Mitä jos mustasukkaisuus ei olekaan luottamuksen puutetta tai pelkoa kumppanin menetyksestä? Että ei pelkää kumppanin pettävän, rikkovan parisuhteen sääntöjä tai eroavan parisuhteesta jonkun toisen takia. Jos mustasukkaisuuden tunne herää ihan vain siksi, että menettää huomiota, että ei saa niin paljon huomiota kumppaniltaan kuin haluaisi. Mikähän silloin voisi olla ratkaisuna, kun ei ole kyse vain mistään kuvitelmista, jotka voisi saada järkeiltyä pois?
Vastaukset 11
- Anonyymi
Hyvä huomio. Aika monesti on kysymys juuri tuosta. Lääke siihen on oman itsetuntemuksen kasvattaminen.
- Anonyymi
Mitenkähän sitten? Jos on jo tutkiskellut paljon itseään, pohtinut omaa historiaansa, esimerkiksi mistä eri tuntemukset ovat saaneet alkunsa.
Miten paljon kumppanilta voi odottaa erityistä kohtelua? Parisuhteessa kummallakin on kuitenkin vain yksi ihminen elämässä, jolta sellaista voisi saada.
- Anonyymi
Jotenkin tuntuu että ennemmin tuossa tilanteessa loukkaantuisi kun mustasukkaisuutta tuntisi.
- Anonyymi
Mikä niiden ero sitten sinusta on? Jos itse haluaisi huomiota, mutta kumppani antaakin sitä jollekin toiselle. Se tuntuu pahalta. Miksi tuo saa huomiota, mutta minä en, vaikka minun pitäisi olla erityisasemassa, sillä olemme parisuhteessa. Onko sillä oikeastaan väliäkään, miksi sitä nyt sitten kutsuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä niiden ero sitten sinusta on? Jos itse haluaisi huomiota, mutta kumppani antaakin sitä jollekin toiselle. Se tuntuu pahalta. Miksi tuo saa huomiota, mutta minä en, vaikka minun pitäisi olla erityisasemassa, sillä olemme parisuhteessa. Onko sillä oikeastaan väliäkään, miksi sitä nyt sitten kutsuu.
niin tosiaan sama asia eri nimi, ehkä siihen mustasukkaisuuteen liittyy muitakin tunteita kuten esim. raivoa tai muuta pahasuopaisuutta tai epätoivoa mitä nyt milloinkin.
- Anonyymi
Normi homma. Perusluonteeni on mustasukkaisuus heti alusta alkaen. Laitan sen osioon omistushalua ja haluan puolisolta ihan kaiken huomion niin kun minä annan omani puolisolle.
- Anonyymi
Minulla sama. Odotan kumppaniltani samaa kuin miten itse kohtelen häntä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla sama. Odotan kumppaniltani samaa kuin miten itse kohtelen häntä.
Näin just ja se kohtelu on vain parasta.
- Anonyymi
Kyse on varmaan ihan yleisestä regressiosta ja kaipuusta symbioosiin. Eri ihmisillä on eriasteinen tarve. Sitä voi käsitellä ja järkeistää jossain määrin. Ajan kuluminen yleensä auttaa. Aikuinen kumppani kun ei ole äiti- vauva- suhde niin voi olla vaikeata sitä aikuisena saavuttaa, jos siinä ollut jotain puutoksia.
- Anonyymi
Oma kokemukseni on, että aika ei ole auttanut vaan olen muuttunut vain herkemmäksi. Enkä koe äiti-/vanhempisuhteen olleen syynä, vaan myöhempien suhteiden.
Olen kyllä lukenut, että voi olla myös korjaavia suhteita, jotka voivat auttaa, mutta ehkä se vaatii aika paljon
- Anonyymi
Ja jotkut vaan ovat mustasukkaisempia biologisesti kuin toiset. Moninaisuus. Jos tuo on kompastuskivi niin kannattaa selvittää alussa odotukset huomion suhteen. Myös kiintymyssuhdetyyli, joka on vaikeasti muutettava, kannattaa selvittää. Kovin tarkertuva ja etäisesti kiintynyt varmaan törmää kivuliaasti tarpeiden erilaisuuteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411573- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69946Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi300827- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
- 60597
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7591Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571