Reuma ja korona rokote

35 vuotias nainen. Sairastanut 2014 vuodesta lähtien nivelreumaa ja lähes kaikki mahdolliset lääkkeet kokeiltu. Ensin tabletteja ja kortisonia, joka vei yöunet kolmeksi kuukaudeksi. Tämän jälkeen unilääkkeet kahdeksi vuodeksi ja riippuvuus niihin. Sitten purettiin ja toipuminnen kesti tovin. Jatkettiin sopivan reumalääkkeen etsintään ja alkoi hengenahdistus kolme kuukautta, kunnes tajuttiin sen aiheutuvan reumalääkkeestä. No se lopetettiin ja aloitetiin biologiset lääkkeet. Ensin embrel ja se oli elämäni pelastus, joka kesti vuoden verran, kunnes teho lakkasi. Sitten aloitettiin humira, joka auttoi yhtä kauan kuin emprel.
Olin vaihtamassa lääkitystä simponiin, mutta sainkin kuulla sairastuneeni kohdunkaulan syöpään ja lääkitys tauotettiin.
Syöpä hoidettiin ja soitin polille, että uuden lääkkeen voisi aloittaan. Lääkäri kertoi, ettei aloiteta, koska biologisessa lääkkeessä on haittavaikutuksena kohdunkaulan syöpä? Ja kukaan ei tästä aikaisemmin puhunut, paitsi että olisi pitänyt itse perehtyä.
Meni puolitoista vuotta ilman lääkkeitä, kunnes toinen lääkäri kertoi rituximabi lääkkeestä ja päätettiin kokeilla. Se ei ole aiheuttanut kohdunkaulan syöpää niin voidaan kokeilla.
No se aloitettiin joulukuussa 2020, eikä suurempaa hyötyä toimintakyvyssä ole ollut. Nyt ihmetyttää, että korona rokote pitäisi ottaa kolmen kuukauden välein jos rituximabi lääke menee, mitä hittoa! Mitä muut ajattelee? Ehkä vielä ymmärtäisin jos rokote pitää vuoden välein ottaa, mutta 3 kk on liikaa!!!

4

625

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eli kuka suosittelee rokotteen ottamista noin usein? Erikoislääkäri vai sinua hoitamaan laitettu yleislääkäri? Ymmärrän periaatteessa sen, että immuunivälitteisissä sairauksissa riski sairastua vakavasti vaikka siihen koronaan on suurempi, syöpäkin sinulla ollut ja vastustuskyky ja immuunijärjestelmä ehkä heikoilla ainakin joskus ollut, mutta teetkö siis töitä jollain hoitoalalla? Muuten tuo kuulostaa jonkun yksittäisen lääkärin rokotepropagandalta vielä näin pari vuotta pahimman epidemian jälkeen.

      En ole immuunipuutteisena jo 15 vuotta koskaan ottanut noita covid-rokotteita, eikä minulle niitä ole erikoislääkärikään suositellutkaan, mutta syöpää tai reumaa en ole vielä sairastanutkaan, vaikka immunoglobuliinia olen saanut suonensisäisesti, toki juuri päinvastainen asia kuin liian aktiivinen immuunijärjestelmä, kuten sinulla.

      Onko sinun mahdollista kysyä toisen lääkärin mielipidettä asiasta, mielellään vaikka reumalääkärin? Pahoittelut syövästä ja reumasta, toivottavasti syöpäsi ei uusiudu, mutta reumasi varmasti vaikuttaa tuohon rokotesuositukseen, ehkä myös rokotteesta mahdollisesti saatu hyöty reumalääkkeesi vaikutuksiin, joten toivottavasti saat reumaasi hoitavalta lääkäriltä kunnon vastauksen tuohon kysymykseen MIKSI noin usein tai miksi ylipäänsä.

      • Anonyymi

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍

        🍒 ­­N­y­­m­f­o­m­­a­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17740230T

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Erittäin suurella varauksella suhtauduttava korona"rokotteeseen". Mielestäni ei ole viisasta ottaa sitä ainetta.

    • Anonyymi

      Ihan aiemmin terveille tietämilleni henkilöille on tullut koronarokotuksen jälkeen munuaisongelmia naisille ja sydänongelmia miehille. Yhdelle tullut keuhkojuttuja, mies. Yhdelle vanhukselle on todettu immuunipuutostila, mies. Nämä siis kaikki sairaalahoitoa vaatineita tapauksia. Ajattelisin, että jos et ole nyt saanut flunssia tms. niin todennäköisesti pärjäät jatkossakin ilman näitä extrarokotuksia jatkuvalla syötöllä. Itselläni ei ole yhtään rokotusta ja kahdesti olen koronan sairastanut. Kyseessä edellä ei ole rokotehaittatodennus mutta onko kuitenkaan sattumaa että tuntisin näin monta sairastunutta? Rokotetut ja etenkin useammin rokotetut ympärilläni ovat nyt puolikuntoisena yskää yms. Muista ainakin, että otat rokotukset omalla vastuullasi, kuten hyvin tiedämme näistä rokotehaittatapauksista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      889
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      872
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      554
      789
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      610
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe