Asunto Okusta

Anonyymi-ap

Haaveeni palata Outokumpuun. Ei enää. Asukaskanta muuttunut vähitellen niin, että en takuulla muuta.

32

1354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Outokumpu odottaa päätöstäsi, joten mieti hyvin asia loppuun. Tervetuloa asumaan.

      • Anonyymi

        Asukaskanta on muuttunut kaikkialla Suomessa. Ne, jotka ennen oli nuoria aikuisia, ovat nyt eläkeläisiä. Sille ei voida mitään.
        Vain ne kaupungit, jotka pystyvät imaisemaan koulutuspaikat itselleen, saavat myös nuorempia ihmisiä asukkaikseen ja samalla niiden aiheuttamia ongelmia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika näyttää kuinka kauan on okussa ammattikoulutusta, vuosi vuodelta tuntuu meno supistuvan koulutuksen suhteen.

        Joensuussa rakennetaan kampus alueita kiivaasti kai jossakin vaiheessa kannattamattomana lyödään Lammenkadulla lappu luukulle. Sitten lähtevät nuoremme kirjaimellisesti opiskelemaan muualle, lukio ehkä jää olemaan toistaiseksi paikkakunnalle...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asukaskanta on muuttunut kaikkialla Suomessa. Ne, jotka ennen oli nuoria aikuisia, ovat nyt eläkeläisiä. Sille ei voida mitään.
        Vain ne kaupungit, jotka pystyvät imaisemaan koulutuspaikat itselleen, saavat myös nuorempia ihmisiä asukkaikseen ja samalla niiden aiheuttamia ongelmia.

        Outokumpu menettää veronmaksajia, päättäjät herätys

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Outokumpu menettää veronmaksajia, päättäjät herätys

        Päättäjät ovat tyhjänpäiväisiä lapatossuja..

        Kaikkien vastuu on muuttaa ilmapiiri piiru kerrallaan inhimillisempään suuntaan. Ilmapiiristään oku tunnetaan, jäykkä, luotaantyöntävä ja selkään puukottava meno ei paikkakunnalle muuttajille riitä vaan he lähtevät pois.
        Kauemmas menin minäkin ja kertomani ilmapiiri on ilmeinen, läheltä ei sitä näe.

    • Anonyymi

      Ei kannata muuttaa, jos ei tykkää.

    • Anonyymi

      Päätös on jo tehty. Kuka haluaa maksaa veronsa paikkaan, jonka päättäjät ei tee mitään konkreettista poistaakseen ongelmat, joita kaupungissa on.

      • Anonyymi

        Mitähän veroja sullakin olisi konkreettisesti!?
        Siinäpä vasta ongelma!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän veroja sullakin olisi konkreettisesti!?
        Siinäpä vasta ongelma!

        Tiedätkö paljonkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän veroja sullakin olisi konkreettisesti!?
        Siinäpä vasta ongelma!

        Minä maksan
        - välittömiä veroja
        - välillisiä veroja
        eli
        maksan
        - valtion tuloveroa
        - kirkollisveroa
        - kunnallisveroa
        sekä alv-veroa

        Mitäpä sinä maksat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä maksan
        - välittömiä veroja
        - välillisiä veroja
        eli
        maksan
        - valtion tuloveroa
        - kirkollisveroa
        - kunnallisveroa
        sekä alv-veroa

        Mitäpä sinä maksat?

        Se on selvää, että Alvia maksat, mutta että noita muita.
        Paljonko ansaitset vuodessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on selvää, että Alvia maksat, mutta että noita muita.
        Paljonko ansaitset vuodessa?

        Alv- tä maksan tuloistani. Valtion tuloveroa, kunnsllisveroa, kirkollisveroa varmasti sinun bruttotulojen verran, ehkä enemmänkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alv- tä maksan tuloistani. Valtion tuloveroa, kunnsllisveroa, kirkollisveroa varmasti sinun bruttotulojen verran, ehkä enemmänkin.

        Johan ihme tyyppi olet, kun maksat ALV tä tuloistasi.
        Me kaikki muut maksamme sitä kulutuksestamme, eli menoistamme.
        Maksanetko mitään muuta kuin alvtä kaupassa käydessäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan ihme tyyppi olet, kun maksat ALV tä tuloistasi.
        Me kaikki muut maksamme sitä kulutuksestamme, eli menoistamme.
        Maksanetko mitään muuta kuin alvtä kaupassa käydessäsi.

        Yrittäjä msksaa työtuloistaan laskutuksen mukaan alv.n.

    • Anonyymi

      Järkipäätös. Okussa on ilmapiiri niin perseestä, tunkkainen ja kyräilevä. En suosittele kenellekään muuttoa, poismuutto on mielessä itselläkin kunhan saan asiani järjestymään.

      Asunto haussa, työpaikan löysinkin jo toisaalta..

      • Anonyymi

        En ole samaa mieltä Ei minulla ole valittamista. Viihdyn kotonani omissa oloissani.
        Eikä minua kukaan kyräile ihmisten ilmoillakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole samaa mieltä Ei minulla ole valittamista. Viihdyn kotonani omissa oloissani.
        Eikä minua kukaan kyräile ihmisten ilmoillakaan.

        Kuulut siis pieneen sisäpiiriin, kaikki muut on tuijottelun kohteena...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulut siis pieneen sisäpiiriin, kaikki muut on tuijottelun kohteena...

        En kuulu mihinkään piiriin.
        Kunhan elän elämääni. Olen asunut monessa paikassa, ei kumpu juuri muista eroa.

    • Anonyymi

      Outokumpu seuraa kun Takkutukassa😁

    • Anonyymi

      Tule vain jos on synnyinkuntasi. Kotikunta on aina erityinen, tiedän kun olen muulata tullut, ikävöin juuriani.
      Ei tämä pikkukaupunki ole sen pahempi tai parempi kuin muutkaan vastaavat.

      • Anonyymi

        Kuusjärvi on synnyinkunta, maailmalla olen asunut vuosikymmeniä. Muutaman kerran lähtöni jälkeen käynyt Outokummussa, kuolevan näköinen kylä..

        Nuoruudessa sain kokea kiusaamista ja yleistä hyljeksintää paikkakuntalaisten taholta niin paljon että inho tuli paikkakuntaa kohtaan.

        Takaisin en muuta vaikka kiusaajiani tuskin asuu paikkakunnalla, minun elämäni on muualla..

    • Anonyymi

      Asunnot on edullisia okussa, verotuskin laskee

      • Anonyymi

        Veronmaksajat vähenevät, verotus tuskin laskee näinollen nimeksikään.. Asunnot on edullisia, kukaan ei myydessään pääse niistä eroon. Itse myin rt osaketta 4 vuotta ja pilkkahinnalla annoin mennä eteenpäin..

    • Anonyymi

      We like weirdo's 🥰

      • Anonyymi

        Buumeri ei ees osaa englantii kunnol

    • Anonyymi

      Kaukolämmön hintaa nostivat yli 30 prosenttia

      • Anonyymi

        Maksakee mokomat valittamatta, kallistuu kaikki muuallakaan päin Suomea...

    • Anonyymi

      Itke buumeri loool

      • Anonyymi

        En toki itke, on hyvä olla boomer, sinusta ei koskaan tule boomeria. 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En toki itke, on hyvä olla boomer, sinusta ei koskaan tule boomeria. 🤣

        No ei niin koska e syntyny 40-50 luvuilla lol tyhmä buumeri

      • Anonyymi

        Kerro mikä sinä olet? Mikä ob boomeri? Olenko minä boomeri, se olisi hyvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro mikä sinä olet? Mikä ob boomeri? Olenko minä boomeri, se olisi hyvä.

        Oon lievästi kehitysvammane outokumpusta

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3302
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      20
      1829
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1499
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1334
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      984
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      61
      799
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      746
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      677
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      50
      626
    Aihe