Onko normaalia fantasioida katoamisesta?

On ihan normaalia. Sellainen mielikuvitusta sisältävä pako nykyhetkestä ja elämäntilanteesta.

Jos tunne on jatkunut vuosia niin kannattaa miettiä mistä se johtuu tai mitä pakenet. Voi olla että se on heijastunut elämääsi jollakin tapaa eli olet tehnyt pienempiä pakoja jo aiemmin tavallaan huomaamattasi yrittäen korjata tilannetta tai toisaalta jättänyt tekemättä asioita ja jämähtänyt koska ajattelet että roikut niin pitkään kunnes teet tuon "ison pakoretken".

Kuullut useammalta vastaavista haaveista, niin nuorilta kuin vanhoilta.

On. Luulen että moni ketkä on paikassa missä ei halua olla, tekee sitä. Minäkin joskus tehnyt mutta onneks tajusin että se olen minä ketä minun pitäis paeta ja se ei onnistu helpolla. Laittaa vaan sen nykyisen ympäristön kuntoon niin asiat järjestyy eikä pakoa tarvi enää suorittaa.

Se on juurikin niin että itseään ei pääse pakoon

No näitähän riittää. Lukekaa esimerkkejä netistä, lehdistä, mistä tahansa löytyy tietoa ihmisistä, jotka ovat ghostaajia. Heidän toimintaansa kuuluu lähteä pois nykyisestä paikastaan jättäen jälkeensä kaiken, jopa kaiken omaisuutensa jotkut. Ei siis mikään epätavallinen ilmiö m

Elämä on välillä sellaista. Ja etenkin yksinäisellä ei ole juuri mitään hoidettavaa. Ups, meni politiikan puolelle vähän ja pöytäkään ei putsaannu.

Häippäisy kasvattaa kummasti, Jeesuskin meni pois usein.

En edes mieti , onko normaalia ...kuka määrittelee normaalin ....
Olen itsekin halunnut näin tehdä joskus . Elämässä kertyy painolastia , kuin kuonaa , joka häiritsee mielenrauhaa . Toivottavasti myös teet joskus tuon " katoamisen " , se voi tuoda sisäisen rauhan . Itse teen sen jossain vaiheessa , en täysin halua kadota , mutta sellainen omaan oloon vetäytyminen aina silloin tällöin .

On. Olen itsekin joskus haaveillut tuollaisesta. Jos ei ole mitään mielekästä elinympäristössä tai vain vaikeaa, tulee helposti mieleen vain kadota. Lähteä vähin äänin muualle elämään, katkoa sillat taakseen.

En nyt enää, kun on perhe. Heiltä en vapaaehtoisesti mihinkään katoa.

Varmaan ihmiset joilla on vaikeuksia kohdata todellisuutta ja mennä tulta päin haluu ottaa hatkat.

Niin mäkin nuorempana toimin. Mä kun tajusin todellisuuden semmosena 15 vuotiaana että mut on todellakin huostaanotettu ja muutto edessä perhekotiin, niin iski paniikki. Mulle tehtiin selväks että tämä on päätös jota ei pureta vaikka vastustaisin. Kotini olosuhteet on sellaiset ettei sinne nyt voi asumaan jäädä.

Noh, mä kun en pystynyt kohtaan todellisuutta ja meneen sitä päin rohkeesti, meni pupu pöksyyn ja tuntui etten pysty muuttaan täysin vieraitten ihmisten sekaan, vieraaseen kaupunkiin, vieraaseen taloon ja alottaan elämää vieraassa ympäristössä, koulussa. Kaukana vanhemmistani ja kaikista sukulaisistani, niin mä otin hatkat.

Lähdin karkuun. Monet huostaanotetut teinit ottaa hatkoja sijoituspaikoistaan ja niitä sit näkyy uutisissa ilmotuksina et etsitään nuorta joka kadoksissa.

Mäkin pääsin ”etsintäkuulutetuksi” mutten uutisiin saakka. Mutta poliisit mun perään lähetettiin noutaan mut takas perhekotiin.

Ei nää karkuun lähdöt omia tunteita, omaa elämäntilannetta mikä sotkussa ja joka siks ahdistaa tms. Oikein oo kannattavia.

Omat asiat seuraa minne menetkin ja joskus tulee se päivä kun niiden kans joutuu vastatusten.

Niin munkin kävi. Karkureissuni ei ollu monenkaan tunnin reissu kun mut jo löydettiin. Ja mun piti vaan kohdata se todellisuus rohkeesti mikä tuloillaan oli. Oli se musta kuinka ahdistava, pelottava ja epämieluisa. Tulta päin vaan!

Ja kyllä se siitä sit alkoi sujuun ekan epämieluisan totuttelu vuoden jälkeen.

Siltä tieltä löysin myös mun ensimmäisen rakkautenikin. Et ei niin huonoo ettei siitä tiestä tullu eteen jotain hyvääkin.

T: Karoliina

No kyllä sitä on monesti miettinyt. Miettinyt olen sitäkin nyt lähivuosina vakavasti että muuttaisin etelä- suomesta jonnekin keski- suomeen missä on väljempää ja rauhallisempaa. Todennäköisesti vielä vuodenverran vanhassa ja sitten, ei täällä ole mitään, no läheiset tietysti mutta elämässä on mentävä eteenpäin ja ainahan sitä voi tulla käymään.

Ihminen on tarkoitettu kulkemaan. Liika paikallaan oleminen synnyttää masennusta

Debit.
Credit.
Gluteus Maximus
Da Risus.
Wad Else.

En usko että kukaan varsinaisesti unelmoi. Silloin ollaan tosi hankalassa elämäntilanteessa.

On normaalia. Suomessa :D

Oi, oi voimia! Ehkä noita tuntemuksia monelle voi tulla. Kuitenkin olemassa oleva arki läheisineen ja tuttuineen on usein parasta elämää. Sitä ei aina vaan ymmärrä. Ehkä parempi olisi levätä, keskustella hyvien tyyppien kanssa, harrastaa jotakin mielenkiintoista, liikkua jne. Silloin saa jaksamista myös puuduttuvalta tuntuvaan arkeen. Itsensä ja muiden arvostus on myös tärkeää sekä hyväntahtoisuus. Se tuo itselle lähes yliluonnollista voimaa, vaikka alussa siltä ei tuntuisikaan.

Toisaalta myös itsensä haastaminen voi olla hyvästä. Se tarkoittaa mm. uutta työpaikkaa, uuden alan opiskelua, uusia työtehtäviä vanhassa työpaikassa, uusia harrastuksia. Tämä voi joillekin olla ihan hyvä juttu. Sen kyllä itse parhaiten huomaa sitten, kun kokeilee.

Tärkeintä on muistaa, että kaikki se mikä ei vahingoita itseään ja läheisiä tai ylipäätään muita ihmisiä. voi olla hyvästä. Jos karkaa johonkin tai kevyin peruistein vaikka eroaa tms, ne todennäköisesti aiheuttavat kärsimystä ja surua joillekin. Eli ne ei silloin ole hyviä ratkaisuja.

Voi hyvin!

Pankkiriksi tulee kasvattautua. Vapaa-ajattelijat kiittää jo syntymästään saakka. Syökää sitä kauraa enemmän.