Atlantin yli purjehdus

On harvinaista että purjehdin atlantin yli. Useimmiten purjehdin Tyynellä valtamerellä palmupuiden loisteessa ja Etelän ristin katveessa.

Pari-kolme kertaa kesässä tulee pisteltyä Panamaan kaljalle ja Afrikan rannikon kautta takaisin ylös.

Perussettiä.

Vierasvenesatamissa näkyvien punaisten housujen lukumäärästä päätellen hyvinkin yleistä.

Suurin osa ei uskaala ylittää Ahvenanmerta, kuin viikarilla kaljan hakuumatkalla Maarianhaminaan. Pukevat punaiset housut, "tosi" merenkävijöinä ja elvistelevät hurjilla meritarinoilla kovista keleistä saaristossa.

Ei ole yleistä, ja on kanttia vaativa temppu edelleenkin. Varsinkin paluumatka johon usein sisältyy vaikka ja mitä.

Ei ole paha, ihan helppo homma. Senkun vaan päästää köydet irti ja kiinnittää ne taas vastarannalla.

Ei kannata Busterilla yrittää.

Vastahan yksi meni soutamalla ja meinaa tulla takaisinkin.

Uimalla ei ole tainnut kukaan vielä yrittää. Varma en ole tuostakaan.

Moni on ylittänyt, moni on jättänyt leikin kesken, moni on jäänyt sille tielleen.

Vähän kuin saunassa. Ja moni uhoaa perkeleesti, mutta ei tee mitään.

Joku lähtee leikkiin tajuamatta, mihin on ryhtynyt.
Onnellisten tähtien alla joku selviää reissusta oikeastaan tajuamatta, mitä tuli tehtyä.
Sitten on näitä joista ei ikinä enää kuulu mitään.

Harrastelija purjehtija voi säätää Atlantin yli menon kohtuullisen sään aikaan vuotuista kiertoa. Mutta pitkällä matkalla voi kunnon laineitakin olla.
Vaikeinta ylimenon suunnittelussa lienee ensikertalaisella, luottaako kaikkiin vekottimiinsa?
Suunnistus eli veneilytermein navigointin pitää osata.
ja ällistyttävintä on miten saa aikaa kuluun pitkinä tuntuvina päivinä..

Kasa Jalluja mukaan ja vetää käteen koko matkan