NaapuriVaino!! Onko perustuslaki kumottu?

Anonyymi-ap

Olen kummissani tästä tilanteestani.
Naapurini kahdessa asunnossa ovat asuneet vuokrahuomneistossani 3vuotta ja 3kk (aika jonka olen huomannut) muutin 2016 tähän.
Kuuntelen kiusaamiista ja hienoja ihmisoikeus keskusteluja,, ihmeissäni!
Nämä eivät ole toteutuneet minun kohdallani. Ei sinnepäinkääm.
Kuuntelen naapuripariskunnan keskusteluja jonkun" kanssa että mitä minulle nyt pitäisi tehdä. Rikosilmoitusta täyttäessäni naapurini meuhkasivat reaaliajassa mukana!!!!
toukokuussa tein sen eikä aiheuttanut edes esitutkintaa,, kaksi poliisia uskoivat tämän pariskunnan minusta valehtelevia tietoja. Eivätkä tulleet edes kyselemään
omaa näkökantaani.
Oikeusvaltioko ?
Ei ainakaan minulle. En omaa rikosrekisteriä, enkä ole syyllistynyt mihinkään
rikolliseen toimintaan, mutta en saa mitään apua näiden terroristien vainoamiseen.
Se ei ole mitään silloin tällöin tapahtuvaa ,, ei sinnepäinkään, vaan joka päivä ja yö hälytystila. Heti kun nousen ylös nousee yläkerran nuooriso jengin herra myös, sinne kokoontuu sakkia seuraamaan reaaliajassa toimiani.
Kuinka tuo on mahdollista?
HE OVAT TÄYSIN HILJAA KOKO AJAN
MITÄÄN LAITETTA EI OLE PÄÄLLÄ, ELI KUUNTELEMALLA, OVAT URKKINEET 6V AIKANA SELVILLE PUHEISTANI KAIKEN
Nyt vaan on niin etten kylläkään terveystietojani ole antanut heille vaan vaivoistani ja kenties roskistani etsineet minun tietojani lääkkitäni ym, ja olenhan kaikenlaista keskustellut tässä, ei kuitenkaan totta aina.
TV 2kpl jouduin antamaan pois koska lähiverkko tai mikä liekään minkä kautta tähän päivään asti jatkunut vaino perustuu.
NYTKIN PARISKUNNAN UKKO KAILOTTAA SEINÄN TAKANA JA SELITTÄÄ MITÄ TEEN!!
Mistä voin saada apua ?
Imatran poliisi ei välitä. Heistä pari sain kutsumalla käymään luonani.
Ei tarvinnutkaan selitellä mitään, Suurin piirtein sanoivat et olen HULLU
Ja jos en lopeta he vievät lataamoon (tervkeskus)
Eli naapurien informaatio riittikin eikä minulta kyseltykään mitään.
Olen tosi ymmälläni
Ei omassa kodissaan saa enää elää
5-10 vastaan yksi eläkeukko 66vuotias Joka elelee omissa oloissaan ja on HELPPO KOHDE.
Kuolemaani toivovat olen senkin todennut jo monasti
Kirjoitin kun on aiheelklista kysyä
MISSÄ ON LAKI MISSÄ OIKEUS MISSÄ APU
RIKOLLISET OVATKIN SUURIA HERROJA, JOITA POLIISIKIN PELKÄÄ.
Saatananpalvontaa harjoitetaan avoimesti, yläkerrassa.
Näiden poruhkoiden
Motiivi toimintaan on USKONI JUMALAAN

2

717

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Et ole ainoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe