RY VAIKENEE

,,,eräiden juopottelusta, avionrikkojista, ym.
ne ovat asioita jotka ovat kiellettyjä monissa
pakanamaissa. Miksi VL sallii tämän eikä puutu
moraalittomaan menoon?
353353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Kyllä RY saarnaa synnin synniksi ja enemmänkin, muttei se ala nimeltä mainitsemaan synnintekijöitä.

Äänestä
  • Synnit synniksi saarnataan taas. Ja enemmänkin, alkaen siinä 70-luvulla, kun parannusta väärästä hengestä tehtiin. Samoissa väärissä hengissä sitä nykyään saarnataan, taas vaihteeksi jopa synnitkin anteeksi annetaan.

    Välillähän niitä syntiä ei anteeksi annettu kuin niille, jotka ensin tunnustivat väärän hengen ja tekivät siitä parannuksen.

    On se kyllä ihminen kumma olento, kun se ennemmin toisia lahkolaisia pelkää, sen sijaan että se Jumalaa pelkäisi ja ottaisi selvää missä opissa vaeltaa.

    Eikä monien tarvitsisi selvää ottaa, he kyllä tietävät että ovat tehneet vastoin Raamatun oppia. Harhaoppi kuin harhaoppi, sanovat ne vl:t itsekin. Ja omaa harhaoppiansa (mukamas)eivät näe.

    Kovasti tälläkin palstalla on Raamatun kohdista kiihkoilevia vl:ä. Mutta kun on kirjoituksia vl:en henkiparannuksesta, MIKÄ ON TOTTA, niin kyllä ollaan hiljaa. Varsinkin ne vl:t jotka muuten kirjoittelee lähes päivittäin.

    Tehän vl:t itse opetatte, että synnit voi saarnata anteeksi vain oikein uskomassa oleva, jolla on pyhähenki.

    Kertokaa moniko teistä on tehnyt aikoinaan tai nykyään parannuksen väärästä hengestä? Tälläisessako hengessä se on sitten oikein toisille syntejä anteeksi saarnata?

    Tästä te vl:t ette suostu keskustelemaan. On se teidän oppinne kaikkea muuta kuin avointa, mitä luulisi Raamatun mukaan uskovilla olevan.

    Kaikkein ikävintä on lukea ja nähdä kuinka nuoret ovat ahdistuneita ja kuinka he kokevat sen mitä on usko Jumalaan.

    Seurakuntaäiti rauhanyhdistys on laatinut omat tekosyntinsä, joista se ihmisiä tilintekoon laittaa.

    EI OLE IHME JOS NUORIA AHDISTAA "USKO"!

    Äänestä

  • nykyään kirjoitti:

    Synnit synniksi saarnataan taas. Ja enemmänkin, alkaen siinä 70-luvulla, kun parannusta väärästä hengestä tehtiin. Samoissa väärissä hengissä sitä nykyään saarnataan, taas vaihteeksi jopa synnitkin anteeksi annetaan.

    ai että vl-nuoret ahdistuneita? kaikkea muuta. sen voin sanoa omasta ja muitten puolesta. tottakai välillä uskominen tuntuu raskaalta, mutta kun saa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, niin elämä on taas mitä parhainta. Ei elämä olisi mitään, jos ei olisi uskoa. Se on tärkein asia.

    vastaisin; epäusko on totisesti synti.

    Aikanaan rippikoulussa opin ulkoa Isä meidän-rukouksen selityksen, jossa sanotaan mm:"....ettemme joutuisi epäuskoon, epätoivoon ja muihin suuriin synteihin ja paheisiin...."

    On vain kahta lajia henkiä, Pyhä henki ja sen osallisuus,- ja toisaalla vihollisen henki eri esiintymismuotoineen.

    Jos ihminen ei ole Pyhän Hengen osallisuudessa, hän on "väärässä", siinä toisessa hengessä. Oikeastaan tuo ilmaisu on hiukan sievisteltykin.

    Haluttiin paljastaa se juuri, joka oli perattava ensin.

    Tekosyntien latvojen karsinta on turhaa niin kauan kuin perusta on väärä. Rakkauden särkymisenähän se ilmeni ja ilmenee.

    (Eikä tämä ole minkään erityisen "kymmenluvun keksintöä", johan sen Raamatusta luemme. Lestadiolaisuuden historia kertoo jo 1880-luvulta vastaavaa rajankäyntiä.)

    Äänestä

  • n-n. kirjoitti:

    mitä tarkoitit seuraavalla:

    "Haluttiin paljastaa se juuri, joka oli perattava ensin."

    Ja jos mielellään perustelisit vielä sitä Raamatun sanalla. Kiitos.

    Äänestä

  • tarkemmin kirjoitti:

    mitä tarkoitit seuraavalla:

    "Haluttiin paljastaa se juuri, joka oli perattava ensin."

    Ja jos mielellään perustelisit vielä sitä Raamatun sanalla. Kiitos.

    on kerrottu useistakin "sisäisistä" kapinaliikkeistä elävää seurakuntaa vastaan.

    Heprealaiskirjeen 3. luku puhuu sellaisesta, siinä on viittauksia myös korpivaelluksen eriseurataisteluihin.

    Sävähdyttävä on 4. Mooseksen kirjan 16. luvun kertomus siitä, kun kapinalliset nousivat Moosesta ja Aaronia vastaan...."koko kansa on pyhä"-sloganilla. - Nykypäivästä löytyy vastineita ja samoja ajatuksia.

    Kaikissa tällaisissa on perustana epäusko. Se on ensin tunnustettava ja perattava. - Mutta vaikea se on sellaisen havaita jolla on "jumalinen meno olevinansa".

    Äänestä

  • nykyään kirjoitti:

    Synnit synniksi saarnataan taas. Ja enemmänkin, alkaen siinä 70-luvulla, kun parannusta väärästä hengestä tehtiin. Samoissa väärissä hengissä sitä nykyään saarnataan, taas vaihteeksi jopa synnitkin anteeksi annetaan.

    Välillähän niitä syntiä ei anteeksi annettu kuin niille, jotka ensin tunnustivat väärän hengen ja tekivät siitä parannuksen.

    On se kyllä ihminen kumma olento, kun se ennemmin toisia lahkolaisia pelkää, sen sijaan että se Jumalaa pelkäisi ja ottaisi selvää missä opissa vaeltaa.

    Eikä monien tarvitsisi selvää ottaa, he kyllä tietävät että ovat tehneet vastoin Raamatun oppia. Harhaoppi kuin harhaoppi, sanovat ne vl:t itsekin. Ja omaa harhaoppiansa (mukamas)eivät näe.

    Kovasti tälläkin palstalla on Raamatun kohdista kiihkoilevia vl:ä. Mutta kun on kirjoituksia vl:en henkiparannuksesta, MIKÄ ON TOTTA, niin kyllä ollaan hiljaa. Varsinkin ne vl:t jotka muuten kirjoittelee lähes päivittäin.

    Tehän vl:t itse opetatte, että synnit voi saarnata anteeksi vain oikein uskomassa oleva, jolla on pyhähenki.

    Kertokaa moniko teistä on tehnyt aikoinaan tai nykyään parannuksen väärästä hengestä? Tälläisessako hengessä se on sitten oikein toisille syntejä anteeksi saarnata?

    Tästä te vl:t ette suostu keskustelemaan. On se teidän oppinne kaikkea muuta kuin avointa, mitä luulisi Raamatun mukaan uskovilla olevan.

    Kaikkein ikävintä on lukea ja nähdä kuinka nuoret ovat ahdistuneita ja kuinka he kokevat sen mitä on usko Jumalaan.

    Seurakuntaäiti rauhanyhdistys on laatinut omat tekosyntinsä, joista se ihmisiä tilintekoon laittaa.

    EI OLE IHME JOS NUORIA AHDISTAA "USKO"!

    se usko, missä olen muiden vl:n ja kaikken uskovaisten tavoin.

    Äänestä

  • n-n. kirjoitti:

    vastaisin; epäusko on totisesti synti.

    Aikanaan rippikoulussa opin ulkoa Isä meidän-rukouksen selityksen, jossa sanotaan mm:"....ettemme joutuisi epäuskoon, epätoivoon ja muihin suuriin synteihin ja paheisiin...."

    On vain kahta lajia henkiä, Pyhä henki ja sen osallisuus,- ja toisaalla vihollisen henki eri esiintymismuotoineen.

    Jos ihminen ei ole Pyhän Hengen osallisuudessa, hän on "väärässä", siinä toisessa hengessä. Oikeastaan tuo ilmaisu on hiukan sievisteltykin.

    Haluttiin paljastaa se juuri, joka oli perattava ensin.

    Tekosyntien latvojen karsinta on turhaa niin kauan kuin perusta on väärä. Rakkauden särkymisenähän se ilmeni ja ilmenee.

    (Eikä tämä ole minkään erityisen "kymmenluvun keksintöä", johan sen Raamatusta luemme. Lestadiolaisuuden historia kertoo jo 1880-luvulta vastaavaa rajankäyntiä.)

    Miten nämä "henget" kulkevat seuraavassa (tosielämästä otetussa) esimerkissä:

    Saarnamies A on puhutellut seurakuntalainen B:tä ja todennut tämän olevan "väärässä hengessä" ja "sitonut tämän B:n synteihinsä".

    Parin kuukauden kuluttua saarnamies C havaitseekin saarnamies A:n olevan "väärässä hengessä" ja tämä saarnamies A tekeekin siitä parannuksen.

    Miten käy seurakuntalainen B:n, jonka tämä saarnamies A on sitonut ollessaan itse "väärähenkisenä"? Oliko B kenties sittenkin "oikeassa hengessä", kun tämän saarnamies A:n on todettu olleen väärässä hengessä?

    Käytännössä kuitenkin saarnamies A:n tekemä "sitominen" on ollut pysyvää, eikä sitä ole korjattu?

    Mitä opimme tästä?

    Ainakin sen, että toisen tuomitseminen "väärähenkiseksi" on hyvin monissa tapauksissa ollut sitä, että kyseisen seurakuntalaisen "pärstäkerroin" on ollut väärä ja tuli oiva tapa hänen ojentamisekseen taas ruotuun:(

    Siinä ei ole mitään tekemistä "henkien erottelun" kanssa.

    Milloin muuten on Raamatussa todettu, että ihmisellä on oikeus jo täällä ajassa erotella, kuka on oikeassa ja kuka väärässä eli Saatanan hengessä? Päin vastoin, Raamatussa kielletään se: "älkää kadotustusomiota lausuko, ettei..."

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ai että vl-nuoret ahdistuneita? kaikkea muuta. sen voin sanoa omasta ja muitten puolesta. tottakai välillä uskominen tuntuu raskaalta, mutta kun saa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, niin elämä on taas mitä parhainta. Ei elämä olisi mitään, jos ei olisi uskoa. Se on tärkein asia.

    Et sinä voi sanoa sitä muitten puolesta.

    Äänestä

  • vielä kirjoitti:

    ihmistä neuvotaan parannukseen kun vielä olemme armon ajassa, se ei suinkaan ole kadotustuomion lausumista.

    Kyllähän "halki Raamatun" kulkee juopa Jumalan Pyhän Hengen ja maailman ruhtinaan hengen välillä.

    Jos se "erottelu" Raamatusta poistetaan, silloin vesittyy ja käy tarpeettomaksi koko kristinuskon sanoma.

    kertoa mielipiteesi tähän kirjoitettuu esimerkkiin?

    "Miten käy seurakuntalainen B:n, jonka tämä saarnamies A on sitonut ollessaan itse "väärähenkisenä"? Oliko B kenties sittenkin "oikeassa hengessä", kun tämän saarnamies A:n on todettu olleen väärässä hengessä?

    Käytännössä kuitenkin saarnamies A:n tekemä "sitominen" on ollut pysyvää, eikä sitä ole korjattu?"

    Äänestä

  • vlnuori kirjoitti:

    se usko, missä olen muiden vl:n ja kaikken uskovaisten tavoin.

    Voisitko sinä nimimerkki "vlnuori" vastata toisaalla esittämiini kysymyksiin?

    Kysymyksiä on avauksessa "Entiset ystävät" ja se on jonkin matkan päässä tästä.

    Tämähän on keskustelupalsta!
    Kiitokset (mahdollisille) vastaajille!

    Äänestä

  • vielä kirjoitti:

    kertoa mielipiteesi tähän kirjoitettuu esimerkkiin?

    "Miten käy seurakuntalainen B:n, jonka tämä saarnamies A on sitonut ollessaan itse "väärähenkisenä"? Oliko B kenties sittenkin "oikeassa hengessä", kun tämän saarnamies A:n on todettu olleen väärässä hengessä?

    Käytännössä kuitenkin saarnamies A:n tekemä "sitominen" on ollut pysyvää, eikä sitä ole korjattu?"

    kommentoida tuntematta "tapauksia".

    Jos vaatisimme ehdottoman virheettömiä neuvojia, kyllähän meiltä opastajat kokonaan loppuisivat.

    Puhdasta seurakuntaa ei ole. Kaikki oemme jollakin tavalla ja monilla muodoin viallisia.

    kertoa ihan vain tämän esimerkin mukaan, mitä mieltä sinä olet? Älä ajattele mitään todellista tapausta, vaan tämän esimerkin mukaan mikä on kirjoitettu.

    Oletetaan että saarnamies A on sitonut B:n koska tämä ei ole pitänyt Raamatun mukaisena tehdä parannusta väärästä hengestä. (Huom. saarnamies A on parannusta vaatiessaan itse "väärähenkisenä".)

    "Miten käy seurakuntalainen B:n, jonka tämä saarnamies A on sitonut ollessaan itse "väärähenkisenä"? Oliko B kenties sittenkin "oikeassa hengessä", kun tämän saarnamies A:n on todettu olleen väärässä hengessä?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ai että vl-nuoret ahdistuneita? kaikkea muuta. sen voin sanoa omasta ja muitten puolesta. tottakai välillä uskominen tuntuu raskaalta, mutta kun saa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, niin elämä on taas mitä parhainta. Ei elämä olisi mitään, jos ei olisi uskoa. Se on tärkein asia.

    olisi jos pyytäisitte synnit anteeksi niiden omilla nimillään ja keskustelisitte synneistä, juuri niiden oikeilla nimillä. Liian helposti synti anteeksi saarnataan, asiasta keskusteleminen jää liian vähälle huomioole. Itse näin kokenut. Vaikeita asioitahan ne jotkin "synnit" ovat. Paljon haudataan anteeksi saamisen alle raskaitakin asioita jotka todella vaatisivat todellakin laajempaa asian käsittelyä. Meneekö ne todella silloin sinne armon mereen? Ihmismieli se uskovaisellakin on!
    Ei mahtava syntien anteeksi saamisen tunne, siis se voimakas "puhdistautumisen tunne" ole ainoata laatuaan. Pärjää ihan sillä kun keskustelee asiansa, riippuu kuinka sinut on opetettu ajattelemaan!!! En tiedä, ajatus vain!
    -psykologiaa-

    Äänestä

  • Erotettu uskova kirjoitti:

    Voisitko sinä nimimerkki "vlnuori" vastata toisaalla esittämiini kysymyksiin?

    Kysymyksiä on avauksessa "Entiset ystävät" ja se on jonkin matkan päässä tästä.

    Tämähän on keskustelupalsta!
    Kiitokset (mahdollisille) vastaajille!

    EI, vaikka olisi puhujakin. "Seurakunta" on se joka tuon viimeisen rakkauden osoituksen voi tehdä.Siksi tuo kysymyksen esimerkki on keinotekoinen,ei todellinen , eikä esimerkkiin tarvitse lähteä vastaamaan koska sideavaimia käyttää vain lukuisa Jumalanlasten joukko.Yhteisenä päätöksenä,(erittäin harvoin)

    Äänestä

  • Vanhempi VL kirjoitti:

    Ensinnäkin kiitos vastauksesta!

    Tarkoititko todellakin vastata minulle, vai jollekin toiselle? Linkin perusteella minulle, mutta jokin tässä ei mielestäni täsmää.

    Voisitko tarkentaa, vastaan, jahka tulen töistä.
    Kiitos!

    Äänestä

  • voisitko kirjoitti:

    kertoa ihan vain tämän esimerkin mukaan, mitä mieltä sinä olet? Älä ajattele mitään todellista tapausta, vaan tämän esimerkin mukaan mikä on kirjoitettu.

    Oletetaan että saarnamies A on sitonut B:n koska tämä ei ole pitänyt Raamatun mukaisena tehdä parannusta väärästä hengestä. (Huom. saarnamies A on parannusta vaatiessaan itse "väärähenkisenä".)

    "Miten käy seurakuntalainen B:n, jonka tämä saarnamies A on sitonut ollessaan itse "väärähenkisenä"? Oliko B kenties sittenkin "oikeassa hengessä", kun tämän saarnamies A:n on todettu olleen väärässä hengessä?

    enkä mielelläni jakele tuomioita, varsinkaan jälkikäteen.

    Tuosta pelkistetystä yhtälöstäsi ajattelisin tällä tavalla:
    -Saattoipa olla niin, että alkutilanteessa kaksi "väärää" oli vastakkain, sellaistahan tuolloin tapahtui. Suuri osa julkisuuteen tulleesta kohinasta aiheutui siitä.- Esimerkiksi tiukka lakihenkinen neuvoi kovin sanoin maallistunutta; kumpikaan ei ollut oikeassa hengessä.

    Kun nyt saarnaaja A sai parannuksen armon, hänen asiansa on kunnossa. Yhä odotetaan seurakuntalaista B Isän kotiin. Ovet ovat auki yöllä ja päivällä.

    (Nimittäin jos B alun perinkin olisi ollut "oikeassa" hengessä, hän ei olisi kymmeniä vuosia pysytellyt Jumalan joukosta erillään.)

    tässä samassa ketjussa vanhempi vl huomauttaa aivan oikein, ettei "sitominen" todellakaan ole yhden ihmisen oikeus. Esimerkkiyhtälö tuntuu siksi juuri epätodelliselta.

    ... ihan todellinen, kuten kerroin ensimäisessä viestissäni. Se ei ole "hatusta tempaistu".

    Ja se, että vain seurakunta voi toimia "sitojana", ei pitänyt paikkaansa ainakaan -70-luvulla, kyllä juuri yksityinen saarnamies sen teki kyseiselle esimerkkinä olleelle seurakuntalainen B:lle jonka tunnen henkilökohtaisesti.

    Ja se oletuksesi, että molemmat olisivat olleet väärässä hengessä, koska seurakuntalainen B ei ole "palannut takaisin" Jumalan valtakuntaan, osoittaa sinulta vain sen, että olet se väärän eksklusiivisen seurakuntaopin kannattaja, jolla ei ole perusteita Raamatussa.

    Sinä siis ymmärrät, että vain vl-joukko on se ainoa oikea Jumalan valtakunta? Yrität lisäksi kierrellä sitä seikkaa, ettei olisi kadotustuomion julistamista sanonta:" Sinut jätetään Saatanan haltuun". Mitä se muuta voisi tarkoittaa kuin: tervemenoa Helvettiin? Kerro se vielä.

    On "herättää"ihminen näkemään, mille paikalle hän on kulkeutunut.Kyse on välittämisestä,rakastamisesta totuudessa,että rakas ystävä,sinun uskonelämä on kulkeutunut väärään suuntaan. Jos me näemme jonkun sokean matkaavaan edessä olevaa rotkoa kohti, on välittämistä sanoa hänelle-jos jatkat valitsemallasi tiellå, joudut tuhoon-. Sitominen on Jumalan Viimeinen (jos näin voi sanoa?)keino pysäyttää hänestä eroon pyrkivä ihminen. "Voittaa" hänet takaisin. Ongelma on siinä ,ettei sidottu helposti näe, mille paikalle hän on kulkeutunut. On sielunviholl. harhauttama. Asiasta enempää kommentoimatta:ystävällisesti Vanhempi VL

    Onko se niin, että jos sinä et yritä kääntää harhapolulle eksynyttä sisartasi/veljeäsi, niin joudut itse sidotuksi?

    Äänestä

  • vielä kirjoitti:

    ... ihan todellinen, kuten kerroin ensimäisessä viestissäni. Se ei ole "hatusta tempaistu".

    Ja se, että vain seurakunta voi toimia "sitojana", ei pitänyt paikkaansa ainakaan -70-luvulla, kyllä juuri yksityinen saarnamies sen teki kyseiselle esimerkkinä olleelle seurakuntalainen B:lle jonka tunnen henkilökohtaisesti.

    Ja se oletuksesi, että molemmat olisivat olleet väärässä hengessä, koska seurakuntalainen B ei ole "palannut takaisin" Jumalan valtakuntaan, osoittaa sinulta vain sen, että olet se väärän eksklusiivisen seurakuntaopin kannattaja, jolla ei ole perusteita Raamatussa.

    Sinä siis ymmärrät, että vain vl-joukko on se ainoa oikea Jumalan valtakunta? Yrität lisäksi kierrellä sitä seikkaa, ettei olisi kadotustuomion julistamista sanonta:" Sinut jätetään Saatanan haltuun". Mitä se muuta voisi tarkoittaa kuin: tervemenoa Helvettiin? Kerro se vielä.

    elossa, hänellä on mahdollisuus tehdä parannus armon ajassa ollessaan.

    Kuoleman hetki lopettaa ajallisuuden. Sen jälkeen on kadotustuomio tai kutsu, tulkaa minun Isäni siunatut. ( tuo SIUNATUT ilmaisee sen, että ihmisen on jo eläessään tultava evankeliumin siunauksesta osalliseksi)

    "Saatanan haltuun jättäminen" sanontana on Raamatusta peräisin, kun ihmistä ei neuvomisella saada ymmärtämään, on jätettävä hänet silleen. Karu hetki, jossa ihminen on totisen paikan edessä. -Parempi, että se hetki on täällä ajassa, eikä iankaikkisuuden alkaessa. Nyt on vielä mahdollisuus korjata kurssia, nyt on vielä mahdollisuus valita elämä.

    Toivotaan ja rukoillaan, että ymmärrys avautuu, ennenkuin on myöhäistä.

    Äänestä

  • Vanhempi VL kirjoitti:

    On "herättää"ihminen näkemään, mille paikalle hän on kulkeutunut.Kyse on välittämisestä,rakastamisesta totuudessa,että rakas ystävä,sinun uskonelämä on kulkeutunut väärään suuntaan. Jos me näemme jonkun sokean matkaavaan edessä olevaa rotkoa kohti, on välittämistä sanoa hänelle-jos jatkat valitsemallasi tiellå, joudut tuhoon-. Sitominen on Jumalan Viimeinen (jos näin voi sanoa?)keino pysäyttää hänestä eroon pyrkivä ihminen. "Voittaa" hänet takaisin. Ongelma on siinä ,ettei sidottu helposti näe, mille paikalle hän on kulkeutunut. On sielunviholl. harhauttama. Asiasta enempää kommentoimatta:ystävällisesti Vanhempi VL

    ..se harhapolulle joutuminen. Millainen asia riittää mielestäsi harhapolulle joutumisen esimerkiksi.

    Antamasi esimerkkisi on kyllä kaunis, mutta sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

    Tässä tapauksessa seurakuntalainen B arvosteli "seurakunnan" toimia eräissä toisissa "sitomistapauksissa". Tämä oli se "harhapolulle meneminen". Kuitenkin Raamattu sanoo: yksi puhuu ja toiset tuomitsevat.

    Tuossa tapauksessa ja eräissä muissakin korostettiin sitä, että "seurakunta on erehtymätön" ja näin ollen kaikki sen sitomistoimet ovat ehdottoman oikeita, erehtymättömiä. Ne olivat kaiken arvostelun yläpuolella. Niitten arvostelu oli osoitus "väärästä hengestä":(

    Näin tehtiin erehtyväisistä ihmisistä erehtymättömiä toisten ihmisten tuomitsijoita. Ihan kuin roomalaiskatolisen kirkon paavi on erehtymätön...:(

    Äänestä

  • n-n. kirjoitti:

    elossa, hänellä on mahdollisuus tehdä parannus armon ajassa ollessaan.

    Kuoleman hetki lopettaa ajallisuuden. Sen jälkeen on kadotustuomio tai kutsu, tulkaa minun Isäni siunatut. ( tuo SIUNATUT ilmaisee sen, että ihmisen on jo eläessään tultava evankeliumin siunauksesta osalliseksi)

    "Saatanan haltuun jättäminen" sanontana on Raamatusta peräisin, kun ihmistä ei neuvomisella saada ymmärtämään, on jätettävä hänet silleen. Karu hetki, jossa ihminen on totisen paikan edessä. -Parempi, että se hetki on täällä ajassa, eikä iankaikkisuuden alkaessa. Nyt on vielä mahdollisuus korjata kurssia, nyt on vielä mahdollisuus valita elämä.

    Toivotaan ja rukoillaan, että ymmärrys avautuu, ennenkuin on myöhäistä.

    ...on se onnellinen sana, jonka me kaikki uskovat saamme kuulla kerran.

    Sinä näköjään unohdat, että vanhoillisten "sitominen" ei ole sama kuin Jumalan sitominen:) Onneksi minäkin olen saanut kuulla synteinpäästön sanat uskovaisilta, eikä minua ole vaadittu tekemään olemattomista hengistä parannusta.

    Syntini on anteeksiannetut ja minulla on rauha Jumalan kanssa:)

    Mutta sinulla ja muilla saman uskonkäsityksen omaavilla on edessä se kiusallinen tilanne, että kun te olette kadotustuomion lausuneet joillekin veljistänne, se sama kadotustuomio on kerran teidänkin edessänne, "kun kirjat avataan":(

    Silloin on todella myöhäistä enää tehdä parannusta toista uskovaista kohtaan osoittamastanne julmasta, kaikkea muuta kuin rakkautta osoittavasta sanasta: mene Saatanan haltuun.

    Et voi Raamatusta ottaa pois tuotakaan sanaa: jos te lausutten toiselle kadotustuomion, niin se kerran teille lausutaan.

    Tee siis sinäkin parannus tästä asiasta, ennenkuin on myöhäistä. Rukoilen puolestasi.

    Äänestä

  • vielä kirjoitti:

    kertoa mielipiteesi tähän kirjoitettuu esimerkkiin?

    "Miten käy seurakuntalainen B:n, jonka tämä saarnamies A on sitonut ollessaan itse "väärähenkisenä"? Oliko B kenties sittenkin "oikeassa hengessä", kun tämän saarnamies A:n on todettu olleen väärässä hengessä?

    Käytännössä kuitenkin saarnamies A:n tekemä "sitominen" on ollut pysyvää, eikä sitä ole korjattu?"

    sitoa ketään. Ei AA eikä Cee. Sitomiseen on lupa vain seurakunnan yhteisellä kokouksella ja päätöksellä. Näin sen opetti Herrammekin. Luepa Raamattusi oikein tarkoin, niin huomaat, että siellä sanotaan; "Jollei hän seurakuntaakaan tottele, pidä häntä pakanana ja bublikaanina."
    Edellinen kohta läytyy Kristuksen kirkkolaiksi nimetystä evankeliumista Luukkaalta ja muistaakseni Matteukseltakin.

    Äänestä

  • ei saa kirjoitti:

    ... sehän se jutun juju onkin. Niin kuitenkin tapahtui, ja monelle muullekin. Ei siinä mitään seurakuntaa tarvittu, tuossa tapauksessa.

    Joissakin erottamisissa, "sitomisissa", jotka ovat tapahtuneet r.y:llä, niin muodon vuoksi puhuja kysyy seurakunnalta, että mitä seurakunta sanoo. Suurin osa seurakunnasta on itse niin kauhuissaan, että mitään ei kuulu,joten se tulkitaan, että seurakunta on samaa mieltä, että sidotaan:)

    Miten voisit kuvitella, että näissä "hoitamisissa" olisi Raamatun mukaan edetty? Nehän olivat täyttä mielivaltaa, alusta loppuun:(

    Kun minutkin käytiin puhuttelemassa (kotonani), niin siihen ei tarvittu yhtään Raamattua, sitä ei avattu eikä siteerattu "hoitajien" toimesta lainkaan. Saatanan haltuun jättämiseen ei tarvittu muita kuin yhden puhuja mielipide. Hän muuten on vieläkin kunnioitettuna saarnamiehenä vl:ien joukossa:(

    Äänestä

  • vielä kirjoitti:

    ... ihan todellinen, kuten kerroin ensimäisessä viestissäni. Se ei ole "hatusta tempaistu".

    Ja se, että vain seurakunta voi toimia "sitojana", ei pitänyt paikkaansa ainakaan -70-luvulla, kyllä juuri yksityinen saarnamies sen teki kyseiselle esimerkkinä olleelle seurakuntalainen B:lle jonka tunnen henkilökohtaisesti.

    Ja se oletuksesi, että molemmat olisivat olleet väärässä hengessä, koska seurakuntalainen B ei ole "palannut takaisin" Jumalan valtakuntaan, osoittaa sinulta vain sen, että olet se väärän eksklusiivisen seurakuntaopin kannattaja, jolla ei ole perusteita Raamatussa.

    Sinä siis ymmärrät, että vain vl-joukko on se ainoa oikea Jumalan valtakunta? Yrität lisäksi kierrellä sitä seikkaa, ettei olisi kadotustuomion julistamista sanonta:" Sinut jätetään Saatanan haltuun". Mitä se muuta voisi tarkoittaa kuin: tervemenoa Helvettiin? Kerro se vielä.

    "Sinut jätetään Saatanan haltuun". Mitä se muuta voisi tarkoittaa kuin: tervemenoa Helvettiin? Kerro se vielä."

    Raamattu itse sanoo, että ihminen jätetän saatanan haltuun, jotta tämä pelastuisi. Tässä tulee mieleen juuri se mistä Jeesus puhui sanoessaan: " Te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa". Täällä räkytettän joka asiasta tuntematta kirjoituksia tai Jumalaa ollenkaan.

    Äänestä

  • vielä kirjoitti:

    ... sehän se jutun juju onkin. Niin kuitenkin tapahtui, ja monelle muullekin. Ei siinä mitään seurakuntaa tarvittu, tuossa tapauksessa.

    Joissakin erottamisissa, "sitomisissa", jotka ovat tapahtuneet r.y:llä, niin muodon vuoksi puhuja kysyy seurakunnalta, että mitä seurakunta sanoo. Suurin osa seurakunnasta on itse niin kauhuissaan, että mitään ei kuulu,joten se tulkitaan, että seurakunta on samaa mieltä, että sidotaan:)

    Miten voisit kuvitella, että näissä "hoitamisissa" olisi Raamatun mukaan edetty? Nehän olivat täyttä mielivaltaa, alusta loppuun:(

    Kun minutkin käytiin puhuttelemassa (kotonani), niin siihen ei tarvittu yhtään Raamattua, sitä ei avattu eikä siteerattu "hoitajien" toimesta lainkaan. Saatanan haltuun jättämiseen ei tarvittu muita kuin yhden puhuja mielipide. Hän muuten on vieläkin kunnioitettuna saarnamiehenä vl:ien joukossa:(

    "Joissakin erottamisissa, "sitomisissa", jotka ovat tapahtuneet r.y:llä, niin muodon vuoksi puhuja kysyy seurakunnalta, että mitä seurakunta sanoo. Suurin osa seurakunnasta on itse niin kauhuissaan, että mitään ei kuulu,joten se tulkitaan, että seurakunta on samaa mieltä, että sidotaan:)"

    Jaa-a, enpä itse ole tollaseen tilanteesen ry:llä törmännyt... Et kai ole ikinä seuroissaa tai ry:llä käynyt joten et lienee ole olenkaan perillä siitä, mitä sielä oikeasti tapahtuu. Eli voisitko silloin olla kirjoittamatta tuollaista soopaa?

    Äänestä

  • nykyään kirjoitti:

    Synnit synniksi saarnataan taas. Ja enemmänkin, alkaen siinä 70-luvulla, kun parannusta väärästä hengestä tehtiin. Samoissa väärissä hengissä sitä nykyään saarnataan, taas vaihteeksi jopa synnitkin anteeksi annetaan.

    Välillähän niitä syntiä ei anteeksi annettu kuin niille, jotka ensin tunnustivat väärän hengen ja tekivät siitä parannuksen.

    On se kyllä ihminen kumma olento, kun se ennemmin toisia lahkolaisia pelkää, sen sijaan että se Jumalaa pelkäisi ja ottaisi selvää missä opissa vaeltaa.

    Eikä monien tarvitsisi selvää ottaa, he kyllä tietävät että ovat tehneet vastoin Raamatun oppia. Harhaoppi kuin harhaoppi, sanovat ne vl:t itsekin. Ja omaa harhaoppiansa (mukamas)eivät näe.

    Kovasti tälläkin palstalla on Raamatun kohdista kiihkoilevia vl:ä. Mutta kun on kirjoituksia vl:en henkiparannuksesta, MIKÄ ON TOTTA, niin kyllä ollaan hiljaa. Varsinkin ne vl:t jotka muuten kirjoittelee lähes päivittäin.

    Tehän vl:t itse opetatte, että synnit voi saarnata anteeksi vain oikein uskomassa oleva, jolla on pyhähenki.

    Kertokaa moniko teistä on tehnyt aikoinaan tai nykyään parannuksen väärästä hengestä? Tälläisessako hengessä se on sitten oikein toisille syntejä anteeksi saarnata?

    Tästä te vl:t ette suostu keskustelemaan. On se teidän oppinne kaikkea muuta kuin avointa, mitä luulisi Raamatun mukaan uskovilla olevan.

    Kaikkein ikävintä on lukea ja nähdä kuinka nuoret ovat ahdistuneita ja kuinka he kokevat sen mitä on usko Jumalaan.

    Seurakuntaäiti rauhanyhdistys on laatinut omat tekosyntinsä, joista se ihmisiä tilintekoon laittaa.

    EI OLE IHME JOS NUORIA AHDISTAA "USKO"!

    "EI OLE IHME JOS NUORIA AHDISTAA "USKO"!"

    Ollaan monenkin kaverin kanssa puhuttu uskosta, eikä kyllä kukaan ole sanonut että usko ahdistaisi. Nyt minä haluisin vähän tarkempaa selitystä tähän...
    -Ei minua ainakaan-

    Äänestä

  • Lestaukko kirjoitti:

    "Sinut jätetään Saatanan haltuun". Mitä se muuta voisi tarkoittaa kuin: tervemenoa Helvettiin? Kerro se vielä."

    Raamattu itse sanoo, että ihminen jätetän saatanan haltuun, jotta tämä pelastuisi. Tässä tulee mieleen juuri se mistä Jeesus puhui sanoessaan: " Te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa". Täällä räkytettän joka asiasta tuntematta kirjoituksia tai Jumalaa ollenkaan.

    ... siinähän se villakoiran ydin onkin, että EI OLLUT mitään nimeltä mainittua syntiä, mistä piti pelastua. Se teko, josta tuomittiin, saattoi olla esimerkiksi puhujien ja hoitokokousten ARVOSTELU.

    Ja kun luetaan Raamattua, siellä on sellainenkin kohta että: yksi puhuu ja toiset arvostelevat/tuomitsevat (siis puheen).

    Siis Raamatun mukaan arvostelu ei ollut syntiä, mutta SRK-vl:ien mukaan se oli.

    Siis väärin hoidettu. Saatanan haltuun jätettiin ihan tavallisia uskovaisia ihmisiä:) MOT

    Mutta sinä Lestaukko ja useat muutkin vl-ihmiset yritätte vääntää mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi, sillä "eihän toki ainoa oikea erehtymätön Jumalan valtakunta voi koskaan tehdä virheitä", eihän?:(

    Äänestä

  • No justii näi se o kirjoitti:

    "Joissakin erottamisissa, "sitomisissa", jotka ovat tapahtuneet r.y:llä, niin muodon vuoksi puhuja kysyy seurakunnalta, että mitä seurakunta sanoo. Suurin osa seurakunnasta on itse niin kauhuissaan, että mitään ei kuulu,joten se tulkitaan, että seurakunta on samaa mieltä, että sidotaan:)"

    Jaa-a, enpä itse ole tollaseen tilanteesen ry:llä törmännyt... Et kai ole ikinä seuroissaa tai ry:llä käynyt joten et lienee ole olenkaan perillä siitä, mitä sielä oikeasti tapahtuu. Eli voisitko silloin olla kirjoittamatta tuollaista soopaa?

    Jos jotain ei ole tapahtunut sinun aikanasi, niin miten voit tietää, mitä tapahtui -70-luvulla.

    Seurapenkkiä vl:ien r.y:llä on kulutettu todella paljon 50-, 60-, ja -70-luvuilla, joten tietoa kyllä on.

    Toisen väittäminen valehtelijaksi osoittaa vain, että itseltä loppuvat vastaväitteet eli "paukut". Surullista.

    Äänestä

  • Vanhempi VL kirjoitti:

    EI, vaikka olisi puhujakin. "Seurakunta" on se joka tuon viimeisen rakkauden osoituksen voi tehdä.Siksi tuo kysymyksen esimerkki on keinotekoinen,ei todellinen , eikä esimerkkiin tarvitse lähteä vastaamaan koska sideavaimia käyttää vain lukuisa Jumalanlasten joukko.Yhteisenä päätöksenä,(erittäin harvoin)

    Kirjoitat: "Seurakunta" on se,joka tuon viimeisen rakkauden osoituksen voi tehdä."
    (Siis sitomisen.)

    Koska nimimerkkisi mukaan olet vanhempi vl, hoitokokoukset lienevät sinulle tuttuja. Oletko itse ollut hoitomiehiä? Toivottavasti vastaat.

    Kerro vielä, mitkä ovat noita niin painavia rikkomuksia, jotka ovat velvoittaneet seurakuntaa mainitsemaasi viimeiseen rakkauden osoitukseen, sitomiseen, jota kerrot käytetyn "erittäin harvoin".

    Äänestä

Ry vaikenee.. heh..

Ry:llä tehtävä työ on julistaa evankeliumia, eli tehdä kylvötyötä. Ry ei ole poliisi, joka valvoo moraalia ylhäältä käsin..

Maaperiä on vain erilaisia.. otollisia ja vähemmän otollisia. Jossakin maaperässä kylvo kantaa hedelmää, joissakin ei.

Eikö tämä ole mitä parhainta suvaitsevaisuutta?

Jokainen voi omistaa uskon, mutta jos joku joutuu
syntiin, tottakai siitä huolta kannetaan.. mutta..

Viime kädessä ihminen kuitenkin valitsee itse tiensä. Hyvässä ja pahassa.

Rukoilemme, että kaikille riittää voimia kilvoitukseen. Suurina, mutta armahdettuina syntisinä.

Äänestä
  • ole ikinä kuullut hoitokokouksista?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asiat pois maton alta kirjoitti:

,,,eräiden juopottelusta, avionrikkojista, ym.
ne ovat asioita jotka ovat kiellettyjä monissa
pakanamaissa. Miksi VL sallii tämän eikä puutu
moraalittomaan menoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu