Punalaputetut prisma

Tänään lauantaiaamuna oli niin paljon punalaputettuja leipiä,salaateista ym.ettei ollu mitään määrää. Ihan hyvin ois voinu ostaa pakkaseen, mut en ostanut. Katselin yhtä paria kun ei tainnut olla korissa muuta kuin punalaputettuja. Ja mikä ettei siinä säästää paljon. Varsinkin lapsiperheet.
Nykyään kun ruoka vaan kallistuu ja kallistuu. Ja miks se niin paljon ees kallistuu kun sähkön hintakin on tullut jo paljon alaspäin
4557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En yhtään ihmettele eilisen väen vähyyden ja hyllyjen täyttöasteen perusteella. Nythän on lomaviikko, että voisko vaikuttaa noin paljon.

Hinnat sen kun nousee mutta on jo tassantumisen merkkejä. Ruoan hinnan nousun paremmin ymmärtää, mutta esim. paperien älytöntå nousua ei niinkään, kun tuotantokustannukset ei ole noussut yhtä paljon ja sitäpaitsi heillä on myös omaa sähköntuotantoa.. Tietty osuus menoista on silti ruokaa paljon pienempi.

lajijasuris

Äänestä

Kyl tuntuu et prisma korottaa ihan turhaan hintoja, joka päivä uudet hinnat
Turuntien K-Market vasta kallis on. Kassa ottaa monesta tuotteesta eri hinnan mitä hyllyn reunassa on.
Prismassa katon aina kuitin heti kassalla et onkos oikein

Äänestä
  • Juu, oikein ihmetyttää miten täällä pärjää pari tosi kallista pienempää kauppaa, kun ihmisten ka.tulo ei ole edes paria tonnia, ja turha sitten valittaa kallista ruokaa, kun vaihtoehtojakin on!

    Varnasti moni nostaa myös tarpeettomasti hintoja. Mutta ei "ässä" silti ole tehnyt kummostakaan tulosta markettikaupalla (eikä konsernikaan), saa nähdä sitten miten tämä vuosi. Eikä naapurikauppiaskaan ole, mutta isot cm-kauppiaat on monimiljönäärejä!.
    Tilinpäätöksiä pystytään tietyissä rajoissa rukkaamaan mitä tulosta ns. halutaan näyttää.

    lajijasuris

    Äänestä

Turuntiellä käy aika paljon sellaista vanhempaa porukkaa joka ei jaksa tai viitti lähtee kauemmas kauppaan. Ja keiden ei niin kauheesti tarvii kattoo mitä mikin maksaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tänään lauantaiaamuna oli niin paljon punalaputettuja leipiä,salaateista ym.ettei ollu mitään määrää. Ihan hyvin ois voinu ostaa pakkaseen, mut en ostanut. Katselin yhtä paria kun ei tainnut olla korissa muuta kuin punalaputettuja. Ja mikä ettei siinä säästää paljon. Varsinkin lapsiperheet.
Nykyään kun ruoka vaan kallistuu ja kallistuu. Ja miks se niin paljon ees kallistuu kun sähkön hintakin on tullut jo paljon alaspäin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu