Pravdan pääkirjoituksessa ihan aiheellisesti ihmetellään lääkäripulaa sivuten myös sitä, ettei vapaisiin paikkoihin ole hakijoita. Kolmosaukeamalla on vastaus siihen, miksi Kiuruvesi ei ole houkutteleva työpaikka.
Kävikö pääkirjoitustoimittajan mielessä vanha sanonta, että niitä kaloja saa, mitä onkii. Jos kuvataan hulluja, saadaan hulluja. Täyspäiset muuttaa pois.
Kävikö pääkirjoitustoimittajan mielessä vanha sanonta, että niitä kaloja saa, mitä onkii. Jos kuvataan hulluja, saadaan hulluja. Täyspäiset muuttaa pois.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kolmosaukeamalla kansanedustajaehdokas on rehellinen venäläistaustasta, eikä näe siinä mitään outoa.
Kuuuka venäläistaustainen? Kysyn, kun en tunne sikäläisiä ehdokkaita ja olen pihalla paikkakunnan asijoista.
Ja miiikä puolue?
Aina muistoissani olevan kotiseudun kaipaus
saa minut tällaisiakin asioita kyselemään...
Liike Nytin tarina perustuu venäjä-yhteistyön jatkoon ja toimii neuvostorahalla.
Ja höpö höpö 🤣
Siksi kannattaa tulla tebskalle ja antaa ääni putinille.
Eihän onkija voi valita, mitä koukkuun tarttuu!
Voi tulla särki, räkäkiiski, ahven, jopa hauki - sellainenkin ihme on nähty, vaikkei ollut edes rottinkivapa, vaan tavallinen, sopivan pitkästä oksasta tehty ja koukussa tavallinen kasiainen.
Voi tulla madetta, kuhaa, lohtakin, jos menee paremmille vesille.