Demarit hyi

Vasemmistoliitto menetti paikkansa hyvinvointilautakunnassa demareille. Kansalaisaktivisti ent. valtuutettu Irma Nykänen ei sopinut jeesmiesten ja naisten pirtaan. Sananvapauden halveksintaa ja ummehtunutta ja sisään lämpiävää politikointia. Erilaisia näkemyksiä ei Lieksa nimisessä kylässä sallita. Voin vain ounastella,että hyvinvointijohtaja ei halunnut Nykästä päätöksentekijöiden kaartiin, valjastettiin sopivasti jees valtuutetut hommiin. Kuntaliiton lausunnon mukaan kysessä hyvin poikkeukssellinen menettely. Jos ajatellaan osaamisen ja vaikuttamisen tasoa niin ylivoimaisesti osaavin lautakunnan jäsen olisi ollut Nykänen. Valinta olisi kuitenkin tiennyt töitä hyvinvointijohtaja Sihvoselle, koska ihan kaikki esitykset eivät olisi saattaneet mennä läpi. Ainkakin kperustelua olisi kaivattu. Järkyttävää. Toivottavasti tämä prosessi ei jää tähän.
1341120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 134

Vanhimmat

Minäkin ihmettelen demarien toimintaa. Joku muu tais antaa käskyn, en usko että Sihvonen. Demari Kärkkäinen menetti nyt luottamuksen monen silmissä.

Äänestä
  • "Elämän kohokohta" kun sai kaupungin anoman prenikan rintaan. 😂
    Lieksassa on niitäkin jotka tietävät oman arvonsa ilman prenikoita ja ovat kieltäytyneet, eräät jopa kaksi kertaa kun on yritetty tuputtaa että nyt on sinun vuoro saada prenikka.

    Äänestä

  • Päinvastoin, arvostus nousi ison harppauksen. Päätöksentekoon ei tarvita iänikuisia vastarannankiiskejä ja valittajia vaan osaavia toimijoita jotka pyrkivät kaupunkia kehittämään ja viemään eteenpäin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    "Elämän kohokohta" kun sai kaupungin anoman prenikan rintaan. 😂
    Lieksassa on niitäkin jotka tietävät oman arvonsa ilman prenikoita ja ovat kieltäytyneet, eräät jopa kaksi kertaa kun on yritetty tuputtaa että nyt on sinun vuoro saada prenikka.

    Karhinen ihan niiata niksautti, osoittaen näin alemmuuttaan. 🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Karhinen ihan niiata niksautti, osoittaen näin alemmuuttaan. 🤭

    Alamaisten on syytä osoittaa nöyryyttään.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    "Elämän kohokohta" kun sai kaupungin anoman prenikan rintaan. 😂
    Lieksassa on niitäkin jotka tietävät oman arvonsa ilman prenikoita ja ovat kieltäytyneet, eräät jopa kaksi kertaa kun on yritetty tuputtaa että nyt on sinun vuoro saada prenikka.

    No ei ole elämässä paljon tapahtunut jos kaupungin prenikka on sen kohokohta. Ehkä kohokohta voisi ennemmin olla avioliitto tai lapsen saanti.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Päinvastoin, arvostus nousi ison harppauksen. Päätöksentekoon ei tarvita iänikuisia vastarannankiiskejä ja valittajia vaan osaavia toimijoita jotka pyrkivät kaupunkia kehittämään ja viemään eteenpäin.

    Toitpa totuuden esille. Ne ketkä ovat hyviä nuolemaan, he ovat valittuja johdolle. Kuntalaisista viis veisataan.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Toitpa totuuden esille. Ne ketkä ovat hyviä nuolemaan, he ovat valittuja johdolle. Kuntalaisista viis veisataan.

    Toiset on luotuja nuolemaan 🎷

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Karhinen ihan niiata niksautti, osoittaen näin alemmuuttaan. 🤭

    Onko Lieksan naisilla huono itsetunto? - mies sivusta

    Äänestä

  • Mitä te kakarat vingutte? Se oli suljettu lippuäänestys ja äänestäjinä oli muitakin kuin demareita. Jos äänestykseen osallistuneet olivat katsoneet demarin paremmaksi, niin se oli sitten siinä. Ei noihin tehtäviin pääsy ole mikään itsestäänselvyys.
    Turhaan kiukkuatte, voitte mennä takaisin nukkumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Onko Lieksan naisilla huono itsetunto? - mies sivusta

    On vuosi 2023, millä vuosisadalla Lieksan kepunaiset on? 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Päinvastoin, arvostus nousi ison harppauksen. Päätöksentekoon ei tarvita iänikuisia vastarannankiiskejä ja valittajia vaan osaavia toimijoita jotka pyrkivät kaupunkia kehittämään ja viemään eteenpäin.

    Samaa mieltä päätöksentekoon ei tarvita ikääntyneitä Irma Nykänen on 70 yli vuotias olisi aika jättää paikka nuoremille

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Mitä te kakarat vingutte? Se oli suljettu lippuäänestys ja äänestäjinä oli muitakin kuin demareita. Jos äänestykseen osallistuneet olivat katsoneet demarin paremmaksi, niin se oli sitten siinä. Ei noihin tehtäviin pääsy ole mikään itsestäänselvyys.
    Turhaan kiukkuatte, voitte mennä takaisin nukkumaan.

    Sinä saisit avata rähmäiset silmäsi jotta näkisit kuppikuntaisuuden ja hyväveli verkostoitumisen Lieksan kaupungin päätöksen teossa.Vaikka .E.Kärkkäinen ei olekkaan enää sotkemassa demokratiaa niin perinne velvoittaa ellei sitten ETÄNÄ SOTKENUT äänestystä.

    Suljettu lippuäänestys heh heh ,viekkaudella ja vääryydellä toveri toista toveria kampitti???

    Demarit mikään työväen puolue ole, eivät mahdu vasemmiston kanssa samaan pöytäänkään!!

    Lieksan demareilla ryhmäkuri sanelee mitä tehdään äänestyksissä ,,,ja tämä on tosi

    sesiitä suljetusta lippuäänestyksestä.

    MOT- MOT-MOT-MOT LIEKSAAN VAAN

    Äänestä

Voi satana. En taidakaan äänestää mällidemareita vaaleissa. Nukkuvien puolue alkaa vetää puoleensa. Minkä takia Lieksassa demaritkin on niin kieroja?

Äänestä
  • Yllätyin demareiden kieroudesta. Siinä tipahti taas yksi puolue pelistä pois.

    Äänestä

  • Parempi kuin kuppanen kepulainen

    Äänestä

"Kosto on hyvin huono väline politiikassa, varsinkin, jos se suunnitellaan huonosti. SDP:n esitys täyttää syrjinnän tuntomerkit. Poliittisten mielipiteiden perusteella esitetään ratkaisua, joka ei perustu kuntasopimukseen, Marjeta totesi ja kehotti äänestämään Irma Nykäsen puolesta."

Kosto on suloinen, kun Keronen ei ole suostunut tanssimaan pikku pippeli piirin pillin mukaan. Nyt näytetään paikka ja että herrat on ne jotka tässä kaupungissa määrää.

Äänestä

Voi vain sanoa. Hyi, Lieksa! Oksennus!

Äänestä
  • Jälleen kerran.

    Äänestä

Demarit hävisivät viime kuntavaaleissa kolme paikkaa ja neljännen, kun Marjeta erosi.
Lieksassa on nyt nähty sekin vääryys, että valtuusto vääristää kuntavaalien tulosta ja että valtuustosopimuksesta ei pidetä kiinni.

Varoituksista huolimatta Lieksan kaupunki nähdään jälleen kerran hallinto-oikeuden asialistalla.

Äänestä

Hyi helvetti demarien toimintaa! Alhaisista alhaisinta. Seuraavissa kuntavaaleissa jäävät häviöllle niin kuin jo vuoden 2021 vaaleissa.

Uki Voutilainen, Valde Nevalainen, Lauri Kähkönen ja Kerttu Törnqvist kääntyvät haudoissaan.

Hävetkää demarit ja hävitkää seuraavatkin vaalit!

Äänestä
  • Juu, saavat hävitä hevonvi##uun Lieksan politiikasta. Pienpuolue seuraavien kuntavaalien jälkeen.

    Äänestä

  • Piti saatana tämäkin päivä nähdä, että työläisen puolue demarit paljastui epärehellisiksi. Råttapuolue demarit. Miten voitte katsoa enää rehellistä työläistä silmiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Piti saatana tämäkin päivä nähdä, että työläisen puolue demarit paljastui epärehellisiksi. Råttapuolue demarit. Miten voitte katsoa enää rehellistä työläistä silmiin.

    Ei ole sosdemillä oikeudentunto kohdillaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Ei ole sosdemillä oikeudentunto kohdillaan.

    9 oli demarien ehdotuksen takana, 3 vasemmiston, 1 hylätty ääni, loput tyhjää äänestäneitä.
    Demarit varastivat röyhkeästi yhden luottamuspaikan itselleen.
    Olisitte edes persut muistaneet kuka salanauhoitti vaskiviikolla ja äänestäneet vastaan.

    Äänestä

Kyllä demarien Tarja Kärkkäiseltä oikein pohjanoteeraus. Hän on oikea johdon mielistelijä. Hänellä ei ole kylyä itsenäiseen ajatteluun. On ihan herrojen talutusnuorassa kulkeva. Hyi helvetti. Kyllä Nykänen varmaan tämän näytelmän tuntee perin pohjin. Demokratiassa on kaikilla oikeus mielipiteisiin ja varsinkin silloin jo ne ovat hyvin jperusteltuja. En ole kuullut Nykäseltä puskasta huutelua. Nainen paikallaan.

Äänestä

Onhan harvinaisen härskiä toimintaa. 22 valtuutettua äänestää tyhjää. Taitaa olla koomisinta Lieksan historiassa. Silmissäni valtuustolta on mennyt arvovalta. Muistellaan vaan, että äskettäin äänestettiin kolmesti valtuuston puheenjohtajuudestakin. Ja nyt ei haluta ns. toisinajattelijoita politiikan pelikentälle. Asetuhan Irma seuraavissa kuntavaaleissa ehdolle, niin ääniä tulee ja varmasti. Nyt on lieksalaisilla mahdollisuus näyttää kaapin paikka näille venkoilijoille.

Äänestä
  • Irma olisikin ollut liian älykäs hyvinvointi lautakuntaan, niin otetaan ennemmin peesaaja joka on mielissään paikasta ja tekee mitä muut käskee.

    Äänestä

Hieno homma! Luottamustehtäviin ei tarvita joutavan kitisijöitä vaan yhteistyökykyisiä, vastuullista ja kehittävää näkemystä omaavia ihmisiä joilla Lieksaa viedään eteenpäin eikä näivetetä 1800-luvulle. Minulta isot plussat Tarjalle!

Äänestä
  • Ei pidä äänestäjiään pettää. Äänestäjät eivät halua joo-joo henkilöitä luottamuspaikoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ei pidä äänestäjiään pettää. Äänestäjät eivät halua joo-joo henkilöitä luottamuspaikoille.

    Meinaatko että demarit on pettäneet omia äänestäjiään kun eivät lahjoita vassuille luottamuspaikkoja? Aika veikeä ajatus mutta hyvin istuu kommareiden linjaan, menee kuin puttepossulassa 😂

    Äänestä

Hyi helvetti! Tuolla esitykselllänja päätöksellä demarit asettautuivat taantumuksell seen joukkoon kokoomukseln kanssa.
Älköön kukaan äänestäkö demareita!
Tarja Kärkkäinen ja Matti Taponen pystyvät kyklä kyllä huutamiseen päät punaiba - muuhun heistä ei olekaan

Äänestä

Demareilta pohjanoteeraus. Uskomatonta sekin, että muut valtuustoryhmät lähtivät tähän kusetukseen mukaan.
Pitikö äänestää tyhjää, kun kyse oli valtuustosopimuksen rikkomisesta!

Äänestä

Kaikki tämä kuvaa Lieksan sairasta päätöksentekoa ja hallintoa.
Koulukiusaajia kaikki tyynni.

Äänestä
  • Sairaudesta askel kohti terveempää päätöksentekoa päästiin tuolla äänestyksellä.

    Äänestä

Pohjanoteeraus demareilta ja kaikilta tyhjää äänestäneiltä valtuutetuilta. Demarit hävisivät viime vaaleissa neljä paikkaa.

Seuraavissa kuntavaaleissa demarit eivät saa enää yhtään paikkaa. Hienosti demarit toteuttavat oikeistolaista, köyhiä, sairaita ja vammaisia sortavaa politiikkaa.

Kun demareiden "neuvottelijoina", siis sanelijoina ovat Matti Taponen ja Tarja Kärkkäinen, vastassa ei suinkaan ole neuvottelua, vaan pää punaisena huutamista.

Äänestä

Kävikö Taposen käsky Kärkkäiselle?
Vaikuttaa että Lieksa on romahduksen tiellä. Lieksa 50 juhlavuosi on vuosi jolloin päättäjien teot paljastuvat.

Äänestä
  • Muistui mieleen Lieksan Inarin rajanylityspaikan selkkaus? Mikä tämä demarien reissu oli? Oliko lööpeissä joskus?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Muistui mieleen Lieksan Inarin rajanylityspaikan selkkaus? Mikä tämä demarien reissu oli? Oliko lööpeissä joskus?

    Tarina kaupungin sisältä kertoo, että maistissa on oltu. Yhtä maistissa kuin silloin paikallisessa juottolassa jossa demari tuli pöydän päätyyn ja paljasti kalunsa naisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Muistui mieleen Lieksan Inarin rajanylityspaikan selkkaus? Mikä tämä demarien reissu oli? Oliko lööpeissä joskus?

    Taponen kunnostautui Lieksan inarin vartiolla Tirkkosen kanssa, oi niitä aikoja oi niitä aikoja. Yrittivät tuoda lastin yli inarista kun olivat kaupungin johto kermaa ,mutta eivät siinä onnistuneet ja mökä oli ollut sen mukainen.

    Tirkkonen taas oli näytellyt kalleuksiaan RAVINTELISSA osoittaakseen ettei olekkaan MUNATON MIES. joka ei perimä tiedon mukaan tullut aivan aukottomasti vahvistetuksi??

    Kaikki viina juotiin mitä saatiin ja sitähän saatiin,,

    Äänestä

Lieksan demarit teki nyt niin kusisen tempun että en äänestä tätä puoluetta enää missään vaaleissa.

Äänestä
  • Tarja Kärkkäinen, petit, "möit" hoitohenkilökunnan antamat äänet. Toivottavasti päättäjien anoma mitali lämmittää omaatuntoasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Tarja Kärkkäinen, petit, "möit" hoitohenkilökunnan antamat äänet. Toivottavasti päättäjien anoma mitali lämmittää omaatuntoasi.

    Mitali on 'elämän kohokohta' ja toinen niiata niksauttaa. Sairaanhoitajana ja äänestäjänä häpeän teitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Mitali on 'elämän kohokohta' ja toinen niiata niksauttaa. Sairaanhoitajana ja äänestäjänä häpeän teitä.

    Tässäkö on naisten tasa-arvo? Hyi helvetti. Ei ihme, että naisvaltaisella hoitoalalla menee huonosti kun henkilöt joita olemme äänestäneet, osoittautuvat miesten perseennuolijoiksi.

    Äänestä

Tuollaisia päätöksiä lisää. Kehityksen jarrut ja vastustajat sivuun päätöksenteosta ja kansa kiittää!

Äänestä
  • Demariko se siellä?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Demariko se siellä?

    Nin gauheeta, nin gauheeta, sanoisi Ensio Itkonen moisesta touhusta.😁

    Äänestä

  • Kehitystä ei ole kunnan sivistymättömyyden ylläpito. Rakennuksia ja kaiken ulkoisen rakentamisella ei ole mitään tulevaisuutta jos ihmiset/päättäjät ovat jääneet sivistyksen ulkopuolelle.

    Sivistys näkyy siinä miten tasa-arvoinen kuntapolitiikka on ja tasa-arvoa ja ihmisarvoa kunnioittavaa. Nuorison ja sateenkaari-ihmisten kohtelu ja syrjintä on hyvä esimerkki kunnan sivistymättömyydestä. Tästäkin tulee varmasti vielä uutisointia, että hyvin pyyhkii Lieksan kaupunki. Eikö tupsupipoa vain päähän.

    Äänestä

Hirveä ja täysin moraaliton päätös Lieksan juhlavuonna. Kärkkäinen on Taposen nuorassa.i. Neuvotteli ennen siun sotea mpsikallisesti hoitajille muutsman euron. Toivotaan nyt että sotelaiset älyävät mikä tämä jokapaikanhöylä jees nainen on naisiaan. Ei psljon äly piässä tunnu.

Äänestä

Ironista että hyvinvointilautakunnan ulkopuolelle sysätäään tällä tavalla henkilö joka on tehnyt lieksalaisten hyvinvoinnin eteen todella paljon. Tämä valtapeli näyttää meille sen, että Lieksan demarien tavoitteena ei ole välittää kaupunkilaisten hyvinvoinnista vaan varmistaa vain jeesjees-porukoiden tukeva ote vallankahvasta.

Äänestä
  • Mikäpä sen mukavampaa kuin kuulla vasemmistovammaisen ulinaa 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Mikäpä sen mukavampaa kuin kuulla vasemmistovammaisen ulinaa 😂

    Onko tämä Lieksan demarien virallinen kanta?

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Onko tämä Lieksan demarien virallinen kanta?

    Täm on, uikuti uikuti uiiiii.

    Äänestä

Kenen idea se oli alunperin järjestää tämä äänestys ja kaapata vassareiden ainoa lautakuntapaikka demareille? Ja millä tätä tökeröä kaappausta perusteltiin?

Äänestä
  • Demarien. Taponen on ja kumppanit ovat unohtaneet lähtökohtansa.

    Äänestä

Kuntalaiset kaipaavat kunnon perustelut demareilta. Itse olen seurannut Nykäsen toimintaa. Jos hän on erimieltä virallisesta jees linjasta niin perustelut on aina asialliset. Ei tyhjää huutelua. Aatelkaa ihminen joka uhrannut elämästään ison osan heikompien auttasmiseksi laitetaan syrjään nimikkeellä yhteistyökyvytön. Laitetaan rinnakkain demarien verkkosukkasini kellohameineen ja irma huh. Hupiosastolle sini ja tositoimiin hyvinvoinnin edistäjäksi irma.

Äänestä
  • Sekö oli demarien perustelu, että Irma Nykänen ei ole muka yhteistyökykyinen? Ihminen joka toimii saumattomasti monien eri tahojen kanssa Tukipisteen johtajan ominaisuudessa.

    Äänestä

Lieksa Demarit aloittivat vaalityön. Kannattaa muistaa että vaalikarja on yleensä sorretun puolella. Luulis että tästä tulee ihan valtakunnallistakin huomiota. Vihjeitä kannattaa jakaa medialle sinne ja tänne. Aiheella on laajempaakin merkitystä. Sopimuskäytännön romuttamisen malliesimerkki.

Äänestä
  • Demarit suunnittelee jos ovat seuraavassa hallituksessa ruuan arvonlisäveron korotusta, että semmoista sorretun puolustamista. Heidän mielestä se ei köyhään kolahda.

    Äänestä

Tänään eduskunnan äänestyksessä äänestettiin Nato-jäsenyydestä ja ei mitenkään yllättäen, vasemmistoliitto äänesti sitäkin vastaan.

Lieksankin kannalta on pelkästään positiivinen asia että tällainen porukka joka vastustaa ihan kaikkea vain sen vuoksi että saisi olla eri mieltä kuin muut, seurauksista välittämättä, on poissa sotkemasta asioita tällä erää. Minusta erittäin hyvä äänestystulos valtuustolta. Kiitos!

Äänestä
  • Halusin äänestää demareita, mutta tämän sikatempun jälkeen en voi hyvällä omallatunnolla enää tehdä sitä. Pakko soveltaa vaalikonetta ja etsiä joku vihreä tai vassari, vaikka aiemmin pidin heitä liian ideologisina. Parempi silti näin, että Lieksan demarit paljastivat todellisen luontonsa ennen vaaleja.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Halusin äänestää demareita, mutta tämän sikatempun jälkeen en voi hyvällä omallatunnolla enää tehdä sitä. Pakko soveltaa vaalikonetta ja etsiä joku vihreä tai vassari, vaikka aiemmin pidin heitä liian ideologisina. Parempi silti näin, että Lieksan demarit paljastivat todellisen luontonsa ennen vaaleja.

    Kuulutko sinäkin joukkoon -vastustan kaikkea vaan vastustamisen vuoksi- Todella järkevää 😂

    Äänestä

  • Miten Nato tai sen vastustus liittyy siihen, että Lieksan demarit tekivät törkeät temput paikallispolitiikassa?

    Äänestä

  • Vihreät ja vasurit menee moskovaan puten pyllyä lipomaan ja mukaan lähtee muuan mitätön edustaja joka on aina poissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Kuulutko sinäkin joukkoon -vastustan kaikkea vaan vastustamisen vuoksi- Todella järkevää 😂

    Se varmaan jyrääjistä tuntuu siltä, että kaikkea vastustetaan silloin kun ei mene oman tahdon mukaan. Eikö lieksalaisilla demokratia toimi. Teillä on aika erikoinen käsitys politiikasta. Me Nurmeksessa saatiin Saatsi ulos kun luottamus meni. Teilläkin näkyy olevan vaihdon aika. Ettekö uskalla toimia vaan seuraatte johtajaa kuin lampaat.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Miten Nato tai sen vastustus liittyy siihen, että Lieksan demarit tekivät törkeät temput paikallispolitiikassa?

    Liittyy ja paljonkin. Se kuvastaa hyvin vassureiden suhtautumista yleiseen mielipiteeseen ja vaikkapa turvallisuuteen. Kun asenne on tuo valtakunnan tasolla niin sama asennoituminen heijastuu myös kunnallispolitiikan päätöksentekoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Se varmaan jyrääjistä tuntuu siltä, että kaikkea vastustetaan silloin kun ei mene oman tahdon mukaan. Eikö lieksalaisilla demokratia toimi. Teillä on aika erikoinen käsitys politiikasta. Me Nurmeksessa saatiin Saatsi ulos kun luottamus meni. Teilläkin näkyy olevan vaihdon aika. Ettekö uskalla toimia vaan seuraatte johtajaa kuin lampaat.

    Nimenomaan tuossahan demokratia voitti ja enemmistön ääni voitti. Mikä siis ongelma? Vassurilogiikalla demokratia ei toteudu jos heidän selkeä vähemmistö mielipide ei voita 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Nimenomaan tuossahan demokratia voitti ja enemmistön ääni voitti. Mikä siis ongelma? Vassurilogiikalla demokratia ei toteudu jos heidän selkeä vähemmistö mielipide ei voita 😂

    Hahhhaahhaaa. Demokratia on käsitetty Lieksassa päin persettä! Nyt tämä on entistäkin selvempää koko kansalle!

    Äänestä

Kaikki tsempit Irmalle ja vasemmistoliitolle! Älkää lannistuko paskapuheista. Demarit ja koko muu valtuusto kolmea valtuutettua lukuunottamatta oli tuon syrjimispäätöksen takana! Hävetkää! Sopimuksista on pidettävä kiinni. Kaikki ovat vastuussa äänestäjilleen - ei kunnan johdolle. Lampaita koko sakki ja perseennuolijoita. Pienten ryhmien takanakin on satoja äänestäjiä, joiden ääni on ohitettu räikeästi.
Lieksan maine se vaan kasvaa. Seuratkaahan valtakunnallisia uutisia!

Äänestä
  • Onpa tosiaan Lieksan juhlavuosi. 😂 Negatiivisia uutisia tulee solkenaan esiin. Hyvä että mätäpaise puhkeaa ja kaikki saavat tietää millaista on meno Lieksassa ollut nykyisen valtuuston aikana. Kuntalaiset on unohdettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Onpa tosiaan Lieksan juhlavuosi. 😂 Negatiivisia uutisia tulee solkenaan esiin. Hyvä että mätäpaise puhkeaa ja kaikki saavat tietää millaista on meno Lieksassa ollut nykyisen valtuuston aikana. Kuntalaiset on unohdettu.

    Vasureista ei ole ollut kuin haittaa, esimerkkinä kaarisilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Vasureista ei ole ollut kuin haittaa, esimerkkinä kaarisilta.

    Sori mutta demokratiassa se on vain niin että päätöksiä tehdään yhdessä. Lieksan kaupungin johdossa ei sitä tajuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Sori mutta demokratiassa se on vain niin että päätöksiä tehdään yhdessä. Lieksan kaupungin johdossa ei sitä tajuta.

    Demokratiassa ja ihmissuhteissa on myös niin, että sopimuksia kunnioitetaan ja ollaan rehellisiä. Lieksan kaupungin johto ei tajua tätäkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Demokratiassa ja ihmissuhteissa on myös niin, että sopimuksia kunnioitetaan ja ollaan rehellisiä. Lieksan kaupungin johto ei tajua tätäkään.

    Toisia kusettamalla voi saada lyhytnäköistä etua, mutta kaupungin johto maksaa tämän takaisin moninkertaisesti menetetyssä luottamuksesta, kuten Lieksan lehden pääkirjoituksessa sanottiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Toisia kusettamalla voi saada lyhytnäköistä etua, mutta kaupungin johto maksaa tämän takaisin moninkertaisesti menetetyssä luottamuksesta, kuten Lieksan lehden pääkirjoituksessa sanottiin.

    Työväenpuolue on tainnut vieraantua työläisistä?
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9933a617-f715-405b-8097-e066986e8a2f

    Äänestä


  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Sori mutta demokratiassa se on vain niin että päätöksiä tehdään yhdessä. Lieksan kaupungin johdossa ei sitä tajuta.

    Periaatteessa oikein, mutta paikalliset vassarit soveltaa sitä äänestyksissä näköjään niin että heidän yhtä ääntään vastaan kaikki muut eli selkeä enemmistö, mutta silti vassarit on aina sitä mieltä että demokratia ei ole toteutunut tai heitä on sorsittu kun heidän tahtonsa jää äänestyksissä häviäjän rooliin. Huonoja häviäjiä tai sitten on jäänyt ekaluokalta lähtien matematiikan tunnit käymättä.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Periaatteessa oikein, mutta paikalliset vassarit soveltaa sitä äänestyksissä näköjään niin että heidän yhtä ääntään vastaan kaikki muut eli selkeä enemmistö, mutta silti vassarit on aina sitä mieltä että demokratia ei ole toteutunut tai heitä on sorsittu kun heidän tahtonsa jää äänestyksissä häviäjän rooliin. Huonoja häviäjiä tai sitten on jäänyt ekaluokalta lähtien matematiikan tunnit käymättä.

    Lieksassa ei ole demokratiaa ollut siitä asti kun Määttänen päästettiin päsmäröimään. Hallintouudistus oli sellainen uudistus, että kuntalaisilta vietiin sata luottamushenkilöpaikkaa ja valtuustolta päätäntävalta käytännössä kokonaan. Keskustelu on kiellettyä. Voiko kaupunki enää mitenkään enemmän huonontaa omaa mainettaan ja julkisuuskuvaa? Ainakin ponnisteluja kuntalaisten turvan tukkimiseksi tehdään koko ajan.
    Demarit näyttivät nyt lopullisesti puolensa. Vaihtakoot nimensä osuvampaan muotoon anti-demikraateiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Lieksassa ei ole demokratiaa ollut siitä asti kun Määttänen päästettiin päsmäröimään. Hallintouudistus oli sellainen uudistus, että kuntalaisilta vietiin sata luottamushenkilöpaikkaa ja valtuustolta päätäntävalta käytännössä kokonaan. Keskustelu on kiellettyä. Voiko kaupunki enää mitenkään enemmän huonontaa omaa mainettaan ja julkisuuskuvaa? Ainakin ponnisteluja kuntalaisten turvan tukkimiseksi tehdään koko ajan.
    Demarit näyttivät nyt lopullisesti puolensa. Vaihtakoot nimensä osuvampaan muotoon anti-demikraateiksi.

    Missä Kepu, siellä ongelma.

    Luojalle Kiitos! Kepu sukeltaa.
    https://yle.fi/a/74-20020367

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Missä Kepu, siellä ongelma.

    Luojalle Kiitos! Kepu sukeltaa.
    https://yle.fi/a/74-20020367

    Demarit möi itsensä kepulle, persuille ja kokoomukselle.
    Toivottavasti ennen vaaleja on vielä uutisissa tämä
    "Päätös Kaupunginvaltuusto päätti palauttaa asian valmisteluun."
    Kaupunginvaltuusto 29.08.2022"

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Missä Kepu, siellä ongelma.

    Luojalle Kiitos! Kepu sukeltaa.
    https://yle.fi/a/74-20020367

    Ei auta vanhainkotien kiertäminen ja äänten ostaminen kahvipaketilla muistisairailta. Vanhuksetkin muistaa sen että Kepu pettää aina.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Missä Kepu, siellä ongelma.

    Luojalle Kiitos! Kepu sukeltaa.
    https://yle.fi/a/74-20020367

    Petoviha, metsien hakkuut, ilmastonmuutoksen vähätteleminen... 😂

    Äänestä

Äänestys kuuluu demokratiaan, pulinat pois vaikka kommareita harmittaakin.

Äänestä
  • Ööö, sopimusten rikkominen ei kuulu demokratiaan.😅 Voi kuvitella miten Lieksan demareilla karkasi innosta lirut pöksyihin kun näkivät tilaisuutensa tulleen ja alkoivat puuhata Kuntaliiton ennennäkemättömänä pitämää äänestystä.

    Herrasmiessopimukset pätevät vain niin pitkään kuin herrasmiehiä on olemassa. Lieksassa ei enää ole vaan selkäänpuukottaminen ja valehtelu on päivän sana. Niin

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Ööö, sopimusten rikkominen ei kuulu demokratiaan.😅 Voi kuvitella miten Lieksan demareilla karkasi innosta lirut pöksyihin kun näkivät tilaisuutensa tulleen ja alkoivat puuhata Kuntaliiton ennennäkemättömänä pitämää äänestystä.

    Herrasmiessopimukset pätevät vain niin pitkään kuin herrasmiehiä on olemassa. Lieksassa ei enää ole vaan selkäänpuukottaminen ja valehtelu on päivän sana. Niin

    Juurikin päinvastoin. Nyt uskottavuus alkaa olla hyvä parempi kuin vuosikymmeniin. Hieno juttu kaikkinensa!

    Äänestä

Sitä kylvää mitä niittää, ja niin makaa kuin petaa. Lieksan kaupungin johdon uskottavuus on kärsinyt raskaan iskun. Eihän tuollaiseen pelleporukkaan voi enää kukaan luottaa.

Äänestä

Ei ole voinut luottaa tähänkään asti, vaan nyt tekivät putlerit eli sellaisen avoimen kieron tempun jota ei voi enää edes teeskennellä salaavansa.

Äänestä

Kittilän kuntapäättäjät tuomittu rikoksista. Kantsisko Lieksassa alkaa myös syynätä juttuja? Lieksan kaupunki korostaa, että rikosta ei ole tapahtunut, mutta muuten kieroillaan minkä laki sallii.

Äänestä

Valtuuston kokouksessa nousi esiin syrjintäkortti poliittisten näkemysten vuoksi. Kärkkäisen perustelut eivät ole ihan tästä päivästä yhteistyön sujuvuuden näkökulmasta. Asiaahan kannattaa vähän pöyhäistä juristileirissä nimenomaan syrjintänäkökulmasta. Onhan tämä aivan ennenkokematon menettely itseään oikeudenmukaisuutta saarnaavassa puolueessa. On tainnut jäädä oppikirjat lukematta. Irma Nykäselle jaksamista .

Äänestä
  • Ei ole uutta syrjintäkysymykset tässä kaupungissa. Edelleen kuuden kuukauden jälkeen Lieksan kaupunginhallitus kieltäytyy käsittelemättä valtuuston sille lähettämää kysymystä pride-liputuksesta kaupungissa. Ja näillä meriiteillä kaupunginhallituksen puheenjohtaja yrittää päästä eduskuntaan, välttelemään siellä odottavia päätöksiä?

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Ei ole uutta syrjintäkysymykset tässä kaupungissa. Edelleen kuuden kuukauden jälkeen Lieksan kaupunginhallitus kieltäytyy käsittelemättä valtuuston sille lähettämää kysymystä pride-liputuksesta kaupungissa. Ja näillä meriiteillä kaupunginhallituksen puheenjohtaja yrittää päästä eduskuntaan, välttelemään siellä odottavia päätöksiä?

    Lieksassa kannattaa tehdä samalla tavalla kuin Nurmes teki. Tutkinta tästä asiasta ja kaivaa myös GFN ym. ympäristölupa.... Tuo Pielisen Bio on myös mielenkiintoinen tapaus kaup.hall. puheenjohtajan firmana.

    Äänestä

Kaarisillan suojelijat myös rahalliseen vastuuseen ja maksamaan HEIDÄN aiheuttama kustannusten nousu.

Äänestä
  • Kustannusten nousu johtuu inflaatiosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Kustannusten nousu johtuu inflaatiosta.

    Sodasta, koronasta jne. Ei Lieksan suojelijat ole niin vaikutusvaltaisia, että voisivat koko maailman markkinoihin vaikuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Kustannusten nousu johtuu inflaatiosta.

    Vedä käteesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Vedä käteesi.

    Dynaamista!🏋🏼‍♂️

    Äänestä

  • KANNATETAAN!

    Äänestä

  • Kaarisillan suojelijat ovat toimineet kuten laki sallii.
    Mutta onko Lieksan päättäjät? Tehtiinkö virkavirheen, luottamusaseman väärinkäyttö maksaessa GFN:n ympäristölupa? Pielisen Bio?

    Äänestä

Ei ole mikään meriitti tämä säpinä lieksalaisille eduskuntaehdokkaille, joilla merkittävä asema Lieksan päätöksenteossa (kesk.). Todellinen pohjasukellut demareille ja pohjaan taitavat jäädäkin monessa mielessä. Laajemminkin demariehdokkaat saavat huutia tästä ruletista. Perustetaanko kansanliike Nykäsen puolesta? ja vetoomus verkkoon

Äänestä

Nykäsen suojelu ohjelma pystyyn. Nyt kun siltahomma meni puihin niin tarmokkaasti kohti uusia kohteita.

Äänestä

Sitä paitsi Vasemmistoliitto sai kuntavaaleissa pari sataa ääntä eli ei ole mitenkään yhden ihmisen asialla. Luottamushenkilö on vastuussa äänestäjilleen, ei kaupungin pienen diktatorisen johtoporukan mielistelijöille.

Äänestä

Kaikki tuki Irmalle ja vasemmistoliitolle! Ainoat, jotka välittävät ihmisistä eivätkä kumarra peräpään nuolijoita!

Äänestä
  • <näin on ihmisistä välittävälle pulueelle yes ja seurailijoille ja mukautuville no. >Kannatan kansalaisrintamaa Irman puolesta.

    Äänestä

  • Ja ennekaikkea osaa jarruttaa sltahanketta, siihen ei ihan kaikki ilkeä,

    Äänestä

Tyhjän lapun jättäneet ratkaisi äänestyksen.Kepu pettää aina.

Äänestä
  • Ehkä tiesivät millainen paskamyrsky tästä tulee eivätkä halunneet ottaa tällaiseen kusetukseen osaa eikä arpaa.

    Äänestä

Yksi ja sama henkilökö täällä viesteillään tätä ketjua ylläpitää? Aika yksitoikkoisia ovat viestit sisällöltään. Kirjallista tai suullistakaan sopimusta ltkuntapaikan "periytymisestä" ei ole olemassa. Juu, juristit vaan pöyhimään asioita. Kunhan pöyhivät muitten maksamina. Ja ilman muuta mediaan tästä pöhinää suunnalle ja toiselle. Voi hyvänen aika sentään.

On ihan hyvä että valtakunnan tasolla poliitikassa vallitseva käytäntö ei ihan aina toteudu kuntatasolla. Eli se että kun huutaa kovimmalla äänellä niin pääsee päättämään asioista ihan riippumatta puolueen kannatuksen suuruudesta.

Vinkuminen muutenkin turhaa. Vasemmistohan sen paikan nytkin sai... =)

Äänestä
  • Minä äänestin jo ennakkoon kun tuli postissa tänään ilmoitus äänioikeudesta. Laitoin leivinuuni uurnaan molemmat laput, omani ja vaimoni.😁

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Minä äänestin jo ennakkoon kun tuli postissa tänään ilmoitus äänioikeudesta. Laitoin leivinuuni uurnaan molemmat laput, omani ja vaimoni.😁

    Vahvaa johtajuutta!🏋🏼‍♂️

    Äänestä

Lieksan kuntajohtajat ovat menettäneet kaiken luottamuksensa kuntalaisten silmissä. Hajotetaan siksi valtuusto ja uudet vaalit pystyyn. Ja antakaa meille edes yksi uusi ehdokas jota voi äänestää ensi vaaleissa. Mitä demokratian irvikuvaa tämä on kuin Venäjällä jossa saa äänestää vain samoja ja samat menee aina läpi?

Äänestä
  • Ehdolle pääsee kaikki halukkaat ja demokratia on sitä että enemmistön äänet voittaa. Ihan turhaa kitisette. Jatkuvan haukkumisen, tarpeettomien erivävien mielipiteiden ja kaikessa poikkiteloin olemisen sijaan voisitte välillä vaikka katsoa asioita järkevän kuntatalouden ja kaupungin kehittämisen kannalta ja sitä miten niitä kehitetään kaikki YHDESSÄ!

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Ehdolle pääsee kaikki halukkaat ja demokratia on sitä että enemmistön äänet voittaa. Ihan turhaa kitisette. Jatkuvan haukkumisen, tarpeettomien erivävien mielipiteiden ja kaikessa poikkiteloin olemisen sijaan voisitte välillä vaikka katsoa asioita järkevän kuntatalouden ja kaupungin kehittämisen kannalta ja sitä miten niitä kehitetään kaikki YHDESSÄ!

    Ei ole olemassa tarpeetonta eriävää mielipidettä. Lues vähän kuntalakia!

    Äänestä

Eikös se äänestäjissä silloin vika? En minä ainakaan äänestänyt demari seniilejä.

Äänestä

Tuli kyselytuntia katsoessani mieleen Eppu Normaalin biisin sanat .
" Siellä soittaa, Juha Torvinen, soittaa näppäilemällä osin, automaatista käsin, tosin."
Uusin sanoin:
"Siellä Marinilta kysellään ja Marin vastaa osin, ihan asian vierestä täysin, tosin."

Äänestä
  • Ööööhh... Demareita... Läääähhh

    Äänestä

Lieksan demarit lähtee innoissaan mukaan Kepun kiusaamissuunnitelmiin. Lieksa on johtava kiusaamiskaupunki kaikilla tasoilla kouluista kunnallispolitiikkaan

Äänestä

Täytin ylen vaalikoneen lopputulos uusi eduskunta persut liike kokomus ristilliset kepu yhtensä yli 190 paikkaa,vihreet,sossut,kommarit ei yhtään paikkaa.
Kepukin vain 7 paikkaa.
Ois varmaan mielenkiintoinen eduskunta ja hallitus

Äänestä

Nyt kepulit romahtaa

Äänestä
  • Minä arvasin sen! Radiossa sanottioinettä miltei kaikki ehdokkaat aikoo nostaa pieniä eläkkeitä seuraavalla vaalikaudella! Tuohan on täysin uskottavaa, koska lentäähän lehmät ja joulupukki on olemassa! sytytin juuri leivinuuniin tulen sillä postissa tulleella äänestysoikeus lapulla ja hyvin syttyi.😁

    Äänestä

Kyllä. Sillä naisella on tosiaan köyhyyden kasvot välillä. Karttakaa sitä.

Äänestä

Lieksasta halutaan positiivista, kovaa johtavaa viestintää. Nyrkki pöytään ja pulinat pois - eikö vain?
No hyvä. Nyt on Lieksan kaupungilla johtopaikat valtakunnallisesti koulukiusaamisessa ja sen kasvussa erityisesti nelosluokkalaisia tyttöjä kohtaan, pienituloisuudessa, lapsiperheköyhyydessä, sairastavuudessa, työpaikkakiusaamisessa, lasten ja nuorten kuntoluokituksessa, kunnan kaikkein vähimmässä seutukiinnostavuuudessa, kaikkein vähimmässä kulttuurin tukemisessa, kaikkein heikoimmassa järjestöyhteistyössä Pohjois-Karjalassa. Eikö tämä kova johtajuus jo riitä?
Nyt vielä johdetaan siinäkin, että luottamushenkilöpaikka evätään syrjinnän ja mielipiteen vuoksi.
Hip hurraa, selkärangattomat niiata niksauttelijat!

Äänestä
  • Voi ressukkaa! 😂

    Äänestä

Kyllä ei ollut Lieksa tämmöinen kuin nykyään 50 vuotta sitten. Kouluja oli ja hyviä olikin. Silloin oli nuoria ja vaikka minkä ikäisiä, oli tansseja, lukioissa käytiin hyviä yhteiskunnallisia keskusteluja. Oli mahtavia opettajia ja perustettiin taideyhdistys ja kirjoittajayhdistys - silloin oli elämää. Saattoi lähteä maailmalle opiskelemaan ylpeänä siitä, että on lähtöisin Lieksasta.
Nyt pitää häveten sanoa, että juu olen ollut Lieksassa, sori siitä. Ja juu, muutin pois heti kun pystyin enkä ikinä mee takasin.

Äänestä
  • Minä en ole vuosiin kertonut, että olen Lieksasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Minä en ole vuosiin kertonut, että olen Lieksasta.

    Kohdaltasi onkin niin parempi, että et pilaa Lieksalaisten mainetta.😁

    Äänestä

Ossaa sosdemitkin juopotella.Marin suunnannäyttäjänä.

Äänestä
  • Eikä taida jauhojengissä edes pelkkä juopottelu riittää

    Äänestä

Harmittaa lieksalaisten puolesta. Eivät he olisi ansainneet tätä Määttäsen johtamaa ja Reccu Reke Kortelaisen muutaman Pöppös-Väänäsen kanssa toteuttamaa diktatuuria. Demareista ei tuossa yhteydessä voi sanoa mitään - niitä voi kaivella tikulla eteisen kynnysmmaton alta.
Lieksa-Pielisjärvi oli ihan toista ennen. Nyt on mentaliteetti muuttunut ja kuntademokratia on muuttunut yksien ja samojen määrättäväksi.

Ihan säälittää tuo nykyinen valtuusto, koska he eivät tajua, että heillä ei ole paskankaan päätösvaltaa ja valtuuston kokoukset ovat teatteria, joka kuulema striimataan oikein ammattimaisesti yleisölle.
Hävetkää!

Äänestä
  • Ja demari jatkaa lauluaan,,,en ole katkera, mutta kuitenkin.😁

    Äänestä

Lieksan kuntajohto ja politiikka. Yhtä korkeatasoista ja huvittavaa kuin harrastajateatteri. Kukin osaa roolinsa suurinpiirtein eikä pysty analyysiin.

Äänestä

Tämäkin tragedia on strategian mukainen - johtajuutta ja energistä menestymistä kyseenalaisin keinon ja ihmistä syrjimällä. Hävetkää koko sakki!

Äänestä
  • Ketä on mukamas syrjitty? Kaikille on samat palvelut.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Ketä on mukamas syrjitty? Kaikille on samat palvelut.

    Et tiedä mitään, joten olepa hiljaa. Ja ihan hiljaa voisi katsella ja tiedostaa, ketä syrjitään Lieksassa. Ekana tulevat ne, jotka eivät taputa kaupungin johdolle paskamaisen politiikan takia - tähän ryhmään kuuluvt tiedostavat ja viisaat ihmiset, siis ne, joilla on ja olisi kehittäviä ehdotuksia kaikkien eduksi.
    Näitä ihmisiä vastaan on koko kaupungin virkajohto järjestäytynyt. Uskallapa kysyä tai ehdottaa jotain - siitä seuraa PUHUTTELU, jossa ihmisarvosi ja arviointikykysi kyseenalaistetaan!
    Näin tapahtuu jatkuvasti kaupungin toimessa tai virassa olevia kohtaan, mutta onhan se ennen kuulumatonta, että luottamushenkilöä kohtaan ja vastaan asettautuu vaktuuston kokouksen jälkeen koko ylin virkahenkilöjohto moittimaan, kieltämään ja uhkasmaan.
    Liekö tätä muualka, en tiedä, mutta Lieksassa on.

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Et tiedä mitään, joten olepa hiljaa. Ja ihan hiljaa voisi katsella ja tiedostaa, ketä syrjitään Lieksassa. Ekana tulevat ne, jotka eivät taputa kaupungin johdolle paskamaisen politiikan takia - tähän ryhmään kuuluvt tiedostavat ja viisaat ihmiset, siis ne, joilla on ja olisi kehittäviä ehdotuksia kaikkien eduksi.
    Näitä ihmisiä vastaan on koko kaupungin virkajohto järjestäytynyt. Uskallapa kysyä tai ehdottaa jotain - siitä seuraa PUHUTTELU, jossa ihmisarvosi ja arviointikykysi kyseenalaistetaan!
    Näin tapahtuu jatkuvasti kaupungin toimessa tai virassa olevia kohtaan, mutta onhan se ennen kuulumatonta, että luottamushenkilöä kohtaan ja vastaan asettautuu vaktuuston kokouksen jälkeen koko ylin virkahenkilöjohto moittimaan, kieltämään ja uhkasmaan.
    Liekö tätä muualka, en tiedä, mutta Lieksassa on.

    En ole hiljaa. Itseppähän olette kötiskönne sinne äänestäneet, joten älkäää valittako.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vasemmistoliitto menetti paikkansa hyvinvointilautakunnassa demareille. Kansalaisaktivisti ent. valtuutettu Irma Nykänen ei sopinut jeesmiesten ja naisten pirtaan. Sananvapauden halveksintaa ja ummehtunutta ja sisään lämpiävää politikointia. Erilaisia näkemyksiä ei Lieksa nimisessä kylässä sallita. Voin vain ounastella,että hyvinvointijohtaja ei halunnut Nykästä päätöksentekijöiden kaartiin, valjastettiin sopivasti jees valtuutetut hommiin. Kuntaliiton lausunnon mukaan kysessä hyvin poikkeukssellinen menettely. Jos ajatellaan osaamisen ja vaikuttamisen tasoa niin ylivoimaisesti osaavin lautakunnan jäsen olisi ollut Nykänen. Valinta olisi kuitenkin tiennyt töitä hyvinvointijohtaja Sihvoselle, koska ihan kaikki esitykset eivät olisi saattaneet mennä läpi. Ainkakin kperustelua olisi kaivattu. Järkyttävää. Toivottavasti tämä prosessi ei jää tähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu