2 päivän piriputken jälkeen tuli tähän asti pahimmat laskutilat. Yritin saada nukuttua oksatsepaamilla, mutta ilmeisesti siihenkin on noussut joku toleranssi. Pyörin sitten levottomana kämpässäni, aina välillä lysähdin maahan itkemään, siis tyypillisiä depressio-oireita vain oli.
Ajatuksilta ei saanut rauhaa, päätä kuumotti ja verisuonet sykkivät, pienikin ääni (seinärakenteet narahteli jne.) riitti laukaisemaan hirveän adrenaliinipurkauksen. Jossain vaiheessa tuli mieleen että jos puhelin soisi, pää räjähtäisi varmasti, joten eliminoin sentään sen vaaran. Tuntui ettei sisällä voi hengittää, mutta ulkona ei ainakaan olisi hengissä selvinnyt, liikaa ärsykkeitä.. pelkkä sisälle kantautuva metelikin ahdisti tarpeeksi. Yritin sulkea korviani siltä, alkoi pelottamaan että se meteli vain kasvaisi kuunnellessa ja tulisi lopulta sisälle.
Kaaduin vain lattialle, peitin silmät kun pienikin valo tuntui laukaisevan migreenin, makasin vain ja itkeskelin. Koko päivä oli samaa paskaa. Hirveä vitutus, ahdistus ja turhaannus. Toisaalta on ollut tuollaisia samanlaisia kohtauksia joskus aiemmin, siis ei mitään laskuja vaan sairastin vakavaa masennusta. Tuli silloin useamman kerran herättyä hirveässä tokkurassa lähemmäs litran verta menettäneenä, nyt sentään selvisin kunnialla ilman mitään isompia silpomisia.. vieläkin vain on voimat poissa ja jatkuva ahdistus viikonlopun seurauksena.
Onko muilla laskenut kuinka pahasti, ja kuinka paljon olotilan surkeuteen vaikuttaa valmis masennus/ahdistushäiriö? Jos on masennuslääkityksellä, vaikuttavatko ne laskujenkin aikana..?
Ajatuksilta ei saanut rauhaa, päätä kuumotti ja verisuonet sykkivät, pienikin ääni (seinärakenteet narahteli jne.) riitti laukaisemaan hirveän adrenaliinipurkauksen. Jossain vaiheessa tuli mieleen että jos puhelin soisi, pää räjähtäisi varmasti, joten eliminoin sentään sen vaaran. Tuntui ettei sisällä voi hengittää, mutta ulkona ei ainakaan olisi hengissä selvinnyt, liikaa ärsykkeitä.. pelkkä sisälle kantautuva metelikin ahdisti tarpeeksi. Yritin sulkea korviani siltä, alkoi pelottamaan että se meteli vain kasvaisi kuunnellessa ja tulisi lopulta sisälle.
Kaaduin vain lattialle, peitin silmät kun pienikin valo tuntui laukaisevan migreenin, makasin vain ja itkeskelin. Koko päivä oli samaa paskaa. Hirveä vitutus, ahdistus ja turhaannus. Toisaalta on ollut tuollaisia samanlaisia kohtauksia joskus aiemmin, siis ei mitään laskuja vaan sairastin vakavaa masennusta. Tuli silloin useamman kerran herättyä hirveässä tokkurassa lähemmäs litran verta menettäneenä, nyt sentään selvisin kunnialla ilman mitään isompia silpomisia.. vieläkin vain on voimat poissa ja jatkuva ahdistus viikonlopun seurauksena.
Onko muilla laskenut kuinka pahasti, ja kuinka paljon olotilan surkeuteen vaikuttaa valmis masennus/ahdistushäiriö? Jos on masennuslääkityksellä, vaikuttavatko ne laskujenkin aikana..?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Pahat on seuraavalla kerralla henki lähtee.
Että viina on viisasten juoma...sama pätee aineisiinkin, pitää osata ottaa oikein ja kohtuudella, ettei käy noin...
Koita selviytyä...
tuo kuullostaa aika uskomattomalta.tai sitten olet todella jollakin tapaa (fyysisesti? psyykkisesti?)yksilö jolle piri ei sovi
että piri on aine joka ei sinulle sovi..
taidat olla henkisesti niin "heikoilla" että sinun kannattaisi jättää mielenterveytesi vuoksi vastaavat pirikuurit sikseen...
itselläni oli myös tossa viikonloppuna muutaman päivän pirikuuri(hieman sauhua ja essoja päälle)
nukuttua en saanut ja fyysisesti olin sen jälkeen aika heikossa kunnossa....muuten ok.
pahimmat laskut mulle tulee aina piristä jos muihin aineisiin vertaa mitä olen kokeillut....
Aikas reippaat on laskut. Itse on just ton takii pirin jättänyt - laskut on liian suuret. Kokkeli sopii paremmin ja efedriini jos ihan piristettä kaipaa.
Laskeutuminen on taidetta kuten frendini sanoo. Ykkösistä tulee alas kerralla mutta jos pidempään ni portaittain.
Masennuslääkitys jelppii, mutta itse masennus toki vaikuttaa ja laskut on kuvailemasi kaltaiset.
Tuu ens kerralla alas pikkuhiljaa, telemarkilla =)
Kokkeli on Suomessa vaan niin helvetin kallista ja heikkolaatuista ja sitä joutuu ryystämään vähän väliä että vaikutus pysyy.
Kallistahan tuo, mutta käyttö tulee saman hintaiseksi pirin kanssa suunnilleen. Täytyy vaan löytää luotettava ostopaikka.
Kokkeli on turhan kallista.
Mulla on pirilaskut olleet yleensä n. 5 päivää kestävää masennusta ja huonovointisuutta, syyllisyyden tunteita yms. En ole ikinä ihan noin rankkoja laskuja kokenut mutta minä olenkin masennuslääkityksellä. Toisaalta voin sanoa sinulle että pahimmissa pirilaskuissa unen saamiseksi ei bentsot riitä. Täytyy ottaa joku väsyttävä neurolepti (Levozin, Sparine) mutta sitä ei kannata ottaa pirin nauttimista seuraavana yönä, koska silloin laskut ovat vain pahempia, ainakin minulla. Seuraavina päivinä: päivällä Diapamia/Oxepamia, yöksi Levozin/Sparine ja iltaisin vaikka rentouttamaan pari pulloa olutta.
Kyllä se valmis masennus vaikuttaa. Olin pitkän aikaa masentunu jätetyks tulemisesta, joka oli aivan pientä kaikkeen muuhun paskaan nähden. Kaiken lisäks kaikki paska tapahtu samalla viikolla. No mäpä hölmönä aattelin että vedän viikonloppuna pääni täyteen alkoholijuomia ja niin teinkin. Olin oikein elämäni kännis. Jossai vaihees vähän selvisin, mutta olo oli muuten aivan vitusta. Aattelin että pirillä saan taas elämän kukoistaan, vaikka tiesin tasan tarkkaa et seuraava päivä on sietämätön. Ja vitut siitä.. ei muuta kun pirtsakkaa nassuun ja yks esso vielä kakun koristeex ja tulikin sit otettuu reilusti. Olihan se ihan saatanan kivaa siihen asti kun sitä kesti. Heti kun aloin havaitteen ensimmäisiä laskujen merkkejä menin aivan paniikkiin. Tuijotin varmaan puolituntii ikkunasta pihalla olevaa puuta, pureskelin kun pikkukakara kynsiäni ja mietin mitä helvettii nyt oikein teen. Tiesin mitä oli edessä enkä vaan halunnu uskoo sitä. Jalat ja naama alko tekeen pakonomasia liikkeitä enkä saanu sormiani olleenkaan suoristettuu. Epäilin koko ajan kaikkee, että kaikki ihmiset vihaa mua, porasin ja porasin. Olin melki varma etten kestä kaikkee. Hoin vaan itelleni että tapan itteni. Kun tuntu vaan siltä ettei mitää ulospääsyy ollu. Inhosin itteeni enkä voinu ees kattoo itteeni peilistä. Kuvittelin jotain et mua pitäs kax äijää nussia molemmista suunnista niin että tekee ihan vitun kipeetä.. voi saatana. Sen jälkeen vaan hakkasin käsillä päätäni ja revin hiuksiani.. syytin vaan itteeni siitä että kaikki oli päin hevon persettä. Välillä rauhotuin ja yritin miettii asioita järkevästi. Olin vaan että itken jos itkettää. Jossain vaiheessa sain itteni kokonaan rauhotettuu.. uni ei tullu, mutta olin joten kuten ok. Seuraavana päivänä sain itteni lähteen lenkille. Hidasta se oli mutta ulkoilma piristi. Nyt kaikki on oikeestaan hyvin.. ainut asia on se että kaipaan sitä miestä edelleen, mutta päivä kerrallaan.. vaan aika parantaa. Pirtsakka on kyl sellasta että en sitä paljoo käytä mutta en osaa siitä kieltäytyäkkään ja nykyään tuntuu et sitä on jokapaikas tyrkyllä. Mun on niin helvetin vaikee sanoo ei.
Miten kauas ihminen voi vieraantua omasta itsestään? Tämä jäi päällimmäiseksi kysymykseksi mieleen pyörimään kun lueskelin tämän ketjun viestejä.
Otetaan erilaisia kemikaaleja että tuntuisi paremmalta kuin tavallisesti, sitten otetaan toisia kemikaaleja, ettei tuntuisi niin pahalta kun ne ensimmäiset kemikaalit lakkaavat vaikuttamasta. Elämää ei säätele enää ihminen itse, vaan todellisen vallan saavat mitä moninaisimmat lääke- ja huumausaineet.
Tämän ketjun kirjoittajien kuvaukset ovat minusta hyvin järkyttävää luettavaa. Vielä järkyttävämmäksi jutut tekee se, että niiden kirjoittajille nuo kokemukset tuntuvat olevan arkipäivää, he tuntuvat tavallaan olevan "alistuneita kohtaloonsa". Monella on kaiken lisäksi ihan lääkärin diagnosoima masennus. Pirilläkö se parantuu?
Jos ihminen pumppaa itsensä noin täyteen aineita, jotka eivät ihmiskehoon luonnostaan kuulu, ei todellakaan ole mikään ihme, ettei pää eikä keho sitä kestä. Miksi ihmeessä ei ymmärretä sitä yksinkertaista asiaa, että ihmiskeho osaa tuottaa mielipahantunteiden lisäksi MYÖS mielihyväntunteita ihan itse, jos sille vain annetaan mahdollisuus? Onko tämä yhteiskunta jo niin lääkekeskeinen, että kuvitellaan jopa TUNTEIDEN tulevan jostain ulkopuolelta: kunhan vain nappaan tuosta vähän sitä tai tätä, niin sitten...
Oletteko, rakkaat ihmiset, koskaan kokeneet sitä ihanaa vapauden tunnetta, kun huomaa pystyvänsä ITSE vaikuttamaan omiin tunnetiloihinsa ihan pelkästään ajatuksiaan ja asenteitaan muuttamalla? (Jos nyt ajattelette, että höpisen omiani enkä ymmärrä tilannettanne koska en ole kokenut masennusta tms., on kyse juuri tästä. Ette ehkä ota ajatusta vastaan omien ennakkokäsitystenne takia. Jokainen ihminen kykenee vaikuttamaan ajatuksiinsa ja sitä kautta tunteisiinsa, jos haluaa.) Kirjallisuuttakin tästä on pilvin pimein, netistäkin löytynee vaikkapa hakusanoilla positiivinen/myönteinen ajattelu, luova visualisointi, itsehypnoosi, mielenhallinta. Tai esim. nimillä Wayne W. Dyer, Annastina Vrethammar, Louise L. Hay, Pasi Koivunen, Shakti Gawain.
Ihminen on ihmeellinen olento.
En valitettavasti ole kokenut. Olen kokeillut kaikennäköistä pyöräilystä, skimba, salista (15vuotta harrastin) extreme-lajeihin (dh, sukellus, laskuvarjohyppy yms) Eivät ne minussa juuri endorfiiniä tuota vaikka joskus mennään fysiikan rajoille (repeytymiä, katkenneita luita)
Minulla on diagnosoitu vakava masennus maustettuna suicidialla ja anhedonialla. Pitkään olen sen kanssa yrittänyt olla ja kärvistellä terapiassa, sairaalassa, avohoidossa, lääkkeillä.
Kun ei niin ei, aloin lukea kemiaa ja fysiologiaa ihan löytääkseni onnen kemiallisista yhdisteistä, elämän kemiaa...
Olen ihan läsnä itseni kanssa ja sinut, joskus jopa onnellinen näin. Pitkäikäinen? no tuskin rasittavat aikas paljon elimistöä nämä mömmöt, on alkanu sisäelimet pikkuhiljaa brakaa.