Kohta 14-vuotias poikani pulskistuu. Hän ei ole vielä oikein lihava (160cm, 55 kg), mutta jos lihominen jatkuu nykyvauhtia, taitaa olla edessä kunnon lihavuus. Tiedän kyllä hyvin, millä konsteilla painoa hallitaan, ja poika on saanut terkkarilta neuvoja ja ohjeita. Emme ole kuitenkaan ryhtyneet oikein toimenpiteisiin, koska olen odottanut, että pituuskasvu korjaa asian itsestään. Nyt kuitenkin näyttää, että se ei auta. Haluaisin kuulla sellaisten vanhempien kokemuksia, jotka ovat yrittäneet laihduttaa lihavaa lasta, onnistuneesti tai epäonnistuen. Lähipiirissä on pari tapausta, ja tiedän että asia ei ole ollenkaan helppo.
Murkkuikäisen lihominen
Sawa
276194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Heissan!
Olen 28 nainen. Rupesin lihomaan kymmenen vuotta sitten aivan yllättäen vaikka ruokailu- ja liikuntatottumuksissani ei tapahtunut mielestäni muutoksia. Suunnilleen samantien äitini rupesi neuvomaan laihduttamisessa minua juuri mielestäni aikuistunutta tyttöä. Mitä enemmän painoa on tullut sitä suoremmaksi ja loukkaavammaksi äitini puhe käy. Ehdotuksia että taas pitäisi kesäksi laihduttaa yms. Tulos on se, että VIHAAAAAAAAAN äitiäni nykyään. Sen kyllä muistaa loppuiän, että ei äidilleen kelvannut sellaisena kun on. En usko, että välimme voivat enää korjaantua. Äitini on loukannut minua niin satoja ja satoja kertoja, että ei siinä anteeksipyynnöt enää auta. Ja pahinta on se, että jos yritän omasta halustani nykyään laihduttaa, äitini huomaa sen hetken päästä ja tekee asiasta teatterin: "hyvä, että vihdoin on mennyt oppi perille, vihdoin kuuntelet vanhempaasi yms." Vaikka äitini kommentti olisi vain yksinkertainen "hyvä juttu", sillä yhdellä lausumallaan sanalla äitini tekee minun omasta jutusta hänen juttunsa - ja laihduttamiseni kaatuu. En suostu antamaan äitini ymmärtää, että hän olisi saanut tahtonsa läpi. Tiedän, että käytökseni on tässä asiassa lapsellista mutta tunteeni ovat tunteeni enkä niitä järkisyin pysty muuttamaan. Olen luoteeltani herkkä ihminen ja äitini ei ole yhtään hienotunteinen vaan suorapuheinen besserwisser. Paha yhdistelmä. Laihtumiseni onnistuisi vain, jos muuttaisin esim. ulkomaille ja siellä laihduttaisin äidiltäni salaa. Ei ole yhtään helppo juttu, kun kyseessä on vielä teini-ikäinen lapsi.
Ja sitten se tärkein: laiduttaminen onnistuu vain oman motivaation avulla! Jos sitä ei ole, ei auta vaikka ympäristö kuinka solvaisi tai suosittelisi. Teininä maailma on vielä mustavalkoinen: en uskonut 20-vuotiaanakaan, että naistenlehtien laihdutusjutut jotenkin liittyisivät minuun. Kuvittelin, että "paino-ongelma" on vain niillä, jotka haluavat näyttää misseiltä ja tykkäävät lukea juuri niitä juttuja lehdistä, jotka ikään kuin tekevät itselleen siitä ongelman. Ei lihominen normaalipainoisia koske, vaikka siitähän se juuri alkaa.
Älä vain pakota lastasi. Siitä ei hyvää seuraa. Yritä keksiä joku ihmeen kiertotie, joka ei kuitenkaan vaikuta kieroilulta. Jos vaikka pienemmällä lapsellasi (jos sellainen on) on karkkipäivä kerran viikossa. Voisit ruveta kokkaamaan joka viikko eri teeman mukaan. Sitten kyselisit perheeltäsi, mikä oli parasta minkäkin viikon menussa. Yksi viikko voisi olla vauvanruoka viikko (puuroja usein ja vain yksi karkkipäivä). Sitten isä voisi vaikka "keksiä", että viikossa oli hyvää se, että karkkia sai vain yhtenä päivänä. Maistui paremmalta, kun sitä piti vähän odottaa.
Tai sitten vanhemmat voisivat ruveta harrastamaan jotain kivaa ulkona, jossa liikutaan. Rullaluistelua tai pihakorista, jopa ratsastusta. Sitten kertoisitte, kuinka oli taas kivaa pelata palloa, kun telkkarista ei tullut mitään hyvää. Ja katsotte, lähtevätkö lapset mukaan. Mitään ohjelmaa ei kannata ruveta suunnittelemaan, tyyliin tästä eteenpäin koko perhe kävelee sunnuntaisin. Kalskahtaa niin läpi.
Sen voi ihan helposti tehdä, että vanhemmat ruokaa ostavina päättävät, mitä ostetaan. Siis rupeatte vain tuomaan pelkkää light-limsaa tai kevytmehuja, kevytjugurtteja ja rasvatonta maitoa kaupasta. Ilman kysymistä tai ohjelmointia. Ja sitä juovat sitten kaikki perheessä eivät normaalikokiksia enää näy. Isäni teki näin minun ollessa teini. Valitimme äitini kanssa puoli vuotta, että taasko lightia ja isä vain kohautti hartioitaan että tjaa. Puolen vuoden päästä maku oli muuttunut niin, että normaalikokis yököttää.
Kaikki muutoksia ei pidä tehdä samaan aikaan, ettei taas paista suunnitelmat läpi. Teinit ovat niin taitavia lukemaan vanhempiaan kuin avointa kirjaa. Äläkä vain ikinä sano lastasi pulskaksi. Se syö rakkauden.
Toivottavasti mietinnöistäni edes joku toimii.
Tsemppiä vain!
Hieno vastaus, kiitos siitä. Olen itse ollut samoilla linjoilla, ja pyrkinyt välttämään sen esiintuomista, että lapsella on paino-ongelmia. Suutuin myös miehelleni, kun hän aluksi huomautteli pojalle vatsamakkaroista. Poikani syö mielestäni terveellisesti, ja hän on itse asiassa nykyään kasvissyöjä. Karkkia ja limsaakin kuluu vain vähän. Ongelma lähti liikkeelle pari vuotta sitten, kun olimme ulkomailla ja tuli syötyä paljon raskaita ruokia ravintoloissa. Lisäkilot tulivat silloin, eivät enää lähteneet vaan vain lisääntyivät. Ruoka-annokset ovat aikamoisia. Poika ei harrasta mitään liikuntaa, koska häntä kiinnostavat muut asiat - valitettavasti sellaiset, joissa pääasiassa istutaan. Olen ajatellut jutella pojan kanssa tästä vakavammin ja käydä läpi sen, mistä lihominen johtuu. Ajattelin kysyä, haluaako hän oikeasti hoikistua tai ainakin lopettaa lihomisen, ja selittää, että jos hän haluaa, niin hänen täytyy alkaa itse kiinnittää huomiota syömiseensä ja alkaa liikkumaan enemmän. En vain tiedä, onko mitään hyötyä keskustella vai pitäisikö vain yrittää vaivihkaa houkutella häntä liikkumaan.
Tuota noin. En osaa sanoa mitään viisasta. Pitää vain todeta, että onneksi minulla ei vielä ole lapsia.
Itsehän sinä parhaiten lapsesi tunnet. Jos tiedät hänen olevan tunneälykäs kaveri, on aivan sama, mitä teet - hän näkee jo kävelytyylistäsi, että aiot seuraavaksi puhua jostain vaikeasta. Ja varsinkin, kun terveydenhoitaja on jo harrastanut jonkinasteista moralisointia asiasta, hän voi arvata ihan mistä tahansa pikkumuutoksista, mistä tässä lopulta on kysymys, ja tuntea itsensä loukatuksi, hänen itsemääräämisoikeuttaan omaan vartaloonsa on loukattu, petetyksi (jos vihjailu tulee rivien välistä). Tai siitä voi syntyä vastareaktio: No nyt en ainakaan edes yritä, kun TOI sitä yrittää ehdottaa. Myös ruokailutilanteet voivat muuttua, tyyliin nyt äiti taas kiinnittää erityistä huomiota MINUN syömiseeni. Ja siitä vähäisestä ruoasta katotaa syömisen ilo.
Se, että lapsesi syö sinusta terveellisesti ja vähän karkkia yms. kertoo minusta viasta aineenvaihdunnassa. Vaikka tämä palsta on täynnä vähähiilihydraattisen ruoan vastustajia, mainitsen nyt kuitenkin sen, että VOI olla (ilmeisesti tutkimustuloksia ei ole riittävästi mutta käytännönnäyttöä paljonkin), että jotkut meistä ovat ns. hiilihydraattiherkkiä eli ruoansulatushormonit menevät liiasta hiilarimäärästä sekaisin vaikka rasvaa ja kaloreita ei olisi juuri ollenkaan. Hormoniepätasapaino johtaa lihomiseen. Kasvikset ovat suuri hiilarilähde, samoin karkit, peruna, leipä. Voisit ehkä kokeilla myös menukokeilussa parin viikon ajan kivikautista ruokavaliota (tosin se on aika lihapitoista ja muutenkin hankalaa, kun ihminen on hiilariteorian mukaan tarkoitettu pääosin lihansyöjäksi) ja katsoa, vaikuttaako mitenkään. Juoko myös lapsesi riittävästi? Jos vika on vain aineenvaihdunnan hitaudessa. Voisit houkutella juomaan kahvia aamuisin. Sehän on nesteenpoistaja. Ja samalla opeta tavaksi, että kahvin jälkeen juodaan aina lasi vettä, koska se jättää muuten janon.
Suosittelen kyllä enemmän liikuntaan innostamista kuin ruokavaliojuttuja. Tai jos muuttaisitte viikkorahasysteemiä niin, että rahaa saisi vähän enemmän (koska poika on nyt jo niin vanha) mutta siihen sisältyisi sitten esimerkiksi osa omista vaatteista ja CD:istä mutta namut ei. Ja sitten pojan pitäisi perustella valintansa, jotta oppii suhtautumaan oikein rahankäyttöön. Itselläni ei koskaan ollut mitään viikkorahaa. Minun piti aina pyytää rahaa vanhemmilta ja perustella, miksi. Sain yleensä aina vähän enemmän, jotta pystyi ostamaan karkkia. Tuloksena hallittu rahankäyttö heti, kun muutin pois kotoa.
Että ehkä näin.
kasviksia pois ruokavaliosta. jos haluat tarkkailla hiilihydraattien määrää, valitse kasvikset niin, että niitä tulee syötyä kuitenkin PALJON, vaikka hiilarimäärä on hiukan pienempi.
Oletkos nyt ihan varma siitä, että pojastasi on tulossa lihava. Kasvuiässä tapahtuu muutoksia puoleen ja toiseen. Jos sitä painoa olisi enemmän, silloin olisi syytä huoleen, mutta hänellähän on vielä pituuskasvu kesken. Yhtäkkiä hän singahtaa ja paino ei nousekaan samassa tahdissa. Jos hänen ruokavalionsa on kutakuinkin kunnossa, älä kiinnitä asiaan mitään huomiota. Unohda koko juttu.
Hän on itse vastuussa kehostaan, korkeintaan voit kiinnittää huomiota ruokaan, jota tarjoat. Mutta älä tee sitäkään kovin näkyvästi, nimittäin nuori ihminen kyllä tajuaa, varsinkin, jos hänelle on jo huomauteltu asiasta. Ei kannata nostaa metelia tyhjästä, nimittäin tiedän, että tuon ikäinen poika muuttaa muotoaan melkoisesti, ihan lyhyessäkin ajassa :) Malttia, ettet loukkaa nuorta ihmistä, nuori mieli on herkkä loukkaantumaan ja voi olla, että hän rupeaa tarkkailemaan itseään ehkä aivan väärällä tavalla.
Ole ylpeä siitä, missä hän on hyvä ja näytä se :)
sanoi, että osa lapsista kerää massaa juuri ennen pituuskavupyrähdytsä ja jos se ei mene aivan mahdottomaksi, siitä ei kannata huolestua. Meidän vanhemmalle pojalle kävi just niin - nyt jo ihan solakka 15-vuotias. Nuorempi on 12 ja pulskassa vaiheessa, suunnilleen niinkuin teidän 14-vuotias. Poika on itse hirveän huolissaan ja olen luvannut hänelle, että yhteisen pitkän kesäloman aikana autan häntä syömään terveellisesti ja liikkumaan riittävästi - siis erityisesti seurataan näitä, vaikka muulloinkin tietysti. Ja olen lohduttanut häntä myös tulevalla kasvupyrähdyksellä, joka auttaa hoikistumisessa. Esimerkiksi joka päivä kympin pyöräilylenkki nykyisen liikunnan lisäksi. Limpparit sokerittomiksi, karkkeja yhtenä viikonpäivänä kohtuudella, ruisleipää tai kokojyväviljaa, ei sipsejä, ei hirveästi grilliruokia. Kyllä se siitä. Ja pieni pyöreys on paljon terveellisempää kuin anoreksia.
Aika hankala tilanne kieltämättä. Ymmärrän sen, ettet halua poikasi lihovan - vaikka hän toki kelpaa sellaisena kuin on, ylipaino on haitaksi terveydelle. Minusta on hyvä, että mietit jo tässä vaiheessa mitä tehdä asialle, eikä vasta sitten kun on myöhäistä. Itse pyrkisin vastaavassa tilanteessa olemaan esimerkkinä, tarjoamaan terveellistä ruokaa säännöllisesti. Syömällä itsekin järkevästi, ja kehumalla ruuan makua ja sen terveysvaikutuksia. Kannustamalla poikaa liikkumaan. Suostuisiko hän lähtemään kanssasi kävelylenkille, tennistä pelaamaan tms? Kiinnostaisiko häntä aloittaa jokin liikuntaharrastus, esim. jokin taistelulaji? Vaikka jokin sellainen hidastempoisempi, jossa on vähän historiaa ja filosofiaa taustalla, jos poikasi pitää asioiden pohdiskelusta?
Aiemmat vastaajat ovat oikeassa siinä, että syyllistäminen, nimittely yms. ovat vääriä keinoja. Jos haluat puhua poikasi kanssa suoraan, niin sano vaikka niin, että omatkin (tai koko perheen) elintavat kaipaavat pientä remonttia, ja olet miettinyt asiaa jo pitkään jne, ettei pojalle tule sellainen olo että vain hänen on muututtava ja kannettava taakka yksin. Mitä sitten teetkin, niin ole poikasi tukena. Meitä vanhempiemme pilkkaamia nuoria on jo riittämiin. :/
Jaa oletkos nyt aivan varma että poikasi lihoaa
vai vaan kasvaa? niinkuin edellä olevat jo kirjotti. itse olen myös 160cm ja 53kg eli mlkein saman painoinen (paitsi olen tyttö ja 15v) enkä mielestäni ole lihava.. tai ylipainoinen. olen ihan normaali.
tietysti jos ruokavalio on huono niin pojan pitäs tajuta se ITSE
Siis onko 160/55 mitoilla oleva nuori lihava?
Minä olen 16-vuotias tyttö, mitat 165/54, ja muut väittävät niin hoikaksi.
Itse en tosin ole sitä mieltä.
Olen itse kokenut hyvin sen, miltä tuntuu olla se kaikkien pilkkaama läski.
Ala-asteella aloin syödä, koska masennuin...
Siihen asti olin syönyt aina saman annoksen ruokaa, en syönyt karkkia tai sipsejä, juonut mitään limsaa ikinä. Olin hoikka, ennemmin liian laiha kuin ylipainoinen
Kun olin kouluikäinen, äitini alkoi jostain syystä hankkia meille kaikkea hyvin epäterveellistä, osaltaan siksi kaiketi, koska itse halusi syödä karkkia ja jäätelöä, ja sai hyvän syyn hankkia niitä lapsia varten.
Minulle ja pikkusisarelleni.
Lihoin sitten aika nopeasti jonkin verran, vatsamakkaroita alkoi ilmestyä ja äitini alkoi huomautella ensimmäisenä, kuinka olin alkanut lihoa. Näytti, miten paita laitetaan niin, ettei läskimaha näy ja ettei minun pidä käyttää vaikkapa tietynlaisia tai värisiä housuja, koska ne lihottavat.
neljännellä luokalla minulle sopivat samat housut, kuin äidilleni 2-kymppisenä.
(Nykyisin ne housut tippuvat jalasteni, ovat aivan liian isot.)
Vaatteiden piti olla mustia, koska musta väri hoikistaa. Vieläkin pukeudun mustiin, en edes pidä enää värikkäistä vaatteista.
Pian ylipainosta alkoivat huomautella toisetkin. Koulussa minun painostani keksittiin jälleen uusi haukkumisen aihe.
Terveydenhoitajakin käski syödä vähemmän ja terveellisemmin ja liikkua enemmän.
Mutta miten 8-11-vuotiaalla on tietoa, miten pitäisi syödä ja liikkua terveellisesti?
Ja ostaa itse ruokansa?
Söin siis edelleen sitä, mitä kotiin ostettiin.
Laihduttaminen alkoi muhia silti mielessäni yhä useammin, tunsin ja tiesin olevani ylipainoinen, ruma, paska ihminen.
Jos olisin laiha, saisin ystäviä, tulisin hyväksytyksi äitini ja muiden silmissä.
Yläasteen aikana olen käynyt ylimmillään 62 kilossa, alimmillaan 49 kilossa, pituus siis 165.
Olen tehnyt kaikkeni,liikkunut, paastonnut, ahminut, oksennellut, välillä lihonut, välillä laihtunut rajusti.
Silti en ikinä tule laihaksi ja kauniiksi.
Kun muut ovat huomanneet laihduttamiseni, he ovatkin todenneet, että olen aivan normaalipainoinen, eikä pitäisi laihduttaa.
Kaikki valehtelevat. Peilikään ei näytä totuutta.
Äitinikin pakottaa syömään, estää liikkumasta.
Miksi kaikki ovat nyt sitä vastaan, että minusta vihdoinkin tulisi sopiva, en ymmärrä...
Eivätkö kaikki juuri tätä halunneet?
Että huomaisin painavani liikaa ja että laihduttaisin itseni samanlaiseksi kuin muut?
Ole sinä sellainen kuin olet, olet hyvä juuri tuollaisena !!!
Juuri tämän vuoksi kasvavan ihmisen ulkonäköön on paha mennä puuttumaan. Hänen pitäisi oppia hyväksymään itsensä ja huolehtimaan itsestään. Jos hänen ainoaksi motivaatiokseen tulee toisten miellyttäminen, siitä ei hyvää seuraa.
ensimmäisenä tuli mieleen, että mistähän lähtien 160/55 -mitoilla varustettu ihminen on ollut lihava. Hieman hassua täysin normaalipainoista ihmistä alkaa lihavaksi sanomaan. Vielä kun poika kuitenkin kasvuiässä ja pituutta tod.näk. tulee vielä lisää. En ole vanhempi tai muukaan asiantuntija, mutta minä sanoisin, että anna poikasi nyt olla rauhassa, turha jostain aivan olemattomasta lihavuudesta alkaa kitisemään.
Onneksi sentään vielä joillain vanhemmilla on päässään sekä järkeä, että vastuuntuntoa. Poikahan ei ollut vielä mitenkään mahdottoman pulska, vaan ajatuksena oli ennaltaehkäistä alkanut lihominen, mikä on tietenkin se paras tapa.
160cm/55kg voi omata jo jonkin verran turhaa massaa, kun kyseessä on 14-vuotias poika. Ei aikuinen nainen, jolla kuuluukin olla kehossaan rasvaa enemmän kuin miehillä/pojilla. Paino tuskin on vielä lihaksiakaan tuossa iässä. Tietenkään mistään sairaalloisesta lihavuudesta ei ole kyse.
Itse suosittelisin, että koettaisitte innostaa poikaanne johonkin urheilulajiin. Antakaa hänen itse kokeilla eri lajeja ja valita niistä se, mikä kiinnostaa. En suostu uskomaan, että maailmassa olisi ihmisiä, jotka eivät pitäisi liikunnasta, kun löytävät oikean lajin ja aloittavat järkevällä tahdilla.
Liikunnan lisääminen ja normaali kohtuullinen perusruoka yhdistettynä kasvamiseen luultavasti tasaavat tilanteen.
Poikahan ei ollut vielä mahdottoman pulska...??? WTF!! Ei oikein muuta osaa tuohon sanoa. Ja sitten vielä ihmetellään miksi ihmeessä syömishäiriöt ovat nuorilla niin yleisiä nykyään. Ymmärtäisin tuon poika on lihava -lätinän, jos painoa olisi esimerkiksi 10kg enemmän. Ja tietenkään mistään sairaalloisesta lihavuudesta ei ole kyse....? Ehm, joo ei todellakaan ole, vaan normaalipainosta.
Ketjun aloittajahan juuri sanoi, että poika on pyöristynyt viime aikoina eikä harrasta lainkaan liikuntaa.
Pitäisikö sinun mielestäsi odottaa, että poika todellakin täyttää kaikilla mittareilla lihavuuden merkit ja vasta sitten tarttua toimeen?
Nuori pitäisi todellakin saada urheilemaan tai syömään terveellisemmin, jotta painon epäterveellinen lisääntyminen pysähtyisi. Äiti varmasti tietää paremmin sen, milloin lapsi on lihoamassa kuin joku lihavuuspalstan vakiokävijä, joka koittaa soveltaa painoindeksiä lapsiin.
Lihavuuspalsta on muutekin huono tällaisille asioille, sillä täällä maleksii toinen toistaan lihavempia ja katkerampia ihmisiä, joiden mielestä koskaan ei ole liian lihava. Heidän ohjeidensa tulokset voi nähdä mm. hampurilaispaikkojen jonoissa.
Eiköhän se pojan äiti nyt kuitenkin tiedä tämän tilanteen hieman paremmin kuin joku nettinörtti pelkän pituuden ja painon perusteella. Etenkään kasvavista nuorista ei pysty sanomaan pelkkien mittojen perusteella yhtään, millaisessa kunnossa tämä on.
Neuvoisin Sawaa vielä, että jos keskustelet asiasta pojan kanssa, kannattaisi huomio kiinnittää ensisijassa kuntoon ja terveydentilaan - ei niin paljon lihavuuteen. Pojan on paljon mukavampi ajatella, että hän parantaa kuntoaan, kuin että hän olisi läski ja yrittäisi päästä siitä pois.
Ai niin. Neuvoni perustuvat lähinnä siihen, että olin itse suunnilleen tuossa iässä melko pyöreä tapaus, mutta urheiluharrastuksen myötä tulin ihan kohtuullisen sutjakkaan kuntoon parin vuoden sisällä.
Kyllä, niin tuo aloittaja sanoi. Ja ei siinä mitään, jos poika on hänen mielestään pyöristynyt viime aikoina, hän saa olla huolissaan. Lähinnä ottaa päähän se, että poikaa jo lihavaksi sanotaan, vaikka sitä hän ei vielä ole. Ja tiedän, että painoindeksiä ei voi soveltaa lapsiin, mutta jotain suuntaa se kyllä silti antaa.
Tuosta nettinörtistä pakko huomauttaa... Kuinkahan monta kertaa olen sinunkin nähnyt itkuvonkuparkuvan siitä, miten et tykkää jos mennään henkilökohtaisuuksiin? Melkoisen monta ja nyt sitten teet sitä itsekin. Hieno, Näytät loistavaa esimerkkiä siitä, miten keskustellaan menemättä henkilökohtaisuuksiin. ;>
Pahoittelut. Jätän jatkossa henkilökohtaisuudet sikseen.
Mitä siihen, että tätä poikaa olisi nimitetty lihavaksi, niin sanoisitko kuka häntä on nimittänyt lihavaksi? En löytänyt tällaista väitettä kirjoituksista, joihin olit vastannut.
Hienoa.
Mutta, mutta, tässä nyt muutama väite, jossa nyt vihjattiin, että poika on ilmeisesti melko tukeva:
"Hän ei ole vielä oikein lihava"
"Poikahan ei ollut vielä mitenkään mahdottoman pulska"
Ei nyt varsinaisesti lihavaksi haukuttu, mutta kuitenkin. Mielestäni tässä ei todellakaan ole mitään huolehtimisen aihetta, pojan pituuskasvu tuskin on ohi vielä ihan hetkeen. Itselläni on samanikäinen pikkuveli kuin aloittajan poika ja hänestä on nyt pituuskasvun alettua tullut melkoinen vinkuheinä. Ja hänen elämäntapansa ne vasta epäterveelliset ovatkin.
Mutta ihan miten vain, jos joku nyt haluaa pitää normaalipainoista kasvuikäistä poikaansa pullukkana, se on hänen ongelmansa.
tuntui melko kummalta kun kasvuikäisen ja mitoiltaa sopusuhtaisen lapsen mittoja täällä pohditaan. ei hän mielestäni kyllä lihava ole ja jos mamma laittaa perusruokaa kotona niin ei hän lihavaksi tulekaan.
Noissa viesteissähän nimenomaan sanottiin, että poika _ei_ ole erityisen lihava. Hänellä voi olla hieman turhaa painoa ja paras asiantuntija sen toteamiseen on varmasti juuri hänen äitinsä.
Huolestuttavaa - kuten pojan äitikin on havainnut - on nimenomaan kehityksen suunta. Poikahan siis lihoi koko ajan, eikä laihtunut. Kehityksen suunta olisi syytä muuttaa jo tässä vaiheessa, kun mitään kovin suurta vahinkoa ei ole vielä tapahtunut.
Kasvupyrhädys ei ole mikään ihmelääke, jonka voisi luottaa tasaavan lihomisen kuin lihomisen. Varusmiesten keskipaino on noussut viime aikoina muistaakseni kymmenkunta kiloa. Mistä luulet tuon ikäisten ylipainoisten kaverien tulleen? Tipahtivatko ne läskit heille taivaasta? Ei vaan he lihoivat juuri siinä iässä, johon tämä puheena oleva poika on tulossa. Kun pelaa pleikkaria päivät pitkät, eivät lihaksetkaan kasva samaa tahtia kuin aktiivisesti liikkuvalla nuorella ja kasvun lihomista tasaava vaikutus pienenee.
Kukaan ei toki ole ehdottanutkaan mitään rajuja laihdutuskuureja vaan liikunnan kohtuullista lisäämistä ja ruokavalion pitämistä terveellisenä. Nämä eivät varmasti aiheuta mitään syömishäiriöitä vaan päin vastoin ehkäisevät niitä.
kuulla kokemuskia sellaisilta jotka ovat laihduttaneet lihavaa lastaan. Voi kaamea.
Uskon juuri että tuo ajattelutapa on suuri osasyy lihavuuden yleistymiselle.
Kynnystä puuttua asioihin nostetaan koko ajan, vedoten milloin mihinkäkin verukkeeseen. Jos jotkut vanhemmat puuttuvat ovat he "raakoja, sydämettömiä ihmisiä jotka ei rakasta lastaan sellaisena". Surkuhupaisaa on se, että tätä kritiikkiä käyttää myös lihonnut lapsi sitten aikuisiässä.
"Eihän se ole edes vielä lihava" -> "Se kasvaa/miehistyy vielä tuosta" -> "No pieni pyöreys kuuluu vaan nuoren elämään" -> "Olen ollut lihava koko elämäni, miksi edes yrittäisin siis?" -> jne.
Hyvä tässä keskustelussa on huomata se, että vielä löytyy niitäkin vanhempia, jotka haluavat ennaltaehkäistä ongelmia, sen sijaan että "vahingon" tai ongelmien sattuessa syytetään kaikenmoisia epämääräisia asioita, kuten yhteiskuntaa, elämänrytmiä ja/tai tyydytään yksilötasolla tapahtuvaan rappioitumiseen vain sen takia että ongelmaa esintyy suuremmassakin mittakaavassa.
Oletteko te vanhemmat/vanhempi normaalipainoisia? Jos, niin luultavasti olette samaa mieltä, että terveet elämän tavat ovat kaiken A ja O. Mitäpä, jos huomenna illalla lähtisitte yhdessä lenkille?
Ei siis silleen, että "Kuules Jarmo. Oot pulskistunu taas. Lopeta se karkin syönti. Nyt lähet lenkille"
Vaan: "Jarmo. Lähettäiskö kaikki lenkille? Raikkaaseen ulkoilmaan" :D Tsemppiä!
Kiitos kovasti kaikista vastauksista, jotka kyllä olivat keskenään aika ristiriitaisia. Poikani ei todellakaan ole vielä varsinaisesti lihava, mutta hänellä on kyllä hyvät makkarat vyötäröllä. Nyt käynnissä oleva pituuskasvu ei ole näyttänyt auttavan. Kun muotia on pitää housut lököttämässä niiden makkaroiden alapuolella, se ei ole mikään ilahduttava näky. Tulin kuitenkin vastauksista siihen johtopäätökseen, että en puhu asiasta pojalle vaan yritän vain innostaa häntä liikkumaan. Se kyllä tuntuu vaikealta, koska hänellä on jo nyt paljon menoa ja ohjelmaa. Ehkä kesällä voisi olla enemmän aikaa, lisäksi hän on lähdössä loppukesällä monen päivän patikkaretkellä. Hän on vielä olemukseltaan pikkupoika ja ehkä ne ylimääräiset kilot häipyvät, kun hän alkaa miehistyä. Aikaisemmin olen päättänyt että hyväksyn hänet sellaisena kuin on, mutta välillä tulee uskon puute ja epäilys, että olen sitten syypää siihen, jos hän pääsee pahasti lihomaan, eikä siihen puututa.
käsitä mikä siinä on niin vaikeaaa olla syömättä? liikaa aikaa?? Itsellä ei ole aikaa oikein syödä, pysyypähän paino kohdallaan.. ryyppäämiseen sen sijaan on aina aikaa... Pistä se pentu kunnon ryyppykuurille..eiköhän läskit häviä
mulle kävi sellain, et aloin lihoo kuudennel luokalla, eikä äiti uskaltanu tehdä asialle mitään!
Oon jutellu täst äitinkaa ja olin sitä mieltä, et sen ois pitäny tehä asialle jotain... Nyt sekin varmaan tuntee syyllisyyttä siitä kun ei sanonu mulle mitään.
No siinä minä sitten lihoin ylä-asteen aikana, kunnes mua alettiin haukkuu ja mun itsetunto tippui nollaan ja kouluarvosanat tipahti ym. Sitten päätin näyttää niille ja laihdutin tosi nopeessa ajassa vähän yli 10 kg !
Nyt olen 17 v ja olen normaalipainoinen ja elämä taas rullaa. Tosin helpommin olisin päässyt, jos joku olisi ajoissa tökännyt tikulla persauksiin...
Olen sitä mieltä, että sinun pitää ehdottomasti kertoa asiasta pojallesi! Ei siinä mitään menetä.