Tehdäänkö teille omituisia vakoilukysymyksiä verkkopankissanne?

Anonyymi-ap

Minulle on tehty kaksikertaa noin 10 vuoden aikana kysymyksiä: "Oletko kaksoiskansalainen, jos olet oletko yhdysvaltalain kansalainen?"

Kysymykset tulevat niin ettei pääse verkkopankissa tilille ellei ensin vastaa kysymyksiin jossa väitetään että pankin täytyy tehdä nuo kysymykset?

Ensinnäkin jos joku ihminen on kaksoiskansalainen jossain niin se tieto olisi jo näkyvillä viranomaisilla eivätkä olisi vaatimassa pankin tehtäväksi kysellä (oletus)?

Lisäksi ihmetyttää miksi juuri tuo maa, voihan ihmiset olla jonkun muun maan kansalaisia?
Kysymyskohtiin ei ole annettu selitys, ruutuja joita en kaipaillutkaan.

Oma arvailunäkemys on että kysymykset tulee näkyville jostain muualta, muun maan vakoilun kautta, josta kohdistavat joihinki ihmisiin jostain kummasta syystä?

Olen joskus kuullut tietämättä onko totta, että osa valkuitukaapeleista menisi Ruotsin kautta Suomeen jolloin Ruotssa on mahdollista vakoilla Suomeen ja Suomesta kulkevaa verkkoliikennettä ja sisältöä? Lisäksi Tanskassa olisi maailman tehokkain maailman laajuinen tarkkailukeskus jossa tiedetään kaikki masilman asiat?

Siis onko nuo edellä olevat vieraat valtiot ja heidän kanssa työskentelevät yhdysvaltalaiset noiden kysymyksien tekijöitä, kysymässä kovin outoja kysymyksiä? Vai kyseleekö vaikkapa pankkin venäläiset toverit noita kysymyksiä?

21

469

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minulle on tehty kaksikertaa noin 10 vuoden aikana kysymyksiä: "Oletko kaksoiskansalainen, jos olet oletko yhdysvaltain kansalainen?"

      Kysymykset tulevat niin ettei pääse verkkopankissa tilille ellei ensin vastaa kysymyksiin jossa väitetään että pankin täytyy tehdä nuo kysymykset?

      Ensinnäkin jos joku ihminen on kaksoiskansalainen jossain niin se tieto olisi jo näkyvillä viranomaisilla eivätkä olisi vaatimassa pankin tehtäväksi kysellä (oletus)?

      Lisäksi ihmetyttää miksi juuri tuo maa, voihan ihmiset olla jonkun muun maan kansalaisia?
      Kysymyskohtiin ei ole annettu selitys, ruutuja joita en kaipaillutkaan.

      Oma arvailunäkemys on että kysymykset tulee näkyville jostain muualta, muun maan vakoilun kautta, josta kohdistavat joihinki ihmisiin jostain kummasta syystä?

      Olen joskus kuullut tietämättä onko totta, että osa valkuitukaapeleista menisi Ruotsin kautta Suomeen jolloin Ruotssa on mahdollista vakoilla Suomeen ja Suomesta kulkevaa verkkoliikennettä ja sisältöä? Lisäksi Tanskassa olisi tehokkain maailman laajuinen tarkkailukeskus jossa tiedetään kaikki maailman asiat?

      Siis onko nuo edellä olevat vieraat valtiot ja heidän kanssa työskentelevät yhdysvaltalaiset noiden kysymyksien tekijöitä, kysymässä kovin outoja kysymyksiä? Vai kyseleekö vaikkapa pankin venäläiset toverit noita kysymyksiä?

      ???

    • Anonyymi

      Mitä miuta Kopsaan?

    • Anonyymi

      Kysymykset ovat pankin lähettämiä. Ne perustuvat lakiin. Osuuspankissa noihin kysymyksiin joutuu vastaamaan harvoin, Danske pankissa ja Nordeassa useammin, ehkä sen vuoksi että niiden pääkonttori on ulkomailla.

      • Anonyymi

        Mutta miksi kysyvät oletko kaksoiskansalainen USA:ssa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta miksi kysyvät oletko kaksoiskansalainen USA:ssa?

        Jos olet, niin kaikki tilitietosi välitetään USA:n viranomaisille eli National Security Agency'lle (NSA) rahaliikenteesi seurantaa varten.


      • Anonyymi

        Jaa että lakiin perustuvat? Miksi sitten ei S-pankki kysele mitään? Nordea kyllä kyselee ja usein kyseleekin. Ja senkin se haluaisi välttämättä tietää, paljonko minulla on rahaa tai sijoituksia muissa pankeissa! Vaan en tunnustanut kuin osan...
        Ne nettikaapelit kyllä menevät ruåtsin kautta maailmalle. Ja ruåtsi on jo ainakin 20 v sitten ihan kysymättä kertonut, että he seuraavat nettiliikennettä. Eli vakoilevat. Ja niin ne tekevät muutkin. Viestejä kerätään useitten avainsanojen perusteella automaattisesti tarkempaa analyysia varten. Tästä vain ei juurikaan puhuta, Kiinaa ja Venäjää vain morkataan vaikka itsellä on ainakin samantasoinen kyyläys koko ajan päällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olet, niin kaikki tilitietosi välitetään USA:n viranomaisille eli National Security Agency'lle (NSA) rahaliikenteesi seurantaa varten.

        En saanut maksettua viroon ostostani NORDEASTA. Olisi vaatinut parenmman tunnistautumisen onneksi on toinenkin pankki jossa ei ONGELMIA.


      • Anonyymi

        Kerro, mihin lakiin! Ja miksi vain USA kiinnostaa, miksi ei muut maat, vaikka nyt Kiina ja Venäjä? Mitä sanoo lainsäätäjä, jos pankki ei anna minun omia rahojani minulle, etten vastaa kyselyyn tai vastaan "väärin"? Ne rahathan ovat minun, eivät pankin! Pankissa ne ovat vain tallessa, siis lainassa. Ja pankki tekee niillä minun rahoillani omia bisneksiään, joista parhaassakin tapauksessa vain jonkun roposen minulle maksaa.


    • Anonyymi

      Vain Raahessa asuville tehdään, muille ei.

      • Anonyymi

        Samalla lailla kyylätään Oulussakin. Eikä uskottavaa selitystä saa ainakaan kysymällä. Tuskin tietosuojavaltuutettukaan viitsii vaivautua, palkkahan juoksee sille muutenkin.
        Ja miksi siis vain USA kiinnostaa? Ei ruåtsi, Norja, Saksa, ryssä, Brasilia, Lyxemburg, Sveitsi...
        KUKA oikeasti omistaa Suomen pankit?


    • Anonyymi

      Älkää nyt oikeasti kuvitelko, että pankit mitään kyselee teiltä. Se on huijausta ja tili tyhjenee, jos ette käytä vain pankin omaa mobiilisovellusta. S-pankki ei ainakaan koskaan ole ottanut mitään yhteyttä, ei sitten missään asiassa. Älkää kirjautuko pankkiin enää tietokoneen selaimilla, rikolliset voi ohjata rahanne mihin tahansa.

      • Anonyymi

        Kyllä pankkitoimihenkilö kerran vuodessa ainakin Nordean konttorin yläkerrassa kyselee. Netissä minulta ei ole kyselty. Tosin Nordea lähettelee puhelimeen tekstiviestejä, että käypä lukemassa heidän sivuiltaan sitä sun tätä, mutta en ole onnistunut löytämään mitään. Enkä enää edes yritä!


    • Anonyymi

      Kyselee se S-pankkikin samat vakoilukysymykset, mutta netissä. Ja titliä ei voi käyttää ellei vastaa. Mitä sanoo kuluttajavirkailija? Oletettavasti ei mitään, palkkahan juoksee teki sitten jotakin tai ei.

    • Anonyymi

      Minulle ei ole koskaan pankki tarjonnut valokuituliittymää!

    • Anonyymi

      kyllä kyselevät kaikkea mahdollista..siihen onko muissa pankeissa rahaa ja paljonko en ole vastannut. Se ei kuulu heille.

    • Anonyymi

      Eiköhän siellä ole pienellä jossain "Ohita" tai vastaava.

    • Anonyymi

      Aimolta kysyttiin meekkö puolukkaa, sätkälle vaiko kakalle, aimolla tenkkabyy

    • Anonyymi

      Pankit kysymykset ovat naurettavia. Jos ei ole lainaa ja ei ole ottamassa lainaa, niin mitä se palkkatulot kuuluu niille.
      Samoin ärsyttää kun kysytään onko sinulla rahaa muissa pankeissa ja paljonko. Se on yksityisasia. Se ei kuulu pankkivirkailijalle.
      Kun tulen sopivan vanhaksi niin nostan vähitellen kaikki säästöt pois pankista ja sitten teen mitä lystää.
      Jos nostan nykyään vähän enemmän rahaa, niin kysytään mihin.
      Mieheni nosti ja hän sanoi humputtelevansa kaikki nostetut rahat turhuuteen. Sitä ei tarvinnut onneksi selvittää tarkemmin.

      • Anonyymi

        Minä joskus nostin rahaa ehkä noin 1000euroa tililtäni pankissa. Virkailija kysyi et kai käytä rahaan Venäjän rahoittamiseen.


    • Anonyymi

      Jos talletat suuremman summan käteistä, seuraa siitä kuulustelut, mistä olet rahat saanut. Paras vastaus on kertoa, että olet alkanut myymään persettäsi, ja yksi isoimmista asiakkaista on tämän pankin johtaja...
      Toistaiseksi ei ole ollut tarvetta tallettaa rahoja tilille joten en tiedä, miten selitys kelpaa.

    • Anonyymi

      Aivan selvää huijausta tuommoiset. Kerran painat väärää nappia nii Simsalabim menetät kaiken tililtä ja tilin tiedot yms henkilötunnukset. Olkaa varovaisia

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      46
      3230
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      509
      1962
    3. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1930
    4. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      83
      1807
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      18
      1532
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1438
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1356
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1329
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1222
    10. UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa

      Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa
      Lappeenranta
      113
      1168
    Aihe