Tripla rapu?

Hei!
Minä olen syntynyt ravun merkissä, olen nouseva rapu ja minulla on merkurius ravussa... Mitä tälläin tripla rapuisuus merkitsee? Kohdallani?
Minulla on kuu vesimiehessä, melkeinpä voisi sanoa olevan kaloissa.. Osaatteko te sanoa vaikuttaako tuo kalojen energia? Kuu Kalat kuvaus sopii minuun paremmin kuin Kuu vesimiehessä.
5455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itsepäinen, änkyrä, vallanhimoinen, keskustelukyvytön, on itse aina oikeassa ja perääntyy, mikäli toinen/toiset haluaisivat kehityskeskustelua, raivokas, suorasanainen, paljon narsistisia piirteitä, yksinoloa rakastava, mutta halutessaan oikein hyvä seuralainen, lipevä ja osaa antaa itsestään halutessaan oikein empaattinen kuvan, joka on valheellinen ja kritisoi henkilöitä heidän selkänsä takana.
Periksiantamattomuus on hyve työnteossa.

Oman tien kulkija, anarkisti, vastustaa auktoriteetteja, erilainen, omaa yleensä aina maineen. Toisaalta liiankin vahva ja toisaalta liiankin herkkä ja itkien loukkaantuja.

Toinen puoli hellä, herkkä, taiteellinen ja liiankin tunteellinen, suuttuu hyvin herkästi ja ei anna anteeksi, kantaa kaunaa loppuelämänsä ja kostaa varmasti.
Sopii kauriille parhaiten, myös härkä ja neitsyt passaavat, mutta tahtojen taistelua piisaa.
Myös toiset vesimerkit (skorpioni ja kalat) sopivat ja tahtojen taistelua piisaa näidenkin kanssa.

Ilma- ja tulimerkkien kanssa ei kannata ystävystyä, rapu on liian tarkka kaikista pikku asioista. Ja liian herkkä vahvoille tuli- ja ilmamerkeille.

Rakastaa kotiaan, johon panostaa, koti on aina kaunis.
Tarkka ja saita, muttei tarkka seksin antamisesta, eikä kunnioita esim. avioliittoja.

Pehmenee kuutamoöinä hempeilemään, mutta aamun valo tuo taas kovan puolen pintaan ja saksii armotta kaikki tiellensä osuvat, oli siihen sitten syytä tai ei, ei anna toisille mahdollisuutta puolustautua edes kerran, tuomitseva, eikä muuta mieltään vaikka tosiseikat todistaisivat muuta.

Kaikki kolme merkkiä ravussa tuovat suuria haasteita selviytyä elämästään ja sopeutua hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

Tsemppiä!

Pysy erossa päihteistä! Jo yksikin merkki ravussa antaa vaarallisen pohjan addiktoitua päihteisiin, seksiin rapu addiktoituu aina ja ravulla on aina useita päällekkäisiä suhteita.

Et ole sattunut syntymään mitenkään kaikista parhaimpien tähtien alla, mutta ravun päättäväisyydellä sinnittele elämäsi niin hyväksi kuin vain ikinä pystyt - rapu ei anna periksi!

Äänestä
  • Kiitos🙏🏻

    Äänestä

  • "Itsepäinen, änkyrä, vallanhimoinen, keskustelukyvytön, on itse aina oikeassa ja perääntyy, mikäli toinen/toiset haluaisivat kehityskeskustelua, raivokas, suorasanainen, paljon narsistisia piirteitä, yksinoloa rakastava, mutta halutessaan oikein hyvä seuralainen, lipevä ja osaa antaa itsestään halutessaan oikein empaattinen kuvan, joka on valheellinen ja kritisoi henkilöitä heidän selkänsä takana.
    Periksiantamattomuus on hyve työnteossa.

    Oman tien kulkija, anarkisti, vastustaa auktoriteetteja, erilainen, omaa yleensä aina maineen. Toisaalta liiankin vahva ja toisaalta liiankin herkkä ja itkien loukkaantuja.

    Toinen puoli hellä, herkkä, taiteellinen ja liiankin tunteellinen, suuttuu hyvin herkästi ja ei anna anteeksi, kantaa kaunaa loppuelämänsä ja kostaa varmasti." Näin kirjoitettiin triplaravusta, mutta kuvaus sopii hyvin myös pelkästään aurinkomerkiltään rapuun olevaan henkilöön. Eräs miespuolinen lähisukulainen on juuri tällainen ihminen. Todella sairas tapaus. Ravun merkeissä syntyneissä taitaa olla eniten mielenvikaisia ja psyykkisesti sairaita ihmisiä.

    Äänestä

Se pitää tarkasti katsoa kartasta kumpi olet kuumerkiltäsi vesimies vai kalat, ota yhteyttä astrologiin, joka osaa sen katsoa, ei voi olla siinä rajalla tai vähän molempia, tai musta tuntuu, että enemmän sitä ja tätä, se voi olla vain yhdessä huoneessa ja jompikumpi näistä merkeistä.
Ota yhteyttä astrologiin.

Äänestä
  • Tiedän missä asteessa se on ja se menee Vesimiehen puolelle, mutta ehkä kysyn joltain astrologilta vaikuttaako toinen merkki (tässä tapauksessa kalat) kun on niin lähellä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei!
Minä olen syntynyt ravun merkissä, olen nouseva rapu ja minulla on merkurius ravussa... Mitä tälläin tripla rapuisuus merkitsee? Kohdallani?
Minulla on kuu vesimiehessä, melkeinpä voisi sanoa olevan kaloissa.. Osaatteko te sanoa vaikuttaako tuo kalojen energia? Kuu Kalat kuvaus sopii minuun paremmin kuin Kuu vesimiehessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu