Laskiaisen vietosta entisaikaan

Anonyymi-ap

Laskiaistiistaina laskettiin mäkeä, huudettiin taloon pitkiä pellavia ja syötiin itsensä rasvalla terveeksi ja voimakkaaksi. Tavat toivat onnea tulevalle kesälle ja koko vuodelle. Laskiainen on ollut erityisesti ollut naisten pyhä, jonka monet tavat ja uskomukset kohdistuivat naisten käsitöiden raaka-aineisiin: pellavaan, hamppuun ja villaan, karjanhoitoon tai naisten kasvattamiin pihan piirin hyötykasveihin, nauriiseen, herneeseen ja papuun.
Kehruut oli saatava päätökseen laskiaiseen mennessä, sillä päivän pidentyessä alkoi kankaiden kutominen, joka vaati enemmän valoa. Kotiaskareet lopetettiin varhain iltapäivällä, jotta työt olisivat joutuneet hyvin koko vuoden. Naisten töitä ei laskiaisena tehty. Sen sijaan naiset pitivät hiuksensa auki, pukivat puhtaan valkean paidan ja valkean liinan. Hiuksia saatettiin kammata yhdeksänkin kertaa jotta pellavista kasvoi kauniita.
Pellavalla olikin merkittävä asema laskiaisen vietossa. Laskiaistiistaina nuoret ja vähän vanhemmatkin laskivat mäkeä ja huusivat kotitaloon pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, nauriita kuin lautasia, räätiköitä kuin nurkanpäitä. Mitä pidemmälle kelkka lipui, sitä pidempiä tuli pellavista. Mäkeä laskiessa huudettiin muun muassa: »Meidän taloon pitkiä pellavia, teidän taloon tappuroita! Hei pitkiä pellavia, hei!»
Saunaan mentiin päivännäöllä, miehet ja naiset kilvan. Jos miehet ehtivät ensin, tuli sonninvasikoita, jos naiset, niin saatiin lehmäisiä. Saunassa ei puheltu, jotta kesä olisi saatu olla rauhassa hyönteisiltä. Saunassa saatettiin koetella toisten lujuutta puhumattomuudessa erilaisille kujeilla, kuten kaatamalla saavillinen kylmää vettä niskaan.
Myös ehtoolla ja ruokailun aikaan noudatettiin hiljaisuutta. Keski-Suomessa ripoteltiin ennen illallista pöydälle jauhoja ja suolaa, joihin piirrettiin useita suojaavia viiskulmia. Sitten käytiin pöytään äänettömänä illallista syömään. Iltaa vietettiin hämäryydessä, sillä laskiaisehtoolla ei saanut tuoda tulta taloon. Ihmisillä oli myös tapana asettua nukkumaan aikaisin, jotta he jaksaisivat herätä virkeinä koko vuoden.
Laskiaisena ruuassa tuli olla ennen kaikkea rasvaa. Länsi- ja Etelä-Suomessa keitettiin siansorkista, herneistä tai pavuista rokkaa ja maisteltiin verimakkaroita sekä juustoja. Keski-Pohjanmaalla ja Savossa syötiin sianlihaa sisältävää rasvarieskaa. Lounais-Suomessa leivottiin vehnäpullia. Lisäksi syötiin maitovelliä, tuoretta leipää ja muita ruokia, jollain alueilla myös mämmiä. Mitä enemmän rasva kiilteli sormissa ja suupielissä, sitä paremmin kotieläimet lypsivät ja lihoivat.

Taivaannaula

3

688

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten täällä nyky-Ruotsissa?

      • Anonyymi

        Syödään vain laskiaispullia, ja kaupat kilpailee minkä liikkeen laskiaispullat ovat parhaimpia.

        Ehkä maaseudulla vietetään enemmän.
        Kertokaa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1188
    2. 70
      1121
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      878
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      78
      782
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      771
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      39
      723
    7. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      25
      658
    8. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      643
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      39
      536
    10. Olen tumma ja tulinen

      Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
      Ikävä
      105
      521
    Aihe