Persuvaltuutetut kuin kusi sukassa Kajaanissa

Niinpä en äänestä kainuulaista ehdokasta tulevassa eduskuntavaalissa.
Piste.
72824
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Niillä menee aika siihen kun pitää keskenään tapella siitä kuka on kovin, naurettavaa sakki, kuinka tuollaisille voi antaa mitään luottamustehtäviä

Äänestä
  • Juuri noin.
    Jos persut osasivat politiikan teon todella niin puolueella olisi hyvä tulevaisuus.
    Nyt mustamaalataan oman puolueen ehdokkaita härskisti.
    Varsinkin kannattajat näillä sivuilla ovat unohtaneet tai eivät tiedä, että kansanedustaja edustaa tasapuolisesti koko kansaa eikä vain Kainuuta.
    Toinen asia mihin kiinnitän huomiota on sellainen, että kannattajat näillä sivuilla yrittävät itse tehdä politiikkaa joka ei välttämättä ole puolueen johdon tahto.
    Luulen, että Purra ja kumppanit kauhulla odottavat mitä ulostuloja näiltä kylä politiikoilta tulee.
    Annetaan edustajien itse kilpailla omilla ehdoilla paikasta edustajaksi.

    Äänestä

  • Eikös ne nykypersut ja expersut juuri tapelleet Porissa? Olikohan vasarat jääneet kotiin kun ei tullut pahoja vammoja. Saas nähdä koska tapahtuu pahempaa. Persu on persulle susi.

    Äänestä

  • Suomen nuoriso erotkaa armeijasta ,teidät on jo kirjattu naton sotiin.
    Ei kannata lähtee naton miinanpolkijaksi.

    Äänestä

Kajaanin valtuustossa perussuomalaiset ovat toiseksi suurin puolue (11 valtuutettua).
Näistä valtuutetuista vain kaksi on niitä, joiden vuoksi meno ulospäin näyttää sekaiselta. Muut valtuutetut näyttävät olevan "tolokkua porukkaa".
Valitettavasti nämä kaksi häirikkövaltuutettua ovat saaneet kahmittua itselleen näkyvät ja vaikuttavat paikat ja näin pystyvät tekemään suurta vahinkoa koko porukalle. Mutta totuus on se, että aika korjaa tämänkin - on vain jonkin aikaa kestettävä tätä piinaa.

Äänestä
  • Saman olen huomannut minäkin. Kaksi häirikköä, EA ja PaKi, ovat ne, joitten vuoksi koko homma näyttää sekopäisten touhulta. Näkyy olevan niin, että kun on tarpeeksi häikäilemätön ja keinoja kaihtamaton, sekä pelaa keskenään yhteen, niin pääsee pitkälle. Mutta kyllä siihen ajan kanssa tulee loppu.

    Äänestä

  • Voipa ollakin näin että kaks pökälettä pilaa maineen, mutta kyllä niillä molemmilla on siellä myös kannattajajoukko eli pökälettä on enemmänkin seassa. Aika voi korjata tuon mutta se vie pitkään ja entä jos tulee uusia räyhääjiä tai julkisesti itsensä munaavia juoppoja ja möläyttelijöitä??

    Äänestä

  • PERSUT RULAA YLIVOIMAISEEN VOITTOON. HAMENIEKAT EIVÄT JUHLI..

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    PERSUT RULAA YLIVOIMAISEEN VOITTOON. HAMENIEKAT EIVÄT JUHLI..

    Eikö Purrallakin ole aina hame päällä?
    Laskitko hänetkin joukkoon mukaan?
    Siitä ylivoimaisesta voitosta vielä sen verran mainitsen, että sama vaikka tapahtuu niin tuskien taival on persuilla päästä päättämään asioista ja jos päästäänkin niin takki kääntyy kokoomuksen kanssa varmasti.
    On siinä selittämistä äänestäjille miksi otetaan tuhansia töihin ulkomailta ja miksi ilmasto sopimukset maksavat veronmaksajille sekä miksi polttoaine verotusta ei lasketa.

    Äänestä

  • Ihmetyttää kajaanilaiset. Kepulandiasta siirrytään persulandiaan. Ilmankos Kainuu on jokin takamaa helsinkiläisten mielikuvissa.
    Kaikkien valtuutettujen pitää olla "tolkkua porukkaa". Ei mene läpi selitys, että vain kaksi on hurlumhei.

    Äänestä

Onko Esa ehdolla?

Äänestä

Äidilläs oli kusi sukassa, kun sinut tulosti sukkahousuissa, nähtävästi.

Äänestä
  • No niin. Asiaan, persut vaikuttaa olevan ainoa puolue joka on suomenkielisten suomalaisten puolella pakkoruotsitusta vastaa. Se, että kannattaako heidän mennä hallitukseen vaalien jälkeen ja ottaa tämän tyttöhallinon velkataakka kantaakseen, on toinen juttu. Persujen pelastus on pakko- ja virkamiesruotsin poistaminen. Muuten en näe tulevaisuutta persuille, näin sekataloutta kannavalle. Ääneni persuille vaaleissa. Ruotsi on kusettanut Suomea koko kirjoitetun historian ajan ja tulee kusettamaan edelleen nykyisen pressamme johdolla. Venäjää on saatu aina pelätä, mutta sieltä tuli itsenäisyys. Itsenäisyys, joka nosti elintasomme muiden Pohjoismaiden rinnalle Kekkosen johdolla, kunnes Kokoomus ja SDP, RKPn johdolla ja pakko- ja virkamiesruotsin avulla onnistuneesti tuhosivat. Se on tätä päivää ja onnellinen kansa kiittää ruotsalaismedian johdossa. Markka.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    No niin. Asiaan, persut vaikuttaa olevan ainoa puolue joka on suomenkielisten suomalaisten puolella pakkoruotsitusta vastaa. Se, että kannattaako heidän mennä hallitukseen vaalien jälkeen ja ottaa tämän tyttöhallinon velkataakka kantaakseen, on toinen juttu. Persujen pelastus on pakko- ja virkamiesruotsin poistaminen. Muuten en näe tulevaisuutta persuille, näin sekataloutta kannavalle. Ääneni persuille vaaleissa. Ruotsi on kusettanut Suomea koko kirjoitetun historian ajan ja tulee kusettamaan edelleen nykyisen pressamme johdolla. Venäjää on saatu aina pelätä, mutta sieltä tuli itsenäisyys. Itsenäisyys, joka nosti elintasomme muiden Pohjoismaiden rinnalle Kekkosen johdolla, kunnes Kokoomus ja SDP, RKPn johdolla ja pakko- ja virkamiesruotsin avulla onnistuneesti tuhosivat. Se on tätä päivää ja onnellinen kansa kiittää ruotsalaismedian johdossa. Markka.

    Tuohon lisäisin, että Suomi olisi nyt Natossa, Viron Latvian ja Liettuann rinnalla, omistaisi kaasua ja öljyä koko Euroopalle, Saimaankanavan, Karjalan, Jäämeren sataman kaloineen, lyhyen meritien Aasiaan koillisväylän kautta, mm. Amerikan tuella. Tämä kaikki ilman SDPtä, kykypuolue Kokoomusta ja RKPtä, puolueita ketkä tarkoituksella tuhoavat suomenkielistä kulttuuria.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    No siinä oli sysimustan natsipellen päiväuni.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    No siinä oli sysimustan natsipellen päiväuni.

    Mitä muuta Pietariin kuuluu? Sujuuko Ukrainan vapautus natseista hyvin?

    Äänestä

  • Joko täytit 12 vuotta, sillä tämmöstä teksiä kuuluu yleen tuon ikäisten lärvistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    No niin. Asiaan, persut vaikuttaa olevan ainoa puolue joka on suomenkielisten suomalaisten puolella pakkoruotsitusta vastaa. Se, että kannattaako heidän mennä hallitukseen vaalien jälkeen ja ottaa tämän tyttöhallinon velkataakka kantaakseen, on toinen juttu. Persujen pelastus on pakko- ja virkamiesruotsin poistaminen. Muuten en näe tulevaisuutta persuille, näin sekataloutta kannavalle. Ääneni persuille vaaleissa. Ruotsi on kusettanut Suomea koko kirjoitetun historian ajan ja tulee kusettamaan edelleen nykyisen pressamme johdolla. Venäjää on saatu aina pelätä, mutta sieltä tuli itsenäisyys. Itsenäisyys, joka nosti elintasomme muiden Pohjoismaiden rinnalle Kekkosen johdolla, kunnes Kokoomus ja SDP, RKPn johdolla ja pakko- ja virkamiesruotsin avulla onnistuneesti tuhosivat. Se on tätä päivää ja onnellinen kansa kiittää ruotsalaismedian johdossa. Markka.

    "...tyttöhallinon velkataakka kantaakseen, on toinen juttu. Persujen pelastus on pakko- ja virkamiesruotsin poistaminen". Tyypillistä persujen äijäsanailua. Ilmankos muut puolueet karttavat persuja.
    Eipä silti. Joku Kokoomuksen naisten piiri keksi nykyhallitukselle haukkumanimen "huulipunahallitus".
    Ainakin "tyttöhallinto" on parantanut huippuunsa työllisyystilanteen. Kainuussakin on työvoimapula. Transtechin tuotanto tökkii. Sossun veteraaneja on liikaa.

    Äänestä

Monoloogikirjoittelija aloitti taas saman rikkinäisen levyn veivaamisen uudessa aloituksessa. Surkea tapaus.

Äänestä

  • Eipä ole yhtään aloitusta tarvinnut kirjoittaa! Eiköhän täällä ole aika monta monologia, näin minä tiedän.
    Sinä uskottelet itsellesi, että ei olisi muita. Niinkö luulet olevasi arvokas, että mahtuu vain yksi ?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Eipä ole yhtään aloitusta tarvinnut kirjoittaa! Eiköhän täällä ole aika monta monologia, näin minä tiedän.
    Sinä uskottelet itsellesi, että ei olisi muita. Niinkö luulet olevasi arvokas, että mahtuu vain yksi ?

    Mistähän löytyisi s24 palsta missä sinä persuja vainoava luots i et maalittaisi persuja luotsinpestin suojista??

    Äänestä

  • Kuka mahtaa olla tuon aloitteen laittaja, otappa selvää!

    Äänestä

joku näkyy väittävän että kajaanin valtuustossa on muka 11 persua?
onko tosi?
mitä ne on tehnyt siellä?
olleet kepujen ja vihervassareiden kynnysmattona?
Kainuun persut, Tabula rasa, persukartalla.

Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Valtuuston tekemiset voit katsella tuolta. Kajaanin puolesta on tehty töitä erinomaisen puheenjohtajan ohjauksella https://kajaani.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginvaltuusto
    Toki töitä tehdään kokousten ulkopuolella vielä enemmän.

    Kyllä. Olen kuullut että näitä seurataan paljon ympäri Suomen ja kehuja tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kyllä. Olen kuullut että näitä seurataan paljon ympäri Suomen ja kehuja tulee.

    Minä reissaan virkani puolesta ympäri Suomea ja en ole kehuja kuullut. Päinvastoin. Puheenjohtajasta voidaan olla monta mieltä, mutta edellinen pj oli hyvä siinä pestissä. Nykyisestä mieluummin vaikenen. Kainuun Sanomissa pj oli kirjoitellut jotain metsäjuttuja. Jäin miettimään kun samassa lehdessä oli Markku Ollikaisen kirjoitus ja siinä oli tutkittua tietoa, joka erosi pj:n hapatuksesta. Ei pitäisi luulla itsestään liikoja metsä- ja suoasioissa, jos ukko on entinen metsuri ja itsellä ei ole mitään koulutusta alalle. No, jokainen taaplaa tyylillään...

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Sulla on sarkasmikin hukassa, virheällä, heh....

    Eila Aavakare on johtavissa tehtävissä mm. Metsäneuvostossa. Ei sinne marjanpoimijoita valita.
    https://www.metsakeskus.fi/fi/metsan-kaytto-ja-omistus/alueelliset-metsaohjelmat/maakunnalliset-metsaneuvostot

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Heh, heh ja koulutusta ei minkäänlaista. Voi olla niin, että ei kuusta männystä erota ja silti voi olla vaikka minkälaisessa neuvostossa, kun on kepulikonsteilla sinne itsensä hivuttanut. No, jokainen toimii oman vakaumuksen ja rehellisyytensä nimissä ja se heille suotakoon. Minä vaadin vankkaa metsäpuolen koulutusta, ja sen jälkeen voidaan keskustella metsään liittyvistä asioista. - muuten ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Sulla on sarkasmikin hukassa, virheällä, heh....

    En ole vihreä, enkä mitään muutakaan väriä. Onneksi!

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Minä reissaan virkani puolesta ympäri Suomea ja en ole kehuja kuullut. Päinvastoin. Puheenjohtajasta voidaan olla monta mieltä, mutta edellinen pj oli hyvä siinä pestissä. Nykyisestä mieluummin vaikenen. Kainuun Sanomissa pj oli kirjoitellut jotain metsäjuttuja. Jäin miettimään kun samassa lehdessä oli Markku Ollikaisen kirjoitus ja siinä oli tutkittua tietoa, joka erosi pj:n hapatuksesta. Ei pitäisi luulla itsestään liikoja metsä- ja suoasioissa, jos ukko on entinen metsuri ja itsellä ei ole mitään koulutusta alalle. No, jokainen taaplaa tyylillään...

    Markku Ollikainen on viherpiipertäjä ja taitaa olla myös sexpon miehiä, joka on tullut tällä vaalikaudella todella kalliiksi Suomelle ja sen kansalaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Heh, heh ja koulutusta ei minkäänlaista. Voi olla niin, että ei kuusta männystä erota ja silti voi olla vaikka minkälaisessa neuvostossa, kun on kepulikonsteilla sinne itsensä hivuttanut. No, jokainen toimii oman vakaumuksen ja rehellisyytensä nimissä ja se heille suotakoon. Minä vaadin vankkaa metsäpuolen koulutusta, ja sen jälkeen voidaan keskustella metsään liittyvistä asioista. - muuten ei.

    " Laissa sanotaan, että metsäneuvostojen jäsenten on edustettava laaja-alaisesti maakunnan metsään perustuvien elinkeinojen kehittämisen kannalta keskeistä asiantuntemusta. "

    meinaatko, että Metsäneuvosto rikkoo lakia, kun varapj on Aavakare?

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Markku Ollikainen on viherpiipertäjä ja taitaa olla myös sexpon miehiä, joka on tullut tällä vaalikaudella todella kalliiksi Suomelle ja sen kansalaisille.

    Vihreä Ollikainen metsäguru? Hah!

    Parempi (Martti)guru löytyy lähempää
    " Metsän kuutiointi saatava oppiaineeksi peruskouluun "

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    " Laissa sanotaan, että metsäneuvostojen jäsenten on edustettava laaja-alaisesti maakunnan metsään perustuvien elinkeinojen kehittämisen kannalta keskeistä asiantuntemusta. "

    meinaatko, että Metsäneuvosto rikkoo lakia, kun varapj on Aavakare?

    Heh, heh...

    Kuka valvoo, että lain pykälät täyttyvät? Ei kukaan. Kun kerran on saanut ison, paskaisen pottuvarpaansa vaikkapa kepulikonstilla oven rakoon, niin siellä on ja pysyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Eila Aavakare on johtavissa tehtävissä mm. Metsäneuvostossa. Ei sinne marjanpoimijoita valita.
    https://www.metsakeskus.fi/fi/metsan-kaytto-ja-omistus/alueelliset-metsaohjelmat/maakunnalliset-metsaneuvostot

    Oliko tämä yksi niistä luottamustoimista, johon muori pääsi poliittisin perustein? Muistaakseni sukupuolikiintiö ja joku valitus taisi olla kuvioissa mukana. Jos joskus pentuna on metsää istuttanut (kuten meistä useimmat) ei tee metsäasiantuntijaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Sanoi monologisti.

    Kyllä, tämä oli juuri se tapaus johon muori rynni valituksen kautta. Ei ole ikinä omistanut metsää niin että olisi sitä myös hoitanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Sanoi monologisti.

    Mitä se munalogisti visertää? Kevät alkaa olla, joten kai se panee visertelemään...

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kuka valvoo, että lain pykälät täyttyvät? Ei kukaan. Kun kerran on saanut ison, paskaisen pottuvarpaansa vaikkapa kepulikonstilla oven rakoon, niin siellä on ja pysyy.

    Maa- ja metsätalousministeriö asettaa neuvoston ja myös valvoo laillisuuden.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Sanoi monologisti.

    ja hiihteli etiäppäin

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Maa- ja metsätalousministeriö asettaa neuvoston ja myös valvoo laillisuuden.

    Joopa joo, mutta kun ne hyväveli- ja siskoverkostot ovat siellä ministeriössä asti...

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Joopa joo, mutta kun ne hyväveli- ja siskoverkostot ovat siellä ministeriössä asti...

    Menestyvällä poliitikolla tuleeekin olla verkostot kunnossa ja mahdollisimman laajat. Sillä tapaa politiikkaa hoidetaan, ei sitä koulussa opeteta. Suosittelen pienestä pitäen rakentamaan verkostoja, saattaa se koulussa kiusaamasi räkänokka tulla joskus isona päällikkönä päättämään asiastasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Minulla ei ole tapana rakennella kieroudella ja paikkansa pitämättömillä asioilla mitään verkostoja. Jos omat kyvyt ja koulutus eivät riitä, niin silloin se saa olla. Minä en osaa yhdistää kehenkään tuota "menestyvä poliitikko" ilmaisuasi, kun täällä puheena olevassa ei sellaista ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Sinulla on tapana vain kirjoittaa yhtä ja samaa maanista paskaa vuodesta ja päivästä toiseen suoli24 palstalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Sinulla on tapana vain kirjoittaa yhtä ja samaa maanista paskaa vuodesta ja päivästä toiseen suoli24 palstalle.

    Ole hyvä. Kirjoituksiani ei ole pakko lukea!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Markku Ollikainen on viherpiipertäjä ja taitaa olla myös sexpon miehiä, joka on tullut tällä vaalikaudella todella kalliiksi Suomelle ja sen kansalaisille.

    Markku Ollikainen voisi aloittaa päästöjen vähentämisen ensin itsestään niin se olisi suurin ympäristöteko.

    Äänestä

Hyvä päätös.

Äänestä

Okkonen onneton😎🤡

Äänestä

Cowboyhattu päähän

Äänestä
  • Kyllä.

    Äänestä

Voe saatana sano persujen sihteeri kun päissään penkkaan ajo

Äänestä
  • Eikö se tämä persujen sihteeri ajanut poliisilaitoksen edessä olevaan tolppaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Eikö se tämä persujen sihteeri ajanut poliisilaitoksen edessä olevaan tolppaan?

    Juu, ajoi. Onneksi henkilövahinkoja ei sattunut isompia, joten hommat jatkuu ja kortti kuivuu muutaman kuukauden.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Juu, ajoi. Onneksi henkilövahinkoja ei sattunut isompia, joten hommat jatkuu ja kortti kuivuu muutaman kuukauden.

    On hyvä, kun sentään sai pitää sihteeri/rahastonhoitajapaikkansa persuissa. Siinä puolueessa taitaa olla melkein kuin suositus, kun on jotain rikoksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    On hyvä, kun sentään sai pitää sihteeri/rahastonhoitajapaikkansa persuissa. Siinä puolueessa taitaa olla melkein kuin suositus, kun on jotain rikoksia.

    Joka puolueessa sama meininki, Antti Rinne pääsi jopa hetkeksi pääministeriksi iskulauseenaan "Rahaa on" - toisten taskuissa

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Joka puolueessa sama meininki, Antti Rinne pääsi jopa hetkeksi pääministeriksi iskulauseenaan "Rahaa on" - toisten taskuissa

    Kätemme on pitkä ja yltää toisten taskuihin helposti. Terv AR, demari jumalan armosta

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Joka puolueessa sama meininki, Antti Rinne pääsi jopa hetkeksi pääministeriksi iskulauseenaan "Rahaa on" - toisten taskuissa

    Rinteen lisäksi vielä herra Al tae.

    Äänestä

Olette kateellisia. Voi että. Miten kehtaatte katsoa itseänne peiliin.
Teiltä pitäisi ottaa äänioikeus pois.
Äänestän perussuomalaisia ja olen aina äänestänyt.
Hävetkää.
Teitä niin korpeaa kun toiset menestyvät ja tekevät uraa.

Äänestä
  • Viime vaaleissa et äänestänyt ollenkaan kun olit niin kännissä et sammuit sohvalle ja paskoit housusi.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Viime vaaleissa et äänestänyt ollenkaan kun olit niin kännissä et sammuit sohvalle ja paskoit housusi.

    Heh, ja sekin ääni oli pois persuilta.

    Äänestä

Jos paskarantu on persujen ura niin en ole kateellinen.

Äänestä
  • Paskarantu. Se on kepulaisten ja kommunistien ura.

    Äänestä

Riikka Purra on ihana ❤️

Äänestä
  • Niin on.

    Äänestä

  • Vaalipiirimme paras on Jenna Simula .

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Vaalipiirimme paras on Jenna Simula .

    Jenna js Saija❤️❤️

    Äänestä

Luulen kyllä että kusi sukassa on vihreillä, sdp, keskusta, rkp, vasemmistoliitto eli kommarit

Äänestä

Suomalaisen demokratian perusta on kaikkien kansalaisten äänioikeus tietyin edellytyksin.
Aloittaja saa äänestää ketä haluaa ja olla äänestämättä muita. Piste

Aloittajan on hyvä kuitenkin pohtia kuinka äänensä kanssa menetelee että hänen äänestämänsä henkilö noudattaisi samaa periaatetta ettei suostuisi kansanedustajana olemaan samassa hallituksessa Perussuomalasten kanssa.
Siihen ei valtettavasti aloittajan yhdellä käytettävissä olevalla äänellä voi vaikuttaa muuten kuin äänestämällä puoluetta joka on jo tässä vaiheessa poissulkenut yhteistyön Perussuomaisten kanssa.Tällainen puolue ei ole sitoutunut noudattamaan niitä lainsäädäntöjä jotka takaavat perustuslailliset oikeudet kaikille kansalasille.

Mikä on tämä puolue joka pitää sylkykuppina perustuslaillisia oikeuksia ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Niinpä en äänestä kainuulaista ehdokasta tulevassa eduskuntavaalissa.
Piste.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu