Pakko nyt ulkopaikkakuntalaisena ja ulkomaakuntalaisena kysyä, että onko tuo tyypillistä

Anonyymi-ap

savolaista toimintaa mitä Metsa Mannen videoilla saamme todistaa?

Eli että asiat ja työt tehdään vasta kun on aivan pakko (jos silloinkaan)

Tarkoitan nyt esimerkiksi, että nyt on Ponsse seisonut tontilla kuukauden tyhjän panttina, onneksi sentään Keslan kärrin tuonti paikalle sai aikaan jotain liikettä parna päivänä. Kuitenkin paras savotta-aika on oikeastaan jo kohta mennyt.

Sama tulee mieleen näiden polttopuiden ähryyssä, yleensä täälläpäin talviset polttopuut tehdään kevättalvella, kuivavat ulkona kesällä ja hyvissä ajoin ennen syksyä ne siirretään suojaan katon alle. siis ainakin seuraavan talven puut, usein tehdään varastot ja puut myös ylivuotista varten, jotta on varallakin puuta.

Savolainen tyyli näyttää olevan rähjyy lumisateessa hangen keskellä haalia uunipuuta hangen alta...

19

347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samaa olen pohjoispohjanmaalaisena, nykyisenä oululaisena ihmetellyt.

      Lisäksi täältä länsirannikolta itään ajellessa ihmetyttää se, miten Savoon saavuttaessa pihat alkavat olla täynnä romua, vanhoja autonraatoja sekä maatalouskoneita, öljytynnyreitä ja muuta p$kaa.

    • Anonyymi

      Hä?

    • Anonyymi

      Siellä eletään hetkessä, ei toina hötkyillä ennen aikojaan.

      • Anonyymi

        No ei todellakaan.

        Paljon mukavampaahan se on kehuskella itseään, kuin töitä tehdä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei todellakaan.

        Paljon mukavampaahan se on kehuskella itseään, kuin töitä tehdä.

        Ja nyt taas ala arvoista


    • Anonyymi

      lisää lehmän potkuja kuminaaman päähän

      • Anonyymi

        suoraan kumipään naamaan se potku pitää tulla...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        suoraan kumipään naamaan se potku pitää tulla...

        No eläkäähä nyt sateenkaarisavolaiset vaipuko katteuven nirvanaan.


    • Anonyymi

      Täällä Kuopiossa on ihan eri tyyli ja onhan täältä kotoisin mm. Voutilainen, Lipponen ja Liikanen mm.

      • Anonyymi

        Voutilaisella on mökki Juojärvellä ja kotoisin taisi olla Outokummusta?


      • Anonyymi

        Liikanen on kotoisin Mikkelistä.


    • Anonyymi

      Sateenkaari savolaiset😂

      • Anonyymi

        Ihanaa


    • Anonyymi

      Kyllähän tässä tuas kesä tolskattiin.

    • Anonyymi

      Niin kuin olet savolaisista korpikylien tubettaja ukoista huomannut, heillä on elämässään vain kaksi vaihetta kukkoutuminen ja ukkoutuminen.

      • Anonyymi

        Hyvin sanottu


    • Anonyymi

      Ja parhailla tilistyminen😂😂😂

      • Anonyymi

        Häh🤔


    • Anonyymi

      Nyt on säät ollunna niin vaihtelevia että...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 528
      8248
    2. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      234
      2788
    3. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      26
      2631
    4. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      166
      2058
    5. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      121
      1931
    6. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      6
      1755
    7. Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata

      Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p
      Uusikaupunki
      2
      1646
    8. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      80
      1262
    9. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      62
      1218
    10. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      4
      1195
    Aihe