Olen

olen korviani myöten ihastunut minua vuotta nuorempaan mieheen. ihastusta on jatkunut jo pari vuotta, mutta vasta joulun jälkeen rohkaisin mieleni ja menin juttelemaan hänelle. sen jälkeen olemme jutelleet pariin otteeseen, mutta minä olen joutunut aina menemään hänen luokseen juttusille. hän kyllä hymyilee leveästi ja tervehtii minua joka kerta kun törmäämme, jopa muutamaankin kertaan esim. saman illan aikana. joskus kun näemme toisemme kauempaa, hän vilkuttelee minulle hymy huulillaan. en kuitenkaan tiedä mitä hän todella minusta ajattelee. ystäväni ovat vahvasti sitä mieltä, että välillämme on kipinää. sen kuulema huomaa sanattomasta viestinnästä, siitäkin, miten ihastukseni huomioi minua kun näemme. esim. baareissa hän tulee usein minun luokseni jammailemaan ym. itse tunnun ajattelevan kuitenkin kriittisemmin enkä oikeen tiedä mitä ajatella kavereideni mielipiteistä.. voivatko he todella nähdä jutun erilailla kuin minä, totuudenmukaisemmin?

minulla on melko paljon huonoja kokemuksia miehistä siinä mielessä, että yksikään ihastukseni ei ole ikinä kiinnostunut minusta. siksi en oikeen uskalla enää tehdä aloitteita, kertoa tunteistani tai mitään. enkä siis uskalla edes ajatella että tämä ihanan ihana tyyppi olisi musta kiinnostunu.. mutta nyt musta tuntuu että mä en enää kestä tätä nössöilyä ja unelmointia. mä haluan vastauksia, meni syteen tai saveen! eli kysymys kuuluu, pitäisikö minun luottaa ystäviini ja mennä rohkeasti pyytämään ihastustani vaikka leffaan? vai pitäisikö minun kertoa suoraan tunteistani? voiko olla vaarana, että hän lähtee leffaan ihan vain vaikka ystävällisyyttään vaikka ei niin vahvasti olisi minusta edes kiinnostunut? mitä minä teen?!
1883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Anna mennä vaan, kerran se sitten vaan kirpaisee jos hän kieltäytyy. Mies saattaa vaan olla ujonpuoleinen ja epävarma itsestään, joten ei uskalla itse tehdä mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihastunut! kirjoitti:

olen korviani myöten ihastunut minua vuotta nuorempaan mieheen. ihastusta on jatkunut jo pari vuotta, mutta vasta joulun jälkeen rohkaisin mieleni ja menin juttelemaan hänelle. sen jälkeen olemme jutelleet pariin otteeseen, mutta minä olen joutunut aina menemään hänen luokseen juttusille. hän kyllä hymyilee leveästi ja tervehtii minua joka kerta kun törmäämme, jopa muutamaankin kertaan esim. saman illan aikana. joskus kun näemme toisemme kauempaa, hän vilkuttelee minulle hymy huulillaan. en kuitenkaan tiedä mitä hän todella minusta ajattelee. ystäväni ovat vahvasti sitä mieltä, että välillämme on kipinää. sen kuulema huomaa sanattomasta viestinnästä, siitäkin, miten ihastukseni huomioi minua kun näemme. esim. baareissa hän tulee usein minun luokseni jammailemaan ym. itse tunnun ajattelevan kuitenkin kriittisemmin enkä oikeen tiedä mitä ajatella kavereideni mielipiteistä.. voivatko he todella nähdä jutun erilailla kuin minä, totuudenmukaisemmin?

minulla on melko paljon huonoja kokemuksia miehistä siinä mielessä, että yksikään ihastukseni ei ole ikinä kiinnostunut minusta. siksi en oikeen uskalla enää tehdä aloitteita, kertoa tunteistani tai mitään. enkä siis uskalla edes ajatella että tämä ihanan ihana tyyppi olisi musta kiinnostunu.. mutta nyt musta tuntuu että mä en enää kestä tätä nössöilyä ja unelmointia. mä haluan vastauksia, meni syteen tai saveen! eli kysymys kuuluu, pitäisikö minun luottaa ystäviini ja mennä rohkeasti pyytämään ihastustani vaikka leffaan? vai pitäisikö minun kertoa suoraan tunteistani? voiko olla vaarana, että hän lähtee leffaan ihan vain vaikka ystävällisyyttään vaikka ei niin vahvasti olisi minusta edes kiinnostunut? mitä minä teen?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu