Todella pitkä ruokajono oli tänäänkin.

Mitäpäs jos hoidettaisiin asia kuntoon leikkaamalla tonnilla Hämeenlinnan virkamieskunnan palkkoja ja työllistettäisiin nämä köyhät?
62190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Miten kommentoi johtajakääpiö??

Äänestä
  • Itkee puumajassaan vihreiden kannatusta.

    Äänestä

Eikös ne koronatukirahat mennyt ylimääräisiin vapaapäiviin vai mitenkäh? Mutta muuten köyhät voisi työllistää muutamaksi tunniksi jonnekin. Työttömyyskorvauksenhan ei tarvitse edes vähentyä vaan sen pienen lisätulon saa vähän ku kaka på kaka mutta sillä saa ruokaa .Kyllä työtä varmaan kunnalta löytyy ihan järjellistäkin.Tahtotila on vain hyvin heikko koska virkamies on sellanen luovaton pökkelö.

Äänestä

Luottamushenkilöiltä ja muilta poliittisilta loisilta kokuspalkkiot ja kulukuorvaukset köyhille.

Äänestä

Sosiaalituen eteen töihin vaan. 12 € / h yhteiskuntapalveluksesta ja saa tehdä osa-aikaisesti, niin jää aikaa ryyppäämiseen ja perseen levittämiseen. Asiantuntijat ovat palkkansa ansainneet ja maksavat veronsa, eli turha jauhaa luuserin paskaa. Leipäjonot lopetetaan lopettamalla moiset jakelut.

Äänestä
  • Olet vain kateellinen.

    Äänestä

Valittajia auttaisi myös meno duuniin, jolloin voisi ostaa safkaa omilla rahoillaan.

Äänestä
  • Sulla auttaisi jos jostain löytyisi aivosiirre.

    Äänestä

  • Eikun se on kaikkien muiden syy, että ihminen ei ole missään vaiheessa elämäänsä ottanut vastuuta itsestään, vaan elää muiden rahoilla ja valittaa, että saa liian vähän.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eikun se on kaikkien muiden syy, että ihminen ei ole missään vaiheessa elämäänsä ottanut vastuuta itsestään, vaan elää muiden rahoilla ja valittaa, että saa liian vähän.

    kelan hallintoloista ituttaa

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eikun se on kaikkien muiden syy, että ihminen ei ole missään vaiheessa elämäänsä ottanut vastuuta itsestään, vaan elää muiden rahoilla ja valittaa, että saa liian vähän.

    Vähän kuin sairaanhoitajat ja muut verorahoista palkkansa saavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sulla auttaisi jos jostain löytyisi aivosiirre.

    Mee töeehin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Vähän kuin sairaanhoitajat ja muut verorahoista palkkansa saavat.

    He tekevät työtä palkkansa eteen. Et taida tietää, mitä se on.

    Äänestä

Nämä superluuserit tunnistaa valkoisista muovikasseista, joissa lukee vihreällä tekstillä Viadak tai jotain sellaista.

Äänestä

Mitä jos hoitaisit itse asiasi kuntoon, etkä ulkoistaisi ongelmiasi. Saatana että vituttaa tällaiset kitisijät. Itselläkin on ollut joskus vaikeaa, mutta siitä olen saanut syyttää itseäni enkä työtään tekeviä eri alojen ammattilaisia, joiden ansiosta olemme pohjoismainen hyvinvointivaltio. Menkää vaikka Afrikan aavikoille kokeilemaan, että miten pärjäätte todellisessa puutteessa.

Äänestä
  • Eikö se ole sun logiikkasi mukaan niidenkin oma syy. Silti sinne maksetaan kehitysapua.

    Äänestä

Toimeentulotuen perusosa riittää hyvin siihen, että vaikka tilaa sitä ruokaa kaupasta kotiinkuljetuksella. Ihan oma valinta se on olla siellä jonottamassa ilmaista ruokaa.

Äänestä
  • Uskomatonta propagandasontaa taas

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Uskomatonta propagandasontaa taas

    Olen kokopäivätöissä. Saan silti toimeentulotukea. Töihin ei pääse kuin omalla autolla kun työajat voi alkaa jo klo 4 aamulla. Tulos on pakko mennä hakemaan ruoka jonoista. Muutan mielelläni Sambiaan jos siellä pystyy hankkimaan ruokansa itse omalla työllään.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Olen kokopäivätöissä. Saan silti toimeentulotukea. Töihin ei pääse kuin omalla autolla kun työajat voi alkaa jo klo 4 aamulla. Tulos on pakko mennä hakemaan ruoka jonoista. Muutan mielelläni Sambiaan jos siellä pystyy hankkimaan ruokansa itse omalla työllään.

    Elämä on valintoja. Olet valinnut työsi ja asuinpaikkasi niin, että olet tuossa tilanteessa. Itse laskisin nopeasti 1 + 1 ja alkaisin ottaa määrätietoisia askeleita tilanteen muuttamiseksi. Kannattaa toimia ennen kuin vietät loppuelämäsi katkerana leipäjonossa ja suomi24:ssä kitisemässä. Joka tapauksessa arvostan sinua ja pyrkimyksiäsi, koska olet tärkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Eikös tuo tilanne muutu tosi helposti paremmaksi. Loparit.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Elämä on valintoja. Olet valinnut työsi ja asuinpaikkasi niin, että olet tuossa tilanteessa. Itse laskisin nopeasti 1 + 1 ja alkaisin ottaa määrätietoisia askeleita tilanteen muuttamiseksi. Kannattaa toimia ennen kuin vietät loppuelämäsi katkerana leipäjonossa ja suomi24:ssä kitisemässä. Joka tapauksessa arvostan sinua ja pyrkimyksiäsi, koska olet tärkeä.

    Onko siis olemassa myös töitä joihin mennään vaan huvin vuoksi eikä siksi että halutaan elättää itsensä? Vai mitä tuo väärin valittu työpaikka tarkoittaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Onko siis olemassa myös töitä joihin mennään vaan huvin vuoksi eikä siksi että halutaan elättää itsensä? Vai mitä tuo väärin valittu työpaikka tarkoittaa?

    Suomalaisen mediaanipalkka lienee 3300 € / kk. Jos sillä ei pärjää, niin jotain on vialla. Mieti itse, ei ole vaikeaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Suomalaisen mediaanipalkka lienee 3300 € / kk. Jos sillä ei pärjää, niin jotain on vialla. Mieti itse, ei ole vaikeaa.

    Entä jos ei ole keskiverto vaan jotenkin vammainen?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Elämä on valintoja. Olet valinnut työsi ja asuinpaikkasi niin, että olet tuossa tilanteessa. Itse laskisin nopeasti 1 + 1 ja alkaisin ottaa määrätietoisia askeleita tilanteen muuttamiseksi. Kannattaa toimia ennen kuin vietät loppuelämäsi katkerana leipäjonossa ja suomi24:ssä kitisemässä. Joka tapauksessa arvostan sinua ja pyrkimyksiäsi, koska olet tärkeä.

    Jokaista mediaanipalkkaduunia kohti on 100 - 5000 hakijaa. Sitten vingutaan kun joku tekee niitä matalapalkkaduuneja kun on pakko ja jos ei tee vingutaan että se makaa vaan kotona. Koita jo päättää.

    Imartelet itseäsi pelkällä sanahelinällä huonon omantunnon vaimentamiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Jokaista mediaanipalkkaduunia kohti on 100 - 5000 hakijaa. Sitten vingutaan kun joku tekee niitä matalapalkkaduuneja kun on pakko ja jos ei tee vingutaan että se makaa vaan kotona. Koita jo päättää.

    Matalien palkkojen nostaminen voisi auttaa? Suomessa on Euroopan huonoimmat palkat alakategoriassa verrattuna ostovoimaan. Toki ne tuloerot eivät siitä tykkäisi mutta olisi se tietysti askel pois YK: n orjatyökriteerien alta.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Imartelet itseäsi pelkällä sanahelinällä huonon omantunnon vaimentamiseksi.

    Painukaa sitten pummit sinne leipäjonoon. Tuolla asenteella olette sen ansainneet. Myötätuntoni loppui tähän ja minusta tuli juuri Kokoomuslainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Painukaa sitten pummit sinne leipäjonoon. Tuolla asenteella olette sen ansainneet. Myötätuntoni loppui tähän ja minusta tuli juuri Kokoomuslainen.

    No hyvä, sittenhän voit ostaa 20 eurolla monen viikon sapuskat! Kaikki ruokajonolaiset! Tulkaa kokooomuslaisiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    No hyvä, sittenhän voit ostaa 20 eurolla monen viikon sapuskat! Kaikki ruokajonolaiset! Tulkaa kokooomuslaisiksi.

    Suomi tunnetaan banaanivaltiona.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Painukaa sitten pummit sinne leipäjonoon. Tuolla asenteella olette sen ansainneet. Myötätuntoni loppui tähän ja minusta tuli juuri Kokoomuslainen.

    Mikä ihmeen myötätunto?

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Mikä ihmeen myötätunto?

    Vaalivalheiden perinteinen termi.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Painukaa sitten pummit sinne leipäjonoon. Tuolla asenteella olette sen ansainneet. Myötätuntoni loppui tähän ja minusta tuli juuri Kokoomuslainen.

    Orpo tekee sinustakin pummin kunhan pääsee valtaan saat sitten leipäjonossa odottaa että saisitko leivän vai syötkö petäjäistä joten pidä mölyt mahassa kommarin ahterin nuolijat

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Orpo tekee sinustakin pummin kunhan pääsee valtaan saat sitten leipäjonossa odottaa että saisitko leivän vai syötkö petäjäistä joten pidä mölyt mahassa kommarin ahterin nuolijat

    Kokoomuseliitissä on mukavaa. Persettäkään ei tarvitse pyyhkiä kun persut käy lipomassa puhtaaksi.

    Äänestä

Demarit ovat tuoneet näitä 4 tunnin ihmisorjia Suomeen ja kokoomus ja vihreät aikovat lisätä tätä massiivisesti.Eli kelan menot tulevat tulevaisuudessa räjähtämään.

Äänestä

Kylläpä taas jollain keittää kun kasvaneiden tuloerojen vaikutukset alkavat näkyä katukuvassa ja köyhäinavussa konkreettisesti.

Äänestä
  • Kaikille koulutus niin alipalkatut paskaduunit lakkaa olemasta ja kaikki elää hyvin?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kaikille koulutus niin alipalkatut paskaduunit lakkaa olemasta ja kaikki elää hyvin?

    Akateeminen työttömyys on ollut tosiasia jo vuosikymmeniä. Ne korkeastikoulutetut akateemiset ovat myös siivoamassa esim. tämä riihimäkeläinen sisäministeriön korkea virkamies en muista enää nimeä teki siivoustyötä välillä. Varmaan joutui hakemaan myös sossusta rahaa jos opintolainat puki päälle, ellei ollut sitten VALINNUT varakasta ukkoa vai mitä se yksi kirjoittaja täällä hoki. Elämänvalinnoista ja jostain New age-poluista.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kaikille koulutus niin alipalkatut paskaduunit lakkaa olemasta ja kaikki elää hyvin?

    Kyllä. Työväen puolustaja Filatov jaksaa tätä toitottaa ettei ilman koulutusta pärjää vaikka iteltäänkin jäi koulu kesken. Kaikille koulutus niin kaikki pärjää. Nerokasta.

    Äänestä

Valtio ei pysty työllistä kaikkia asukkeja ja muita hommia on vähän?🎩

Äänestä

Naisystäviään hakkaavia psykoosinippuja siellä jonossa ainakin on kovasti. Naisten kasvot usein lommolla ja mustina.

Äänestä
  • Köyhyys lisää muijien kitinää. Alle sadan ÄO lisää käsienkäyttöä ongelmatilanteissa.

    Äänestä

Suomessa on kuulemma työvoimapula. Siksipä ihmettelen suuresti miksei työnantajilla ole päivystystä ruokajonon päässä.

Äänestä
  • Eli ressukat pitäisi oikein jonosta hakea.

    Äänestä

  • Näinpä juuri. 70-luvulla ruotsalaist kävi hakemassa suomalaisia jopa syrjäseuduilta tehtaisiinsa. Suomessa jossa on huutava työvoimapula haetaan halpaduunareita kehitysmaista. Tosin en tiedä vaikuttaako se että ne maksaa työnantajalle 20 000 euroa siitä hyvästä ettäpääsee Suomeen. Siksi kokkeleiden mielestä se on hieno asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Eli ressukat pitäisi oikein jonosta hakea.

    No miksi ei. Vai odottaako työnantaja sukulaispojan syntymistä? On niin työvoimapula että.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    No miksi ei. Vai odottaako työnantaja sukulaispojan syntymistä? On niin työvoimapula että.

    Palkanmaksu heitä ituttaa.

    Äänestä

Filatov ei koulutusta? Oletkohan nyt ihan varma? Missä faktat?

Äänestä
  • Älykäs nainen ei tarvitse koulutusta ainoastaan oikean aatteen.

    Äänestä

  • Onhan Tarja sentään ylioppilas jos se joksikin koulutukseksi luetaan. Siihen se onkin sitten se ns. koulutus jäänytkin. Peukku pystyssä on siitä asti mennyt politiikan piireissä eteenpäin. Ensin demarinuorissa jne. jne.

    Äänestä

Tietääkseni yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta?

Äänestä

Kaapista saattaa ilmaantua mitä tahansa vatsan käydessä Jumalasta.

Äänestä
  • Vertaat Jumalaa pieruun?

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Vertaat Jumalaa pieruun?

    Sellaisia demulit on

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Vertaat Jumalaa pieruun?

    Eikö saisi?

    Äänestä

Tässä taas nähdään persujen sivistyksen taso.

Äänestä
  • Samoin kommareiden ja kaikkien muidenkin varsinkin sinun

    Äänestä

Onko Suomessa muka köyhiä?

Äänestä
  • No on. Hampaatkin mätänee suuhun. Ei ole varaa hoitaa.

    Äänestä

Ruokajakelu aiheuttaa niin paljon pahaa mieltä, että se on syytä lopettaa. Ei ole ihmisarvolle sopivaa jonotella vanhoja ruokia ja tottua ilmaiseen ateriaan. Toivottavasti poliitikot kuulevat nämä avunhuudot täältä ja kieltävät tämän kärsimyksen mitä ilmainen ruoka aiheuttaa.

Äänestä
  • Viherkhmerien ohjelmassa ainakin.

    Äänestä

"Tottua ilmaiseen ateriaan"
Ok, otetaan pois sitten kouluruokailu koska se selvästikin totuttaa ihmiset ilmaiseen ateriaan ja tulevaisuuden ruokajonolaiseksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitäpäs jos hoidettaisiin asia kuntoon leikkaamalla tonnilla Hämeenlinnan virkamieskunnan palkkoja ja työllistettäisiin nämä köyhät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu