Vieläkö tunnet niin, vieläkö odotat?

Jumissa jo vuosia ajan,
tyhjyys sisällä kumisten,
luoksesi yhä haaveilen.

Sinulle sanoja kauniita,
pehmeitä vain totuuksia,
tunteiden ääniä hiljaisia.
Olisipa maailma meidän,
yhdessä uuteen aamuun,
tulevaan päivää rakastaen.

Aika kylmä silti tikittää,
matkasta miehen jättää,
yksin asemalle seisoen,
junaa loittonevaa katsoen.
Silti yhä hiljaa toivoen:
Hän luokseni palaa,
jos sydän sitä haluaa.

-Melankolinen Jaska-
1489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ajan on tuo kysynys, ehkä suuri yllätys.
Aatoksissa päivin öin
Taivas piirtyy tähtivöin.
Vaan ei toiselle voi sanoa,
Tätä tunteen paloa.
Väkevänä ympäröi,
Ethän tuota mitätöi?
Hän

Äänestä
  • Lähti matkalle jonnekin,
    onnea kai etsimään,
    haaveista hankkeista,
    puolia uusia löytämään.

    Ei silti ole kaukana,
    Jaskaa lähellä hän aina,
    fyysisesti ja sydämessä,
    käsivarren mitan päässä.
    Tulisi kerran luokseni,
    pääsisi enää loitolle
    nainen tuo ihanaiseni.

    - Jaska J, kaikissa ulottuvuuksissaan-

    Äänestä

Voi Jaska. Kauniisti kirjoitat.

Äänestä

Aijaa, punapää lähti pohjoiseen hiihtolomalle. No, kaippa se sieltä takasinkin tulee.

Äänestä
  • Voi Jaska. En sinua tunne. Niin eipähän tuo kiinnosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Voi Jaska. En sinua tunne. Niin eipähän tuo kiinnosta.

    Juuri noin se on.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Juuri noin se on.

    Niin juuri. Menen oman Jaskani kainaloon pusutelvaksi. Kunhan pessyt hampaat. Paras paikka maailmassa.

    Äänestä

Luokse paikkaan samaan,
vaivihkaa luokse hänen,
naiselle asiasta ja vierestä,
muista ei saapumisen syytä.
Sydän miehen sinne ohjaa,
vailla aihetta taas selostaa.

"Vuoksesi käymään tulin.
osaa en muualla pysyä,
aina asioihin keskittyä,
parempi mun on tässä,
vaikka prikkoja järjestää.
Paeta omaa mieltä,
hakea lämpöä sieltä,
minne mieli sydän haluaa,
haaveena mulle ain leimuaa."

- Jaska J. -

Äänestä

Talvipäivän valo ja raikkaus,
luona naisen ilo ja kirkkaus.
Hänelle lämpöä hehkutan,
aaltosäteilyä kai lähetän.
Tiedä täällä sua aattelen,
liekkiä pientä ylläpidän.

Heitä siihen klapi jos toinen,
saat roihun tuon kuuman.
Ei tule vilu sulle sydämen,
sen huolta pidän, ihanainen.
Olet mulle ainutkertainen.

-Jälleen kerran, Jaska Jokunen-

Äänestä

Ehkä ensi kesänä,
viimeistään ensi syksynä.
Silloin valmis minä,
mutta kuinka sinä?

Kaksi siihen aina tarvitaan,
yksin auta ei riipustaa,
sydänvertaan vain vuodattaa.
Sinulle osoitan silti näin sen,
vahvan tunteen aitouden.

-Jaska Jokunen, hiljalleen kypsä kuin lehtipihvi-

Äänestä

Hiljalleen kypsyvää, Jaska. Onkohan se hänestäkin nastaa?

Äänestä
  • Kypsyy jokainen kun tarpeeksi grillataan haaleallakin lämmöllä. Kypsä olen, hän voisi jo poimia pois, jos maistuu.

    Jaska J.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kypsyy jokainen kun tarpeeksi grillataan haaleallakin lämmöllä. Kypsä olen, hän voisi jo poimia pois, jos maistuu.

    Jaska J.

    Heh

    Äänestä

Jaskan pipo hehkui oranssina hämärtyvässä talvi- illassa kuin huutomerkki miehen ajatuksista: Haluan olla muualla ja joku muu! Hypätä koneeseen ja lentää kauas uuteen elämään. Mutta en yksin, vaan hänen kanssaan.

Silti se tuntui yhtä kaukaiselta haavekuvalta kuin lento Kuuhun: Niin lähellä että kaikki valoidan puolen piirteet näkyivät, mutta silti kaukana tyhjyyden takana. Kuin avaruusmatka ilman tietoa riittääkö happi vai tukehtuuko tyhjyyteen.

Jaska oli jumissa, kuten Jaska aina oli. Jumissa itsensä kanssa, jumissa siellä missä oli vaikkei halunnut. Aidosti Jumi- Jaska.

-Jaska Jokunen-

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jumissa jo vuosia ajan,
tyhjyys sisällä kumisten,
luoksesi yhä haaveilen.

Sinulle sanoja kauniita,
pehmeitä vain totuuksia,
tunteiden ääniä hiljaisia.
Olisipa maailma meidän,
yhdessä uuteen aamuun,
tulevaan päivää rakastaen.

Aika kylmä silti tikittää,
matkasta miehen jättää,
yksin asemalle seisoen,
junaa loittonevaa katsoen.
Silti yhä hiljaa toivoen:
Hän luokseni palaa,
jos sydän sitä haluaa.

-Melankolinen Jaska-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu