Äkkiseltään kun katselin tällaisten akkujen hintoja, hintahaarukka oli aivan älytön alle satasesta lähemmäs kahtasataa. Katsoin tällaisia, kun entiset akut traktorissa (2kpl) saattaa olla samanlaiset, merkki ainakin on sama ja ampeeritunnit myös tuota luokkaa, täytyy katsoa tarkemmin ilmojen lämmettyä.
Traktorissani kun on kaksi akkua, noiden napojen kätisyyskin täytyy olla sen mukainen, mallimerkinnästä senkin kai näkee, että toisessa on navat toisinpäin.
Nuo edelliset Boschin akut olen vaihtanut tammikuussa 2009, eli kestäneet on pitkään. Traktoria tarvitsee harvoin käynnistellä, joten koskaan ei voi tietää, milloin akut onkin jo loppu.
Siksi kyselen samanlaisista boshilaisista akuista, kun entiset on kestäneet noin pitkään, etten turhan päiten maksaisi liki tuplahintaa, jos äkkitarve vaihtamiseen tulee. Tässä on yksi linkki tarkoittamiini akkuihin.
https://www.ak24.fi/fi/tavarat/auton-henkiloautoakut-bosch/akku-bosch-60ah-540a-s4-005
Oudolta tuntuu lukea jotain nettijuttuja akkujen kestosta, että ne olisivat minimissään pari vuotta ja parhaassa tapauksessakin jotain kuusi vuotta, kun nuo nyt paikallaan olevat on tosiaan vaihdettu 2009 ja traktori seisoo etenkin kesäaikaan kuukausitolkulla käyttämättömänä ja talvellakin saattaa mennä viikkoja, että se on kylmässä tallissa. Käyntiin se on edelleen lähtenyt letkulämmittimen avustuksella, mutta kyselenpä vaan.
Akkujen hinnat?
3
344
Vastaukset
- Anonyymi
Akkujen kesto on kiinni paitsi iästä, niin paljolti käytön määrästä ja kuormituksesta. Tämä tulee hyvin ilmi veneessä, jossa on kaksi akkua, ns. hupiakku on lopussa aina ennemmin, kuin ajo ja käynnistysakku, jota käytetään harvemmin.
Jos olet ostanut 14 vuotta sitten tietyn merkkisen hyvän akun, tuskin löydät samanlaista tilalle, vaikka olisi samaa merkkiä. Valmistusmaa voi vaihdella, raaka-aineista pihistetään nykyisin enemmän, kuin menneinä vuosikymmeninä, akun paino voi kertoa tuosta jotakin. - Anonyymi
Vanhoissa koneissa menee hiukan heikompikin akku, kun ei ole juuri kulutusta, uudemmissa koneissa kaikki toiminnot on sähkön takana ja suuttimet voi jopa hajota liian alhaisen virran takia, maksaa noin 600 euroa kipale nekin. Älkää ainakaan kukaan ostako exiden akkua, niistä ei ole paljon jälkipolville kerrottavaa, paskoja kaikki. Yuasa akut on kanssa aika hyviä, niitä voi myös suositella.
- Anonyymi
Yuasat on olleet ennen hyviä. Vähän epäilyttää nämä uudet kun niitä myydään jo ikh:kin ja on melko halpoja.
Akuissa on paljon halpatuotantoa ja laadusta tingitty. Yhdistettynä nykykoneiden virtavaatimuksiin ongelmia tulee nopeasti. Mm. Optiman laatu on yrityskauppojen seurauksena mennyt pilalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2554581Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1312993Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412762Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741740Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061594Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn241485- 551334
- 931245
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2061103- 471099