Elämä lannistaa

Elämä ylipäätänsä tuntuu jotenkin tosi lannistavalta.

Voit elää terveellisemmin, lähes poikkeuksetta joku sairaus tai ongelma iskee silti. Hampaista koittaa pitää huolta mutta geneettinen lotto on ollut huono. Nivelten vaikeudet rajoittaa liikkumista. Hoitoa on vaikea saada tai se on työttömän köyhän ulottumattomissa hintansa takia. Eikä se todellakaan tule helpottumaan iän kanssa.

Toinen on juurikin raha. Tässä kapitalistisessa maailmassa on hyvin ankea pyöriä. Rahaa sinulla on pakko olla että saat tarpeesi täytettyä. Ruoan hinnat katossa (Et pysty syömään monipuolisesti), auto helpottaisi töissä käymistä (maksaa helvetisti), töissä et voi käydä koska olet masentunut (eli mitään ekstraa ei ymmärrettävästi heru), terapia kallista ja vaikeaa saada.
Ja vaikka kävistkin töissä sillä hädintuskin pärjää enää. (Kaupat, hoitoala, posti, paikallisliikenne, kaikki lakkoaa.) Ystävillä on kiire eivätkä ehdi minua näkemään (heillä on omat elämänsä maksettavana joten ovat töissä valtaosan ajasta) joten siinä lopullisesti syrjäytyy

Maailma on puoliksi jo tulessa ja joka kesä on vuosi vuodelta minulle hankalampaa. Ilmalämpöpumppu pelastaisi, mutta ei ole rahaa siihenkään ja hyönteisfobiani takia en uskalla mennä ulos saatika nauttia mistään.


Masentavinta tässä on juurikin se, että kaikessa tuntuu olevan vain pimeä ja kyyninen kääntöpuoli. Ainahan sitä pyrkii muokkaamaan omaa näkökulmaa positiivisemmaksi mutta entä jos ympäristö on se joka reistaa ja ankeuttaa?

Nykyihmisen elämä on helvetin tyhjää ja kunnollista tekemistä täytyy keksimällä keksiä. Edes viihde ei tuo enää eskapismia kun kaikki kanavat on tungettu täyteen mainoksia. Muistuttaa vaan tästä kylmästä kapitalistisesta ahneudesta. En haluaisi mitään neuvostoliittoakaan. Eipä siihen varmaan tasapainoa enää keksitä.