Laitetaanpas uusi ketju parhaiten ja huonoiten onnistuneista näkijöistä.
Minä olen elämäni ahdistuksissa soitellut paljon näkijöille, joten kokemusta on.
Huonoiten onnistuneet
Marjax , Päivi Kaskimäki, Virve Kraft, Marjatta
Nähneet tilanteen oikein, mutta tuleva ei toteutunut, Saara Rautio, Unil Veera, Unil Iiris, Eevi-Maria, Anja
Onnistuneet ja toteutuneet
Aava(valkoinen korppi), Helle, Aada Ramsu, Hannele Ranta
Kokemukset kiinnostaa.
Parhaiten/ huonoiten onnistuneet näkijät
115
3973
Vastaukset
- Anonyymi
Onko noissa joku siis jonkun mielestä näkijä? Minun mielestä nuo on kaikki niitä ennustelijoita, joille soitetaan jos halutaan hiukan huvitella. Vähän sama kun jos lukee naistenlehdestä "astrologisen" ennusteen.
Tuollaisia "ennustajia" tuntuu nykyisin tunkevan joka puolelta.. Olen itse kiinteistönvälitys -alalla, ja liittynyt Fasebookissakin erilaisiin alan ryhmiin.
Jossakin kohdin liityin ihan uteliaisuuttani, mutta myös elämässäni tuolloin vallinneen vaikean tilanteen myötä, muutamiin ns. henkisiin ryhmiin. Myös noihin ennustus- ja selvänäkö ryhmiin. Kävinkin, valitettavasti, muutamalla, yhdessä tuossa edellä mainitullakin, heikoin tuloksin, ja toisen luona Tampereella, se käynti oli suorastaan fiasko. Tunnelmaksi jäi todella harmistunut ja pettynyt olo.
Erosin niistä ryhmistä melko pikaisesti, kun siellä tuntuu olevan kaiken maailman pankkialalta ym. "valaistuksen" saaneita, yhtäkkiä itsessään näkijänkyvyn löytäneitä, jotka esittävät jotakin ennustajia.
Sattumien kautta, tai oikeastaan työni kautta, sitten kuulin asiakkaaltani selvänäkijästä, jolla hän oli käynyt jo vuosien ajan, ja jota hän kovasti kehui. Olen nykyisin myös kyseisen näkijän vakituinen asiakas, joskin käyn harvakseltaan. Kertaakaan ei ole vielä tullut tuossa mainittuja huonoja kokemuksia. Ei ole myöskään tarvinnut aprikoida, että mahtavatko esiin nousseet asiat toteutua.
Oman kokemukseni pohjalta voin sanoa, että kyllä sen huomaa ihan ensi hetkessä, jos kyseessä on aito näkijä. Mielestäni selvänäköä ei pitäisi sekoittaa lainkaan niihin television ja muiden kanavien viihdeohjelmiin. Ne kun ovat juuri sitä, parhaimmillaankin vain viihdettä- Anonyymi
Olen itsekin ollut Face:n ryhmissä, kun vielä käytin palvelua. Aivan samat kokemukset - tuntuu, juuri siltä, että kaikki tekevät tulkintojaan - aivan höpön höpöä.
Minulle ovat vuosien varella oikein (konkreettisia asioita) nähneet yllä mainitut hyväksi kokemani näkijät: Helle, Valkeakorppi (lopettanut) Hannele Ranta ja Aada Ramsu (aik. Leena Palo. Uskomattoman hyvin ovat minulle onnistuneet nämä näkijät - ajat tosin eivät ole aina paikkaansa pitäneet, mutta lopulta asiat tulleet vastaan. - Anonyymi
Olen täysin samaa mieltä, ja vähän samanlaisin kokemuksin. Tosin itselläni ei ole noista ryhmistä kokemusta, mutta voin kuvitella :)
Olen omaan luottonäkijääni myös todella tyytyväinen. Mietin ettei vaan käytäisi samalla näkijällä :) :D Oma matkani suuntautui viimeksi joululomallani Sastamalan suuntaan.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen täysin samaa mieltä, ja vähän samanlaisin kokemuksin. Tosin itselläni ei ole noista ryhmistä kokemusta, mutta voin kuvitella :)
Olen omaan luottonäkijääni myös todella tyytyväinen. Mietin ettei vaan käytäisi samalla näkijällä :) :D Oma matkani suuntautui viimeksi joululomallani Sastamalan suuntaan....Juu oikein naurattaa, kun lukee näitä ketjuja, joita aloitetaan aina systeemillä parhaiten tai huonoimmin onnistuneet, ja sitten niissä listataan nimiä, joista suurimmasta osasta ei varmaan kukaan ole koskaan kuullutkaan, tai sitten on nimiä näkijöistä, jotka on toimineet ehkä joskus sotavuosien jälkeen, joka tapauksessa, ajat sitten lopettaneet. Sitten on juuri niitä, jotka on yhtäkkiä, ehkä töistä lopputilin saaneina, keksineet että mutta minustapa tuleekin nyt sitten näkijä, kun olen joskus untakin nähnyt.
Oma kokemukseni näkijöistä on sangen rajallinen, siis oikeista. Monenlaisilla "humppuukimaakareilla" on tullut käytyä, mutta kaksi on ollut yli muiden. Toinen on jo lopettanut, ja toisella käyn edelleen, hän on juuri tuo Sastamalan "noitanaiseksikin" mainittu.
Onhan selvää, että sellainen lahja on ainutlaatuinen ja harvinainen.
Nuoruudessani muistan meidän kylällä toimineen naisen, joka oli myös aito näkijä. Aika salamyhkäistähän se oli siihen aikaan, mutta kyllä ne jotka hänen palveluita tarvitsi, tiesivät minne mennä. Viihtyi enimmäkseen omissa oloissaan. Joskus tuolle Naomille mainitsinkin, että taitaa kaikilla näkijöillä olla vähän sama juttu. Sanoi että se niin on, että yksinäisyys on ystävä parhain, siihen voi luottaa, että se ei jätä eikä petä. - Anonyymi
Nää ryhmät on ihan hyviä, tai olen kyllä vain yhdessä , mutta siellä on monta keskustelua näkijäpalautteista ja koska joutuu omalla nimellä kommentoimaan niin ei voi syyttää näkijää itseä mainostamisesta. Olen myös kysynyt muutamalta katselmusta siellä, mutta koska on kulunut niin vähän aikaa, niin palautetta ei voi vielä antaa. Muutenkin siellä on mielenkiintoisia keskusteluja välillä, sinskin enemmän kuin täällä.

Ne on just niitä ryhmiä missä ne kinuaa tai tarjoaa niitä ilmasia kattelmuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu oikein naurattaa, kun lukee näitä ketjuja, joita aloitetaan aina systeemillä parhaiten tai huonoimmin onnistuneet, ja sitten niissä listataan nimiä, joista suurimmasta osasta ei varmaan kukaan ole koskaan kuullutkaan, tai sitten on nimiä näkijöistä, jotka on toimineet ehkä joskus sotavuosien jälkeen, joka tapauksessa, ajat sitten lopettaneet. Sitten on juuri niitä, jotka on yhtäkkiä, ehkä töistä lopputilin saaneina, keksineet että mutta minustapa tuleekin nyt sitten näkijä, kun olen joskus untakin nähnyt.
Oma kokemukseni näkijöistä on sangen rajallinen, siis oikeista. Monenlaisilla "humppuukimaakareilla" on tullut käytyä, mutta kaksi on ollut yli muiden. Toinen on jo lopettanut, ja toisella käyn edelleen, hän on juuri tuo Sastamalan "noitanaiseksikin" mainittu.
Onhan selvää, että sellainen lahja on ainutlaatuinen ja harvinainen.
Nuoruudessani muistan meidän kylällä toimineen naisen, joka oli myös aito näkijä. Aika salamyhkäistähän se oli siihen aikaan, mutta kyllä ne jotka hänen palveluita tarvitsi, tiesivät minne mennä. Viihtyi enimmäkseen omissa oloissaan. Joskus tuolle Naomille mainitsinkin, että taitaa kaikilla näkijöillä olla vähän sama juttu. Sanoi että se niin on, että yksinäisyys on ystävä parhain, siihen voi luottaa, että se ei jätä eikä petä.Samaa mieltä, mikä vimma tässä yrityksessä koota pisteitä näkiöistä? Miksei otsikolla: Kuka on Suomen paras laivahitsari tai asvaltin levittäjä? Onko tämä nyt purkaustie sille, että keskustelupalstoilla voi luoda suositummuuspyramideja kun ei oikeesti pääse vaikuttamaan yhtään mihinkään millä olisi jotain yleistä merkitystä? Mikä on muuten paras maa, mikä on paras maailmankaikkeus, missä ootte eläneet? Perustelut?
- Anonyymi
Alottaja tainnu piakkoi kaikki käydä läpi ja vielä tarvittisi lisää, kylmaar taitaa ahristusta piisata vai lisääkö sitä just tommonen touhu. Täälä sitte nimiä levittelee. Ne varmasti siunnii kohralla parhaansa tehnny vaa jossei ole kykyjä nii eipä se sitte luonnaa. Aika lapsellista touhua tommonen listaaminen sanon ma vaa. Puhumattakan että juossee ties minkä ennustajaeukkoin luona.
- Anonyymi
Laitappa vaikka ites töihin. saat sen verran rahaa pääset oikeitten näkijöitten pakeille. Kun noissa asioissa taitaa olla vähän niin ettei määrä oikein korvaa laatua.
- Anonyymi
On hyviä näkijöitä, jotka tekevät vuosikausia samalla nimellä ja ovat suosittuja. Ei suosio kauaa kestä, jos ei oikeasti näe asioita. Hyvätkin näkijät joutuvat lopettamaan iän, sairauden tms. Syyn vuoksi.
- Anonyymi
Facebookin ryhmissä on jos minkälaista näkijäksi ja tulkitsijaksi ja energia- / enkelihoitajaksi itseään kutsuvia. Kaupitellaan hirmuhintaan kaikenlaisia kiviä ym. Pyydetään ihmisiä ottamaan tulkintoja kun on rahapula ja lapsille pitäisi jotain järjestää. Pikkasen haiskahtaa, eikä aivan pikkasen. Joukossa suhteellisen nuoria naisia ei ikää vielä edes 30 v.
Nämä pilaavat kunnollisten näkijöiden maineen ja koko homman.
Itse olen käynyt hyvällä näkijällä ja sitten jossakin messuilla ns. näkijällä ja heti kyllä erottaa jyvät akanoista. Oikea näkijä ei utele, kertoo mitä näkee ja se siinä.
Uskon, että palvelulinjoillakin on näitä oikeita näkijöitä, varsinkin ne joilla on kokonaan henkilökohtainen numero, eivät ole firmojen listoilla. Ja sielläkin voi joku helmi olla. Onneksi on vara valita ja kyllä nykyisin huijareista sana kiirii nopeasti.- Anonyymi
Täysin samaa mieltä. Oln itse käynyt nyt kuuden vuoden ajan näkijällä, joka on syntymästä asti näkijä, hänen kirjansa oli todella mielenkiintoista luettavaa.
Hän on työskennellyt näkijänä kymmeniä vuosia, ja asiakkaita on niin paljon, että joudun itsekin joskus todella sovittelemaan aikatauluani, sillä työskentelen yrittäjänä, että löytyy sellainen aika, mikä hänellä vapaaana. Kenellekään muulle en kuitenkaan halua mennä, on sen verran huonoja kokemuksia aikoinaan tullut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin samaa mieltä. Oln itse käynyt nyt kuuden vuoden ajan näkijällä, joka on syntymästä asti näkijä, hänen kirjansa oli todella mielenkiintoista luettavaa.
Hän on työskennellyt näkijänä kymmeniä vuosia, ja asiakkaita on niin paljon, että joudun itsekin joskus todella sovittelemaan aikatauluani, sillä työskentelen yrittäjänä, että löytyy sellainen aika, mikä hänellä vapaaana. Kenellekään muulle en kuitenkaan halua mennä, on sen verran huonoja kokemuksia aikoinaan tullut.Hei,
toimiiko sinulle katsova Sastamalan suunnalla. haluatko kertoa enemmän.
kiitos ja kivaa ystävän päivää☀️ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei,
toimiiko sinulle katsova Sastamalan suunnalla. haluatko kertoa enemmän.
kiitos ja kivaa ystävän päivää☀️Tokkopa kukaan kävisi samalla näkijällä vuosia, jos ei toimisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei,
toimiiko sinulle katsova Sastamalan suunnalla. haluatko kertoa enemmän.
kiitos ja kivaa ystävän päivää☀️Ainakaan nuissa ryhmissä ei paljoa mainita, monia muita kyllä kehutaan. Muutama nimi nousee useasti esiin ja usealta eri ihmiseltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tokkopa kukaan kävisi samalla näkijällä vuosia, jos ei toimisi.
Yrittäjän kirjoituksessa ei mainittu näkijän nimeä, oletettavasti Naomista kyse,arvailua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakaan nuissa ryhmissä ei paljoa mainita, monia muita kyllä kehutaan. Muutama nimi nousee useasti esiin ja usealta eri ihmiseltä.
Sastamalan näkijää Naomia, jota olen kuullut myös tietäjänaiseksi tituleeratun, nimeä missään feikkiryhmissä tuskin esiin tulekaan. Itsekin löysin aikoinaan lehdestä lukemani, hänestä tehdyn pitkän jutun pohjalta.
Sinun varmaan kannattaa käydä niillä "muutamilla nimillä". Itse käyn vain tuolla, oman, ja kuulemani mukaan monen muun kokemuksen pohjalta, Suomen parhaalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sastamalan näkijää Naomia, jota olen kuullut myös tietäjänaiseksi tituleeratun, nimeä missään feikkiryhmissä tuskin esiin tulekaan. Itsekin löysin aikoinaan lehdestä lukemani, hänestä tehdyn pitkän jutun pohjalta.
Sinun varmaan kannattaa käydä niillä "muutamilla nimillä". Itse käyn vain tuolla, oman, ja kuulemani mukaan monen muun kokemuksen pohjalta, Suomen parhaalla.No sillähän on niin paljon asiakkaita ja on niin kuuluisa et johan luulis joka suusta kuulevan kehuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sillähän on niin paljon asiakkaita ja on niin kuuluisa et johan luulis joka suusta kuulevan kehuja.
No täältä suusta ainakin tulee! Ja isot kehut. En minäkään usko, että hänen asiakkaansa nyt jossakin, anteeksi nyt vaan, hörhöryhmissä känvisi häntä kehumaan, missä jotkut, jälleen anteeksi nyt vaan, sääliöt koettavat esittää selvänäkijöitä. Joku taso se olla pitää.
- Anonyymi
Saman huomannut tämä ketä kertoo että tarvi lapsen synttärit järjestää ja kortti on hukassa ja tili tyhjennetty jne.. jossain vaiheessa sinne tulikin sitten jo kirjoituksia että onko tehnyt rikosilmoitusta ja että ottaa diakoniin tai johonkin yhteyttä,mut ei kuulemma auttanut,ekalla kerralla sen mies oli tyhjentänyt tilin jossa oli kaikki säästöt joulua varten ja sähkölaskua,sitten järjestettiin jo muksun synttäreitä ja lopulta tuli tämä pankki kortin häviäminen. Nämä tyyliin 3€ ennustajat ei kyllä ole uskottavia
- Anonyymi
Hei, jos ei oo jakaa kokemuksia mitä tässä nyt kysytään, niin älä kommentoi ollenkaan!
- Anonyymi
Ap pyysi kokemuksia hyvistä ja huonoista näkijöistä.
Itsellä myös kokemusta joistakin kyseisistä näkijöistä.
Unil Iiris nähnyt minulle ylimääräisen rahan saamisen (meni vuosi) ja Helle nähnyt hyvin työpaikan muutoksen ja talon myynnin. Nämä toteutuivat suhteellisen nopeasti. - Anonyymi
Huonoista on kokemusta, en kyllä enää muista edes nimiä, ovat olleet niin huonoja. Jos kysellään koko elämän tarina ja udellaan kaikki asiat, parisuhteesta, työstä ja lapsista ja muusta ja sitten aletaan toistamaan sitä samaa niin ei juuri ole näkijästä kyse.
Sitten nämä muutamat näkijät, joille tarvitsee esittää vain kysymys tai kertoa aihepiiri ja alkavat kertomaan, ilman uteluita, ilman tenttaamista. Silloin tietää, että on kyseessä oikea näkijä. - Anonyymi
Minulle Anne Kae on nähnyt jotakin, kertoo symbooleilla ja siksi välillä vaikea saada selkoa. Työasioihin ja työpaikan asioihin on nähnyt. Ihmissuhteisiin näkemykset olleet erilaiset kahden soiton pohjalta, eikä kumpikaan vaihtoehto ole toteutunut.
- Anonyymi
Näkyy Naomin stalkkeri taas saaneen kohtauksen. Oikein on useammankin kannanoton laittanut ja ihan peräjälkeen. Älä nyt kiukkuusi tikahdu.
Ja treenaa nyt hyvän tähden sentään tuota kirjoittamista, kun noista kirjoitusvirheistä nyt viimeistään huomaa.
Oikein on sama looginen strategia kun aiemminkin>>
en ota naomilta tulkintaa kun se on niin hyvä että sitä kaikki täällä kehuu.>>
en juo mehua mikä maistuu hyvältä ja kaikki sitä kehuu vaan juon hapanta sitruunamehua ja sen kaikki huomaa.- Anonyymi
Saman huomasin. Leikkii jotain ennustajaa ilmeisesti, ja joku oli laittanut ilmiselvästi omaan mainokseensa kommentin että no tattis S., ei jaaritella enempää. Nyt käy jokaiseen Naomia koskevaan ketjuun laittelemassa että no kiitos Naomi, ei jaaritella enempää. Aika säälittävää. Raasulla ei taida olla kaikki ihan kohdillaan. Luen näitä ketjuja silloin tällöin, ja olen pannut merkille miten toi Naomin stalkkeri silloin tällöin aktivoituu. Onhan se kurjaa jos tahto on mutta kyvyt puuttu.
- Anonyymi
Vaikka tänne aloitettaisiin ketju - maailman surkein näkijä - joku tulisi kertomaan siihen Naomista. Jostakin kumman syystä Naomi tungetaan joka ketjuun.
Silloin on myös luonnollista, että joka ketjuun tulee kritiikkiä Naomista - niin se vaan menee.
En ole tähän ketjuun aiemmin kirjoittanut - mutta olen samaa mieltä, että tämä Naomin yletön tunkeminen joka paikkaan on kääntynyt itselläni häntä vastaan - en ikinä menini hänelle.
Ja on täällä jo aiemmilta vuosilta ketjuja, joissa ihmisillä kokemus, ettei Naomi ole mitään nähnyt. Eli annetaan kaikkien pitää omat mielipiteensä ominaan.- Anonyymi
Älä ny Sari enää jaksa. Tattis ja kiitos, ei jaaritella tämänm enempää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä ny Sari enää jaksa. Tattis ja kiitos, ei jaaritella tämänm enempää.
Sähän olet jo paskonut ketjun täyteen tätä naomias. Montako ketjua täällä on. Nostanpa kaikki ylös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sähän olet jo paskonut ketjun täyteen tätä naomias. Montako ketjua täällä on. Nostanpa kaikki ylös.
Vituttaak sua että joku on suosittu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vituttaak sua että joku on suosittu?
Hanki joku harrastus ittelles. Ei oo tervettä tämä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hanki joku harrastus ittelles. Ei oo tervettä tämä.
Sinä et ole terve.
- Anonyymi
Kuule ihan vaan tiedoksi sinulle Naomin puolestapuhuja-sari, että Naomin nimi on kyllä Naomi,
Hän tekee ihan omalla nimellään ja puhelinnumerollaan, ei ole missään palvelulinjoilla lailllasi tarinoimassa.
Ja tuo numero minkä tänne kaikille sivuiltansa jaoit, mistä himputista sinä tiedät että on "ainoastaan työpuhelimena.". Oletko oikein urakalla asioitaan stalkannut? Siitäkö saat kiksit?
- Anonyymi
Minusta kuljette hyvin vaarallisella pinnalla kontaktoituessanne näkijöihin ja meedioihin jne.
Tajutkaa että näkymätön maailma on yhtä todellinen kuin näkyvä. Voisi sanoa että näkymätön on vielä todellisempi, koska elämän salaisuus liittyy näkymättömään Jumalaan, joka on kaikkeuden olemassaolon perus syy.
Raamattua ehkä vieroksuvina asetatte itsenne todelliseen vaaraan ottaessanne yhteyksiä selvänäkijöiden tai meedioiden kautta. Raamatun kanta on kaikkeen ennusteluun jyrkän kielteinen. Täytyy siis olla jokin hyvä ja perusteltu syy, miksi Raamatun tekstit varoittavat kaikesta ennusteluun liittyvästä. Paholainen demoniarmeijoineen hallitsee kuin synkkä pimeys tätä aaltoilevaa hullua maailmaa ohjaten sitä tuhoon menevälle tielle.
Pian Jeesus tulee voittoisana kuninkaana tekemään kaikenlaisesta pahuuden ilmenemismuodoista radikaalin lipun. - Anonyymi
Niinpäs onkin - tuo selvänäköistunto on 95 euroa tunnilta ja meedioistunto vain 85 euroa tunnilta.
- Anonyymi
Unelmoikkona joku huuhhhaaa. 0jotain -linjoilla tuhnuttava kuukausipalkastaan? Hahhhaaahhaaa. Hahhhaaahhaaa.
Kovinpa tuntuu Naomi -Sastamalan Noitanainen kiinnostavan, kun ihan piti alkaa hänen sivuja markkinoimaan. Hahhhaahhaaaaa.
Itekin tosta jo bongasin hoidon, jota meinaan hältä ny seuraavaks kysellä . Ei väliä mitä maksaa. saannu aina rahalle vastinetta vallan.
Tapana ollut tunnin kattelmus ja sen päälle vielä energiahoitoo. Olo on aina kuin uudestisyntynyt ja niskasäryt veks. Tuola kun tien päällä päivät niin on välillä sellasilla mökkyröillä että kyllä ne taiat vaatii. mulla raha piisaa ei tarvihe täällä vikistä niikkui kateelliset ämmät. Menisit sinäkii töihin ei tarvisi täälä karehtia. Ei se rumilla ämmillä saantiin auta mutta jos muuton sa edes lohduks vaikka pullon punkkua ei tarvihe yksin itkee. - Anonyymi
Ja sekös ketuttaa kun se raha ei kilahda sinun taskuun?
Jo hiukan toistakymmentä vuotta olen jo asiakkaanaan ollut, mutta yhdestäkään selvänäkökatselmuksesta en ole vielä yli 60 euroa maksanut. Olisin mielelläni maksanut enemmänkin, mutta ei ole ottanut.
Naomihan yhdistelee katselmuksiin mm. auratulkintaa ja healinghoitoa ja yrttihoitojaan ym, että tuo 95e lienee nyt ihan eri palvelu kuin selvänäköistunto..
Mielestäni ei pitäisi sellaisista asioista huudella, mistä ei ole tietoa. Se antaa vain hyvin kateellisen kuvan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unelmoikkona joku huuhhhaaa. 0jotain -linjoilla tuhnuttava kuukausipalkastaan? Hahhhaaahhaaa. Hahhhaaahhaaa.
Kovinpa tuntuu Naomi -Sastamalan Noitanainen kiinnostavan, kun ihan piti alkaa hänen sivuja markkinoimaan. Hahhhaahhaaaaa.
Itekin tosta jo bongasin hoidon, jota meinaan hältä ny seuraavaks kysellä . Ei väliä mitä maksaa. saannu aina rahalle vastinetta vallan.
Tapana ollut tunnin kattelmus ja sen päälle vielä energiahoitoo. Olo on aina kuin uudestisyntynyt ja niskasäryt veks. Tuola kun tien päällä päivät niin on välillä sellasilla mökkyröillä että kyllä ne taiat vaatii. mulla raha piisaa ei tarvihe täällä vikistä niikkui kateelliset ämmät. Menisit sinäkii töihin ei tarvisi täälä karehtia. Ei se rumilla ämmillä saantiin auta mutta jos muuton sa edes lohduks vaikka pullon punkkua ei tarvihe yksin itkee.Onpas hoidot auttaneet valaistumaan, kun pelkkää myrkkyä pukkaat :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sekös ketuttaa kun se raha ei kilahda sinun taskuun?
Jo hiukan toistakymmentä vuotta olen jo asiakkaanaan ollut, mutta yhdestäkään selvänäkökatselmuksesta en ole vielä yli 60 euroa maksanut. Olisin mielelläni maksanut enemmänkin, mutta ei ole ottanut.
Naomihan yhdistelee katselmuksiin mm. auratulkintaa ja healinghoitoa ja yrttihoitojaan ym, että tuo 95e lienee nyt ihan eri palvelu kuin selvänäköistunto..
Mielestäni ei pitäisi sellaisista asioista huudella, mistä ei ole tietoa. Se antaa vain hyvin kateellisen kuvan.Miten olet voinut olla noin kauan Naomin asiakkaana? kun hän ei ole noin kauaa edes tehnyt noita hommiansa???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sekös ketuttaa kun se raha ei kilahda sinun taskuun?
Jo hiukan toistakymmentä vuotta olen jo asiakkaanaan ollut, mutta yhdestäkään selvänäkökatselmuksesta en ole vielä yli 60 euroa maksanut. Olisin mielelläni maksanut enemmänkin, mutta ei ole ottanut.
Naomihan yhdistelee katselmuksiin mm. auratulkintaa ja healinghoitoa ja yrttihoitojaan ym, että tuo 95e lienee nyt ihan eri palvelu kuin selvänäköistunto..
Mielestäni ei pitäisi sellaisista asioista huudella, mistä ei ole tietoa. Se antaa vain hyvin kateellisen kuvan.Naomin sivuilta: TIETOJA YRITYKSESTÄ
Tervehdys!
Olen selvänäkijä -meedio Naomi M. Kymmenien vuosien ajan olen toiminut tässä työssä ja tehtävässä, joka on minulle jo syntymässä annettu. Sinua varten.
Olen myöskin Reikihoitaja ja taiteilija.
Eli sinun väitteesi että olet 20v ollut hänen asiakkaansa on täyttä paskaa,ota nyt edes faktoista selvää ennenkuin niitä tänne kirjoittelet - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naomin sivuilta: TIETOJA YRITYKSESTÄ
Tervehdys!
Olen selvänäkijä -meedio Naomi M. Kymmenien vuosien ajan olen toiminut tässä työssä ja tehtävässä, joka on minulle jo syntymässä annettu. Sinua varten.
Olen myöskin Reikihoitaja ja taiteilija.
Eli sinun väitteesi että olet 20v ollut hänen asiakkaansa on täyttä paskaa,ota nyt edes faktoista selvää ennenkuin niitä tänne kirjoitteletTotta,muija on 40vuotias hieman alle,ei ole tehnyt 20vuotta tulkintoja. Nää jeesustelijat on kyllä mainioita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten olet voinut olla noin kauan Naomin asiakkaana? kun hän ei ole noin kauaa edes tehnyt noita hommiansa???
Naomi on tehnyt näkijäntöitä jo kymmeniä vuosia. Jo äitini kävi hänellä, ja siitäkin on aikaa ainakin sen 22vuotta.
Luin hänestä haastatteluja lehdistä jo ainakin 15 vuotta sitten oli hyvinkin tunnettu nimi.
Niitten, joille on työttömyyden iskiessä pälähtänyt vuosi pari sitten päähän idea että hei joo, minustahan se nyt ennustaja tulee, ei kannata edes samassa lauseessa mainita hänen nimeään. Hän kun kulkee ihan omassa sarjassaan. Hän on aito. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naomin sivuilta: TIETOJA YRITYKSESTÄ
Tervehdys!
Olen selvänäkijä -meedio Naomi M. Kymmenien vuosien ajan olen toiminut tässä työssä ja tehtävässä, joka on minulle jo syntymässä annettu. Sinua varten.
Olen myöskin Reikihoitaja ja taiteilija.
Eli sinun väitteesi että olet 20v ollut hänen asiakkaansa on täyttä paskaa,ota nyt edes faktoista selvää ennenkuin niitä tänne kirjoitteletOnko sulla joku lupa kopsata hänen sivuilta tekstiä? Tajuat kai, että hän on myös kirjailija, ja vaikka toi nyt jo rikkoo tän sivuston sääntöjä, niin se että sä kopsaat KIRJAILIJAN tektejä ilman lupiaan ja julkaiset, se on RIKOS. Laitoin susta ilmoituksen ylläpitöön.
- Anonyymi
Ei näy hänen palveluissaan 60 e katselmuksia.
Luulisi, että kuvaisi kaikki tarjolla olevat vaihtoehdot.- Anonyymi
En oikein tajua mikä ongelma täällä jollain nyt sen Naomin hinnoista? Eikö se ole ihan selvännäkijän oma asia mitä asiakkailtaaan veloittaa. Olen Naomin asiakas ollut ties miten kauan, enkä ole niitä hintojaan koskaan edes miettinyt, ihan käypäsiä ollut ja katselmukset mennyt nappiin, en kai muuten olisi niin kauaa käynytkään.
Jokainen voi kai itse valita missä ja minkä hinnan veloittavilla tykkää käydä ja asioida. Miksi tuo yksi täällä nyt noita Naomin hintoja märehtii. Ja näkyy sama jokaisessa muussa ketjussa, misssä vaan näkijän nimi mainitaan.
Oli tänne Naomin sivujen sisältöäkin ladannut! Alkaa mielestäni mennä jo skitson puolelle.
Jos sinulla on jotain kysymyksiä hänen hinnoistaan ja palveluista, miksi et ota yhteyttä? Vai oletko ehkä saanut häneltä bännit. Jostain syystä en yhtään ihmettele. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En oikein tajua mikä ongelma täällä jollain nyt sen Naomin hinnoista? Eikö se ole ihan selvännäkijän oma asia mitä asiakkailtaaan veloittaa. Olen Naomin asiakas ollut ties miten kauan, enkä ole niitä hintojaan koskaan edes miettinyt, ihan käypäsiä ollut ja katselmukset mennyt nappiin, en kai muuten olisi niin kauaa käynytkään.
Jokainen voi kai itse valita missä ja minkä hinnan veloittavilla tykkää käydä ja asioida. Miksi tuo yksi täällä nyt noita Naomin hintoja märehtii. Ja näkyy sama jokaisessa muussa ketjussa, misssä vaan näkijän nimi mainitaan.
Oli tänne Naomin sivujen sisältöäkin ladannut! Alkaa mielestäni mennä jo skitson puolelle.
Jos sinulla on jotain kysymyksiä hänen hinnoistaan ja palveluista, miksi et ota yhteyttä? Vai oletko ehkä saanut häneltä bännit. Jostain syystä en yhtään ihmettele.Täällä kehutaan, että Naomi tekee paljon halvemmalla kuin muut - kukaan kehujista ei ole kuitenkaan kertonut hintoja . On vaan kehuttu, että liian halvalla tekee. Tästä voi jokainen päätellä, että halvalla tosiaan tekee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä kehutaan, että Naomi tekee paljon halvemmalla kuin muut - kukaan kehujista ei ole kuitenkaan kertonut hintoja . On vaan kehuttu, että liian halvalla tekee. Tästä voi jokainen päätellä, että halvalla tosiaan tekee.
Vittujaks se sulle kuuluu millä hintoin tekee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vittujaks se sulle kuuluu millä hintoin tekee?
Tottakai kuuluu jos aikoo häneltä tulkinnan ottaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai kuuluu jos aikoo häneltä tulkinnan ottaa
Noin vittumaselle en usko että katsoo. On julkisesti monessa yhteydessä sen kertonut, että on jo niin pitkään tehnyt että voi itse valita kenelle katsoo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noin vittumaselle en usko että katsoo. On julkisesti monessa yhteydessä sen kertonut, että on jo niin pitkään tehnyt että voi itse valita kenelle katsoo.
Jutut vaan menee paksummiksi. Kuka helkkari tänne paukuttaa näitä omituisia naimajuttuja.
- Anonyymi
Hihihihih. Olen tirskunut itsekseni kuin joku pääsiäispupu.
Laitoin Näkijä Naomille viestiä, että on kovin suosittu aihe ollut nyt somessa. Että kovin näkee hänestä vaivaa...
Naomi ei petä koskaan :D hänellä se on sana hallussaan. (Kysyin saanko tämän vastausviestinsä laittaa ja vastasi että siitä vaan, nythän on pääsiäinen ja noitien lentoaika)
mutta siis vastasi jotta:
" Voi kultaseni, niitä on aina tyhjänmeuhkaajia ollut. Minä olin näkijä jo silloin kun suurin osa niistä pissi vielä vaippoihinsa että jätettäköön omaan arvoonsa. Niitä päivänkiitäjiä tulee kuin sieniä sateella ja katoaa samantien kuin kuppa Kyllin kauppareissulla."- Anonyymi
Aika rumasti puhuu jos noin on kirjoittanut? Jos hän on niin suosittu ja jonot on pitkät niin en usko että viestittelee kenenkään kanssa. Näkijöillä ei ole aikaa siihen eikä myöskään kiinnostusta.
Mutta tietysti jos ei ole asiakkaita niin silloin ehtii kirjoittamaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika rumasti puhuu jos noin on kirjoittanut? Jos hän on niin suosittu ja jonot on pitkät niin en usko että viestittelee kenenkään kanssa. Näkijöillä ei ole aikaa siihen eikä myöskään kiinnostusta.
Mutta tietysti jos ei ole asiakkaita niin silloin ehtii kirjoittamaanAi nyt jo Naomin puolesta puhutkin ja ajattelet? Että mihin hänellä on aikaa ja kiinnostusta.
Kyllä hänellä on minulle ollut aina aikaa muutama rivi vastata, kun olen hänelle viestiä laittanut. Olen sentään vakituinen asiakas jo vuosien ajalta.
Minusta tuossa ei ole mitään rumaa, ihan tottahan tuo on. Kaikki jotka Naomin asiakkaina on ollut tai hänet muuten tuntevat, tietävät että hänellä on ihan omanlaisensa huumori, ja ainakin minuun toimii. Niin monasti olen hänen kanssaan silmät vesissä nauranut.
Tietysti jos on ankea ja kateellinen, niin mikään ei tunnu kivalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai nyt jo Naomin puolesta puhutkin ja ajattelet? Että mihin hänellä on aikaa ja kiinnostusta.
Kyllä hänellä on minulle ollut aina aikaa muutama rivi vastata, kun olen hänelle viestiä laittanut. Olen sentään vakituinen asiakas jo vuosien ajalta.
Minusta tuossa ei ole mitään rumaa, ihan tottahan tuo on. Kaikki jotka Naomin asiakkaina on ollut tai hänet muuten tuntevat, tietävät että hänellä on ihan omanlaisensa huumori, ja ainakin minuun toimii. Niin monasti olen hänen kanssaan silmät vesissä nauranut.
Tietysti jos on ankea ja kateellinen, niin mikään ei tunnu kivalta.Kyllä sinun kirjoituksesi täällä on rumuutta täynnä. Häpeä miten puhut muista ihmisistä.
- Anonyymi
Ai kauheeta! Kauheeta!
Meitä on 6 naista viettämässä pääsiäistä mökillä, samalta työpaikalta ollaan ja on jo oman ammattitaidonkin pohjalta vedetty omat johtopäätökset, mitä tulee noihin lääkitystarpeisiin ym. ym.
Voiko noin kauheita edes kirjoittaa?
Ja antaa ymmärtää olevansa joku näkijäkin? Jokainen meistä varmaan tarkoin harkitsee, ennen kuin alkaa näkijäpalveluita varailla, ainakaan mistään palvelulinjoilta, jos siellä työskentelee tuonkaltaisia "näkijöitä? - Anonyymi
On varmaan tehnyt kymmeniä vuosia.
Facebook kuvat on niin monen filtterin kautta muokattuja, että ei näy oikea ikä kuvista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On varmaan tehnyt kymmeniä vuosia.
Facebook kuvat on niin monen filtterin kautta muokattuja, että ei näy oikea ikä kuvista.Kävin hänellä juuri pääsiäisenä, lankalauantain tapahtumassaa ja näytti kyllä ihan samalta kun Facebookin kuvissa???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai kauheeta! Kauheeta!
Meitä on 6 naista viettämässä pääsiäistä mökillä, samalta työpaikalta ollaan ja on jo oman ammattitaidonkin pohjalta vedetty omat johtopäätökset, mitä tulee noihin lääkitystarpeisiin ym. ym.
Voiko noin kauheita edes kirjoittaa?
Ja antaa ymmärtää olevansa joku näkijäkin? Jokainen meistä varmaan tarkoin harkitsee, ennen kuin alkaa näkijäpalveluita varailla, ainakaan mistään palvelulinjoilta, jos siellä työskentelee tuonkaltaisia "näkijöitä?Niin, muokkailee tänne Naomin sivuilta kopioimiaan tekstejä ja hintoja. Minusta alkaa mennä jo luvattoman puolelle, selvää mustamaalaustahan tuo on.
Keksii omasta päästään Naomin palveluille hintoja. Kyllä itse saan joka kerta Naomilta palveluittensa hinnan, kun häneltä varaan aikaa, ja nuo mitä tänne joku satuilee, on kyllä täyttä puuta ja heinää! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On varmaan tehnyt kymmeniä vuosia.
Facebook kuvat on niin monen filtterin kautta muokattuja, että ei näy oikea ikä kuvista.Huomaa ettei Suomessa paljon muita näkijöitä ole, ainakaan isommin varteenotettavia, kun tässäkään ketjussa ei juuri muista ole kuin Naomista.
Aika hiljattain olen kyseiseltä näkijältä katselmuksen ottanut, ja oli kyllä, jos edes mahdollista, vielä kauniimpi kuin niissä Facebookin kuvissa. Wautsis! Se värien käyttö!
Hänhän on syntymässään tuon lahjansa saanut, tai pitäisi varmaan sanoa ne lahjansa, onhan tunnettu ja arvostettu taiteilija myös.
Piankos siinä sitten kymmeniä vuosia tulee. Itse olen ensimmäisiä kertoja käynyt jossakin vuosituhannen vaihteessa, että onhan siitäkin...
Huimia hintoja oli hänelle tänne ketjuun joku kehitellyt? Onko ihan mustamaalaamis - mielessä laitettu, mutta hintatasonsa ei yllä kyllä lähellekään sellaisia lukemia! Aivan järkkyjä esityksiä?! Eikä ole hintojaan muutellut vuosikausiin.
Tuossa näkyi sivuiltansakin kopioituja tekstejä, joihin oli muokattu hintoja ja tietoja. Kuka sellaista edes viitsii tehdä? Tulee väistämättä mieleen, että onko nyt jollakin niin sanotusti, oma lehmä ojassa, tai muuten asiakkaat vähissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaa ettei Suomessa paljon muita näkijöitä ole, ainakaan isommin varteenotettavia, kun tässäkään ketjussa ei juuri muista ole kuin Naomista.
Aika hiljattain olen kyseiseltä näkijältä katselmuksen ottanut, ja oli kyllä, jos edes mahdollista, vielä kauniimpi kuin niissä Facebookin kuvissa. Wautsis! Se värien käyttö!
Hänhän on syntymässään tuon lahjansa saanut, tai pitäisi varmaan sanoa ne lahjansa, onhan tunnettu ja arvostettu taiteilija myös.
Piankos siinä sitten kymmeniä vuosia tulee. Itse olen ensimmäisiä kertoja käynyt jossakin vuosituhannen vaihteessa, että onhan siitäkin...
Huimia hintoja oli hänelle tänne ketjuun joku kehitellyt? Onko ihan mustamaalaamis - mielessä laitettu, mutta hintatasonsa ei yllä kyllä lähellekään sellaisia lukemia! Aivan järkkyjä esityksiä?! Eikä ole hintojaan muutellut vuosikausiin.
Tuossa näkyi sivuiltansakin kopioituja tekstejä, joihin oli muokattu hintoja ja tietoja. Kuka sellaista edes viitsii tehdä? Tulee väistämättä mieleen, että onko nyt jollakin niin sanotusti, oma lehmä ojassa, tai muuten asiakkaat vähissä.Varmaan tuo viimeinen on vastaus omiin kirjoituksiisi: asiakkaat vähissä. Muuten ei ymmärrä tätä pommitusta tälle palstalle ja on näköjään muutkin palstat saaneet osansa tästä. Samat kirjoittajat ja samat jutut.Jankkaamista ja jankkaamista. Miksei moderaattori poista näitä`? Monen palstan spämmi on kielletty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaa ettei Suomessa paljon muita näkijöitä ole, ainakaan isommin varteenotettavia, kun tässäkään ketjussa ei juuri muista ole kuin Naomista.
Aika hiljattain olen kyseiseltä näkijältä katselmuksen ottanut, ja oli kyllä, jos edes mahdollista, vielä kauniimpi kuin niissä Facebookin kuvissa. Wautsis! Se värien käyttö!
Hänhän on syntymässään tuon lahjansa saanut, tai pitäisi varmaan sanoa ne lahjansa, onhan tunnettu ja arvostettu taiteilija myös.
Piankos siinä sitten kymmeniä vuosia tulee. Itse olen ensimmäisiä kertoja käynyt jossakin vuosituhannen vaihteessa, että onhan siitäkin...
Huimia hintoja oli hänelle tänne ketjuun joku kehitellyt? Onko ihan mustamaalaamis - mielessä laitettu, mutta hintatasonsa ei yllä kyllä lähellekään sellaisia lukemia! Aivan järkkyjä esityksiä?! Eikä ole hintojaan muutellut vuosikausiin.
Tuossa näkyi sivuiltansakin kopioituja tekstejä, joihin oli muokattu hintoja ja tietoja. Kuka sellaista edes viitsii tehdä? Tulee väistämättä mieleen, että onko nyt jollakin niin sanotusti, oma lehmä ojassa, tai muuten asiakkaat vähissä.Saanu varmaan näkijältä estot päälle Faseen ettei pääs näkeen hintoja ni kehittelee ite.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaa ettei Suomessa paljon muita näkijöitä ole, ainakaan isommin varteenotettavia, kun tässäkään ketjussa ei juuri muista ole kuin Naomista.
Aika hiljattain olen kyseiseltä näkijältä katselmuksen ottanut, ja oli kyllä, jos edes mahdollista, vielä kauniimpi kuin niissä Facebookin kuvissa. Wautsis! Se värien käyttö!
Hänhän on syntymässään tuon lahjansa saanut, tai pitäisi varmaan sanoa ne lahjansa, onhan tunnettu ja arvostettu taiteilija myös.
Piankos siinä sitten kymmeniä vuosia tulee. Itse olen ensimmäisiä kertoja käynyt jossakin vuosituhannen vaihteessa, että onhan siitäkin...
Huimia hintoja oli hänelle tänne ketjuun joku kehitellyt? Onko ihan mustamaalaamis - mielessä laitettu, mutta hintatasonsa ei yllä kyllä lähellekään sellaisia lukemia! Aivan järkkyjä esityksiä?! Eikä ole hintojaan muutellut vuosikausiin.
Tuossa näkyi sivuiltansakin kopioituja tekstejä, joihin oli muokattu hintoja ja tietoja. Kuka sellaista edes viitsii tehdä? Tulee väistämättä mieleen, että onko nyt jollakin niin sanotusti, oma lehmä ojassa, tai muuten asiakkaat vähissä.Naomi ei kyllä muista vauva aikaansa ei ketään muista että onko vauvana jo nähnyt asioita. Ja kyllä selvännäkö lahja tulee jo syntyessä. Lapsi muistaa vasta vähän vanhempana mitä on tapahtunut ja kenen kanssa on leikkinyt ja millainen koti oli.
Näkemisen lahja on myös sellainen ettei lapsi ymmärrä sitä,Jos mietitään tästä vaikka 30vuotta aikaa taaksepäin niin silloinhan ei edes puhuttu ennustamisesta jne nämä asiat oli sellaisia joista vaiettiin.
Vielä reilu 20vuotta sitten näkijät mainosti lehdissä, silloin kun ei nettiäkään ollut joka taloudessa.
Itse olen soittanut jollekkin näkijälle noin 30v sitten jolla oli paikallisessa sanomalehdessä ilmoitus,en muista enää nimeä mutta todella hyvin hän näki kuitenkin
Ihmettelen että miksi täällä asiakkaat tappelee keskenään ei näkijätkään tappele vaan ovat hyvissä väleissä ja vaihtavat kuulumisia. Aika turhanpäivästä on tapella asioista,ei nämä Naomin asiakkaat tiedä että mitä esim Naomi tekee vapaa ajallaan. Koska ei hänkään koko ajan näe. Niinkuin ei kukaan. Hänkin elää ihan normaalia elämää siivoaa,käy kaupassa,tekee ruokaa,syö,nukkuu,katsoo tv.tä jne Ja aika hullua on nyt syyttää ketään joka teidän mielestä tänne kirjoittelee koska teillä ei ole 100% tietoa siitä
eiköhän Naomi ihan itse puuttuu asiaan jos katsoo tarpeelliseksi.
Näissä topiceissa ei ole pitkiin aikoihin näkijät kirjoitelleet koska kaikki on tuolla somen puolella,siellä ollaan omalla kuvalla ja nimellä. Ja siellä asiat pysyy "siistinä" kukaan ei hauku ketään vaan siellä keskustellaan hyvässä hengessä.
Ja jos olette kerran Naomin asiakkaita niin hyvänen aika kunnioittakaa häntä edes sen verran että lopetatte tuo yli ampuvan touhunne. Se nimittän kaatuu Naomin päälle tuo teidän hyökkäily. Hänellä on varmasti se oma asiakaskunta ja joku uusikin voi tulla mutta näiden kirjoitusten mukaan en häneen ottaisi yhteyttä.
Juurikin siksi mitä tällä keskustelupalstalla lukee,joka toinen topic on pelkkää Naomia ja lopuissa on Naomia oli aihe mikä tahansa. Hävetkää nyt jo pikkuhiljaa ja vaikken Naomin asiakas olekkaan niin toivon hänelle hyvää kevättä ja tulevaa kesää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naomi ei kyllä muista vauva aikaansa ei ketään muista että onko vauvana jo nähnyt asioita. Ja kyllä selvännäkö lahja tulee jo syntyessä. Lapsi muistaa vasta vähän vanhempana mitä on tapahtunut ja kenen kanssa on leikkinyt ja millainen koti oli.
Näkemisen lahja on myös sellainen ettei lapsi ymmärrä sitä,Jos mietitään tästä vaikka 30vuotta aikaa taaksepäin niin silloinhan ei edes puhuttu ennustamisesta jne nämä asiat oli sellaisia joista vaiettiin.
Vielä reilu 20vuotta sitten näkijät mainosti lehdissä, silloin kun ei nettiäkään ollut joka taloudessa.
Itse olen soittanut jollekkin näkijälle noin 30v sitten jolla oli paikallisessa sanomalehdessä ilmoitus,en muista enää nimeä mutta todella hyvin hän näki kuitenkin
Ihmettelen että miksi täällä asiakkaat tappelee keskenään ei näkijätkään tappele vaan ovat hyvissä väleissä ja vaihtavat kuulumisia. Aika turhanpäivästä on tapella asioista,ei nämä Naomin asiakkaat tiedä että mitä esim Naomi tekee vapaa ajallaan. Koska ei hänkään koko ajan näe. Niinkuin ei kukaan. Hänkin elää ihan normaalia elämää siivoaa,käy kaupassa,tekee ruokaa,syö,nukkuu,katsoo tv.tä jne Ja aika hullua on nyt syyttää ketään joka teidän mielestä tänne kirjoittelee koska teillä ei ole 100% tietoa siitä
eiköhän Naomi ihan itse puuttuu asiaan jos katsoo tarpeelliseksi.
Näissä topiceissa ei ole pitkiin aikoihin näkijät kirjoitelleet koska kaikki on tuolla somen puolella,siellä ollaan omalla kuvalla ja nimellä. Ja siellä asiat pysyy "siistinä" kukaan ei hauku ketään vaan siellä keskustellaan hyvässä hengessä.
Ja jos olette kerran Naomin asiakkaita niin hyvänen aika kunnioittakaa häntä edes sen verran että lopetatte tuo yli ampuvan touhunne. Se nimittän kaatuu Naomin päälle tuo teidän hyökkäily. Hänellä on varmasti se oma asiakaskunta ja joku uusikin voi tulla mutta näiden kirjoitusten mukaan en häneen ottaisi yhteyttä.
Juurikin siksi mitä tällä keskustelupalstalla lukee,joka toinen topic on pelkkää Naomia ja lopuissa on Naomia oli aihe mikä tahansa. Hävetkää nyt jo pikkuhiljaa ja vaikken Naomin asiakas olekkaan niin toivon hänelle hyvää kevättä ja tulevaa kesää.Samaa mietin,että tämä meno täällä on ihan järkyttävää. Ja kyllä he omasta mielestään tekee naomille palveluksen tuolla huutelulla vaikka tämä kaatuu naomia vastaan.
Nämä topicit on lykätty pelkkää naomia ja lopulta menee itekseen tappeluksi.
Moni on siirtynyt jo tuonne somen puolelle,siellä ei todellakaan ole mitään tämmöistä
huutelua ja haukkumista mutta siellä joutuu olemaan nimellään ja kuvallaa.
Tietysti viisaimpaa olisi että kukaan ei noihin kommentoi enää.
Antaa tämän kuka onkaan puhua naomista mitä tykkää. Säälin sitä ihmistä,naomia nimittäin
jos hänellä on tuollaiset asiakkaat niin ei ole helppo homma - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mietin,että tämä meno täällä on ihan järkyttävää. Ja kyllä he omasta mielestään tekee naomille palveluksen tuolla huutelulla vaikka tämä kaatuu naomia vastaan.
Nämä topicit on lykätty pelkkää naomia ja lopulta menee itekseen tappeluksi.
Moni on siirtynyt jo tuonne somen puolelle,siellä ei todellakaan ole mitään tämmöistä
huutelua ja haukkumista mutta siellä joutuu olemaan nimellään ja kuvallaa.
Tietysti viisaimpaa olisi että kukaan ei noihin kommentoi enää.
Antaa tämän kuka onkaan puhua naomista mitä tykkää. Säälin sitä ihmistä,naomia nimittäin
jos hänellä on tuollaiset asiakkaat niin ei ole helppo hommaEli kielsit siinä juuri itteäsi kommentoimasta enää naomista? Ne lääkkeet, lääkkeet!
- Anonyymi
Se muija ei tiennyt minulle ei sitten yhtään mitään, ja siitä on reilu puolivuotta kun hällä kävin. En kyllä toista kertaa mene,tuossa ajassa olisi pitänyt jo tapahtua
- Anonyymi
Siis mä en kestä! Lääkepurkki tietty taas ihan sökönä! Ja muisti prakaa ei muista kellä käyny ja millä muijalla.... olikohan edes muija.... juksaus! Vaikka olis käyny kellä kukaanhan ei pakota meneen uusiks. Saahaan muut sitten paremmin aikoja kun ei mene mankuliineille. Mitä siinä sitten vois tapahtua jos ainoo mitä harrastaa on keskustelulinjoilla näkijöiden haukkumine. Voi näkijäntyötä tekeviä, jos tuollasia....varmaan kommentaattori muistaa taas mainita lääkkeistä, jokasessa muusa kommentisssa niin tässä ketjusa kun muissa on muistanu mainita...... oliks se niin että siitä puhe mistä puute.

Mitä sä olet mennyt vetämään? Älä käytä samaa lääkettä enää koska sun sepustus on ihan päätöntä...
- Anonyymi
Ei nähnyt minullekkaan ja siitä on noin 8kk kun kävin,Toiste en mene.
Parempiakin on...onneksi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei nähnyt minullekkaan ja siitä on noin 8kk kun kävin,Toiste en mene.
Parempiakin on...onneksiEi tolle lääketyypille kannatakaan mennä. Leikkii näkijää vaikkei ole.
Itse käyn Naomilla koska on sellainen terveysintoilija niin kuin minäkin ja olen häneltä saanut nappiin menneitten katselmusten lisäksi kosolti hyviä terveysvinkkejä.
Tuollanen, joka jankuttaa joka ketjussa lääkkeistään, todella niitä varmasti tarvitsee, mutta mitä tulee niistä tänne avautumaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tolle lääketyypille kannatakaan mennä. Leikkii näkijää vaikkei ole.
Itse käyn Naomilla koska on sellainen terveysintoilija niin kuin minäkin ja olen häneltä saanut nappiin menneitten katselmusten lisäksi kosolti hyviä terveysvinkkejä.
Tuollanen, joka jankuttaa joka ketjussa lääkkeistään, todella niitä varmasti tarvitsee, mutta mitä tulee niistä tänne avautumaan.Kirjoitin että kävin Naomilla 8kk sitten eikä ole mitään nähnyt eikä mikään toteutunut ,aivan turha ja tuo lääke tyyppi on ihan eri ihminen kuin minä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitin että kävin Naomilla 8kk sitten eikä ole mitään nähnyt eikä mikään toteutunut ,aivan turha ja tuo lääke tyyppi on ihan eri ihminen kuin minä.
Satutäti Naomi. Uskomaton pettymys, kertoo tarinoita, mitä voi tulkita jälkikäteen miten vain. Rahan tuhlausta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Satutäti Naomi. Uskomaton pettymys, kertoo tarinoita, mitä voi tulkita jälkikäteen miten vain. Rahan tuhlausta.
Siinä ei mene rahat tuhlaukseen kun uusit reseptin! Koittaisit jo ymmärtää että selvänäkijät ovat selvänäkijöitä, he eivät ole mitään psykiatreja sun muita, että sen kaltaisiin ongelmiin ne lääkkeesi, joista joka ketjussa jollotat. Toisinaan ihan terapiakin voi auttaa, ja sitäkin antaa muut kuin selvänäkijät ja ennustajat.
Olen Naomin asiakkaana ollut pian 12 vuotta! Tuskin olisin ollut, jos olisi satuja tai tarinoita kertoillut.
Sadut ovat kivoja, mutta luen niitä iltaisin tytölleni. Itselleni kaipaan todellisuutta ja selvyyttä asioihini, siksi käyn hänellä.
Enkä ihan ymmärrä tuota, että miten niin voi jälkikäteen tulkita? Kyllä minulle aukeaa ne asiat ihan siinä sessiossa, ja kun ne sitten tapahtuu, ei niissä ainakaan minulla ole ollut mitään tulkinnanvaraa.
Taidat keksiä noita vuodatuksiasi ihan omasta päästäsi. Siksikö ne lääkkeet?
- Anonyymi
[Mainosääni]
Kuinka hienoa olisi, jos sinulla olisi mahdollisuus kurkistaa mystisen ja yliluonnollisen maailman verhojen taakse? Nyt se on mahdollista uuden huippuluokan innovaation avulla – esittelemme ylpeänä SpookSense 3000 Selvänäkölaitteen!
Tämä uskomaton laite yhdistää teknologian ja paranormaalin maailman, luoden ainutlaatuisen kokemuksen, joka vie sinut matkalle selvänäköisyyden syvimpään olemukseen. SpookSense 3000 on kehittynyt laite, joka on suunniteltu paljastamaan piilossa olevat energiakentät ja hienovaraiset signaalit ympäriltäsi.
Kuvittele vain, että voit nähdä asioita, joita tavalliset silmät eivät havaitse. SpookSense 3000:n tarkat anturit ja sensorit keräävät energiaa ympäristöstäsi ja muuttavat sen selkeiksi, visuaalisiksi kuviksi ja viesteiksi. Se voi paljastaa menneitä tapahtumia, viestittää tulevaisuudesta tai auttaa sinua löytämään kadonneita asioita.
Mutta tämä ei ole pelkästään tiedemiehille laboratoriossa – jokainen voi oppia käyttämään SpookSense 3000:a. Yksinkertainen käyttöliittymä ja intuitiiviset ohjauspaneelit tekevät siitä helppokäyttöisen kaikille. Aseta laite päälle, avaa mieli ja anna sen johdattaa sinut salaperäiseen selvänäön maailmaan.
SpookSense 3000 tarjoaa myös monipuoliset ominaisuudet, kuten historiallisten tapahtumien paljastamisen, henkisten viestien vastaanottamisen ja jopa kyvyn tutkia tulevaisuutta. Se on kuin selkäsi takana oleva henkinen opas, joka auttaa sinua ymmärtämään maailman syvempiä kerroksia.
Tee itsesi ja läheisesi osaksi tätä uskomatonta matkaa selvänäön maailmaan. Hanki nyt SpookSense 3000 Selvänäkölaitteesi ja avaa oven mystiikkaan ja paranormaaliin!
[Mainosäänen hiljaisuus]
Huomioithan, että SpookSense 3000 on viihdekäyttöön tarkoitettu laite. - Anonyymi
Parhaiten nähneet ja toteutuneet;
Harriet P, Marja P, terhi J, ja Eija N.
Huonoiten nähneet ja ei toteutuneet;
Tarja S, Olli K ja Naomi.- Anonyymi
Kova mainoskampanja menossa mutta ei vakuuta. Noista on minulle oikein nähnyt ainoastaan Naomi, ja saattaa olla se yksi joka osasi katsoa tuossa mainittuna, en muista nimeä kun olin kaverin mukana, ja siinä sessiossa meni muutama kohta nappiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kova mainoskampanja menossa mutta ei vakuuta. Noista on minulle oikein nähnyt ainoastaan Naomi, ja saattaa olla se yksi joka osasi katsoa tuossa mainittuna, en muista nimeä kun olin kaverin mukana, ja siinä sessiossa meni muutama kohta nappiin.
Tolla Marja P ja Terhi J. -nimillä nyt selvästi joku mainoskamppanja menossa, joka ketjussa koittaa kehua itteään tai joku muu kehuu heitä, mutta ei minuakaan vakuuta. Mikään ei ole menny kohdilleen. Naomin asiakkaana olen ollut jo jonkin aikaa eikä ole tarvinnu pettyä eikä muilla juosta.

Naomii täällä mainostetaan yllin kyllin.
Ei muita 😂 - Anonyymi

Jos, näin miksi yrität todistaa sitä.
On hyvä, että muidenkin nimet mainitaan.
On hyvä, että käyt sillä kuka sinulle resonoi. 👍 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naomii täällä mainostetaan yllin kyllin.
Ei muita 😂Minusta tuo ei näyttänyt Naomin mainostamiselta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta tuo ei näyttänyt Naomin mainostamiselta?
Ei minustakaan, ihan muita nimiä tuohon koitetaan tuputtaa mutta ei resonoi. Ei resonoi. Sitä saa vapaasti mainita miten vaan paljon muitakin nimiä mutta kun ei ole niistä mitään apua ollut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei minustakaan, ihan muita nimiä tuohon koitetaan tuputtaa mutta ei resonoi. Ei resonoi. Sitä saa vapaasti mainita miten vaan paljon muitakin nimiä mutta kun ei ole niistä mitään apua ollut.
Heh, tää koko palsta on täynnä erästä "you know who...."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh, tää koko palsta on täynnä erästä "you know who...."
Ketä pitäisi olla? Eräät tai paremmin eräs, "you know who...." pyörii täällä kiukkuamassa että kun nykypäivän niin monien mielestä parasta näkijää kehutaan, niin eipä kukaan osaa parempaakaan esittää?
Mitä nyt olen noita lukenut ja mistä itsellänikin kokemuksia, niin eipä voi oikein samana päivänä puhua.
Jos hän on sinulle eston laittanut etkä saa aikaa niin anna meidän muiden häntä kehua ja yliistää, kun kerran haluamme. Minäkin olen ainakin kahteen eri ketjuun hänestä kokemukseni laittanut.
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1176096Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334217- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582120Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441892- 1441819
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579