vauvasta on hirveä. Olemme asian kanssa aivan kuin eri planeetoilta.
Olen niin katkera, että en voi jatkaa niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Luulen, että en voi koskaan enää luottaa mieheen tunnetasolla, mielestäni hänellä ei ole normaaleja ihmisen tunteita. Vihaan häntä, koska olen omassa mielessäni ikuisesti "murhaaja", hän on päässyt kuin koira veräjästä, eihän hän sitä aborttia ole mistään pyytänyt.
Olemme päätyneet aivan ihmeelliseen päätökseen. Mies haluaa pitää minut hinnalla millä hyvänsä, ja minä en kestä elää ilman vauvaa. Joten aiomme hankkia vauvan alle puoli vuotta terveen vauvan abortoinnista. Itken aborttia ja kerään vauvanvaatteita, enkä oikein tiedä, vihaanko miestä vieläkin vai en. Tilanne on lopulta aika sairas, parisuhde on arpeutunut ikuisiksi ajoiksi, enkä koskaan pääse yli abortin syyllisyydestä ja silti meille lopulta ehkä tulee se ihminen, jonka mies halusi tappaa.
Abortti on miehelle niin helppo ulospääsytie. En enää ikinä ajattelisi yhdenkään miehen tai sukulaisen tunteita tai mielipiteitä tässä asiassa. Kun tulee raskaaksi, vauva on jo olemassa ja sen elämän päättämisestä jää yksin naiselle hirveät jäljet. Abortin jälkeen on tosi vaikea olla parisuhteessa, jos se toinen osapuoli on halunnut aborttia, mutta itse et.
Mieti asiaa rauhassa, ja vältä liian pikaisia harkitsemattomia päätöksiä. Voisitkohan keskustella asiasta esimerkiksi psykologin kanssa jossain, tai olisiko esimerkiksi kouluterveydenhuollosta apua.
Voi olla huonoja neuvoja minulla, mutta kokemuksesta voin sanoa myös sen, että jokin ratkaisu kyllä löytyy, vaikka tilanne näyttäisikin synkältä.
Itse päädyin pitämään lapsen kuusi vuotta sitten, vaikka poikaystäväni ei sitä halunnutkaan, mutta ei siitä eroa ole tullut, päinvastoin uskon sen kokemuksena lujittaneen suhdettamme. Nykyään olemme vankasti naimisissa.
Ja miehen tunteet voivat kyllä muuttua muustakin syystä kuin raskaus, se on valitettava tosiasia...
olen erittäin kiitollinen kaikille tuesta ja neuvoista. Varsinkin miesnäkökulma oli yllättävä ja aion tänään näyttää sen miehelleni. Mennään tänään mieheni kanssa hänen isän ja äitipuolen luo ja ajattelin, että jos uskallan niin juttelen asiasta mieheni äitipuolen kanssa. Hän ymmärtäisi ja varmasti auttaisi. Maanantaina olis lääkäriaika lähetteen takia. Viikonlopusta tulee pitkä ja raskas. Olen alkanut kiintyä pikkuiseen olentoon sisälläni enkä halua hyvästellä häntä parin viikon päästä.
Hei.
Luin kirjoituksesi ja se kuulosti aivan minun kirjoittamaltani suunnilleen tuossa kuukausi sitten.
Kirjoitin tänne samoille sivuille nimimerkillä: sydän itkee (tuolla seuraavalla sivuilla abortti keskusteluja).
Alkutilanteeni suunnilleen sama.
Mies ehdottoman abortin kannalla ja minulla taas tunteet heränneet uutta elämää kohtaan, eli keskeytys tuntui liian julmalta teolta.
Voisit jos haluat lukea sen aikaisia tunteitani tuolta aiempaa tarkemmin.
Haluaisin kertoa sinulle tämänhetkisestä tilanteestani.
Nyt raskausviikko 15 menossa ja katunut en ole päätöstäni, kuin ohikiitävinä hetkinä.
Epävarmuus ja mielialan vaihtelu raskaudesta kuuluu kuitenkin normaaliin henkiseen kasvuun raskauden aikana, jolloin tietyllä tavalla kasvaa vanhemmaksi.
Odotustani en ole halunnut tyrkyttää mies ystävälleni yhtään, koska olikin niin vastaan raskautta aluksi.
Ultraääni kuvat sain vauvasta tuossa n. viikko sitten ja siitä erottuivat pienet jalat ja kädet ja sain nähdä, kuinka vauva potki ja nyrkkeili siellä.Kaikki vaikutti olevan hyvin pikkuisella.
Miehelleni en ole puhunut mitään raskauteen liittyviä asioitakaan ja tuolla ultraääni kuvauksessakin kävin yksin.
Kun kerroin miehelleni että kävin kuvauksissa niin hän oli minulle hieman vihainen miksen kertonut hänelle asiasta ja ottanut häntä mukaan.....olisi kuulemma halunnut tulla sinne mukaan.
Nyt sovittu, että tulee seuraaviin kuvauksiin 18 viikolla, niin näkee sitten pienen elämänalun,lapsensa ensi kertaa.
Eli haluaisin kannustaa sinua ja kertoa miten miehenkin mieli voi muuttua alku järkytyksen jälkeen.
Uskon, että vaistoat miehestäsi millainen hän on.
Miehet yleensä kasvavat isäksi vasta kun näkevät lapsensa.
Naisella luonto tehnyt yhteyden luomisen helpommaksi ja äidin vaistot heräävät naisella jo odotusaikana, jotta lapsen syntyessä osaisi tulkita lapsensa viestejä.
Miehenikin sanoi tuon lauseen silloin kun vielä abortti oli harkinnassa, että jos lapsi tulee onhan hänen kuitenkin kannettava vastuu, vaikka ei sitä välttämättä halunnutkaan alunperin.
Nyt viime viikonloppuna hän jo hankki alustavasti vaunutkin työkaverinsa kautta, että niin ne miehetkin voivat muuttua.
Itseäni kuitenkin vieläkin jollain tavalla vaivaa ja ärsyttää mieheni alunperin tuntema julmuus ja viha vauvaa kohtaan,
joten en vieläkään oikein osaa suhtautua tähän miehen nyt heränneeseen "intoon" vauvasta.
Kävin kuitenkin hänen takiaan niin vahvan surun ja jo pienen henkisen eron hänestä läpi, että valmistauduin jo tavallaan olemaan kaksistaan vauvan kanssa.
Kerro tilanteestasi täällä vielä.
Tiedän, ettei tilanteesi ole todellakaan helppo tällä hetkellä.
Itsestäni tuntui aluksi, että aika auttaisi tekemään oikean ratkaisun, mutta kuitenkin samat ajatukset pyörivät päässä ja tunteet sekaisin, eikä aikakaan siihen auttanut.
Peruin 1. keskeytysajan ja varasin kuitenkin uuden ajan ajatellen, että on enemmän aikaa vielä harkita.Toisen ajan sitten peruin lopullisesti, eikä sekään ollut helppoa.
Tein päätöksen keskeytyspäivän aamuna itkien miehen odottaessa eteisessä, että vie minut sairaalaan.
Sanoin, etten pyysty siihen.Mies lähti ovesta suuttuen ja sanoi vielä lähtiessään,-mua ei sit tarvi odottaa.
Itkin aikani, mutta sitten valtasi rauhallinen olo ja uudenlainen tunne.Tunsin itseni tietyllälailla vahvaksi ja tunsin tehneeni kaikesta huolimatta oikein.
Sehän tuossa tilanteessa on, kun toisen ajatuksiin/päätöksiin/mielipiteeseen ei voi vaikuttaa.Mies kertoo mielipiteensä ja hänellä on oma kantansa tällä hetkellä ja sinun on kuitenkin tehtävä päätöksesi ilman hänen 100% tukeaan.
Sinä olet tehnyt raskaan mutta hienon päätöksen, toivotan sinulle oikein paljon iloa ja voimia kaikkeen siihen mitä vanhemmuus antaa (ja vaatii)
Saanko antaa vielä yhden neuvon.
Olisi hyvä, jos kävisitte tunteitasi läpi vaikkapa perheneuvolassa tai neuvolapsykologilla. On todella tärkeää, että puhutte nuo raskaat ja voimia vievät raskautesi alkuvaiheet läpi. Tarvitsette toisianne valtavasti vanhempina ja olisi tärkeää, että voisit luottaa mieheesi.
Vielä kerran onnea!
Hei
Yksi vaihtoehto (ei helppo tämäkään) olisi synnyttää lapsi ja antaa hänen kasvaa sijaishoidossa joko valitussa sijaisperheessä tai sukulaisilla, jos on sopivia.
Tällöin voisit jatkaa opintojasi ja nuorta elämääsi tavaten lastasi. Myöhemmin voisit luovuttaa lapsen kokonaan sijaiskasvattajille tai saada lapsen itsellesi, jos elämäsi on kunnossa.
Sinun kannattaa joka tapauksessa kartoittaa ja selvittää kaikki se apu, jota voit saada lapsesi pitämiseksi. Auttavatko sukulaiset lapsen hoidossa ja/tai taloudellisesti? Mitä lastenhoidollista ja taloudellista tukea saisit yhteiskunnalta? Voisit saada tukiperheen, jonka luona lapsesi voisi viettä esimerkiksi viikonloppuja.
Pyydä tietoa neuvolasta, Ensikodista, Kelasta, Mannerheimin lastensuojeluliitosta, teiniperheiden yhdistyksestä, Pelastakaa Lapset järjestöstä. Kysy asioita sukulaisilta ja ystäviltä.
Monet perheelliset opiskelevat - ei se siis mahdotonta ole, mutta kannattaa selvittää asioita etukäteen.
Toivottavasti löydät itsellesi sopivan ratkaisun, mikä se sitten onkaan. Se voi olla se aborttikin.