Suomalaisen lottovoitto!

Anonyymi-ap

Globaalisesti vertaillen meillä on mahdollisuus hyvään terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Meillä on täällä turvallinen elinympäristö. Suomalaisilla on maailmanlaajuisestikin tunnustettu hyvä kyky toimia sopimusten mukaisesti. Maamme turvallisuudesta pidetään kiinni viimeiseen saakka ulkovaltoja kohtaan. Lapsiemme on täällä hyvä elää ja valita tiensä. On myös ilmennyt ongelmia, mitä sinun mielestäsi?

10

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ongelmat ovat hoidettavissa.
      Esimerkiksi terveydenhuollon hoitojonot.

      Monessa kunnassa ne on poistettu siten, että kun potilas tulee sisään, hän pääsee heti terveydenhoitajalle. Tämä hoitaa pienet vaivat, ja tarvittaessa lähettää potilaan edelleen lääkärille, fysioterapeutille tai psykologille.

      Päivystyksen jonot voi poistaa sillä, että terveysasemilla on iltavastaanottoja. Lisäksi mummot mahdollisimman pitkään hoidetaan kotisairaanhoidossa, joko kotona tai vanhainkodissa, eikä raahata mummoja polilkinikalle.

      Hammashoidossa ja muilla vastaanotoilla jonot ovat vähentyneet kun potilaille tulee muistutus varatusta ajasta kännykkään.

      Koronan tms. aiheuttamia jonoja on purettu ostamalla rutiinileikkauksia yksityisistä sairaaloista. Vaikeimmat tapaukset täytyy aina hoitaa yliopistosairaaloissa.

      STM selvitti juuri, että jonot johtuvat siitäkin, että lääkärit ja hoitajat joutuvat hoitamaan sihteerin töitä potilaiden sijaan. Lisää sihteereitä siis.

      • Anonyymi

        Kaikilla on oikeus rokotteisiin


      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        😋 ­­N­y­­­m­­­f­­o­m­­a­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17749154c

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Vanhainkodeissa pitäisi olla lisää apukäsiä. Niitä saisi lisäämällä hoiva-avustajia. Kaikkiin töihin ei tarvita pitkälle koulutettuja hoitureita.

      Vanhus pitää herättää, auttaa pukemaan, pesemään hampaat, ajamaan parta ja kampaamaan tukka.
      Sitten saattaminen pöytään kepin, rollaattorin tai pyörätuolin kanssa. Kahvin ja ruoan kantaminen eteen, mahdollisesti syöttäminen. Sama muilla aterioilla.
      Lisäksi pitää huolehtia vaatteiden ja vuodevaatteiden pesemisestä, tiskaamisesta, paikkojen pitämisestä järjestyksessä. Vanhusten ulkoiluttamisesta.

      Hoitajaa tarvitaan, jos vanhus on jotenkin sairas, ei syö, tai on niin huonona että täytyy hoitaa vuoteessa tms. Hoitaja jakaa lääkkeet, mittaa verenpaineen ym. Hoitajan pitäisi huolehtia myös esim. jalkahoitajan tai kampaajan kutsumisesta, ylihoitajan tarvikkeiden tilaamisesta ja henkilökunnan ohjaamisesta.
      Muu voisi jäädä hoiva-avustajille.

    • Anonyymi

      Opetuksessa pitäisi lopettaa hankehumppa ja antaa opettajille työrauha.

      Kunnat eivät saa säästää ns. inkluusiolla, ellei siihen satsata riittävästi henkilökuntaa.

      Neurologiset häiriöt kuten autismikirjo, adhd pitäisi diagnosoida mahdollisimman aikaisin, ja räätälöidä yksilöllinen koulutus. Esimerkiksi autistit tarvitsevat muita pienemmän ja hiljaisemman luokan. Vaikeasti vammaiset voivat tarvita myös lääkehoitoa ja monivuotista terapiaa.

      Kun nämä on hoidettu, niin tavalliset oppilaat pystytään opettamaan, vaikka joukossa olisi paljon maahanmuuttajia. Tämä on nähty eräissä hyvin hoidetuissa Itä-Helsingin kouluissa.

    • Anonyymi

      Rikollisuus hoituu sillä, että poliisi kieltää loputkin rikollisjärjestöt. Miksi esimerkiksi Helvetin Enkeleitä ei ole kielletty?

      Lisäksi pitää satsata lastensuojeluun ja nuorisotyöhön, ettei kasva lisää rikollisia.

      Tullille lisää rahaa ja valtuuksia pysäyttää huumeet rajoille. Enemmän huumevieroituspaikkoja. Käyttöhuoneet suurimpiin kaupunkeihin.

    • Anonyymi

      Hulluna menet hoitoon.
      Ongelmat ratkaistu.

    • Anonyymi

      Itse ensin esität kysymyksen ja itse vastailet itsellesi.

    • Anonyymi

      Itse olen syntynyt koko maapallolle vain pakosta. Onneksi loppu tulee viimein. Paska maapallo. Tavoittelen ruumisarkussa suurta hymyä..Haistakaa pitkä vittu koko maapallon ökyrikkaat. Loppu tulee teillekin viimein. Vetää suurin paska päähänne.

    • Anonyymi

      Mitäpä lottoat ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2620
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      89
      1966
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1501
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1038
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      923
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe