VASEMMISTO HERMOSTUI

Kun YLE kertoi totuuksia koulumaailmasta. Opetushallitus yritti vielä estää julkaisun.
21388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

aivan mahdollista

Äänestä

Kyllä tuntuu ihmeelliseltä tämä Salailu, siis emme Me elä nyt Neuvostoliitossa jossa Kommunistit määräsivät mitä tietoja voi Kansalle antaa. Tiedot on JulkisiaTietoja ja Kommunisti Opetusministeri Andersson oli Kieltäny julkaisun, siis voiko tämä olla totta Suomessa ? Noista tiedoista paljastuu tosiasioita joita koko Hallitus on Vaiennut kokonaan !

Yksi puolue on uskaltanut nyt julki tulleista tiedoista puhua, muut Vaienneet !

PerusSuomalaiset on uskaltaneet puhua ja siitä Kiitos ja nyt KansaTietää !

Äänestä

Juurikin näin. Salailu vain pahentaa asioita.

Äänestä

Aivan järkyttävää. Ministeri Andersson yritti estää JULKISTEN TIETOJEN KERTOMISEN,KUTEN MINISTERI VIRKKUNENKIN. Helsingin apulaispormestari paheksuu myös YLEN julkaisua. Luoja varjele meitä vasemmistolta.

Äänestä

LiAndersson ja Jussi Saramo ovat aloittaneet koululuokkataistelun

Koulut aiotaan tuhota matuttamalla (samaan tapaan kuin yritettiin matuille taksityöpaikkoja ja taksijärjestelmä tuhottiin)

Kävin aikanaan Kerttulin ja Puolalan koulut ja olen kauhuissani jos kalliisti rakennettu koulujärjestelmä tuhotaan

LiAnderssonin ja JSaramon agentti

Opetushallituksen vasemmistoliiton kommunistinen johtaja Minna Kelhä pyrkii sensuuriin

Kelhä on ollut datanomi JSaramon poliittinen avustaja. JSaramo itse on koulupudokas

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17749824/opetushallitus-yrittaa-estaa-maahanmuuttajien-julkistamisen-maaran-suomen-kouluissa-

Äänestä

HIH HIH PITIPÄS SATTUU HUONO SÄKÄ JOKO ENTISELLE KORTTEERI KAUPPIAALLE VALTION VAROISTA KORTTEERI VARATTU KÖYHÄIN TALOSTA AI NIIN ONHAN SILLÄ SE HUKKUNU VENE JA TIAISEN TALLISSA TILAA ON.

Äänestä
  • Onks tiane henkis enää ollenkka?

    Äänestä

Kannattaa levittää nyt tätä omilla kotiseuduillanne varsinkin kaupungeissa joissa koulujen alasajoa yritetään matuttamalla

Ihmisten on saatava tietää miten heidän kalliilla verorahalla rakennettu oppilaslaitosjärjestelmä alistetaan viherpunaiselle matupolitiikalle

Äänestä

Vasemmiston puheenjohtalle tiedoksi salailu ei ole tätä päivää, ja vain lisää ennakkoluuloja. Taitaa Anderssonin äänimäärä romahtaa,kun näitä veivauksia on ollut enemmänkin.

Äänestä

Opetusministeri ei halua "tarttua härkää sarvista" joten asiat menevät koko ajan huonompaan suuntaan .

Äänestä

Politiikan tekeminen ideologisin perustein vie tuhoon, kuten tämä hallitus on todistanut. Hallituksen pitäisi ajaa Suomalaisten etua,eikä tehdä päätöksiä mutu tuntumalla..

Äänestä
  • Mistä ihmeen ideologiasta sinä reppana joriset. Ei siellä ole (onneksi) kansallisosialistisia natseja

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mistä ihmeen ideologiasta sinä reppana joriset. Ei siellä ole (onneksi) kansallisosialistisia natseja

    Jollet ymmärrä mikä on vasemmiston ideologia, niin suosittelen asioihin perehtymistä.

    Äänestä

Opetusministeri Andersson (vasemmistoliitto) on esittänyt twitterissä vaateita jotka voisi tulkita niin että hän haluaa YLE:n sensuroivan koulukoneensa pois nettisivuiltaan.

Miksi ihmeessä hän haluaa tehdä näin, eikö monikulttuurisuus olekaan rikkautta? Ei muuten ainakaan ruotsinkielisissä kouluissa, koska kaikki ns. ongelma mamukoulut ovat suomenkielisiä... ihan varmaan sattumalta.

Lisäksi mietin onko OK että eurooppalaisessa demokratiassa ministeri puuttuu siihen mitä maan yleisradio yhtiö saa ja ei saa julkaista?

Äänestä

Mamut Ok
Persut YÖK .

Äänestä
  • Kaikki Suomeen päässeet mamut pääkaupunkiseudulle ok .
    Mamut maaseudulla yök .

    Äänestä

Mitä jos YLE onkin nyt persunjen mädätysmedia ?

Äänestä

YLE ON VASEMMISTON SYLIKOIRA.. IDEOLOGIA SUORASTAAN PAISTAA LÄPI. JÄSENKIRJAA KYSYTÄÄN VARMAAN VIELÄKIN..

Äänestä

Riikka näytti opetusministerille "kaapin paikan" .

Äänestä
  • Mikähän mahtaa olla Turkulaisten vihervasemmistoa edustavien kellokaiten osoite, niin nykyiset kuin entiset edustajat. Myös Kokoomuksen ämmät osoitetiedot. Ettei vaan ole kuin entinen pappi, elkää tekö niinkun minä teen vaan niinkuin opetan.🌚🌚🌚

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun YLE kertoi totuuksia koulumaailmasta. Opetushallitus yritti vielä estää julkaisun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu