Onko täällä osa-aikatyössäkäyviä eläkeläisiä? Mitä kautta haitte töihin? Montako tuntia viikossa teette työtä? Millainen työ ja palkka?
Töihinmeno työkyvyttömyyseläkkeellä
Anonyymi-ap
5124
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Täällä yksi.
Aloitin työn teon, aika nopeasti sen jälkeen kun se poikkeus lain turvin tuli mahdolliseksi, eli reilusti yli kymmenen vuotta sitten.
Se oli silloin sen verran uutta, että en ehkä varsinaisesti edes osannut hakea töitä, eikä silloin myöskään ainakaan siellä missä vaikutin ollut juurikaan erilaisia täsmätyökykyisille tarjottuja työnhaku palveluita.
Omalla kohdalla työnsaantiin eniten vaikutti se oma asenteeni, halu tehdä työtä, asiantuntemus alalta ja hyppysellinen tuuria. Siinä tilanteessa työnantaja empi muistaakseni kaksi kuukautta, ennen kuin otti minut lyhyelle määräaikaisuudelle, joita sitten jatkettiin pätkissä.
Työ oli aluksi hyvinkin ruohonjuuri tason hommaa, mutta vuosien saatossa se on siirtynyt asiantuntija tehtävien kautta edustamaan työnantajaa.
Tuntipalkka on tietenkin oma juttunsa, mutta suurin ongelma eläkkeellä olevilla täsmätyökykyisillä tulee ansaintarajasta, joka taas riippuu eläkkeestäsi, eli pitkälti siitä, että oletko kerinnyt saamaan työuraa ennen eläkkeelle jäämistä.
Valitettavasti nyky systeemi rankaisee niitä heikoimmassa asemassa olevia, jotka ovat takuueläkkeen varassa, ja saavat tienata vain takuueläkkeen verran.
Mutta jos on mahdollisuus kokeilla, vaikka päivä tai pari viikossa töitä, niin suosittelen ehdottomasti, kyllä se aina netflixin voittaa.
PS. olen kuullut että vuoden alusta on monella hytealueella aloittanut IPS sijoita ja valmenna toiminta. Käsittääkseni siellä autetaan myös eläkkeellä olevia työn pariin.
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17756871H
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Jos on mielenterveyden takiaxeläkkrrklä niin en kehota tekemään töitä paljoakaan. Äkkiä lähtee eläke alta ja sitten ollaan taas työkkärin kiusattavana.
Ei pidä olla ahne
Mielummin vapaaehtoistyötä
922 € saa tienata, jos saa eläkettä.
Saa toki mutta kun sitä tekee riittävän pitkään niin eläke onkin sitten siinä. Kyllä ne syyn löytää eläkkeen katkaisuun ja työnteko on oikein hyvä syy