Keski-Karjalan kunnissa syntyy yhteensä n 70 lasta vuodessa. Ei tarvita montaa luokkaa ja opettajaa sille määrälle. Säilyykö nuorimmillakaan mm varhaiskasvatus ja opetus enää lähistöllä joka kunnassa? Yhdistyykö sivistystoimikin tai koko kunnat?
Katoaako jo koulutkin
6
147
Vastaukset
- Anonyymi
Koulut lakkautetaan ja lapset laitetaan töihin, tottakai 👍 luku ja kirjoitustaitoa ei täällä muutenkaan monella aikuisella ole.
- Anonyymi
Kuka muuten auttoi tuossa kirjoitustyössä.🙌
Puhut vissiin nuorista "aikuisista".
Vakavasti puhuen, olisi tohmajärveläisten kannattanut ottaa helmitaulu käyttöön uusia koulutiloja rakentaessaan. KUN kunta liitetään piakkoin kiteeseen, jää yhdistystilan puute historiaan muuallakin kuin ent. värtsilässä.
Kitee kuitenkin saanee tutun perinnön, velat.
Sekä menneiden teollisuusaikojen ylväshenkiset kansalaiset. Värtsilässä toki kansa on jo pitkälti saanut itämaista kulttuuriperintöä sekaansa. Onkin valmiimpia suuriinkin mullistuksiin kuin tulevat asuinkumppaninsa.
Ei koulut kokonaan lakkaa, mutta vähenevät. Se kannattaa muistaa myös kesälahdella. Kerhotiloja on jatkossa tarjolla jatkossakin. Saati korkekulttuurin vaatimia näyttelytiloja. Toki niitä tarvitaan jatkossa enemmän kun nuorempi porukka ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Onkin saatava ilmaista itseään esim tikku-ukkoja sekä kirkkoveneen kuvia taiteillen. Niiden tekotaito lienee siirtynyt geneettisesti ilman erillistä opetussuunnitelmaa. Ja käyttäjät saavat opetella tekemään tilojen suhteen muutakin kuin puute-ja vikalistoja.
Kirjastot lopetettaneen tarpeettomina.
Niihin voidaan perustaa viittomakielen kansanopistoja. Kuuleville ja näkeville.
- Anonyymi
Ei kukaan lapsia tee jos valtio ja hallitukset keskittyvät afrikkalaisiin ja jatkuviin verojen korotuksiin
- Anonyymi
Pitäisi vähitellen tajuta: lapsia ei tee eikä pelkästään hoida mikään yhteiskunta tai hallitus. Jos on senkaltainen ajatusmalli saatu ja omaksuttu, on ehdottomasti jätettävä lapsenteko.
Järjestettäköön nuorille perheille mahdollisuus tutustua muutaman kymmenen vuotta sitten vallinneeseen olosuhteeseen.
Viedään esim. Ikolansaareen viikoksi rospuuttoaikana. Lavastetaan autenttinen tilanne muutaman ynnikin kanssa, ilman sähköjä, ilman pide'suihkuja. Tilley kattoon(guuglaa toki, mikä se oli), polttopuut jotka itse piti pokasahalla ja kirveellä tehdä ovat vajassa. Uunit lämmitä myös ulkosauna sekä elukoille vettä. Luo lannat kun olet lypsänyt ja sukinu karvat. Laita separaattori pyörimään, vie maidot henkesi uhalla mantereeseen. Jne....
Tässä pikku otanta siitä todellisuudesta joka vallitsi maaseuduilla vielä 60-v sitten. Lapsia saattoi olla 8-10. Jokaisella oli taitojensa karttuessa omat tehtävänsä. Tehtiin yhdessä ja kasvettiin tekemään, ei ainoastaan valittamaan. Ei ollut vara masentua, ei uniongelmia. Harvassa talossa kaljapullot pyöri pentujen jaloissa. Ukot pani pontikkaryyppyjä ulkosaunan takana. Joskus. Mutta ei siitä ollut työksi.
Oli köyhää, piti olla vähäänkin tyytyväinen toki parempi tulevaisuus mielessä siinsi.
Toteat: ei vois vähempää kiinnostaa. Niinpä. Kun ei vanhaa tunne, ei uutta ymmärrä.
Lapsi oppii matkimalla. Ole hyvä ja mieti, mitä hyvää on ympärilläsi. Onko vaikeudet osin tai pääosin itse tehtyjä. Onko ongelma vielä helpomman elämän etsiminen vielä suuremmalla palkalla ilman työntekoa, mahd. lapsien ympärivuorokautisen hoidon järjestäminen, harrastusmahd. järjestyminen kulttuuriosioineen. Ei ylitöitä maininta työsopimukseen.
Älä masennu. Vaikka lääkäreitä olisi pilvin pimein, ei ojaa synny. Jätä edellämainitut erityisvaatimukset korkeastikoulutettujen ,verorahoilla viisaaksi tehtyjen, huoleksi.
Osta maalta pilkkahintaan vanha kiinteistö maatilkkuineen. Ala sinä kaivamaan ojaa ja elämään vaatimatonta tervettä elämää. Kohta et tarvitse unilääkkeitä, masennuslääkkeitä, verensokeri stabiloituu, libido vahvistuu ja tärkein. Elämänilo sekä -halu nousee kuten myös ka....
Samalla helpottaa lääkäripula. Joutavat tuosta porukasta laitetaan opettelemaan ojankaivuuta. Sillätavoin maksakoot yhteiskunnalle aiheuttamat hukkainvestoinnit takaisin.
Itse voitte keskittyä joutoaikoina siemenen panoon ja piakkoin nauttia omasta sadosta.
Afrikkalaisten syyksi kyllä kannattaa laittaa mahdollisimman paljon. Jos se helpottaa.
Esim. jos sadossa on mustanlaisia pilkkuja.
- Anonyymi
Kuinkahan monen Kiteellä syntyneen äidinkieli on Venäjä?
- Anonyymi
Liian monella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882