Ruoka jakelu

Iisalmessakin on ollut nyt puhetta ruoka jakelusta ja paikoista jotka tätä tekevät. Haluaisinkin nyt kyseisiä palveluita käyttämään joutuneena ja muutamia sanoja vapaaehtoisten työntekijöiden kanssa jutelleena, tuoda vähän omaa näkemystäni aiheesta ilmi.

FB iisalmen puskaradioon eräs herra, teki eilen päivityksen ruokajaosta, siellä liikkeelle lähteneestä huhusta. tämä kyseinen mies myös itse käy jonossa. Olin perjantaina todistamassa kyseistä huhu puhetta siinä paikan päällä. Ensinnäkin tämä mies valehteli julkaisussaan ja muutenkin puhui ihan höpöjä. Hän väitti et kaupoista ei haeta ruokaa, vaikka sitä olisi hakea. Ja muutenkin kommenteissa loisti puhdas tietämättömyys ylipäätänsä, kuinka jakelut toimii jne.. Hänen väitteeseensä vastasi työntekijä, toisin kuin hän jossain kommentissaan väitti.
Elikkä Kyse oli eräästä iisalmelaisesta kaupasta, jolla kuulemma on hävikki ruokaa, muttei kukaan taho ei sitä sieltä hae. Tämä työntekijä siinä hänelle selitti, että näillä eri jako paikoilla, on omat sopimuksensa mistä kaupoista ja milloin ruokaa kukakin hakee ja että hän ei tiedä kyseisen kaupan hävikistä. Ja kaikki kaupat eivät edes lahjoita ruokaa jakoihin vaan heittävät roskiin, mikä on surullista.

No mutta varmastikin he ketkä kerkesivät julkaisun nähdä, näkivät myös että se muuten poistui hyvinkin äkkiä, kun ei herra saanut kannatusta valheilleen tai rasistisille kommenteilleen. Onneksi siellä oli myös paljon fiksuja kommentteja asiasta ja myös jakoa pitämässä olevia ihmisiä vastaamassa miten asiat siellä oikeasti on.

Se on ikävä tosi asia, että hävikki ruoan määrä on vähentynyt todella paljon ja väkeä on koko ajan enemmän jonossa. Ihan jokapuolella suomea!

Ja olisi hyvä muistaa myös se, että nämäkin voittoa tavoittelemattomat tahot, jotka näitä jakoja järjestää, tekee sitä täysin vapaaehtoisesti. He ihan oikeasti siellä yrittävät ihan varmasti, parhaansa mukaan tehdä kasseja mahdollisimman monelle. Kai te ymmärrätte sen, että jos jonossa on 50 ihmistä, ja ruokaa tulee pari laatikollista, ei he mitenkään voi ruuaksi muuttua kaikille. Ja ruoka kassit jaetaan tulo järjestyksessä.

Kerrankin eräänä jakopäivänä kuulin, kun joku mies, huusi kiroillen vihaisesti naama punaisena yhdelle naiselle jakotilanteessa?! Niiku mitä helvettiä? P*rkele se niille työntekijöille huutaminen ei auta yhtään mittään! Ne jakajat ihan varmasti, ovat ihan yhtä harmissaan kuin me ruoan hakijatkin, siitä että joutuvat käännyttämään porukkaa jonosta ilman kassia pois.

Mua ihan oikeesti käy sääliksi ne työntekijät siellä, kun heille jopa huudetaan ja haukutaan. Mitä itse olen heitä joskus jututtanut, niin ovat oikeasti asiallisia ja auttamisen haluisia, mutta myös selvästi välillä stressaantuneita. ja ihan syystäkin ! Etenki kun ihmiset hyökkäävät sanallisesti heidän kimppuunsa vaikka syyttömiä he siihen ovat että tilanne on huono

Ihan oikeesti jokainen joka noista jaoista jaksaa valittaa, voisi edes yhden minuutin käyttää siihen, että miettisi välillä ittensä toisten, esim niiden vapaaehtoisten asemaan??
Ja tää ongelma ei todellakaan oo noitten jakajien tai järjestöjen vika, vaan kyllä se on ihan yhteiskunnallinen ongelma jo monella paikka kuntaa.

Ja jaossa käyvät tietävät, että nykyään on se ruokakortti systeemi käytössä. eli diakonista sitä käydään pyytämässä ja sen saa jos oot tarpeeksi vähävarainen näin lyhkäisyydessään. Ihan yhtälailla ne ukrainalaiset tai muut jonossa olijat on sen mahdollisen ruokakassin ansainneet.

Tämmöstä, toivottavasti jonkun silmät nyt vähän aukeni tälle tilanteelle. Toivottavasti jakelut ei kokonaan lopu Iisalmessa, vaikka eipä sekään oo varmaa.
18352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Nyt oli hyvin kirjoitettu, ja täysin asiaa! Ihmisten talous on ahdingossa kun menot kasvaa, ja pienet palkat ja ostavat enemmän alesta ja kaupat tilaa vähempi. Tästä on paljon uutisia ympäri Suomen. Toivottavasti ruokajakelut ei lopu, niille todellakin on tarvetta. Harmi ku joillekin, keille sekin saatu leipä jne sieltä kelpaa, ei kuitenkaan riitä ymmärrys tai arvostus sitä tekeviä kohtaan. Ihmiset pitää asioita liian itsestään selvänä.

Äänestä
  • Kiitos, en ollu itekkää käynä tuolla hetkeen, kun oli parempi tilanne ittellä, onneks. mut nytte ku näin miten tilanne oli muuttunut, huh. Saakeli että on ihmisillä paha olla. mutta syyttömille on ihan turha räyhätä. Jäin itekkii iliman kassia ja mielellään otin siitä leipää mitä kuitenki tarjosivat ihan ilman lippua. Ja olin tyytyväinen siihennii, on se tyhjää parempi. Saapi harmittaa ja se onnii luonnollista mutta voetas ajatella niitä kanssa ihmisiin myössii.

    Äänestä

  • 😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

    ❤️ ­­N­­­y­­m­­f­o­­­m­­a­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17739852Z

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

  • 80prossaa ruuanjakelussa on mamuja. Mamuilla on paremmat sossuedut ja vielä tulevat meidän ruokajonoihin. Ovat ahneita ja röyhkeitä. Sitä paitsi eivät näytä nälkäisiltä vaan ovat lihavia. Hehhhh

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    80prossaa ruuanjakelussa on mamuja. Mamuilla on paremmat sossuedut ja vielä tulevat meidän ruokajonoihin. Ovat ahneita ja röyhkeitä. Sitä paitsi eivät näytä nälkäisiltä vaan ovat lihavia. Hehhhh

    Pienituloisilta ei leikata. Se ei meille käy.
    Buahahhaaaaa..

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    80prossaa ruuanjakelussa on mamuja. Mamuilla on paremmat sossuedut ja vielä tulevat meidän ruokajonoihin. Ovat ahneita ja röyhkeitä. Sitä paitsi eivät näytä nälkäisiltä vaan ovat lihavia. Hehhhh

    Torirosvojen jälkeläisiä. Niistä saa paremman nahkan kun syöttää hyvin. Bisnessalkkuja vientiin.

    Äänestä

Tilanne on vakava

Äänestä
  • Jos on ruoanlaittotaitoinen niin kyllä väittäisin että huokealla saa ihan maukasta ruokaa. Kaupoista löytyy edullisiakin tuotteita , mm. viikottaisia tarjouksia, punalapputuotteita ym. Moni pienituloinen voisi jättää ne kessut ja kossut sekä kaljat vähemmälle niin raha riittäisi. Kun tekee isoja satseja huokeita kotiruokia niin kyllä pärjää.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Jos on ruoanlaittotaitoinen niin kyllä väittäisin että huokealla saa ihan maukasta ruokaa. Kaupoista löytyy edullisiakin tuotteita , mm. viikottaisia tarjouksia, punalapputuotteita ym. Moni pienituloinen voisi jättää ne kessut ja kossut sekä kaljat vähemmälle niin raha riittäisi. Kun tekee isoja satseja huokeita kotiruokia niin kyllä pärjää.

    Joo meinasinnii ylipäätään tätä aloitusta ja siinä mainittua tilannetta. Ruoan hinta nousoo koko aja ja palkat laahaa perässä. Tai tukie kans elävät. Mites ostat niitä aleja ku et niitä kerkiä suamaa?
    Kyllähän ihminen pärjää pitkännii aikaa vaikka makaroonilla, mutta kauan sitä jaksaa on eri juttu. Kyllä monet osaa perus evästä tehä, jakelusta tärkeä ois ku sais jottei proteiinia mut minkäs teet. Mutta oikeessa oot et enempi jöis ku ei jois tai polttaisi, mut nuo asiat ei oo ain nii yksinkertassii

    Äänestä

Jos aina jaetaan ensimmäisille, niin silloin joku voi jäädä aina ilman. Eikö pitäisi olle niin, että ketkä eivät saa joskus, mutta ovat jonossa, niin heille pitäisi antaa lappu, jolla saisi sitten seuraavalla kerralla varmasti. Jonottaminenhan on joskus kovin hankalaa tietyille ihmisille ja etenkin siihen jonoon varautuminen ajoissa.

Äänestä
  • No joo totta. Mutta siellä oikeasti on porukka jopa useampaa tuntia etuajassa istumassa ja varmistamassa kassin saannin, niin kyllähän tuosta metallia alkaisi jos ei heille anna. Toisaalta onhan tuo toki kun kaikki ei sinne kerkeä jonottaa niin ikävää. En tiiä, vaikea keksiä kaikkia miellyttävää ratkaisua heillä aivan varmasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    No joo totta. Mutta siellä oikeasti on porukka jopa useampaa tuntia etuajassa istumassa ja varmistamassa kassin saannin, niin kyllähän tuosta metallia alkaisi jos ei heille anna. Toisaalta onhan tuo toki kun kaikki ei sinne kerkeä jonottaa niin ikävää. En tiiä, vaikea keksiä kaikkia miellyttävää ratkaisua heillä aivan varmasti.

    Metakkaa siis

    Äänestä

  • Ellei sitten tosiaan olisi joku arpa tyyppinen systeemi, jostain luin jollain paikkakunnalla sen tapaisen olevan, mutta miten sen käytännössä hoitaa on eri asia.

    Äänestä

Kyllä tässä muistelee haikeana aikaa kun sai hakea ruokakassin missä sämpylä ja vehnäjauhoja ym pientä syötävää, Se jauhokassi oli iso apu. ilman kortteja ja taistelua.Matkan pituuden vuoksi ruoka apu jäänyt. Vähävaraisens jotain mössöjä hädän tullen kehittelee....

Äänestä
  • Joo ei kassien jako loppui viime keväänä muistaakseni. Ne kaavaili tilalle jotain ruokalipettiä muistaakseni, mutta eipä tuota oo näkynyt, pitääkin lukea aiheesta enemmän. Ne oli hyviä kun sai sitä maitojauhetta ja hapankorppua, jauhoja.yms. Ei raaski kaupasta noita ostaa maitojauhe lähelle 7€ ja hapankorput peräti 3€ taitaa olla jo

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Joo ei kassien jako loppui viime keväänä muistaakseni. Ne kaavaili tilalle jotain ruokalipettiä muistaakseni, mutta eipä tuota oo näkynyt, pitääkin lukea aiheesta enemmän. Ne oli hyviä kun sai sitä maitojauhetta ja hapankorppua, jauhoja.yms. Ei raaski kaupasta noita ostaa maitojauhe lähelle 7€ ja hapankorput peräti 3€ taitaa olla jo

    Eu kassien

    Äänestä

Menkää töihin niin ei tartte jonottaa sätkä suussa ruokakasseja.

Äänestä
  • Sätkäilijät voikin mennä töihin tupakkatehtaalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Iisalmessakin on ollut nyt puhetta ruoka jakelusta ja paikoista jotka tätä tekevät. Haluaisinkin nyt kyseisiä palveluita käyttämään joutuneena ja muutamia sanoja vapaaehtoisten työntekijöiden kanssa jutelleena, tuoda vähän omaa näkemystäni aiheesta ilmi.

FB iisalmen puskaradioon eräs herra, teki eilen päivityksen ruokajaosta, siellä liikkeelle lähteneestä huhusta. tämä kyseinen mies myös itse käy jonossa. Olin perjantaina todistamassa kyseistä huhu puhetta siinä paikan päällä. Ensinnäkin tämä mies valehteli julkaisussaan ja muutenkin puhui ihan höpöjä. Hän väitti et kaupoista ei haeta ruokaa, vaikka sitä olisi hakea. Ja muutenkin kommenteissa loisti puhdas tietämättömyys ylipäätänsä, kuinka jakelut toimii jne.. Hänen väitteeseensä vastasi työntekijä, toisin kuin hän jossain kommentissaan väitti.
Elikkä Kyse oli eräästä iisalmelaisesta kaupasta, jolla kuulemma on hävikki ruokaa, muttei kukaan taho ei sitä sieltä hae. Tämä työntekijä siinä hänelle selitti, että näillä eri jako paikoilla, on omat sopimuksensa mistä kaupoista ja milloin ruokaa kukakin hakee ja että hän ei tiedä kyseisen kaupan hävikistä. Ja kaikki kaupat eivät edes lahjoita ruokaa jakoihin vaan heittävät roskiin, mikä on surullista.

No mutta varmastikin he ketkä kerkesivät julkaisun nähdä, näkivät myös että se muuten poistui hyvinkin äkkiä, kun ei herra saanut kannatusta valheilleen tai rasistisille kommenteilleen. Onneksi siellä oli myös paljon fiksuja kommentteja asiasta ja myös jakoa pitämässä olevia ihmisiä vastaamassa miten asiat siellä oikeasti on.

Se on ikävä tosi asia, että hävikki ruoan määrä on vähentynyt todella paljon ja väkeä on koko ajan enemmän jonossa. Ihan jokapuolella suomea!

Ja olisi hyvä muistaa myös se, että nämäkin voittoa tavoittelemattomat tahot, jotka näitä jakoja järjestää, tekee sitä täysin vapaaehtoisesti. He ihan oikeasti siellä yrittävät ihan varmasti, parhaansa mukaan tehdä kasseja mahdollisimman monelle. Kai te ymmärrätte sen, että jos jonossa on 50 ihmistä, ja ruokaa tulee pari laatikollista, ei he mitenkään voi ruuaksi muuttua kaikille. Ja ruoka kassit jaetaan tulo järjestyksessä.

Kerrankin eräänä jakopäivänä kuulin, kun joku mies, huusi kiroillen vihaisesti naama punaisena yhdelle naiselle jakotilanteessa?! Niiku mitä helvettiä? P*rkele se niille työntekijöille huutaminen ei auta yhtään mittään! Ne jakajat ihan varmasti, ovat ihan yhtä harmissaan kuin me ruoan hakijatkin, siitä että joutuvat käännyttämään porukkaa jonosta ilman kassia pois.

Mua ihan oikeesti käy sääliksi ne työntekijät siellä, kun heille jopa huudetaan ja haukutaan. Mitä itse olen heitä joskus jututtanut, niin ovat oikeasti asiallisia ja auttamisen haluisia, mutta myös selvästi välillä stressaantuneita. ja ihan syystäkin ! Etenki kun ihmiset hyökkäävät sanallisesti heidän kimppuunsa vaikka syyttömiä he siihen ovat että tilanne on huono

Ihan oikeesti jokainen joka noista jaoista jaksaa valittaa, voisi edes yhden minuutin käyttää siihen, että miettisi välillä ittensä toisten, esim niiden vapaaehtoisten asemaan??
Ja tää ongelma ei todellakaan oo noitten jakajien tai järjestöjen vika, vaan kyllä se on ihan yhteiskunnallinen ongelma jo monella paikka kuntaa.

Ja jaossa käyvät tietävät, että nykyään on se ruokakortti systeemi käytössä. eli diakonista sitä käydään pyytämässä ja sen saa jos oot tarpeeksi vähävarainen näin lyhkäisyydessään. Ihan yhtälailla ne ukrainalaiset tai muut jonossa olijat on sen mahdollisen ruokakassin ansainneet.

Tämmöstä, toivottavasti jonkun silmät nyt vähän aukeni tälle tilanteelle. Toivottavasti jakelut ei kokonaan lopu Iisalmessa, vaikka eipä sekään oo varmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu