Venemessut

Kävin kääntymässä messuilla.
Niistä jäi hiukan aneeminen tunnelma, vaikka ständeihin oli selvästi panostettu.

Monessa paikassa näytteilleasettajat tuntuivat keskustelevan nurkassa keskenään, joka kielii hiukan siitä, ettei heillä itsellään ole paljoakaan uskoa tapahtumaan. Se saattaa tosin muuttua viikonlopun aikana, jos rutiinit palaa.

Vain yksi näytteilleasettaja oli rakentanut osaston reunoille tuotevallin asiakkaiden karkottamiseksi. Yksi ständi ole hämmentävä koska siitä ei voinut ohi kulkemalla päätellä, mitä siinä myytiin ja ainoa ihminen tuijotti tiiviisti puhelintaan ja vältti katsekontaktia. Kävin erikseen katsomassa, mistä oli kyse, mutten vieläkään tiedä, mitä siinä yritettiin minulle myydä :D

Nähtävää oli mielestäni niukemmin kuin aikaisemmin. Voi olla, että omat tarpeet olivat tällä kertaa sen verran vähäiset, etten jaksanut innostua.
521128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Autokauppakin on siirtynyt nettiin, mikä sinänsä on minusta omituista ikäni perusteella.

Vene tarvikkeet, veneetkin olen ostanut ja löytänyt netistä, miksi ihmeessä menisi tumppukylän pikku vene messuilla aikaa tuhlaamaan.

Mailma kehittyy ja ruokakin kannetaan jo kotiovelle....

Äänestä
  • Joissan tuotteissa messut ovat paikallaan.
    Jos olisin ostamassa venettä, niin silloin ainoa selkeä tapa tutustua niihin yhdessä paikkaa on messut. Oletettavasti jokainen on niissä tuonut esille parastaan. Jos joltain puuttuu malli, niin se tuskin on sellainen, joka pärjää muille kilpailussa.

    Kävin eräässä matkaveneessä, joka paperilla näytti ihan hyvältä. En kuitenkaan mahtunut kääntymään yhdistetyssä suihku-vessassa ilman, että olkapäät nuolivat seiniä. Myös käytävä oli niin ahdas, että siinä piti kulkea sivuttain. Sellaisia asioita ei välttämättä osaa piiroksesta luke, vaan pitää kokea itse.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Joissan tuotteissa messut ovat paikallaan.

    Näytille pitäisi nimenomaan tuoda niitä vähän erikoisempia tuotoksia ja uusia ideoita eikä sitä tusinatavaraa johon pääsee tutustumaan melkein missä tahansa. Niitä puuttuvia malleja minä jäin kaipaamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Näytille pitäisi nimenomaan tuoda niitä vähän erikoisempia tuotoksia ja uusia ideoita eikä sitä tusinatavaraa johon pääsee tutustumaan melkein missä tahansa. Niitä puuttuvia malleja minä jäin kaipaamaan.

    Totta tuokin, mutta ymmärrän sitä, joka maksaa messutilasta.
    Jos hankkii näytille veneen, jota hyvin harva ostaa, niin investointi ei maksa itseään takaisin eikä sitä yhtä messuvenettäkään saa ehkä kaupaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Totta tuokin, mutta ymmärrän sitä, joka maksaa messutilasta.
    Jos hankkii näytille veneen, jota hyvin harva ostaa, niin investointi ei maksa itseään takaisin eikä sitä yhtä messuvenettäkään saa ehkä kaupaksi.

    Mistä tietää mitä hyvin harva ostaa ja mikä myy ellei tuo vaihtoehtoja ja uusia konsepteja näytille? Ei edes kysellä mikä kiinnostaisi. Hyvin moni näytille tuoduista veneistä olisi joka tapauksessa otettu myyntivarastoon tai ne oli jo myyty ennen messuja. Käytettyjäkin oli esillä aika monta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Itse tarkoitus ei välttämättä ole tuoda uutta ja erikoista vaan tehdä kauppaa. Netistä löytyy kaikkea jännää ja jos on ostohousut jalassa, niin eiköhän koeajokin järjesty, vaikkei Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Joissan tuotteissa messut ovat paikallaan.
    Jos olisin ostamassa venettä, niin silloin ainoa selkeä tapa tutustua niihin yhdessä paikkaa on messut. Oletettavasti jokainen on niissä tuonut esille parastaan. Jos joltain puuttuu malli, niin se tuskin on sellainen, joka pärjää muille kilpailussa.

    Kävin eräässä matkaveneessä, joka paperilla näytti ihan hyvältä. En kuitenkaan mahtunut kääntymään yhdistetyssä suihku-vessassa ilman, että olkapäät nuolivat seiniä. Myös käytävä oli niin ahdas, että siinä piti kulkea sivuttain. Sellaisia asioita ei välttämättä osaa piiroksesta luke, vaan pitää kokea itse.

    Itse en menisi messuille, vaan olen käynyt Euroopassa paikan päällä tutustumassa veneeseen ennen tilausta.

    Suomessa on kovin vähän tarjolla veneitä ja lisäksi turha maksaa suomalaiselle sutenöörille korkeahkoja palkkioita joka asiasta erikseen....

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Itse tarkoitus ei välttämättä ole tuoda uutta ja erikoista vaan tehdä kauppaa. Netistä löytyy kaikkea jännää ja jos on ostohousut jalassa, niin eiköhän koeajokin järjesty, vaikkei Suomessa.

    Siinä on messujen perusidea päässyt unohtumaan. Messut on pitkäjänteistä myynnin edistämistä ja markkinointia joiden vaikutusten pitää näkyä messujen jälkeenkin. Uudella ja erikoisella tehdään pesäeroa kilpailijoihin ja tehdään kauppaa. Kirpputorit on eri juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Itse en menisi messuille, vaan olen käynyt Euroopassa paikan päällä tutustumassa veneeseen ennen tilausta.

    Suomessa on kovin vähän tarjolla veneitä ja lisäksi turha maksaa suomalaiselle sutenöörille korkeahkoja palkkioita joka asiasta erikseen....

    Ostin uuden suomalaisvalmisteisen veneen eteläruotsista kun kotimaiset jälleenmyyjät eivät osaa esitellä ja myydä tuotteitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Siinä on messujen perusidea päässyt unohtumaan. Messut on pitkäjänteistä myynnin edistämistä ja markkinointia joiden vaikutusten pitää näkyä messujen jälkeenkin. Uudella ja erikoisella tehdään pesäeroa kilpailijoihin ja tehdään kauppaa. Kirpputorit on eri juttu.

    Messuilla on monta ideaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Messuilla on monta ideaa.

    Mutta vain yksi perusidea.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mutta vain yksi perusidea.

    Myynnin edistäminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Myynnin edistäminen.

    Niinpä, ja se ei nyt toteudu kun ei tuoda mitään uutta kiinnostavaa näytille eikä tarjouksetkaan ole kummoisia. Tuttua ja turvallista massatuotetta myymällä koko ala näivettyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Siinä on messujen perusidea päässyt unohtumaan. Messut on pitkäjänteistä myynnin edistämistä ja markkinointia joiden vaikutusten pitää näkyä messujen jälkeenkin. Uudella ja erikoisella tehdään pesäeroa kilpailijoihin ja tehdään kauppaa. Kirpputorit on eri juttu.

    Niinpä, mutta niin myynnissä kuin muillakin työelämän aloilla on nykytrendi, enemmän, nopeammin, ja huonompilaatuisempaa. Ei nykyaikaisen markkinoinnin tarkoitus ole luoda pitkäjänteiseti laatukuvaa ja saada asiakas vähin erin sitoutumaan tuotteeseen ja sen hankintaan. Tarkoitus on saada heti kauppaa ja niin paljon kuin mahdollista. Se jos asiakas ei sitten palaakaan enää uuden veneen hankinnan yhteydessä samalle standille on merkityksetöntä. Kun kermat on kuotittu vaihdetaan brandiä ja sama jatkuu halvemmilla hinnoilla kuin kilpailijoilla. Messut on ajanhukkaa jos siellä ei synny kauppoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Niinpä, ja se ei nyt toteudu kun ei tuoda mitään uutta kiinnostavaa näytille eikä tarjouksetkaan ole kummoisia. Tuttua ja turvallista massatuotetta myymällä koko ala näivettyy.

    Ehei.
    Jokaisen yrityksen ja toimijan ei tarvitse olla uranuurtaja. Niitä toki tarvitaan ja joku on aina ensimmäinen, mutta ensimmäisiä on vain yksi. Suurin osa seuraa markkinaa ja tekee tuotteita suurelle massalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ostin uuden suomalaisvalmisteisen veneen eteläruotsista kun kotimaiset jälleenmyyjät eivät osaa esitellä ja myydä tuotteitaan.

    Juuri näin, valitettavasti täällä on mörhöjä, jotka eivät osaa bisnestä...

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ehei.
    Jokaisen yrityksen ja toimijan ei tarvitse olla uranuurtaja. Niitä toki tarvitaan ja joku on aina ensimmäinen, mutta ensimmäisiä on vain yksi. Suurin osa seuraa markkinaa ja tekee tuotteita suurelle massalle.

    Markkinoita pitää luoda, ei markkinoita voi seurata laput silmillä ainakaan kovin pitkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Niinpä, mutta niin myynnissä kuin muillakin työelämän aloilla on nykytrendi, enemmän, nopeammin, ja huonompilaatuisempaa. Ei nykyaikaisen markkinoinnin tarkoitus ole luoda pitkäjänteiseti laatukuvaa ja saada asiakas vähin erin sitoutumaan tuotteeseen ja sen hankintaan. Tarkoitus on saada heti kauppaa ja niin paljon kuin mahdollista. Se jos asiakas ei sitten palaakaan enää uuden veneen hankinnan yhteydessä samalle standille on merkityksetöntä. Kun kermat on kuotittu vaihdetaan brandiä ja sama jatkuu halvemmilla hinnoilla kuin kilpailijoilla. Messut on ajanhukkaa jos siellä ei synny kauppoja.

    Näin se valitettavasti tuppaa nykyään olemaan, lopun alkua. Sotketaan oma pesä ja ennen konkkaa ihmetellään miksei kauppa käy ja syytetään markkinoita ja messuilla kävijöitä tai niiden puutetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Markkinoita pitää luoda, ei markkinoita voi seurata laput silmillä ainakaan kovin pitkään.

    Siitä huolimatta parasta tulosta eivät tee ne, jotka kehittävät jatkuvasti uutta kovalla hinalla vaan ne, jotka myyvät eniten.

    Niitä, jotka ostavat aina uusimman tuotteen on rajallisesti. Sille markkinalle ei mahdu kaikki. Suurin osa ostaa tuotteita, jotka on hyväksi todettu. Uutuuksien tuojilla on myös paljon huteja.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Siitä huolimatta kukaan ei tee tiliä ilman uusia innovaatioita. Messuilla jos jossain niitä pitäisi esitellä ja omaan kännykkään tuijottamisen sijaan haistella mille saattaisi olla kysyntää. Yhden ainoan oikeasti myyntihenkisen myyjän kohtasin ja tämän kanssa tein kaupat. Toisenkin myyntihenkisen näin, mutta sillä oli asiakkaita jonoksi asti enkä jäänyt odottamaan vuoroani. Toivottavasti messut piristyvät mutta lauantain anti oli aika aneeminen.

    Äänestä

  • En kyllä usko että olet netistä ostanut kuin korkeintaan soutuveneen. Ei kukaan osta isompaa venettä ilman että tutustuu siihen livenä. Ellei sitten vene ole entuudestaan tuttu.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    En kyllä usko että olet netistä ostanut kuin korkeintaan soutuveneen. Ei kukaan osta isompaa venettä ilman että tutustuu siihen livenä. Ellei sitten vene ole entuudestaan tuttu.

    Muutama vuosi sitten ostin uuden veneen noin 50keuron tingittyyn hintaan pelkkien kuvien ja lehtien testien perusteella näkemättä edes demoyksilöä livenä. Luovutuksen yhteydessä tietysti tarkistin että tuote vastasi kuvausta, mutta siinä vaiheessa vene oli jo maksettu. Hiukan on soutuvenettä isompi.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    En kyllä usko että olet netistä ostanut kuin korkeintaan soutuveneen. Ei kukaan osta isompaa venettä ilman että tutustuu siihen livenä. Ellei sitten vene ole entuudestaan tuttu.

    Kuvien, videoiden ja kysymysten ja lisäkysymysten, sekä kuntotutkimuksen tuloksena ostin Englannista tingattuna n.150000€ veneen, jonka näin ensikertaa Turun satamassa livenä ja kaikki oli oaremmin, kuin oletin.

    Seuraavaan veneen kaupat tein netissä kuvien, videoiden ja kysymys/vastausten perusteella tingattuna, ehdollisena, että kaikki on kunnossa, kun lennän tarkastamaan veneen/siirto ajamaan sen kotiin, kaikki oli hyvin ja tilisiirron jälkeen keula kotia kohti Saksasta, 297000€.

    Äänestä

Minusta paha huti tuoda messuille outlet kamaa jopa käytävän tukkeeksi kun messuilta odottaa uutuuksia ja sellaisia tuotteita joita ei välttämättä pelkkien kuvien ja sepustuksien perusteella uskalla etäostona hankkia. No, metrilaku ei koskaan petä.

Äänestä

Saksaan on mentävä jis haluaa uusia veneitä nähdä ja tutustua. Boote Duseldorf on oiva paikka vs tumppukylän vene messu josta puhutaan tässä

Äänestä

Kyllä lauantaina oli ihan kunnon pöhinää ja väkeä paljon! Hyvät messut!

Äänestä
  • Ellei vanhoja puuveneitä lasketa, on messujen tyylikkäin vene vuodesta toiseen Marino Mustang, ja sekin on uudelleen lämmitetty vanha malli. Eli jotain on pielessä.

    Äänestä

Oliko tuolla purjeveneitä esillä? Ja millaisessa hintauokassa? Monta kertaa veneet on olleet liian suuria ja kalliita tavallisille palkansaajille.

Äänestä
  • Oceanis 30.1 pinnaversiona ja First 27.

    Nuo eivät nyt ainakaan liian suuria ole. Hintakysymys riippuu tietysti siitä, mihin tuloluokkaan määritellään tavallinen palkansaaja ja onko hänellä asuntolainaa tms pohjilla. Ja mikä on venekuumeen ja sitä myöten investointihalukkuuden taso. Ajolan nettisivuilta löytyy hintalaskuria, ja varmaan messutarjouksiakin voi kysellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Oceanis 30.1 pinnaversiona ja First 27.

    Nuo eivät nyt ainakaan liian suuria ole. Hintakysymys riippuu tietysti siitä, mihin tuloluokkaan määritellään tavallinen palkansaaja ja onko hänellä asuntolainaa tms pohjilla. Ja mikä on venekuumeen ja sitä myöten investointihalukkuuden taso. Ajolan nettisivuilta löytyy hintalaskuria, ja varmaan messutarjouksiakin voi kysellä.

    Velalla investoijat ovat vähissä näinä aikoina.

    Halua olisi mutta maksukykyä ei.

    Ja joku 50-60v talonsa maksanut ei mitään 27 Firstiä kuuna kullin valkeana osta. Enkä usko että nuoremmistakaan - moisellahan ei tee retkiveneenäkään mitään. Yhtä viihtyisä sisältä kuin rättisitikka.

    Ja joku Oceanis 30.1 - kohtuullisin varustein 170 tonnin paatti. Sitäkään ei 50+ parit enää osta.
    Tuolla rahalla saa näet merenrantakämpän Välimereltä.
    Hangon itäsatama on tuossa iässä jo nähty.

    Yhä useampi tyydyttää purjehdushimonsa vuokraamalla viikoksi-pariksi veneen jostain kirkkailta vesiltä. Ei telakointia, varusteiden uusimista, vakuuttamista, huolta eikä murhetta.

    Maksat vuokralaskun, purjehdit, palautat veneen ja jatkat elämääsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Rättisitikoillakin on retkeilty paljon. Välimeri ei kiinnosta pätkääkään.

    Tuolla logiikalla ei ole perustetta myöskään sitten ostaa sitä kämppää Välimereltä. Eikä paljon muutakaan...

    Äänestä

Kyllähän markkinatalous mahdollistaa aivan äärettömän monta keinoa rahojen kuluttamiseen. Tai sitten voi pitää pennosensa pankissa ja mennä Nuuksioon metsäpolulle reippailemaa. Reppuun vähän eväitä mukaan.

Mutta jos haluaa veneen, niin sellainen pitää ostaa.

Äänestä

No en todellakaan osta uutta purjevenettä hahahah!!!

Pelimerkkien puutteesta ei ole kyse - vaan enemmänkin puhtaasta järjenkäytöstä.

Mites muuten teillä harrastus jaksaa näin helmikuun puolivälissä?
Missä veneenne on juuri nyt ja mitä ajattelitte seuraavaksi tehdä?

Muhahahah lupasivat maaliskuusta helvetin kylmää

Äänestä
  • Sinulla on nyt jotakin henkisiä ongelmia kun tuohon tyyliin täytyy avautua. Ikävä juttu, mutta tsemppiä ja jaxuhaleja sinne.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Sinulla on nyt jotakin henkisiä ongelmia kun tuohon tyyliin täytyy avautua. Ikävä juttu, mutta tsemppiä ja jaxuhaleja sinne.

    Et vastannut kysymykseen?
    Miten harrastus jaksaa näin 15.2. 2023?

    Olitko ostohousut jalassa messuilla mutta et saanut millään velkaa riittävästi?
    Muhahahah.

    P.S. Veneesi on siellä pressujen alla aika kivasti homeessa näin märän talven jälkeen.
    Akkusi ovat kuolleet ja pohjan epoksit lohkeilevat kämmenen kokoisina paloina.
    Juokseva rikisi on tiensä päässä, peräsimessä väljää ja kone puskee edelleen mustaa savua - jos sattuu lähtemään enää käyntiin.
    Sähköt....taivas varjele noilta kytkennöiltä.

    Ja muistakaa, että KATSASTUSSÄÄNNÖISSÄ MÄÄRÄTÄÄN, ETTÄ LIEDEN EDESSÄ ON OLTAVA TURVAVYÖ jos veneessä on liesi!

    Ilman turvavyötä menetät oikeutesi seuran lippuun ja ensi vuonna venepaikkasi.

    Lisää uusia määräyksiä tulossa....

    Äänestä

  • Harrastus jaksaa hyvin, kiitos kysymästä. Vene on lämpimässä tilassa omalla tontilla ja seuraavaksi ajattelin syödä myöhäisen lounaan.

    Väittävät ettei helvetissä kovinkaan kylmää ole. Kivahan se olisi jos edes maaliskuussa olisi kunnon talvikelit.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Et vastannut kysymykseen?
    Miten harrastus jaksaa näin 15.2. 2023?

    Olitko ostohousut jalassa messuilla mutta et saanut millään velkaa riittävästi?
    Muhahahah.

    P.S. Veneesi on siellä pressujen alla aika kivasti homeessa näin märän talven jälkeen.
    Akkusi ovat kuolleet ja pohjan epoksit lohkeilevat kämmenen kokoisina paloina.
    Juokseva rikisi on tiensä päässä, peräsimessä väljää ja kone puskee edelleen mustaa savua - jos sattuu lähtemään enää käyntiin.
    Sähköt....taivas varjele noilta kytkennöiltä.

    Ja muistakaa, että KATSASTUSSÄÄNNÖISSÄ MÄÄRÄTÄÄN, ETTÄ LIEDEN EDESSÄ ON OLTAVA TURVAVYÖ jos veneessä on liesi!

    Ilman turvavyötä menetät oikeutesi seuran lippuun ja ensi vuonna venepaikkasi.

    Lisää uusia määräyksiä tulossa....

    Liesi löytyy, ja oma venepaikka omasta laiturista eikä sitä kukaan vie. Seuran lipulle en ole keksinyt käyttöä. Messuilla oli ostohousut jalassa mutta metrilakun lisäksi en löytänyt mitään ostamisen arvoista. Kunhan nykyisestä AGM:stä aika jättää laitan litiumin. Sopivan 100-200Ah LiFePO4 akun olisin voinut ostaa jo nyt messuilta mutta tarjonta oli niin heikkoa että jäi ostamatta.

    Äänestä

  • Olen käynyt hoivaamassa venettä lämpimässä hallissa, alkaa kiiloitus/vahaus olla lähes valmiina. Olen myös siivoillut sisällä pikku nurkkia yms. Öljynnyt tiikki kaapit, lattiat laipiot yms. Sitruunaöljyllä ohennetulla teak öljyllä.

    Mulla harrastus on läpivuotinen ja kyllä tuolla hallissa hiki ennen tulee, kuin kylmä.

    Tarkoitus laskea käsintehty luksus jahti veteen, kun talvi jäineen lähtee ja lähteä taas pitkälle reissulle kohti länttä ja syksyksi takaisin taas.

    Pelimerkit mahdollistavat nämä pitkät reissut ja uusissa on omat hakaluudet, ennen, kuin ovat täydellisessä matkakunnossa, oma aluskin oli juuri sisään ajettu, kun hankin sen, olisi sillä hinnalla saanut uusiakin veneitä, mutta ne eivät viehättäneet, kun laatu ja ominaisuudet ei ollut mieleen.

    Äänestä

Kaikki Suomen upporikkaat roikkuvat Suomi24:ssä - kun lämpimästä hallista käsintehdyn luksusveneensä kimpusta ehtivät :).

HAHAHAHAHAH ja rahoitusyhtiön omistama Skoda - sehän on premiumia!
Voihan DSG ja öljynkulutus sentään.

Noiden käsintehtyjen veneiden ja hikisen kuumien venehallien lisäksi.....

On teillä jutut.

Äänestä
  • Joo, DSG löytyy myös, mutta se on Audissa. Piti hankkia neliveto että saa traileriveneen vedettyä kuiville. Hikisen kuumaan venehalliin auttaa ilmastointi kunhan muistaa laittaa sen ajoissa päälle.

    Äänestä

  • Sinulle HAHAHAHAHAA, sanoisin että älä ota näitä kirjoituksia noin vakavasti - saattaa vaikuttaa terveyteen D.

    Äänestä

  • Leasing-autoja käyttää ne, joilla on pinkka kunnossa. Ei tartte körötellä 20 vuotta vanhalla datsunilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Leasing-autoja käyttää ne, joilla on pinkka kunnossa. Ei tartte körötellä 20 vuotta vanhalla datsunilla.

    Höpö höpö. Ne joilla on pinkka kunnossa ajelee takapenkillä eikä edes tiedä miten kiesi on rahoitettu kun se on jätetty taloudenhoitajan päänvaivaksi. Tuulipuvut käyttää liisareita.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Höpö höpö. Ne joilla on pinkka kunnossa ajelee takapenkillä eikä edes tiedä miten kiesi on rahoitettu kun se on jätetty taloudenhoitajan päänvaivaksi. Tuulipuvut käyttää liisareita.

    Jos istuu takapenkillä, tietää, mistä rahat pirssiin tulee tai sitten istuu bussissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Jos istuu takapenkillä, tietää, mistä rahat pirssiin tulee tai sitten istuu bussissa.

    Tietää mistä ne tulee muttei välttämättä kiinnosta minne taskurahat menee tai mitä kyyti maksoi. Jos joutuu kyselemään ei pinkka ole kunnossa.

    Äänestä

Leasing-autoilla ajavat ne, joilta ei löytynyt edes sitä muutaman tonnin käsirahaa siihen kotteroon ja piti hakea Autoverkkokaupasta se Rellu

Äänestä
  • Leasing on kallein tapa ajaa uudella autolla. Tuulipukukansa liisaa Nissan Jukea, varaakkaat mersua.

    Äänestä

Uutta purjevenettä ei kyllä tulisi mieleenkään ostaa - ei omalla rahalla eikä varsinkaan velalla.

Siihen malliin vähiin jää ne hyvät kelit ja sitä kautta käyttötunnit kesäkaudella tässä maassa.

Tietysti on näitä purjehdustalebaneja, jotka saavat jotain kiksejä veneveskissä paskalla käymisestä vaatteet märkinä +5 asteen lämpötilassa ja ovat oman elämänsä sankareita ryynätessään saatanallisessa kylmyydessä tihkusateessa vastatuuleen.

Ovat näitä "tosipurjehtijoita", se heille suotakoon. Heitä on kuitenkin aika vähän ja vielä vähemmän heitä on uusia veneitä ostelemassa.

Kuka mistäkin nautintonsa saa. Joku toinen pistää kaikki fyrkkansa Lidlin kaljaan ja elämänkoulun käymiseen.

No, mitään täältä ei mukaansa hautaan vie kukaan. Oma valinta.

Äänestä
  • Enemmän vuodessa on purjevenekelejä kuin moottorivenekelejä. Heti kun tuulee vähänkään reippaammin useimmat alle 40 jalkaiset moottoriveneet jää satamaan, paitsi ehkä jotkut RIBit joiden kyydissä on paljon ankeampaa kuin purkkarissa, ei ole edes sitä vessaa. Onhan purkkarissa lämppäri joka lämmittää myös sen veskin ettei tarvitse palella toimituksen aikana.

    Äänestä

Jotkut ostavat uusia moottoriveneitäkin. Niiden hinnat ovat jopa kaksinkertaiset purjeveneisiin verrattuna. Jos siis vertaa sisätiloiltaan saman kokoisia keskenään.

Äänestä

Tutustukaa edes airojen uuteen innovaatioon. Siinä kiteytyy venekessujen aito lisäarvo ja ainut oikea merkitys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kävin kääntymässä messuilla.
Niistä jäi hiukan aneeminen tunnelma, vaikka ständeihin oli selvästi panostettu.

Monessa paikassa näytteilleasettajat tuntuivat keskustelevan nurkassa keskenään, joka kielii hiukan siitä, ettei heillä itsellään ole paljoakaan uskoa tapahtumaan. Se saattaa tosin muuttua viikonlopun aikana, jos rutiinit palaa.

Vain yksi näytteilleasettaja oli rakentanut osaston reunoille tuotevallin asiakkaiden karkottamiseksi. Yksi ständi ole hämmentävä koska siitä ei voinut ohi kulkemalla päätellä, mitä siinä myytiin ja ainoa ihminen tuijotti tiiviisti puhelintaan ja vältti katsekontaktia. Kävin erikseen katsomassa, mistä oli kyse, mutten vieläkään tiedä, mitä siinä yritettiin minulle myydä :D

Nähtävää oli mielestäni niukemmin kuin aikaisemmin. Voi olla, että omat tarpeet olivat tällä kertaa sen verran vähäiset, etten jaksanut innostua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu