Katsojaluvut

Mistä johtuu metsämanin videoiden alentuvat katsojaluvut,
kymmentä viimeisintä videota on katsottu vain 127 000 kertaa?
981660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 98

Vanhimmat

No sehän johtuu siitä että suosio on sellainen asia että se nousee ja sitten laskee.
Näin ovat sanoneet lukuiset tähdet. Ja niin sen pitää ollakin. Kaikilla on oma aikansa. Uusia tähtiä tulee koko ajan. Eikä MetsaMan ole tässä poikkeus.

MetsaMan on kuitenkin saavuttanut paljon mm. Oman olutmerkin sekä sijoittumisen kolmen parhaan joukkoon Suomen suosituimman TV-esiintyjän joukossa. Nämä ovat sellaisia saavutuksia joita ei pysty sivuuttamaan. Ja miksi haluaisikaan sivuuttaa.
Hieno työtä MetsaMan!

Äänestä

Tynnyrissä kasvanut Tollo !!

Äänestä
  • Ai olet? No siitä ei liene epäilystäkään.

    Äänestä

Suomen suosituin tv-esiintyjä?? Mäneppäs Turkuun ja kysy kuka on metsamanni. Eivät tiijjä ja voivat antaa lättähatut vielä turpiin.

Äänestä
  • Vai Turkuun. Minä työni puolesta käyn suurimmissa suomalaisissa kaupungeilla useamman kerran vuodessa. myös Turussa. Lättähattukulttuurikin on mennyt ohi jo 60- luvulla..
    Ja jos sinulla lukutaitoa on sen verran niin kirjoitin että kolmen suosituimman joukossa..
    Sinulla ei taida olla kaikki kunnossa? Onko vaippa vinossa?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Vai Turkuun. Minä työni puolesta käyn suurimmissa suomalaisissa kaupungeilla useamman kerran vuodessa. myös Turussa. Lättähattukulttuurikin on mennyt ohi jo 60- luvulla..
    Ja jos sinulla lukutaitoa on sen verran niin kirjoitin että kolmen suosituimman joukossa..
    Sinulla ei taida olla kaikki kunnossa? Onko vaippa vinossa?

    Vai eikö ota enää eteen?

    "Ja jos sinulla lukutaitoa on sen verran niin kirjoitin että kolmen suosituimman joukossa.."

    Voisitko hieman valaista miten nuo Suomen suosituin TV-esiintyjä kilpailuun osallistuneet oli valittu?

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    "Ja jos sinulla lukutaitoa on sen verran niin kirjoitin että kolmen suosituimman joukossa.."

    Voisitko hieman valaista miten nuo Suomen suosituin TV-esiintyjä kilpailuun osallistuneet oli valittu?

    Yleisöäänien perustella.

    Äänestä

  • Olet varmaan Varissuon asukkaita. Mistä muutit?

    Äänestä

Ehkä se kliimaksi oli se Venla-gaala ja sitten ihmiset vain väsyivät. Suosiossa on aina se korkein kohta ja monesti se on alalla kuin alalla se taite kohta myös. Mene tiedä sitten.

Äänestä

Toisaalta tuo kanava perustui muinoin mun mielestä ainakin perämetsien peräkammarin aikamiespojan aitoon ja autenttiseen tarinaan, joka nyt sittemmin sai suuren muutoksen. Se muutoshan on tietysti parasta tekijälle itselleen, mutta ehkä katsojat näkevät niin, että se mitä he seurasivat ja mihin he tottuivat, tuli aikakautena päätökseen. Sitä peräkammarin metsäistä aikamiespoikaa joka asuu vain isänsä kanssa tilallaan ei enää ole?

Äänestä
  • Nythän esim. videon kuvaamiseen on tullut rajoitteita. Oletettavasti muuton myötä katsojat eivät enää tiedä kodista ja kenen kanssa tubettaja elää ja asuu, millaista on tuvassa, kammarissa ja tilan nurkalla. Ennen se oli välitöntä; kissat miirustivat uuninkyljessä, vanha isäntä katseli leppoisasti TV:tä sohvalla, saunottiin ja savustettiin kalaa, joulukuusi karisi tuvassa, kaikki näkivät kahvipuun ja jouluvalojen välkkeen seinällä hirventaljassa heinäkuussa. Siinä oli jotain hemmetin aitoa ja piilottelematonta. Nyt ovat ne ajat ohi. Se on vähän katsojilla kuin luopumisen aika ja eikun vaan onnentoivotuksia itse tubettajalle. Hyviä vuosia, moni seurasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Nythän esim. videon kuvaamiseen on tullut rajoitteita. Oletettavasti muuton myötä katsojat eivät enää tiedä kodista ja kenen kanssa tubettaja elää ja asuu, millaista on tuvassa, kammarissa ja tilan nurkalla. Ennen se oli välitöntä; kissat miirustivat uuninkyljessä, vanha isäntä katseli leppoisasti TV:tä sohvalla, saunottiin ja savustettiin kalaa, joulukuusi karisi tuvassa, kaikki näkivät kahvipuun ja jouluvalojen välkkeen seinällä hirventaljassa heinäkuussa. Siinä oli jotain hemmetin aitoa ja piilottelematonta. Nyt ovat ne ajat ohi. Se on vähän katsojilla kuin luopumisen aika ja eikun vaan onnentoivotuksia itse tubettajalle. Hyviä vuosia, moni seurasi.

    Hyvin tiivistetty!

    Oikeassa olet.

    Varmasti noin olikin, metsämanin ja vanhan isännän rauhaisa pirtti seinäkellon raksutuksineen moni maalta muuttanut ikääntynyt ihminen koki lapsuuden kauniiden muistojen tyyssijaksi.

    Vaikka metsässä kiroiltiin niin pirtissä suukopua ei harrastettu. Mutta nyt ajat ovat muuttuneet, kommentti kentäkin ovat vallanneet nykyajan oudot voimat,
    oudot tuntemattomat mistä lie ilmestyneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Runkvist.

    Äänestä

  • Se on juurikin näin erittäin hyvin analysoitu. Kanava ei ole enään mehtätontun käsissä. Ympäristö on muuttunut ratkaisevasti,petosenleidi kertoo mitä kuvataan, mitä ei,hän moderoi kanavaa,oudot en todellakaan kerro hahmot kyttäävät palstoilla, valvontakamerat suunnattu jokapuolelle(minne????). Vanhaisäntä jätetty omanonnen nojaan. Aidosta savolaisukon kanavasta ei ole harvahampaan jäljiltä kuin savuavat rauniot. Ämmät kiitostelee ja lällyävät päivät pitkät toisilleen, mieliä pahoittavat. Tisinsanoen PILALLEMAN.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Runkvist.

    Tekee kipeetä näköjään.

    Äänestä

  • nyt metsämanin status on se että on emäntä löytynyt kihloissa ollaan ja normaalia perhe-elämää peräkorvessa taloprojekteineen aloitellaan..

    Isä on hoivalaitokseen lähtemässä ja mies itse työkyvytön.

    Alatyylinen kielenkäyttö ja syöty kaula ei myy syrjäkylän peräkammarin aikamiespoika statuksella..

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    nyt metsämanin status on se että on emäntä löytynyt kihloissa ollaan ja normaalia perhe-elämää peräkorvessa taloprojekteineen aloitellaan..

    Isä on hoivalaitokseen lähtemässä ja mies itse työkyvytön.

    Alatyylinen kielenkäyttö ja syöty kaula ei myy syrjäkylän peräkammarin aikamiespoika statuksella..

    Kuules nyt ero tuli eikä emäntä tule enää takasin

    Äänestä

Jep,uutta tulee kokoajan niin mielenkiinto säilyy.

Äänestä
  • Taitaa olla dementia mannella kun toistaa samoja sanoja suurimman osaa videoistaan.

    Äänestä

Sais löytyä jo ratkasu code error-pulmaan.

Äänestä

Ahneella on ja niin edelleen.

Äänestä
  • Mihin perustat väitteesi ahneudesta?
    Kateus paistaa läpi kirjoituksestasi.

    Äänestä

Kanava ei ole enää nykyisin metsamanin hallussa.
Mitä kuvataan ja miten videoita saa kommentoida määräävät katja ja "en todellakaan kerro" - nimimerkki.
Ei todellakaan jatkoon.

Äänestä
  • Ei ole enää. Saman huomannut. En ymmärrä, mitä porukkaa siinä sivussa heiluu. Ainakin tuhosivat hyvän tubettajan uran.

    Äänestä

Mehtätontun taru alkaa olemaan lopussa. Ainoa, mitä Petosen Peto vielä Mehtätontun suusta odottaa innokkaasti kuulevansa on sana TAHDON ja vielä ilman avioehtoa.
Sillä hetkellä on Mehtätontun peli pelattu !!
Ensin lähtee Petosen Peto ja sen jälkeen lähtee Kosulan metsät Petosen akan mukaan.
Mehtätontulle jää ne luhistumassa olevat rytörakennukset.

Äänestä
  • Onpa työllistävä vaikutus.

    Äänestä

  • Ensin Mehtätonttu murjoi sen lasikuituveneen hajalle, kun murjoi sitä traktorilla sinne lahoon romahtamaisillaan olevaan vajaan. Kohta Mehtätonttu pääsee tumputtamaan samaan vajaan, kun Petosen Peto putsaa Kosulan kaikesta putsaamisen arvoisesta omaisuudesta.
    Siinä saa tonttu naamaansa väännellä lahossa vajassa samalla hetkellä kun mälli lentää...

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ensin Mehtätonttu murjoi sen lasikuituveneen hajalle, kun murjoi sitä traktorilla sinne lahoon romahtamaisillaan olevaan vajaan. Kohta Mehtätonttu pääsee tumputtamaan samaan vajaan, kun Petosen Peto putsaa Kosulan kaikesta putsaamisen arvoisesta omaisuudesta.
    Siinä saa tonttu naamaansa väännellä lahossa vajassa samalla hetkellä kun mälli lentää...

    Terveen ihmisen jutut sulla. Älä vaan hae hoitoa.

    Äänestä

Onkos se katja missä töissä kun kertoi että kiirettäkin on ollut. Luulisi ettei tuo panohomma kuitenkaan kovin paljon rasita.

Äänestä
  • Kukaan ei tiedä, sillä emäntää ei ole lainkaan näkynyt kihlauksen jälkeen.

    Äänestä

Ettekö ymmärtäneet jotta se kihlaus homma oli pelkkää satua eli feikkiä,näin saadaan katsojia. Oikeastikko luulette että joku sarkahousun kanssa alkaisi seurustelemaan?

Äänestä

Ihmetyttää miksi metsämanin uusi maalle muuttava emäntä ei kerro mitä meinaa maaseudulla tehdä?

Kyllä maalle muuttavalla emännällä pitää joku visio olla miten täällä voi tulla taloudellisesti toimeen.

Äänestä

Kyllä sillä on kirkas visio elelöö mehtätontun varoilla hamaan tulevaisuuteen...

Äänestä

E nyt enää ehdi paneutua videoihin fritsut kaulassa sen todistaa

Äänestä

On se miehekkään näköistä kun on kaula imutettu.

Äänestä
  • On isot ongelmat sullakin

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    On isot ongelmat sullakin

    On todella isot ongelmat Kosulan ukoilla kun tyhjän päiväistä tötöstystään kehtaavat vuosi tolkulla kuvata ja veivata.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    On todella isot ongelmat Kosulan ukoilla kun tyhjän päiväistä tötöstystään kehtaavat vuosi tolkulla kuvata ja veivata.

    Ja kiimassa seuraat.

    Äänestä

Koska se £ä$kinaam@ h@rvahamma$ tulee esittelemään videolla kaikki osat siitä ruhostaan? Halutaan päästä arvostelemaan potka ja muut ruhon osat !!

Äänestä
  • niska ja pakarat halutaan arvosteltavaksi. hampaat on jo nähty, ne on semmoiset vampyyrin hampaat...

    Äänestä

Katteenpaska kaakattaa.😎

Äänestä

Missään tapauksessa ei haluta nähdä jumppatrikoissa sitä Kosulaan asettunutta Petosen Punkeroa. Jo Ylilaudan julkaisemasta naamakuvasta näkee, että muu kroppa ei ole uimapukukierrokselle sopiva.

Äänestä

Mitenhän kuule käypi nyt? Katsojaluvut ovat pompanneet.

Äänestä

Nousukiito on.

Äänestä

Tilatkaa kuvausryhmä paikalle sitten, kun mehtätonttu vetää itsensä kaulakiikkuun !!
Saadaan nauraa oikein kunnolla sitten !!

Äänestä

Timo tahkoaa firmaan rahaa juuri nytkin,on se väärin kovasti.

Äänestä

Mehtätontun suosio rajussa laskussa !! Kohta on korpitollo pankrotissa !!

Äänestä

Nounou,seuraa ja ylläty.

Äänestä

Katsojat hylänneet Mehtätontun. Löytäneet mielenkiintoisempia seurattavia. Kosulan tumputtava mehtätonttu alkaa olemaan jo menneen talven lumia !!

Äänestä

Yrittäjä nimeltä Mehtätonttu päätyy pankrotin kautta kissojen hautuumaalle !!

Äänestä

Vauraana on kiva tubetella,kiitos kun tuotte kassaan rahaa.

Äänestä

Köyhyyttä ja kurjuutta on Mehtätontun loppuelämä. Vaikka se pätkä laittaisi omaa tumputtamistaan videolle, sekään ei kiinnostaisi enää ketään. Niin hävisi äkkiä kanavan tilaajat ja katsojat. Yrittäjä lyötiin polvilleen !!

Äänestä

Hytkymään pukkaa kun suosio kasvaa.

Äänestä

Katselukerrat vähenee ja suosio laskee !!

Äänestä

Köyhyys tulee Kosulaan !! Uusia ilmeitä halutaan nähdä Mehtätontun naamalta, kun runkk@us$essio on kiivaimmillaan. Köyhän sekatyömiehen irvistys on näkemisen arvoinen !!

Äänestä

Näyttäs kanava raketoivan,tieten tilasin.

Äänestä

naaman vääntelyä niin kuin hoitolaitoksessa....

Äänestä

Mehtätontun päästä joku vastus kärähtänyt...

Äänestä

Miekki seuraan.

Äänestä

Väänteli naamaansa niin paljon, että diodi kärähti... kanavan tilauksen voi lopettaa !!

Äänestä

Puolet tubemassista valtiolle. HYVÄ !!

Äänestä

Valtio kiittää pöljiä tubettajia tubemassista !!

Äänestä

Pöljiltä tubemassit pois valtion kassaan. HYVÄ !!

Äänestä

Pöljät tuo rahaa tubettajille,kiitän.

Äänestä

Pöljät tubettajat tuo rahaa valtion kassaan. HYVÄ !! Kyllä valtiolle ilmainen pöljä-tubettajien työ ja massit kelpaa. HYVÄ !!

Äänestä

Tubettaja kiittää pöljä.

Äänestä

Aina vaan on Kosulan tubettajapöljien katselukerrat laskussa. Pitäisi lehmän taas potkaista Kosulan pöljää päähän, mutta ei ne katselukerrat enää palaa millään ennalleen. Voi kun joku olisi tubettanut sen, kun lehmä potkaisi kumipäätä kuonoon. 50% tubemassista siltikin valtiolle. HYVÄ !! HYVÄ !!

Äänestä

Tilaahan kanava,kohta täynnä.

Äänestä

ei tilata eikä katsota

Äänestä

Vielä kerkii.

Äänestä

eikö mo£o enää $eiso tubettajan nuo£ijalla

Äänestä

ei näillä perämehtillä missään orjan työssä käydä, eikä mitään hölmöjen tubettajien kanavia tilata

Äänestä

Kaikki tillaa.Vauvasta vaariin ja muoriin.

Äänestä

Ei tilata eikä katsota. Kosulan hölmöjen alamäki on alkanut jo.

Äänestä

Kyllä menestyjää seuraa.

Äänestä

ei seurata. ei pärjännyt Venla gaalassakaan. istui kuin tunkiokasa siellä oikeitten ihmisten seassa

Äänestä
  • Ei kuulunut joukkoon. Oli täys katastrofi, kun yleensä oli ehdolla noilla tv minuuttien määrillä.Tuommonen gaala kuuluis olla oikeille näyttelijöille ja tv esiintyjille, ei millekään tube pöljille.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Ei kuulunut joukkoon. Oli täys katastrofi, kun yleensä oli ehdolla noilla tv minuuttien määrillä.Tuommonen gaala kuuluis olla oikeille näyttelijöille ja tv esiintyjille, ei millekään tube pöljille.

    Kyllä ne tudetaja saa olla TV sarjoissa

    Äänestä

Jännä keslatesti,muistakaa katsoa.

Äänestä

ei seurata. tunkio on huonosti kiinnostava

Äänestä
  • Ei ole pakko katsoa ei ole pakko katsoa ei ole pakko katsoa ei ole pakko katsoa

    Äänestä

ei katsota pöljän temppuja

Äänestä

tunkio ei kiinnosta

Äänestä
  • Mikä teillä on hätänä

    Äänestä

vedättäjä on apukoulun käynyt

Äänestä

Tietty seurataan.

Äänestä

vedättäjä karkotti katsojat kanavalta

Äänestä
  • Ja nyt on taas höpö höpö juttuja

    Äänestä

vedättäjä on syyllinen kaikkeen pahaan... ei jatkoon...

Äänestä
  • Tuollainen komenntoija ei jatkoot

    Äänestä

Massi on paroni

Äänestä

Mehtätonttu lataukseen... ja KOVALLA virralla...

Äänestä

ja vielä se resupekka pitää laittaa inkvisition aikaiseen venytyspenkkiin, että tulee oikean ihmisen mittaiseksi...

Äänestä

Ei rikasta liikuta höpöt.

Äänestä
  • Oletko varma

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mistä johtuu metsämanin videoiden alentuvat katsojaluvut,
kymmentä viimeisintä videota on katsottu vain 127 000 kertaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu